Kansa kyllästyi broilereihin

Puoluepolitiikassa on taas tapahtunut. Ruotsinkieliset valitsivat uudeksi puheenjohtajakseen pitkän linjan poliittisen broilerin Carl Haglundin, jonka lempinimi Calle tuo etäisesti mieleen kuninkaallisen perheen Tukholmasta. RKP ja sen johtajat eroavat muista puolueista paljon erityisesti taloudellisen riippumattomuutensa takia. Puolue on ainoa, jolla olisi taloudellisia resursseja lähettää tv-mainoksia, vaikka puoluetuki loppuisikin. Siitä johtuen puolue palkitsee ahkerat työmuurahaisensa, kuten Callen. Se ei tarvitse uskottavaa valtionhoitajaa, koska siitä ei tule valtionhoitajaa. Sen kannattajat eivät ole valitsemassa pääministeriä vaan kielikylvettäjää eduskuntaan. Henkilöä, joka jaksaa kantaa kielisoihtua, kunnes palaa loppuun ja saa hyväpalkkaisen työn jostain päin ruotsinkielistä pääomalinnaketta.

Keskustapuolue sen sijaan valitsi päinvastaisen linjan. Puolueen johtoon valittiin Juha Sipilä. Haglundin tavoin Sipilä kuuluu pieneen ja jossain määrin inhottuun vähemmistöön. Jopa paljon arvostamani blogisti Jyrki Virolainen - kiihkomielinen kepulainen muuten - yltyy kehumaan vanhaa poliittista broileria, Paavo Väyrystä Sipilän sijaan.

Virolaisen kommentti pitää ymmärtää hänen lähtökohdistaan arvioiden. Mies kuuluu virkaeliittiin ja siihen melko laajaan ihmisjoukkoon, jotka uskovat, että lailla voidaan määrätä - jos ei nyt tulivuoria sammumaan niin ainakin - kansalaisia taipumaan vaikka mutkalle. Siksipä olikin yllättävää, että aamun aviisissa oli kerrankin järkevä kirjoitus. Syykin selvisi, kun lopussa todettiin kirjoittajan olleen laskentatoimen emeritus-proffa Pekka Pihlanto. Hän kirjoittaa, että

Vel­ka­krii­sin kes­kei­set osa­puo­let muo­dos­ta­vat kak­si toi­siin­sa lin­kit­ty­vää ver­kos­toa, EU:n po­liit­ti­sen jär­jes­tel­män ja mark­ki­nat. Po­liit­ti­sen jär­jes­tel­män toi­mi­jat ovat EU-po­lii­tik­ko­ja ja -vir­ka­mie­hiä. Mark­ki­na­jär­jes­tel­mää pi­tä­vät yl­lä fi­nans­si­lai­tos­ten lai­nois­ta ja muis­ta si­joi­tuk­sis­ta vas­taa­vat pank­kii­rit se­kä ana­lyy­ti­kot.

Mark­ki­noi­den toi­mi­jat ovat ol­leet rea­lis­ti­sem­pia kuin po­lii­ti­kot – eh­kä sik­si, et­tä he si­joit­ta­vat yleen­sä omia tai asiak­kai­den­sa va­ro­ja. Po­lii­ti­kot päät­tä­vät kan­sa­lais­ten ra­hois­ta, ja hei­dän vas­tuun­sa ra­joit­tuu yleen­sä niin sa­not­tuun po­liit­ti­sen vas­tuu­seen. Po­lii­ti­kon ai­noa to­del­li­nen ris­ki on jää­dä va­lit­se­mat­ta seu­raa­vis­sa vaa­leis­sa, ja sik­si uu­del­leen­va­lin­ta on hä­nen toi­min­tan­sa tär­kein ta­voi­te. Suun­ni­tel­mat ylit­tä­vät har­voin vaa­li­kau­den pi­tuu­den.

Po­lii­ti­koil­la on ra­sit­tee­na myös tie­don puu­te. Har­vat heis­tä – esi­mer­kik­si huip­pu­ko­kouk­sis­sa pää­tök­siä te­ke­vät pää­mi­nis­te­rit – ovat ta­lou­den asian­tun­ti­joi­ta. Si­ten he ovat ta­lous­asiois­sa neu­von­an­ta­jien­sa ar­moil­la. Sen si­jaan ra­hoi­tus­mark­ki­na­toi­mi­jat ovat pe­reh­ty­neet fi­nans­si­maail­maan ja hal­lit­se­vat sen lai­na­lai­suu­det.

Osit­tain juu­ri po­lii­tik­ko­jen ko­ke­mat­to­muu­den vuok­si mark­ki­na­jär­jes­tel­mä on pääs­syt etu­lyön­tia­se­maan. Tä­mä on ko­ros­tu­nut ny­kyi­ses­sä val­tioi­den yli­vel­kaan­tu­mis­ti­lan­tees­sa. Yli­vel­kaan­tu­nut jou­tuu ai­na pan­kin mää­räys­val­lan alai­sek­si.

No näinhän se on. Siksipä minä veikkaan, että talousasioissa kyntensä jo näyttänyt Sipilä tulee vielä olemaan uskottava ja kova peluri, kun seuraavia pääministerivaaleja käydään. Kansa on kyllästynyt poliitisiin broilereihin (Iltalehti) ja maksamaan kovan hinnan osaamattomien poliitikkojen pyrähdellessä ympäriinsä kuin päättömät kanat. Sipilän yhteiskunnallinen arvomaailma ei ole tässä tilanteessa niin merkittävä kuin hänen talousosaamisensa. Silloin kun on vara leikkiä kasvihuonekaasuilla, afrikkalaisilla huusseilla ja jalkaväkimiinoilla, voi tasavallan johtoon päästä erilaisia yh-äitejä iskeviä jalkapuolivajakkeja ja vakavailmeisiä suunmutristelijoita, mutta seuraavat (ennenaikaiset) vaalit vuoden päästä eletään muilla vahvuuksilla.