maanantai 4. kesäkuuta 2012

Tsekin presidentin puhe

Vaclav Klaus on Tsekin tasavallan presidentti ja taloustieteen professori. Via Lubos Motl

Kesken säännöllisesti järjestettävien 27 EU-suurlähettilään lounastilaisuuden minulta kysyttiin, mitä mieltä olen eurokriisistä, millä viitattiin Merkelin ja Hollanden väliseen näkemyseroon, jota kuvailtiin "leikkausten ja kasvun" väliseksi valinnaksi. Sanalla leikkaus tarkoitetaan sanakirjan mukaan "säästämistä" tai "vaikeuksia" ja "kärsimystä".

Halusin tuoda esiin, että "leikkaus" tarkoittaa monia eri asioita. Moni johtava eurooppalainen poliitikko väittää populistisesti omaksi puolustuksekseen, että joudumme tekemään valinnan "leikkauksen ja kasvun kesken". Valitettavasti meillä ei ole sellaista ylellisyyttä edessämme. Koko ongelman kuvaus tuolla tavoin on virheellinen. Euroopan nykyinen tilanne ei ole valinnan tekemistä "leikkausten" ja "vaikeuksien" välillä. Sanaa "vaikeus" tulisi käyttää oikeista vaikeuksista. Nykyinen ongelmamme johtuu pitkään yli varojen elämisestä, ja sama meno jatkuu edelleen. Emme voi - ratkoessamme julkisten vajeiden ongelmaa - näytellä, että kyse on oikeista vaikeuksista, kuten kurjuudesta ja nälänhädästä.

Koska olemme eläneet pitkään yli varojemme, tehtävämme on päättää, kuinka välttämättömät kululeikkaukset toteutetaan (ja millä aikavälillä). Ei ole mitään järkeä väittää, että leikkaukset estäisivät talouskasvua. Se ei ole Euroopassa tällä hetkellä ongelma. Näissä maissa ei ole säästetty, joten säästöjä ei ole olemassa.

Euroopan on kaikesta huolimatta säästettävä, ja säästöjen on oltava sekä todellisia että yhteiskuntarauhaa ylläpitäviä. Muuten emme voi toimia. Jatkaaksemme velkaantumista "tukeaksemme kasvua" ei ole ehdotus tästä maailmasta. Ja siitä huolimatta monet poliitikot (ja taloustieteilijät) jatkuvasti sitä suosittelevat.

Vuonna 2012 Tsekin tasavallan valtion budjettivaje on noin 4 miljardia euroa (toisin sanoen elämme edelleen velaksi) tarkoittaen, että jokainen tsekki (ml. vauvat) velkaantuu 400 euroa - siis pelkästään tänä yhtenä "säästöleikkauksien" vuotena). Tässä vaiheessa en edes spekuloi väittellä, että talouskasvun pysähtyessä tuo määrä ei riitä. Tarkoittaako tämä velan kasvu, että olemme siirtyneet "vaikeuksiin", kuten ammattiyhdistysjohtajat väittävät, vai tarkoittaako se, että toteutamme hyvin maltillisia leikkauksia? Leikkauksia verraten mihin? Verrataanko niitä "vaikeuksiin"? Vai pitäisikö niitä verrata valtion kokonaisvelkaan, jota usein pidetään hallituksen velkana, vaikka tosiasiassa sen maksavat kaikki veronmaksajat?

Nyky-Euroopassa ei tarvitse tehdä valintaa "leikkausten ja kasvun" välillä. Poliitikkojen on tehtävä päätös leikkauksista pysäyttääkseen velkaantumisen, joka johtuu poliitikkojen kyvyttömyydestä ratkoa kansalaisten erilaisia vaatimuksia monenkirjaviin tukiaisiin. Todellinen ongelma on tukiaisten jatkuva kasvu, avustuksia normaalina pitävä nykypolitiikka, eikä mikään todellinen "kurjuus", koska ihmiset nyt vain ovat tottuneet pitämään erilaisia avustuksia itsestäänselvyyksinä. Syy tähän yhteiskunnallisen ilmapiirin muutokseen johtuu epäilemättä eurooppalaisesta hyvinvointivaltiosta, joka lupaa - samanaikaisten reaalitaloudellisten muutosten kanssa - eurooppalaisille avustuksia, eläkkeitä ja tulonsiirtoja valtiolta. Meidän tulisi tunnustaa, että Euroopan talousahdingon syynä on eurooppalainen ajattelutapa itsessään. Se ajattelutapa hyväksyttiin erästä tiettyä väriä tunnustavan poliittisen ideologian painostuksesta, ja näitä henkilöitä voidaan pitää vastuussa siitä, mikä nykytilanne oikein on. Heidän on tunnustettava, että he huijasivat ihmisiä lupailemalla mahdottomia. Ja meidän muiden olisi ymmärrettävä luopua jatkossa uskomasta sellaisiin lupauksiin.

Meidän on myös ymmärrettävä, että se huijaa joka väittää, että valtiolla on jossain kasvua tukevia varoja olemassa. Eurooppalaisilla valtioilla ei ole säästöjä. Tekemällä hyviä päätöksiä valtiot voivat tukea yrittämisen edellytyksiä, se voi vähentää elinkeinoelämän sääntelyä ja tukiaisia, se voi avata markkinoita kilpailulle, se voi vähentää eurooppalaisen perusteollisuuden osalta typeriä kilpailunrajoituksia (kuten esimerkiksi taistelua ilmaston lämpenemistä vastaan). Mikään noista - olivatpa ne erinomaisia, tyydyttäviä tai huonoja - ei vaikuta nopeasti. Mutta jotta näemme muutoksen vielä omana elinaikanamme, nuo päätökset tulisi tehdä nopeasti.

Yhteenvetona:

- kukaan ei määrää eurooppalaisia kurjuuteen

- leikkauksia tarvitaan, mutta ne eivät yksin riitä. Tarvitaan ymmärrys siitä, että koko hyvinvointivaltion ideologia on tuhlaileva luonteeltaan.

- valtioilla ei ole rahaa, jolla se voi tukea kasvua. Jos kasvua halutaan tukea, on luotava elinkeinoelämälle järkevät edellytykset lisävelkaantumisen sijaan.

3 kommenttia:

Miltton Friidman kirjoitti...

Järkipuhetta kuulee usein vanhoista itäblokin maista, esim. Viron Toomas Henrik Ilves ja tietysti Tsekin Vaclav Klaus. Nuo maat ovat saaneet tuntea sosialismin kirot henkilökohtaisesti, niin niissä on yleensä hieman toisenlainen ääni kellossa kantaeurooppalaisiin valtioihin verrattuna.

Käytännössä Eurooppa lipuu joka päivä huonompaan suuntaan. Kurssi olisi pitänyt kääntää jo ennen 2000-lukua.

vieras kirjoitti...

Entisillä itäblokin mailla on se hyvä puoli että niissä ei käytännössä ole kehitysmaista tulleita sosiaalitukien perässä kulkijoita. Edes kriteerien mukaisia pakolaisia ja turvapaikanhakijoita ei ole kummoisesti. Mediaseurannan Roope varmaan tietää enemmän.

Ei tarvi kun mennä Viroon niin huomaa että siellä ei näy neekereitä eikä rättipäitä. Jos näkyy niin silloin sellainen on käymässä siellä Suomesta käsin.

Kumitonttu kirjoitti...

Totuudessa so­siaa­li­po­li­tii­kan pro­fes­so­ri eme­ri­ta Briitta Koskiaho kirjoittaa, että Englannissa on luovuttu hyvinvointivaltion opeista ja valtion asemaa ajetaan pienemmäksi. Kirjoituksen loppukaneetti kyllä asettaa kyseenalaiseksi sen, onnistuuko vastaava Suomessa ainakaan yhteen sukupolveen: "Muual­ta saa­dut ko­ke­muk­set viit­taa­vat sii­hen, et­tä kan­sa­lais­ten vai­ku­tus­mah­dol­li­suuk­sien li­sää­mi­nen vaa­tii uu­den­lais­ta jul­ki­sen hal­lin­non kult­tuu­ria, jo­hon kuu­luu avoin neu­vot­te­lu kan­sa­lais­ten ja jul­ki­sen hal­lin­non vä­lil­lä."

Myös Esko Aho on Vaclav Klausin linjalla Taloustotuudessa. Jopa siinä määrin tarkkoja lainauksia, että äkkiseltään voisi kuvitella hänenkin lukeneen tuon kirjoituksen (tosin ei varmasti tästä blogista):
- "Hänen mukaansa kansalaisten odotukset, että kaikki kääntyy yhdessä yössä, ovat korkealla. Samaan aikaan ei ole tekijöitä, jotka herättäisivät ihmiset huomaamaan pidemmän aikavälin kehityskulkuja."
- "Ei ole realistista odottaa, että rakenteellisista ongelmista päästään nopeasti eroon. Näin äänestäjät kuitenkin usein odottavat. Poliitikkojen kannalta tämä on epämieluisaa, Aho kertaa."

Hänkin viittaa siihen, että nykyinen "demokratia" (siis vähemmistö maksaa ja enemmistö päättää) ei oikein toimi : – "Demokratia toimii hyvin hankalalla tavalla, Aho sanoo Keskuskauppakamarin yleisölle."