Mielenkiintoista onkin, että tämä itseään jollain tavalla muiden yläpuolella pitävä porukka saa kirjoitella muista tavalla, jolla muut eivät saa kirjoitella. Otetaan esimerkiksi tällainen Mäki-Ketelän kommentti:
Rakentavampaa olisi laittaa ne hihhulit autiolle saarelle ja sen jälkeen lähetettäisiin panssarit lanaamaan koko roska.Mäki-Ketelä tarkoittaa hihhuleilla mm. niitä, jotka julkeavat arvostella islamia - kuka mistäkin syystä. Kuten lukijani tietävät, minä itse en vastusta islamia. En ylipäätään vastusta mitään, koska elämä kaikessa monimuotoisuudessaan on kuin saippua, jota ei puristamalla saa kiinni pidettyä. Kuten totesin, en vastusta islamia vaan pidän sitä totalitaarisena, siihen uskovia ja sitä vastustavia ihmisiä alistavana, kaikilla elämän osa-alueilla pakottavana oppina samalla tavalla kuin pidän sosialismia sen kaikissa muodoissa. Siksipiä muotoilen Mäki-Ketelän viisauden muotoon, josta pääsisi raastupaan selittämään, jos blogia lukisivat muutkin kuin hihhulit:
Rakentavampaa olisi laittaa ne muslimit autiolle saarelle ja sen jälkeen lähetettäisiin panssarit lanaamaan koko roska.Ville Komsi Osmo Soininvaaran blogissa (Ville Komsi kirjoitti 17.11.2008 kello 2:07):
Jos muslimimaailma sisäisesti räjähtää, emme kestä katsella ruumiiden huuhtoutumista rantaan Suomenlahdella.ei ollenkaan muistuta hänen unelmaansa (Ville Komsi kirjoitti 17.11.2008 kello 17:49 ) islamia arvostelevien kohtalosta:
jos syttyy sota teikäläisten ja esimerkiksi minun tuntemieni mamujen välillä yritän olla oksentamatta, kun ruumiinne likoavat puroissa ja mätänevät metsiin.Sananvapautta kunnioittaen tämänkin voisi luonnollisesti kääntää päälaelleen muotoon: "Jos syttyy sota muslimien ja esimerkiksi minun tuntemieni suomalaisten välillä, yritän olla oksentamatta, kun muslimien ruumiit likoavat puroissa ja mätänevät metsiin."
On se niin jännää tämä sananvapaus.
32 kommenttia:
Jännäähän se. Komsista minulla ei nyt ole mitään epäselvyyksiä, mutta tää Mäki-Ketelän systeemi on mulle, että wtf? Alkuhan oli kovin lupaava, ja minusta heppu vaikutti tosi asialliselta. Vaan sitten on tullut ryönää miehen taholta sinne & tänne eikä ihan vähän ole tullutkaan.
Mistä tässä oikein oli kysymys?
Päivää respaan!
Tjoo... tuo on kieltämättä mystinen tapahtumaketju. Ilmeisesti näitä yhden hengen puolueen perustajia vaivaa abdullahtammi syndrooma. Vai mikä olisi parempi yleisnimitys henkilölle, joka ei saa omaa tahtoaan läpi - meitä kun on kuitenkin se neljä miljoonaa äänioikeutettua - ja sitten mököttämisen sijaan päättää alkaa yhden miehen sodan.
Ymmärtäisin vielä sen, että joku asia ketuttaa sen verran, että lähtee ovet paukkuen, mutta en sitä, että kostoksi kääntää maailmankatsomuksensa päälaelleen. Muuta selitystä en oikein keksi kuin jonkinlainen omnipotentti kuvitelma siitä, että omat puheet ja teot ovat niin merkittäviä, että muut mykistyvät silkasta kunnioituksesta, kun herra pääherra pieraiseekin.
Tuosta Mäki-Ketelästä lukisin mielelläni ihan oman blogimerkintänsä. Tiedän hänen aikaisemmat vaiheensa, mutta Halla-ahon ehdokkuusfarssin (kannattajakorttien keruu) jälkeiset tapahtumat ovat minulle hämärän peitossa - tai pikemminkin huhujen varassa. Levottomalta kuulostaa.
Mäki-Ketelä on löytänyt tukijan ja hengenheimolaisen Turusta. Teksti on luultavasti totta ainakin turkulaisen itsensä mielestä.
Ehkä niin, mutta tuon kirjoittajan tekstejä en kerta kaikkiaan suostu lukemaan. Mieluummin ottaisin vaikka tunnin keskiaikaista kidutusta.
Luin tuon Panu Höglundin tajunnanvirtaesseen.
Kirjoittaja, joka ei ole vuosien jälkeenkään ymmärtänyt, missä poliittisessa murroksessamme pohjimmiltaan on kyse, lähinnä nuolee eliittiä. Höglund vetää kirjoituksensa keskiöön antisemitismin (määrittelee perinteiseksi äärioikeistoksi) ja pro-Israel -liikkeen (määrittelee moderniksi äärioikeistoksi). Jos nuo ovat asetelman lähtökohdat, kuten siis Höglundin tapauksessa, on selvää, että mitään järkevää analyysiä ei voi odottaa.
Niinpä Höglundin sekava raapustus sisältää loppua kohti vapaassa pudotuksessa seuraavat älynväläykset:
Maahanmuuttourputtajat ovat koko olemassaolonsa ajan inttäneet sananvapaudesta
ja
äärioikeistossa on paljon tuota kiilusilmäistä asefanaatikkoporukkaa - nehän tunnetusti haluavat oikeuden vapaasti kantaa asetta lapsiamme murhatakseen, hehhehhee
Kirjoituksen lopussa Höglund luultavasti paljastaa koko tapahtumaketjun ytimen: Mäki-Ketelä turhautui ammattikoulun opettajana velttoileviin nuoriin ja näki maahanmuuttajien syrjäytymistä läheltä. Keskittyminen yhteen asiaan ei kuitenkaan nostanut valtakunnan julkisuuteen häntä vaan Halla-ahon ja muutaman muun, mikä lienee ärsyttänyt Mäki-Ketelää. Niinpä Höglundin sanoin, hänen paikkansa on sosdem-puolueessa, jossa päätetään verovarojen jakamisesta. Demareillehan sopeutuminen poliittisen kulttuurin muutokseen on tapahtunut huonoiten, mistä esimerkkinä eurofanaatikko Lipposen yksimielinen valinta pressakandiksi oman ilmoittautumisensa jälkeen. Sekkomuksen onneksi koitui Niinistö, ja Kepua siunattiin änkyräsiiven kylähullulla, joka ei välitä itsensä ryvettämisestä, koska on tehnyt sen toistuvasti jo vuosikymmenten ajan.
Arlan mainos taitaa osua oikeampaan kuin kuvittelimmekaan: jokaisessa meissä asuu pieni demari...
Ihmettelen tätä muutos- ja jopa vallankumousretoriikkaa, jota tähän ilmiöön on liitetty. Omasta näkökulmastani poliittinen kulttuuri kyllä kaipaa murrosta ja muutosta, mutta lähinnä suomalaisen autoritaristisen sontapolitiikan pöyhimiseksi.
Persut eivät sitä edusta, vaan pikemminkin päinvastoin. Ihmettelen siksi eniten sitä, että niin monet muutoin jonkinlaiseen libertarismiin kallellaan olevat tahot tuntuvat jotenkin pistävän isot määrät toivoa johonkuhun joka on efektiivisesti vielä kauempana tavoitteesta.
Tidari missaa pointin. Politiikka on huipputason miehille keino kartuttaa omaa tilipussia. Esimerkiksi Tässä Channel Fourin dokumentissa kerrotaan, miten Tony Blair on rahastanut suhteillaan pääministeriuransa jälkeen.
Suomessa Paavo Lipposen kaasuputkikonsultoinnit tai Ahtisaaren touhut ovat pientä tuon rinnalla.
Herää kysymys, ketä nämä miehet oikeasti palvelevat oman itsensä lisäksi.
jonkinlaiseen libertarismiin kallellaan olevat tahot tuntuvat jotenkin pistävän isot määrät toivoa johonkuhun
Ilmeisesti viittaat minuun, joten totean vain sen, että en pistä tähän isoa määrää toivoa. Jos johonkin laitan toivoa, niin yritän jossain vaiheessa kommentoida Soininvaaran blogissaan (kuulemma) esittämään väitteeseen, että keskuspankin setelirahoitus on hyvä asia "tilapäisesti". En ole lukenut blogiaan, mutta voin kuvitella :(
Eräissä maissa parlamentin jäsenille ei perinteisesti maksettu minkäänlaista palkkaa. Juhlapuheiden tasolla tätä perusteltiin sillä, että politiikassa ei ole kyse henkilökohtaisen edun ajamisesta, vaan yhteiskunnan palvelemisesta. Oikeasti haluttiin vain pitää työväenluokkaiset ihmiset parlamentin ulkopuolella.
Tietysti ihmisyksilöt turvaavat poliittisissa viroissa ollessaankin myös omaa etuaan. Mutta tämä on aika triviaalia, olennaisempaa onkin keskittyä siihen kaikkeen muuhun, mitä poliitikko saa aikaiseksi.
Jos kansanedustaja saa yhteiskunnalta kunnon edut ja kunnon palkkiot, häntä on vaikeampi esimerkiksi lahjoa minkään erityisintressin omaavan toimijan taholta.
Oikeasti haluttiin vain pitää työväenluokkaiset ihmiset parlamentin ulkopuolella.
Parlamentin ulkopuolella haluttiin pitää vallankumousta (lue: liittymistä Neuvostoliittoon) ajavat tahot. Ylipäätään siihen aikaan haluttiin, että äänestää saavat vain ne, jotka maksavat veroja.
Jos kansanedustaja saa yhteiskunnalta kunnon edut ja kunnon palkkiot, häntä on vaikeampi esimerkiksi lahjoa minkään erityisintressin omaavan toimijan taholta.
Oletko siis sitä mieltä, että yritysjohtajat optioineen (lue: kunnon etuineen ja palkkioineen) ovat yhteiskunnalliseksi eduksi? Miten poliitikot eroavat näistä, paitsi heitä eivät ohjaa "kasvottomat markkinavoimat" vaan "veronmaksajat" (lue: kasvottomat markkinavoimat)?
PS Joko se milffi on löytynyt?
Parlamentin ulkopuolella haluttiin pitää vallankumousta (lue: liittymistä Neuvostoliittoon) ajavat tahot. Ylipäätään siihen aikaan haluttiin, että äänestää saavat vain ne, jotka maksavat veroja.
Myös esimerkiksi opintotuesta ja työmarkkinatuesta maksetaan veroja :)
Oletko siis sitä mieltä, että yritysjohtajat optioineen (lue: kunnon etuineen ja palkkioineen) ovat yhteiskunnalliseksi eduksi? Miten poliitikot eroavat näistä, paitsi heitä eivät ohjaa "kasvottomat markkinavoimat" vaan "veronmaksajat" (lue: kasvottomat markkinavoimat)?
Yritysjohtajien optiot ovat nimenomaan tietyn erityisintressin omaavan toimijan (=osakkeenomistajat) maksamia. Yritysjohtajat eivät tee päätöksiä koko yhteiskunnan etua ajatellen, vaan oman firmansa etua ajatellen.
Koska ihmiset samaistuvat menestyjiin, suurta palkkaa nauttiva johtaja tavallaan psyykkaa firman duunarit olemaan ahkerampia. Oikeistolaisessa paskaretoriikassa tämä työläisten huijaamisesta syntyvä rivakampi työtahti tulkitaan johtajasta aiheutuvaksi positiiviseksi ulkoisvaikutukseksi.
PS Joko se milffi on löytynyt?
Ei ole vielä, pitäisi ehkä tästä lähteäkin puumajahtiin.
Myös esimerkiksi opintotuesta ja työmarkkinatuesta maksetaan veroja :)
Toki. :(
työläisten huijaamisesta syntyvä rivakampi työtahti
Isäsi Westendissä sanoisi tähän, että...?
pitäisi ehkä tästä lähteäkin puumajahtiin
Nähdään Königissä.
???
En puolustanut setelirahoitusta. Totesin, että voi olla, että laskukausi menee joskus nopeammin ohi, jos inflaatio hetkellisesti nousee silloin, kun on työttömyyttä tms. Koko liki 200 viestin mittainen ketju oli sitä, että puolustin rahan arvon pitämistä vakaana sitä vastaan, että EKP yrittäisi nostaa nimellistä BKTta (= setelirahoitus).
Totesin, että voi olla, että laskukausi menee joskus nopeammin ohi...
En ole ehtinyt lukea kyseistä ketjua, joten en tiedä mistä on kyse. Sinänsä on oikeasti todella koomista, että Soininvaara ajaa inflaatiopolitiikkaa vastaukseksi epäonnistuneeseen vasemmistolaiseen taloudenpitoon (jos siis kirjoituksessa näin sanotaan). Kun Soininvaara kumppaneineen ovat epäonnistuneet taloudenpidossa, he esittävät ratkaisuksi rahan arvon heikentämistä. Klassista taloudenpitoa mistä lie Rooman valtakunnan ajoilta. On tää perseestä.
Soininvaara ei ajanut inflaatiopolitiikkaa, vaan osa kommentaattoreista. Kirjoituksessa ei edes puhuttu tästä.
Yhdessä uudemmista kyllä toivottiin, että keskuspankin pitäisi suoremmin päästä säätämään rahamäärää, koska nykyinen systeemi on epästabiili. Tässä oli pohdintaa siitä, pitäisikö reservivaatimuksia nostaa niin, että luottoekspansio olisi suoremmin keskuspankin kontrollissa. TÄhän kyllä esitettiin useita eri vastalauseita, esimerkiksi USA:ssa on Eurooppaa kovemmat reservivaatimukset, mikä puolestaan on juuri johtanut siihen, että arvopapereistaminen on ollut yleistä. Se nyt ei ainakaan parantanut systeemin stabiiliutta.
luottoekspansio olisi suoremmin keskuspankin kontrollissa.
Joo, kontrolli on päivän sana. Kysynnän ja tarjonnan laki on - tai olisi - hyvä lähtökohta. Ongelma on sosialistisessa taloudenpidossa, jossa valtio ottaa velkaa täyttääkseen kaikki unelmansa. Kun valtio ei täytä velvoitteitaan ylivelkaantumisen takia, syytetään "markkinoita" ja vaaditaan lisää kontrollia.
Asiaa hiukan sivuten; selvisi että olet lukenut kansantaloustiedettä. Sen suhde mikrotalouteen on sama kuin kuumemittarin horkkatautiseen. Makrotalous on osiensa kuvaaja - ei toimija.
haha... sanavahvari milfluck
Kansis ei ole pelkkää makroa. Siinä on mikro ja rahoitus myös.
Sanavahvistus "interst"
Ja käsityksesi siitä, että rahoitusjärjestelmän "kontrollissa" olisi kyse pelkästä sosialismista, on kyllä jotenkin kaheli. Jos rahajärjestelmässä on keskuspankki, jonka tehtävänä on inflaation hallinta liikkeelläolevan rahan määrää kontrolloimalla, niin on mielekästä antaa keskuspankille siihen työkalut. Contra siis esimerkiksi, että nämä työkalut olisi jaettu vaikka poliitikoille ja yksityisille pankeille.
Libertaarit yleensä kannattavatkin kultakantaa tai jotain muuta vastaavaa rahajärjestelmää, jossa ei ole mitään varsinaista ulkoista kontrollimekanismia. Niissä on omat stabiiliusongelmansa plus sitten se, että jos kulta on rahaa, niin esimerkiksi viihde-elektroniikka tms. muuttuvat kovin paljon kalliimmiksi. (Nykyisin kullan hinta on jossain 1700 dollarin paikkeilla unssilta, mutta tälläkin hinnalla yksin dollareita on enemmän liikkeellä kuin kultaa maailmassa...)
Kritiikki, jonka mukaan on väärin, että liikepankit saavat veronmaksajien rahoilla ottaa riskejä, leimataan usein sosialismiksi.
En oikein tajua tätäkään juttua. Aika hyvä sosialismin asteen mittari on valtion sitoumusten määrä, ja siinä kyllä implisiittiset odotettavissaolevat pankkituet ylittävät jonkun bongofestarien kustannukset tai hameavustukset kertoimilla, joissa on nollia enemmän keskisuuressa lottovoitossa.
Ei siinä ole mitään erityisempää sosialismia, jos joku julkinen palvelu (kuten keskuspankki) pyritään laittamaan toteuttamaan tehtäväänsä sensijaan, että se keskittyisi fyrkan pumppaamiseen niille, jotka eivät tosiasiassa kanna mitään riskejä toiminnastaan.
Olen näistä asioista samaa mieltä. Keskuspankin tehtävä ei saisi olla valtioiden luotottaminen. Nyt siihen on ajauduttu, koska keskuspankki tekee politiikkaa. Samanlaisessa tilanteessa oltiin 20 vuotta sitten, kun Suomen Pankki piti poliittisista syistä korkotason tuhoavan korkealla tasolla. Keskuspankilla on jo nyt kaikki mahdollisuudet säädellä luotonannon määrää, joten mikään määrä lisävalvontaa ei poista sitä ongelmaa, että rahan määrä kasvaa tai ei kasva. Pankkien valvonta on populistinen selitys ongelmalle. Ongelma eivät ole huonot pankkiirit vaan huonot poliitikot.
Esimerkiksi Kreikan kriisissä pankeille luvattiin, että euromaat hoitavat velkansa. Kun tätä vakuuteltiin - samalla tavalla kuin Suomen devalvoimattomuutta 1990 - oli pankin mielekästä jatkaa lainoitusta. Tätä lupausta ollaan nyt pettämässä. Asia ei ole muuten ongelmallinen, mutta valtio on aina se osapuoli, joka ei saisi pettää lupauksiaan. Valtion petoksista johtuu, että keskuspankit joutuvat nyt pelaamaan niille kuulumattomalla kentällä.
Samanlaisessa tilanteessa oltiin 20 vuotta sitten, kun Suomen Pankki piti poliittisista syistä korkotason tuhoavan korkealla tasolla.
No, poliittisista ja poliittisista. Korko oli pakko pitää korkealla -- eli siis markkaa ostaa pois markkinoilta -- koska muuten se olisi devalvoitunut. Kiinteän kurssin ja "vahvan markan" politiikka oli toki poliittinen päätös, mutta kun se oli Suomen Pankin tehtäväksi kirjattu, niin ei se mitään muutakaan voinut.
Suomen velkakriisi 90-luvun alussa johtui siitä, että jos kolmikosta kiinteät kurssit, vapaa vaihdettavuus, vapaa luototus, voi käytännössä valita vain kaksi. Tai no, käytännössä siis parista vapaat pääomamarkkinat ja kiinteä kurssi, voi valita vain toisen. Ongelmana on siis tuo kurssin kiinteys. Jos markan ulkoista arvoa pitää puolustaa, mutta sitä saa myydä ja ostaa vapaasti, niin valuuttaa on mahdollista shortata, ja jos keskuspankilta loppuvat valuuttavarannot, niin rahaa keskuspankki ei voi enää taata vaihtosuhdetta takaisinpäin. Devalvaatio on tällöin ainoa vaihtoehto.
Pankkien regulaatio ei juuri koskaan ole ratkaisu, mutta kun sitä ei ole, ei pidä olla myöskään veronmaksajien takauksia. Jos veronmaksajat takaavat jotain, niin veronmaksajien pitää asettaa tähän ehdoksi regulaatioita, esimerkiksi riskinotolle. Vähäisimmillään tämä tarkoittaa vain perinteistä USA:laista mallia, jossa on standardoitu erikseen investointipankit ja "savings and loans"-pankit. Edellisten talletuksia ei ole taattu, ja jälkimmäisillä on tiukat vaatimukset sille, paljonko ne saavat lainata ulospäin. Ei tämä mikään järjetön vaatimus ole, mutta sitten sitä kierretään luomalla vuotokohtia, ja sallimalla sitten kuitenkin riskinottoa toisten (=veronmaksajien) rahoilla.
Sitä vielä, että kiinteän kurssin politiikanhan ajateltiin olevan nimenomaan reilua, kun ulkomaiset luotot sallittiin. Ajateltiin, että kun keskupankki pitää markan vahvana, porukka selviää veloistaan. Se, että keskuspankki nosti (lyhyet) korot pilviin, oli sen yritys hillitä rahan kysyntää, ja estää valuuttapakoa.
Melkein tarkalleen sama toistui vajaan kymmenen vuoden päästä kaukoidässä ja Venäjällä.
Tästä syystä kukaan hullu ei enää edes yritä pitää kiinteitä valuuttakursseja.
mutta kun se oli Suomen Pankin tehtäväksi kirjattu
Ei sitä mihinkään oltu kirjattu - paitsi Koiviston aivokuoreen. Suomessa ei olut mitään velkakriisiä 80-90 -lukujen taitteessa. Kyseessä oli vain ja ainoastaan Säästöpankki-kriisi. Täytyy ymmärtää, että Säästöpankkien tulopuolta rajoitti peruskorkoon sidotut asuntolainat ja menopuolella painoivat vapaat markkinakorot. Kyse oli siis säännöstellyn ja vapaan kulttuurin yhdistymisestä aiheutuneista ongelmista. Säästöpankit valikoituivat "uhriksi" erinäisistä syistä, joista keskeisin oli paikallisuus.
ei pidä olla myöskään veronmaksajien takauksia
just precis!
veronmaksajien pitää asettaa tähän ehdoksi regulaatioita
Eiu, vaan kuten juuri totesit, veronmaksajien ei tule osallistua koko shoppailuun. Poliitikot eivät osaa shopata (paitsi ostaa kalleinta skumppaa).
Ajateltiin, että kun keskupankki pitää markan vahvana, porukka selviää veloistaan
Väärin. Koivisto itse kertoi, että "työläiselle on tärkeää vaurastua suhteessa muihin maihin. Jos markka devalvoidaan, suomalainen työmies köyhtyy suhteessa ulkomaisiin työläisiin". Ajatus on omalla tavallaan ihan totta, mutta jos tulopuoli kuihtuu, ei varallisuudella ole mitään arvoa. Kuka haluaisi ostaa suomalaisen kiinteistön (joka muodostaa 60% kansallisvarallisuudesta), jos asuu ulkomailla, missään muussa tarkoituksessa kuin saadakseen hyvää kassavirtaa. Tätä ajatusten Aurajoki ei valitettavasti koskaan tajunnut.
Vahvan markan politiikkaa perusteltiin 80-luvun lopulla juurikin sillä, että kun markka pysyy vahvana, on varaa ottaa ulkomaista velkaa, joka investoidaan Suomeen, ja nämä velat saadaan maksettua, kun ei devalvoida.
Iso osa pienistä ja keskisuurista yrityksistä investoi tämän "halvan" ulkomaisen velan innoittamana. Devalvaatiota seurasi massiivinen konkurssiaalto juuri näiden yritysten joukossa, ja pankkikriisi eskaloitui.
Toki se oli vain osa pakettia, mutta pienyrittäjille tätä lainarumbaa markkinoitiin turvallisena ja halpana. On totta, että vahvan markan politiikka -- joka oli Koiviston peruja, se on totta -- oli tässä taustalla, mutta toisaalta, kyllä siinä aikamoista kädettömyyttä oli pankeiltakin. Ja valtion takaukset yms sellaiset johtivat pitkälti siihen, että riskiä kannatti ottaa, kun sen pystyi tekemään muiden rahoilla.
Valuuttavelkaa otettiin halvemman koron takia. Samoin suuryritykset pääsivät vihdoin eroon pankeista, minkä seurauksena enemmistö onkin nyt ulkomaisessa omistuksessa. Myös pienyrityksille aukesivat lainahanat kunnolla, mitä myös käytettiin. Laman iskiessä päälle ne firmat, joilla vakuudet loppuivat, joutuivat tietenkin devalvaatiossa kuseen, mutta kokonaisuutta tarkastellen sen jumalattoman yrityksiä pyyhkineen tsunamin aiheutti järjetön korkotaso. Käytännössä siis poliitikot ja heidän viestinviejänsä Suomen Pankissa.
Yksittäistapauksissa valuuttalainaa on voitu markkinoida turvallisena, mutta yleisesti ottaen jo silloin puhuttiin valuuttakurssiriskistä. Ongelmia syntyi monelle siinä tilanteessa, kun pankit eivät enää suostuneet purkamaan valuuttalainoja pois, kun devalvaation ilmeisyys alkoi nostaa päätään.
Korot olivat seuraus, ei syy. Devalvaation uhka oli se, joka koron nosti pilviin, ei Suomen Pankilla ollut muuta keinoa kun valuuttavaranto oli lopussa.
Devalvaatio tarkoitti sitä, että korot putosivat, mutta se samalla tarkoitti, että yhdessä yössä monelle pienyrittäjälle lankesi maksettavaksi 20 prosenttia velkapääomasta. Se sen konkurssiaallon aiheutti.
Niin, siis devalvaation torjumiseksi korot nostettiin (käyttämasi passiivi antaa väärän mielikuvan) pilviin. Muistaakseni korkein yliyön korko oli melkein 100%, joka tapauksessa useita kymmeniä.
Devalvaatio ei missään tapauksessa kaatanut yrityksiä, tuo on ihan paskapuhetta. Poliitikot aikoinaan uskottelivat niin, mutta se ei vaan ole totta. Mikään yhtiö ei kestä vuosikausia kymmenen prosentin korkotasoa. Vaikka tase kestäisi, kassavirta kuihtuu.
Devalvaatio ei missään tapauksessa kaatanut yrityksiä, tuo on ihan paskapuhetta.
Tottakai kaatoi. Devalvaation jälkeen monelle firmalle lankesi heti seuraavana maanantaina maksettavaksi 20 prosenttia lainan pääomasta marraskuussa 91, ja toinen mokoma vielä keväällä 92. Monella firmalla oli ollut vakaa kassavirta ja terve perusliiketoiminta, mutta pankkikriisin takia mitään armoa ei annettu, vaan firmat pistettiin lihoiksi kyselemättä.
Tottakai se, että tähän jouduttiin, oli viimekädessä vahvan markan politiikan syytä, mutta devalvaatio katkaisi monen firman niskan täysin turhaan. Pankit eivät myyneet valuuttakurssisuojauksia firmoille, mutta ottivat sen itselleen; kassakriisistä kärsivät Säästöpankit käyttivät tätä hyväkseen yrittäessään pysyä vimmaisesti pinnalla.
Erään Tampereen lähikunnan erään pankin silloinen johtaja ei uskalla liikkua Pirkanmaalla vielä tänäkään päivänä. Sen verran monen perheyrityksen ja sitä kautta perheen rahat menivät näissä jutuissa, joissa velkaa ottaneille yrittäjille oli suoraan valehdeltu siitä, mikä valuuttariski lainoissa oli. Itsekin vetäisisin sitä kaveria dunkkuun kyllä heti jos näkisin, vaikka taitaa vanha mies ollakin.
Turha jankata samaa asiaa. Toinen meistä tietää ja toinen ei. Saat itse valita kumpi on kumpi.
Otetaan laskuharjoitus päätöksen teon tueksi. Taivaanlahja Oy valmistaa Perkutan teollisuusalueella hilavitkuttimia. Yhtiön liikevaihto kasvoi tasaisesti koko 80-luvun, joka päättyi yhtiön uuden konepajan avajaisiin. Yhtiön liikevaihto nousi vuosikymmenen vaihteessa 10 miljoonaan markkaan ja omistajavaihdoksen jälkeen se on naputtanut tasaisen tappavasti tulosta noin 300.000 markkaa. Yrittäjä Veijo Sikaniska on kylän vauraimpia miehiä ja antaa sen jossain näkyäkin.
Yhtiöllä on taseessaan velkaa kolme miljoonaa markkaa sekä omaa pääomaa (valtaosin kertyneitä voittoja) miljoona markkaa. Velasta 1/3 on Englannin puntia, koska pankit eivät myöntäneet puhdasta valuuttalainaa, mitä Sikaniska myöhemmin vielä kiitteli. Markan laskeminen kellumaan, kuten asiaa tuolloin kutsuttiin, laski markan ulkoista arvoa noin 30%, joten lainan määrä nousi 3,3 miljoonaan markkaan, eli 10%. Ei siis mikään tappava isku, koska teollisuushallin arvo oli Perkutassa noin viisi miljoonaan markkaa sitä rakennettaessa.
Kun Suomen Pankki piti korot vuosikausia yli kymmenessä prosentissa, alkoi Sikaniskankin olo muuttua tukalaksi. Lainojen korkokulut olivat vuodessa vajaat puoli miljoonaa markkaa. Kun myynnistä tippui kolmasosa pois, kassan pohja alkoi häämöttää. Tässä vaiheessa korkokulut (siis noin 500.000 markkaa) oli 8% liikevaihdosta. Tyhmempikin ymmärtää, että joko firma kaatuu, Sikaniska kuolee sydänkohtaukseen tai markkinat pakottaa Suomen Pankin polvilleen. Luojan kiitos jälkimmäinen tapahtui, ja kaksi muuta jäivät toteutumatta.
Vaimo muutti lasten kanssa takaisin kotitilalleen, kun Sikaniska ei saanut enää öisin unta vaan räjähteli pienistäkin asioista, kuten lapsen itkusta. Onneksi vaimolla oli hyväsydämiset vanhemmat, jotka valoivat sodänkäyneinä ihmisinä uskoa ihmeisiin.
Romahduksen jälkeen hallin arvo tipahti puoleen, ja pankinjohtaja vaati lisävakuuksia. Sikaniska myi mersunsa, omakotitalon järven rannalta ja perimänsä metsätilan Yhtyneille, ja sai kuin saikin SYP:n pankinjohtajan vakuutettua siitä, että Taivaanlahja pysyy pystyssä. Ja niin se pysyikin - toisin kuin lapsuuden kaverin Svante Lindroosin yritys Gummiring Ab, jonka lainat SKOP antoi Arsenalille, joka pani Svantea hanuriin, jos ymmärrät mitä tarkoitan.
Tarina on täysin kuvitteellinen, mutta numerot ja niiden suuruusluokat ovat todellisia. Keskimäärin pitkällä tähtäimellä riskitön markkinakorko on parin prosentin luokkaa, kiinteistösijoituksen keskimääräinen tuotto-odotus ennen veroja on noin viiden prosentin paikkeilla ja osakemarkkinoiden keskimääräinen tuotto-odotus noin kahdeksan prosenttia. On selvää, että mikään yhtiö ei kestä, jos korkokulut ovat kymmenen prosentin luokkaa liikevaihdosta. Siis korkeammat kuin omistajan riskiselle sijoitukselleen saama tuotto.
Otetaan toinen esimerkki. Tässäkin joudun heittämään lukuja hatusta, mutta menköön.
Yritys otti miljoonan markan suuruisen lainan, josta oli puolet sidottu valuuttakoriin. Tällä rakennettiin halli, koneet oli omasta takaa.
Korko oli koko lainalle 10% (tämä on hatusta), ja korkokulut olivat 100 000 vuodessa. Firman liikevaihto oli 3 miljoonaa. Laina oli otettu pitkällä korolla, joten keskuspankin koronnosto ei vaikuttanut mitään korkokustannuksiin. Liiketoiminta oli vakaalla pohjalla, ja myynti ei edes notkahtanut, firma oli pieni perheyritys, joka ei edes pyrkinyt kasvamaan (pl. se uusi halli, joka tarvittiin, jotta voitiin ottaa seuraavan polven yrittäjät hommiin), vaan duunia painettiin neljän hengen porukalla, ja katteet olivat hyvät.
Mikään muu ei muuttunut, kuin että tuli devalvaatio. Lainan pääoma nousi yhdessä yössä 100 000 markalla. Samaan aikaan pankki rukkasi vakuusarvoja ja totesi, että nyt muuten pitää kaivaa kuvetta. No, kuvetta kaivettiin, kassa oli kuiva, mutta alkoi taas täyttyä, koska, kuten todetiin, liiketoiminta oli vakaalla pohjalla. Kellutus nosti pääomaa taasen 100 000 markalla. Kassa oli nyt tyhjä, pankki vaati kaivamaan kuvetta. Kun ei maksuaikaa löytynyt, niin firma haettiin konkurssiin.
Halli myytiin pankinjohtajan kaverille kolme viikkoa konkurssin jälkeen "pakkohuutokaupassa" neljäsosalla siitä rahasta mitä se oli maksanut. Rahoitusavuksi hankittu uusi liikekumppani, joka olisi pääomittanut firmaa, ei edes päässyt tekemään tarjousta siitä, koska huutokauppa olikin jo muka mennyt.
Myynti ei notkahtanut missään vaiheessa, tilauskirjat olivat koko ajan täydet, tosin niitä täytettiin vain kahden viikon aikajänteellä.
Kyllä, tiedän myös näitä tapauksia olleen ja paljon olikin. Yritän tässä nyt vain korostaa sitä, että lainamäärän nousu ei normaalisti tapa yrityksiä. Melkein firma kuin firma kestää lainakantansa kasvun puolella, jos vakuusarvot jätetään hetkeksi syrjään. Se on se korko, joka tappaa.
Pankkikriisin aiheutti se, että pankkien ottolainaus tapahtui markkinoilta, mutta antolainauksessa poliitikot estivät peruskoron jäädyttämisellä pankin katteiden säilymisen. Pankkien oli pakko otaa riskejä, jos meinasivat pysyä hengissä, joihin ne eivät muuten olisivat ryhtyneet. Tämä koski erityisesti Säästöpankkeja. Vaikka Ulf Sundqvistia on tässä maassa jo melko paljon pilkattu, on hänen kirjansa (Kärpäsjahti) erittäin hyvä ajankuvaus.
Lähetä kommentti