perjantai 7. lokakuuta 2011

Ranskan muslimit rasisteja?


Ranskan ränsistyneet suurkaupunkien lähiöt ovat muuttumassa valtiosta irrallaan oleviksi "erillisiksi islamilaisiksi yhteisöiksi", selvityksessä varoitetaan. Arabiyhteisöt kasvavassa määrin hylkäävät ranskalaiset arvot ja ajattelutavan uppoutuen yhä syvemmälle islamilaiseen kulttuuriin ja elämäntapaan. Muslimit eivät syö kouluruokaa, jos se ei ole heidän uskontonsa mukainen (hala), ja useimmat arabit vastustavat avioliittoa valkoisen ranskalaisen kanssa, paljastaa arvostettu politiikan tutkija Gilles Kepel.

Seurauksena Ranska - jonka viisimiljoonainen muslimiväestö on Euroopan suurin - muuttuu "jakautuneeksi kansakunnaksi", todetaan tutkimuksessa nimeltään Tasavallan esikaupungit. Kepel kirjoittaa: "Joillain alueilla jopa 1/3 väestöstä on ilman Ranskan kansalaisuutta, ja asukkaat ovat leimallisesti islamilaisia eivätkä maallistuneita ranskalaisia. Ranskan koululaitoksella, joka on voimakkaan maallinen, on ollut selvät kasvatustavoitteet jokaiselle sukupolvelle. Kouluista kuitenkin kerrotaan, että muslimit käyvät ruokatunnilla kotonaan syömässä uskonnollisesti valmistetut ruokansa.

"Ranskalaiset eivät yleensä vastusta eri kulttuurien välisiä avioliittoja, mutta esikaupungeissa yllätykseksemme hyvin iso osa muslimeista ilmoitti vastustavansa aviolittoa ei-muslimin kanssa."

Tutkimuksen oli tilannut Institut Montaine ajatushautomo. Se antaa suosituksensa hallitukselle tammikuussa.

(via Tundra Tabloids)

2 kommenttia:

Valkea kirjoitti...

Ranskan valtio reagoi parhaiten osaamallaan tavalla, kykyjensä mukaisesti; alistumalla, tyynnyttelemällä, lepyttelemällä, syytämällä lisää veronmaksajien rahaa ongelmien pohjattomaan kaivoon ja tietysti kieltämällä julkisuudessa ongelmien olemassaolon.

Ja pitämällä yllä massiivista maahanmuuttoa.

Kumitonttu kirjoitti...

Ranska ja Italiahan palautti Romanian romanit takaisin ja Suomi on ilmeisesti maksanut mustalaisille muuttorahaa Ruotsiin, niin minusta olis kyl aika hauska tempaus, ku Ranska karkottais vaik alkajaisiks jonkun pari miljoonaa muslimia Helsinkiin. Siinä olis naurussa pitelemistä kun saatais kertalaakista monikulttuurisuutta kaupunkiin.