sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Äärivasemmiston ääniä kalastamassa

Tämän blogin lukijat lienevät melko lailla keskivertosuomalaisia. Oletan, että noin 1/4 on suorittanut korkeakoulututkinnon (tai ainakin opiskellut korkeakoulussa). Koska lukijoiden enemmistö on miehiä, joita taas korkeakoulutetuista on vähemmistö, voi sanoa, että lukijoiden joukossa on valtakunnan ehdotonta älymystöä. Siksipä onkin huvittavaa lukea Totuuden päätönkirjoitus, jossa kehutaan presidenttiehdokas Pekka Haavistoa estoitta:

Haavisto ei ole mikään kansanvillitsijä, päinvastoin. Hän ei vetoa tunteisiin vaan järkeen. Ääriliberaalina ja äärisuvaitsevana hän kamppailee samoista äänestäjistä Rkp:n Eva Biaudet'n kanssa. Toisessa ääripäässä on Soini.

Haaviston äänestäjät ovat koulutettuja, suvaitsevaisia kaupunkilaisia. Jotain kuvannee kansalaisvaltuuskunnan ammattijakauma: hyvin edustettuina ovat muusikot ja muut taiteen ammattilaiset sekä tohtorit ja aktivistit.

Haavistosta onkin sanottu, että hänen kannattajansa löytyvät enintään viiden kilometrin säteeltä yliopistoista.

Soinia mitenkään tässä puolustelematta, on silti syytä todeta, että Soini ei todellisuudessa eroa millään tavalla muista ehdokkaista. Miltei naurettavaa on väittää, että Soini ei olisi suvaitsevainen tai liberaali. Tämän blogin lukjoista jokainen on suvaitsevainen ja sangen vapaamielinen, mutta Totuushan ei tarkoitakaan suvaitsevaisella ja vapaamielisellä sitä, vaan se käyttää sitä kiertoilmaisuna vasemmistolaisuudelle.

Ruben Stillerin Pressiklubi-ohjelmassa perjantaina vieraillut Paavo Lipponen myönsi lähteneensä presidenttiehdokkaaksi siksi, että hän on erittäin huolestunut "suvaitsemattomuuden lisääntymisestä. Ihmiset eivät enää saa puhua ruotsia raitiovaunussa ilman, ettei joku huutele Suomen olevan yksikielinen maa". Tämä Vihreän Paloma Hannosen keksimä tarina kevään jääkiekon MM-juhlien aikaan sattuneesta kännisestä leijonapaitaisesta miehestä puhumassa vihaisia somaleille on saanut samanlaiset mittasuhteet kuin se tuntematon mies, joka Espoon keskuksen juna-asemalla kaatoi kikkarapäisen pikkutytön puhuessaan samalla jotain vihaista neekereistä. Median uskottavuus on alittanut sen rajan, jonka takaa se ei enää jaloilleen nouse. Onneksi meillä on blogit

24 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Niin. Ääriliberaali ja äärisuvaitseva. On sinänsä jännää, että noi normaalisti Pravdan demonisoimat ääri-etuliitteet ovatkin nyt hyviä asioita.

Toi viiden kilometrin harppiympyrä kääntyy sinänsä hyväksi vitsiksi, mutta pääkirjoituksen tekijä ei taida ymmärtää, että miksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Niin muuten, unohdit tosta äänestyksestäsi sen vanhan keskiasteen koulutuksen, jota minäkin edustan. Siihen ei oikein käy termiksi ammattikoulu, eikä myöskään ammattikorkeakoulu. Se on jossain sillä välillä. Tietysti nykyisin sitä ei omalla alallani ainakaan ole oikein edes olemassakaan. Ja toi keskiastekinhan jaettiin koulu- ja opistotasoksi.

Kumitonttu kirjoitti...

Ehtoota Ykä ja terveisiä saunasta. Mukavasti sitä ajatus vaan lepää kun puut rätisevät. Melkein alkaa pitää itseäänkin sivistyneenä, liberaalina ja suvaitsevaisena.

Äänestyksen pitäminen yksinkertaisena oli pyrkimys, jolle jolle olen valmis uhraamaan vaikka toisen munuaiseni. Pistät rastit nyt vaan siihen ruutuun "ammattikoulu", koska meidän kouluaikanamme ei vielä titteli-inflaatio ollut tehnyt tuloaan. Ihmiset koulutettiin reilusti metsureiksi, sihteereiksi ja myyjiksi (nyk. moto-kuljettaja, assistentti ja tuotepäällikkö).

Kummallista kyllä, jos opiskelijalla oli älliä (siis lukion käynyt), hän valmistui kahdessa vuodessa ammattiinsa. Jos jatkoi suoraan koulunpenkiltä, piti lukea kolme vuotta. Upseerit valmistuivat kolmessa vuodessa, ja nykyään neljässä, vaikka viime sodasta on jo 70 vuotta. Nykyisin ei pentele pääse edes tsuppariksi, jos ei ole kolmivuotinen ammattikorkeakoulututkinto. Tiskarillakin on vähintään kongolaisen yliopiston diplomi - valkoinen mieshän ei niitä hommia enää edes tee.

Joo, etuliite ääri kelpasi aika yllättävään saumaan tässä. Hymyn veti huulille sitä seuraava lause, jossa Soinin mainittiin edustavan ääripäätä. Kas kun ei vesipäätä, sillä siihenhän se melonikin varmaan viittasi.

En totisesti usko, että artikkelin kirjoittaja on itse tajunnut, miten poskettoman koominen tuo viiden kilsan säde on. Tai on ehkä tajunnut, mutta ei peeveli ymmärrä luomuksensa sietämätöntä keveyttä, niin sanoakseni.

VonPee kirjoitti...

Heh. Sellainen amis minä olenkin ja siihen laitoin rastinikin. Kummallista asiassa oikeastaan on se, että kyseisen oppilaitoksen nimi on muuttunut niin useasti vuosikymmenien aikana, etten edes nykyistä mahdottoman hienoa nimeä tiedäkään.

Onkohan oppilaitoksilla ja valtionyhtiöillä jonkinlainen vankisyndrooma?

Nimi on ehdottomasti vaihdettava, vaikka vanhakin oli ihan hyvä ja tunnettu.

Joukkoliikenne kirjoitti...

Haaviston kannattajista olisi paremmin sanottu, että he pitävät vähintään viiden kilometrin hajuraon lähimpään tuottavaan työpaikkaan.

Pressiklubissa oli kyllä huvittavaa se, että diktaattoripaavosta koitettiin väkisin luoda leppoisan nallekarhun kuvaa, vaikka selvästi näkee, että hymyileminen on hänelle yhtä luonnollista ja miellyttävää, kuin piikkilangan pätkä tuhkaluukussa. Vähän itse sanailinkin siitä, että Lipponen on ehdolla vain vastavoimana Soinille. Tämänhän hän itsekin sitten aika suoraan myönsi.

Anonyymi kirjoitti...

Eikös se olisikin mukavaa, jos itsenäisyyspäivän vastaanotolla vieraat kättelisivät ihan oikeaa valtakunnanhomoa? :)

Mitään valtaahan ei presidentillä ole. Soini menisikin siinä virassa hukkaan.

Taidan äänestää Haavistoa, mutta ihan vain huumorimielessä.

Niinistö olisi kai noista ehdokkaista edustavin.

Anonyymi kirjoitti...

"Pressiklubissa oli kyllä huvittavaa se, että diktaattoripaavosta koitettiin väkisin luoda leppoisan nallekarhun kuvaa"

Nallekarhuista tulikin mieleeni:

http://sammalkieli.blogspot.com/2011/10/karhuhomo.html

Ehkä Hakkarainen kerää seuraavissa eduskuntavaaleissa viitasaaren homojen äänet!

Kumitonttu kirjoitti...

Huomenta VP, Joukkis ja Sammalkieli!

Vankisyndrooma on hyvä nimitys tuolle jatkuvalle koulu-uudistukselle. Ikään kuin koulut siitä muuttuvat, jos opet pysyvät samoina. Virkakoneisto ilmeisesti pitää Suomen suurimpana ongelmana juuri koululaitoksen asioita.

Ja Lipposen mielestä Suomen suurin ongelma on Soinin kannatus... Varmaan se Töölössä siltä tuntuu-

Sammal; presidentillä on sellaista valtaa, että hän saa kertoa omia ajatuksiaan. Iso osa porukasta katsoo pressaa ylöspäin ja haluaa seurata hänen maailmankuvaansa. Halosen 12 vuotta ovat olleet hankalia muillekin kuin niille, jotka eivät pidä hänestä. Media on laittanut sordiinon päälle ja puhaltelee vain liberaaleja ja suvaitsevaisia kannanottoja.

Aamun kammottava uutinen oli parveketupakoinnin kieltäminen. Missä vaiheessa valtio ymmärtää, että ihmisillä on oikeus elää epäterveellisesti. Terveyden nimissä virkakunta puuttuu asioihin kuin pahinkin miehitysvalta. Tämä meno on aika hurjaa.

Tiedemies kirjoitti...

Haaviston kannattajissa on paljon teollisuudessa ihan oikeaa työtä tekeviä ihmisiä. Tai no, tietty ehkä persuputkosten mielestä kaikki, jotka osaavat lukea, on jotain ihme konstailijoita, ja joku suunnittelua tekevä DI tai maisteri, tai muu vastaava homoilija ei ole oikeaa tuottavaa työtä nähnytkään. Tunnen muuten ainakin kolme (teollisuus)yrittäjääkin, jotka aikovat Haavistoa äänestää.

No, keskimäärin varmaan on totta, mitä niistä äänestäjistä tuossa sanotaan. Toi Hermian yritysparkkikin on tosiaan alle kilometrin päässä yliopistosta, ja Tampereen keskustasta ei ole kuin yksi tai kaksi sinne Tampereen yliopistolle, joten siinä mielessä se pitää paikkaansa.

Kumitonttu kirjoitti...

ei ole oikeaa tuottavaa työtä nähnytkään

Eiköhän se jako kulje julkisen ja yksityisen sektorin rajapinnassa. Julkisella puolella varojen käyttö on holtittomampaa, tai ainakin se näkyy kansalaisille sellaisena. Erityisesti valtionhallinnon virkamiesten olo on käsittämättömän leppoisaa - ainakin useimmille sivustaseuraajille.

Tuottavana työnä voi tietty pitää sairaanhoitoa ja opetusta. Opetus kamppailee aika niukoilla resursseilla, mutta sairaanhoito suorastaan rypee rahassa. Jonkinlainen keskustelu pitäisi käynnistää siitä, kuinka paljon ja kenelle hoitoa osoitetaan. Samoin lääkekustannusten ja ennaltaehkäisevän hoidon kustannuksia tulisi miettiä uudelleen. Tässä on se ikävä puoli, että poliitikkojen tulisi kertoa, etteivät rahat riitä annettuihin lupauksiin. Jokainen saa käyttää hoitoonsa elinaikanaan x-euroa, ja sen jälkeen peli vihelletään poikki tai potilas maksaa viulunkielet itse.

Haaviston äänestäjä on varmaankin nuorehko mies, kaupunkilainen ja lapseton. Hesassa ymmärtääkseni yli puolet 40-vuotiaista miehistä on lapsettomia. Heille Haavisto on varmasti helpommin lähestyttävä kuin Lipponen, Väyrynen tai Niinistö. Tätä porukkaa on silti aika vähän ja keskustelu tullee vielä kuumenemaan melkoisesti, jolloin Soinin kannatus voi helposti riittää toiselle kierrokselle. Lipposen menestys riippuu Perusvuodon jälkeen jäljelle jääneiden demareitten uskosta "ääriliberaalin ja -suvaitsevaisuuden" voimaan.

Tiedemies kirjoitti...

No, yksityisen ja julkisen rajana jos vedetään, niin tuntemistani "tuottavan työn" tekijöistä yllättävän suuri osa aikoo ääneestää Haavistoa, sikäli mikäli minä heidän aikeistaan jotain tiedän. Itsehän en tuottavaaa työtä tee, koska valde maksaa mun palkan.

DuPont kirjoitti...

Tiedemies sanoi: "Haaviston kannattajissa on paljon teollisuudessa ihan oikeaa työtä tekeviä ihmisiä."

Mikä on paljon? Jos tiedät kolme teollisuusyrittäjää, jotka sanovat äänestävänsä Haavistoa, onko se paljon? Taisivat persut vetää näiden ääniä viime vaaleissa melkoisen paljon enemmän. Luulen, että yrittäjien äänet painottuvat johonkin aivan muualle kuin Haaviston koriin.

Tiedemies sanoi: "...tietty ehkä persuputkosten mielestä kaikki, jotka osaavat lukea, on jotain ihme konstailijoita, ja joku suunnittelua tekevä DI tai maisteri, tai muu vastaava homoilija ei ole oikeaa tuottavaa työtä nähnytkään."

Olen monesti surkutellut tuota asennetta. Ylimielisyys kun on vihreiden ja osittain vassemmistonkin traagisimpia piirteitä. Fiksua vasemmistolaisuutta maa ehkä tarvitsisi, mutta on kovin vaikea löytää sen edustajia. Idealismi kun on helpompi tie kuin ideointi. Leimaaminen on myöskin niin paljon iisimpi ratkaisu kuin äänestyskäyttäytymisen ymmärtäminen. Vihreiden viimeinen vaalitappiohan johtui vain tuosta asenteesta. He eivät ymmärrä, mitä maassa tapahtuu, koska elävät suljetussa piirissä. Haavisto ei tuohon todellakaan tuo muutosta, hänellä ei ole mitään resursseja.

Haavistosta tulisi ehkä hyvä YK:n hyvän tahdon lähettiläs.

Kumitonttu kirjoitti...

Tarkoitin, että tuottamattomaksi työksi koetaan työ, jonka rahoittamiseksi tarvitut varat valde ottaa väkivaltamonopilla uhkaamalla. Tuottamatonta työtä on kaikissa organisaatioissa ja kaikilla tasoilla. Tuottamaton on nyt vaan sellainen yksinkertainen yleistys, jolla viitataan eräisiin yhteiskunnan rakenteisiin. Tämänhän sinä jo varmasti tiesitkin.

Tiedemies kirjoitti...

Joo, kyllä tiesin.

Käsitys, jonka mukaan Haaviston äänestäjäkunta rajoittuisi vihreisiin, voi pitää paikkansa tai olla pitämättä. Minä olen ollut yllättynyt siitä, miten monet ihmiset ovat Haavistoa valmiita äänestämään. Ihan vilpittömästi siis yllättynyt. En itsekään kannata vihreitä.

Minusta on ihan paikallaan olla ainakin vähän ylimielinen sitä paskasakkia kohtaan, jonka mielestä kirjojen lukeminen on homoilua ja peruskoulun jälkeinen tutkinto osoitus vasemmistolaisuudesta. Sitä on yllättävän paljon näissä putkospersuissa. Kai persuja moni muukin äänestää, sitä en ollenkaan epäile, mutta ainakin tuossa vaalien alla oli joku Iltapäivälehti kysellyt (joo, ei ole luotettava, tiedän) ja hälyttävän suuri osa persujen äänestäjistä ei tiennyt, tai sanottaessa uskonut, että Soinillakin on valtsikasta maisterin paperit. Samanlainen konstailijahomo sekin on.

Kumitonttu kirjoitti...

ylimielinen sitä paskasakkia kohtaan

Kaikin mokomin. Paskasakki on kuitenkin aika kova nimitys ihmisistä, joilla on matala koulutustaso. Vähän sama kuin olisi sitä mieltä, että omat esivanhempasi olivat paskasakkia, koska - näin olen ymmärtänyt - heillä ei ollut yliopistotaustaa.

Saatikka mamuja kohtaan, joiden koulutustaso on vielä huonompi. Eli Virheiden maahanmuuttopolitiikka on loppujen lopuksi paskasakin kuskaamista tänne. Siihenhän se kritiikki on toisaalta kohdistunutkin...

Tiedemies kirjoitti...

Ei, en viittaa matalaan koulutukseen. Omilla vanhemmillani ei juurikaan ole koulutusta. Viittaan sensijaan asenteisiin, joiden mukaan koulutuksen hankkiminen on "tyhmää".

Olen ollut tilanteessa, jossa sukulaislapsi oli saanut hyvän todistuksen, ja kun tiedustelin että onko tämä menossa lukioon, hänen äitinsä totesi, että meidän lapset ei mitään kirjojen kanssa ala pelleilemään. Että sillain.

Kumitonttu kirjoitti...

koulutuksen hankkiminen on "tyhmää"

Näin väittävillä ihmisillä täytyy olla joku yleinen halveksunta kokemusta kohtaan. Koulutushan on vain kokemuksen kartuttamista. Kaikilla työpaikoilla on näitä, jotka ovat kateellisia toisille heidän taidoistaan. Suurin osa erilaisista taidoista on seurausta kovasta työstä ja tuhansista toistoista. On helppo (ja melkeinpä ainoa vaihtoehto) kadehtia muita, jos ei itse ole valmis uurastamaan.

Tiedemies kirjoitti...

Niin no, eräs vanhempi herrasmies, pitkän linjan duunari ja AY-aktiivi, karakterisoi firman järjestämiin vapaaehtoisiin koulutuksiin osallistujia "herrojen perseennuolijoiksi". Sittemmin tämä herrasmies ryhtyi (eläkepäivillään) persujen kannattajaksi, melko äänekkääksi. Myönnän, että antipatiani perustuvat tällaisiin yksittäisiin tapauksiin, mutta jotenkin tuntuu, että se on ikäänkuin erityisen tervetullutta useimpien persujen parissa.

Anonyymi kirjoitti...

Voi verorahoitteisen tahon tarjoama työ olla sinänsä hyödyllistä vaikka se ei olisi bisnesmielessä katsottuna tuottavaa, siis voitollista. Siinä se "tuotto" pitää arvioida muilla kriteereillä ja tuloksilla kuin puhtaana rahallisena voittona.

Niinku poliisi. Poliisin tehtävä on kuri ja järjestys ja liikenteen valvonta. Myös henki-ja väkivaltarikosten selvitys. Sen sijaan jos poliisi jahtaa netissä niitä jotka sanovat mielipiteen jostain asiasta, ei ole hyödyllistä.

Itse asiassa myös valtion tukityöllistäminen voi olla hyödyllistä jos työllä sinänsä saadaan hyviä tuloksia. Vaihtoehtona voi olla se että työtön tyyppi saa jotain korvauksia ja menee niillä kännäämään ne tai polttamaan hamppua.

Kumitonttu kirjoitti...

valtion tukityöllistäminen voi olla hyödyllistä

Aivan varmasti. Kyse on vain ja ainoastaan siitä, että ne ketkä näitä tuottamattomia (tai huonosti tuottavia) temppuja tarvitsevat, eivät niitä saa, koska resursseja on jaettu kaikille - ei pelkästään niille, ketkä sitä ihan oikeasti tarvitsevat. Meidän pitäisi tehdä päätöksiä sen suhteen, mitä palveluita tuotetaan, koska raha ei riitä kaikille. Porukka jonoon ja jossain kohtaa punaviivalla merkitään ne, keihin panostetaan ja ne, jotka saavat luvan selviytyä itse.

Tiedemies kirjoitti...

Poliisit eivät ehkä tee "tuottavaa" työtä, mutta koetapa tehdä mitään tuottavaa yhteiskunnassa, jossa ei ole minkäänlaisia poliiseja.

Anonyymi kirjoitti...

Kumis varmaan ajatteli että käytössä on tietty määrä rahaa ja muita resursseja ja niillä pitää tämä vuoden ajan pärjätä. Ensi vuonna sitten palataan uudestaan asiaan. Raha tai muu resurssi ei oikeastaan ole itsessään oleellinen vaan se mitataan sillä mihin niitä käytetään.

Jos käytössä on rajoitettu määrä, niin sen käyttö on priorisoitava. Priorisointi on vaikka sitä että laitetaanko tämä rahasumma poliisisektorille, työllisyysmäärärahoihin vai mokutussektorille. Ja poliisin sisällä tämä arvoidaan laitetaanko määrärahat nettisivujen kyttäämiseen ja esitutkintaan vaiko johonkin muuhun. Joku muu on esim. henki-ja väkivaltarikoksien, ilkivallan ja varkauksien selvittämistä, sekä liikennevalvontaa, joita pidän poliisin päätehtävinä.

Ja jos työllisyysmäärärahoja katsotaan, niin pidän tärkeämpänä keksiä työtä kantasuomalaiselle kuin ulkomaalaiselle. Tässä pitää lisäksi kysyä että mitä varten ulkomaalainen on täällä jos hän on työtön eikä työllisty oma-aloitteisesti ja meritokraattisesti ns. avoimille työmarkkinoille.

Hyvinä suhdanneaikoina voi kertyä rahaa enemmän kuin edellisenä vuonna, jolloin on mahdollista joko käyttää nyt koko lisäraha tai lisätä budjettia inflaatiokorotuksen verran, tai laittaa ne piirongin lokeroon joko lisäbudjetiksi, hätävaraksi, tai johonkin tulevaan hankintaa varten.

LS kirjoitti...

Haavisto ei ole mikään kansanvillitsijä, päinvastoin. Hän ei vetoa tunteisiin vaan järkeen. Ääriliberaalina ja äärisuvaitsevana hän kamppailee samoista äänestäjistä Rkp:n Eva Biaudet'n kanssa.

Heh, jos Haavisto olisi oikeasti ääriliberaali äänestäisin häntä. Mutta tässä liberalismilla minä tarkoitan sitä alkuparäistä liberalismia.

Kumitonttu kirjoitti...

jos Haavisto olisi oikeasti ääriliberaali äänestäisin häntä

Hyvinvointivaltio, liberaali fasismi, ei tuota klassisessa mielessä liberaaleja poliitikkoja, koska valtaan pääsevät vain nanny state -tyyliset roomankeisarit.