keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Kun äly ei vaan riitä

Risto Harisalo kirjoitti jo vuosia sitten erinomaisen esseen "Liberalismi ja vapaus", jossa hän kuvailee samoja asioita kuin Jonah Goldberg kirjassaan Liberaali fasismi:
Kommunismi ja sosialismi sekä hyvinvointivaltio niiden modernina johdannaisena ovat edistäneet tasaarvoa ns. ensimmäisenä yhteiskunnallisena periaatteena, josta kaikki muu on mahdollista johtaa. Tasa-arvo on innostanut ja kannustanut ihmisiä toimimaan paremman yhteiskunnan ja maailman puolesta. Sen edistämiseksi on pidetty oikeana luopua muista arvoista lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Se on tehnyt demokratiasta tasa-arvon edistäjän ja luonut julkiseen hallintoon kulttuurin, jossa asiantuntijoiden tehtävänä on päättää keinoista valitun päämäärän toteuttamiseksi. Kun kaikki poliittiset ja moraaliset kysymykset on näin muutettu teknisiksi luonteeltaan, eri alojen asiantuntijat saavat valtaa, joka alistaa aikaa myöten poliittiset päättäjät ja tarjoaa kansalaisille kuulijan ja hyväksyjän osan yhteiskunnallisessa keskustelussa ja väittelyssä.
On syytä muistaa, että liberalismi - siis yksilönvapauteen pohjautuva oppi - perustuu mutkien kautta antiikin helleeniseen filosofiaan. Sillä on useita eri sovellutuksia, mutta sen keskeinen muoto on olla käytännönläheinen järjestelmä. Yhteiskunnan toimintaa ei ohjata niinkään minkään ennalta määrätyn dialektiikan mukaan, vaan kaikkia toimia ja päätöksiä punnitaan hyödyn (yksilön vapaus) ja haitan (vapauden menetys) mukaan.

Perustellusti voi sanoa, että liberalismi on johdonmukainen mutta vailla selvää teoriaa. Vapauden vastavoimana toimiva kommunismista muotoutunut hyvinvointiyhteiskunta nojaa puolestaan jakobiineihin ja Marxiin, joten sen voi perustellusti sanoa olevan epäjohdonmukainen mutta se perustuu teoriaan. Siksipä ei ole ihmeellistä, kun Iltalehti analysoi pääkirjoituksessaan Perussuomalaisten nousua, analyysi on huvittava ja samalla rasittava. Se on jumiutunut käsittelemään populismia juuri siten, kuin kommunistit määrittelevät "äärioikeistonkin":
Perussuomalaiset ei ole aatepuolue. Se on ollut poikkeuksellisen laiska ohjelmien kehittelijä. "Asialinja" eli toisiinsa liittymättömät ärsytyksen aiheet ja vaatimukset ovat riittäneet. Puolue on kuin sekatavarakauppa, jossa on estoitta yhdistelty isoja ja pieniä, oikeistolaisia ja vasemmistolaisina pidettyjä vaaliteemoja.
Tämä on TODELLISTA populismia. Väitteet ovat sinänsä totta, mutta sitä asiaa, mitä ne todellisuudesta kuvaavat, ei Iltalehti ymmärrä.
Puheenjohtaja Timo Soini kirjoitti Hymyn kolumnissaan (8/11): "Oikeus olla omaa mieltä ja sanoa se suoraan on Ison Jytkyn suurin syy. Kaikki Perussuomalaisia äänestäneet eivät ole kaikista asioista samaa mieltä. Ei pidä ollakaan, eivätkä ole."
Juuri näin - Soini on itse ymmärtänyt, mistä on kyse. Ihmiset osaavat ja haluavat huolehtia itsestään. Tai no, pieni vähemmistö, mutta kuitenkin. Miksiköhän kukaan ei muuten tunnusta ääneen olevansa niin avuton, että tarvitsee yhteiskuntaa kaitsemaan omia päätöksiään? Ja lopuksi lehti vielä hämmästelee:
Puolueen kannattamisen syyksi riittää miltei asia kuin asia.
Niin, kyllä näin todella on. Johtava ajatus on yksilönvapaus ja muut asiat ovat sille alisteisia. Niistä muista asioista pitää sitten keskustella eikä tukahduttaa kansalaisia (Harisalon sanoin) "kuulijan ja hyväksyjän osaan".

5 kommenttia:

Tomi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Igor kirjoitti...

En voi vastata Kumiksen puolesta. Mutta hiukan omia kommentteja Tomin kysymykseen, joka on hiukan muotoa 'joko lopetit eukkosi hakkaamisen'.

Minusta on aika kova väite väittää "persuja" puolueena muukalais- tai homovihamieliseksi tai edes aborttivastaiseksi. Puolueella on virallisesti kriittisiä käsityksiä maahanmuuttoon liittyvistä epäkohdista mutta ei se ole vielä ksenofobiaa. Jos ei kannata sukupuolineutraalia avioliittolakia niin ei se ole ainakaan minun mielestäni vielä homovihamielisyyttä. Puolueen puheenjohtaja Timo Soini on henkilökohtaisesti roomalaiskatolisena aborttia vastaan mutta hän on moneen kertaan yrittänyt korostaa ettei hän henkilökohtaista kannanottoaan ole esittänyt puoleen kantana. Aborttikannanottoakin häneltä on median toimesta oikein tivaamalla tivattu kyllästymiseen asti.

Puolueen kansanedustajista Hakkarainen on käsitysteni mukaan ainoa joka on esittänyt mielipiteitä, joita voisi huonojen sanavalintojen johdosta uskoa muukalaisvihamielisiksi. Uskoisin että paremmin harkituilla sanamuodoilla hän olisi aivan yhtä vihamielinen kotikutoisille rautatieasemilla laiskoina lorviville pummeille tms. Ahkeria työtä tekeviä maahanmuuttajia vastaan on tuskin kansanedustaja Hakkarainenkaan.

Tomin esittämien johdattelevien kysymysten kaltaista infosodankäyntiä perussuomalaista puoletta vastaan on nyt käyty 'isosta jytkystä' lähtien yli puoli vuotta lähinnä aivopesevässä mediassa aivan käsittämättömällä apinan raivolla.

Politika lehden pääkirjoitus
on mielestäni erinomainen analyysi poliittisten kilpailijoiden vapauksia rajoittamaan pyrkivistä vasemmistolaisista trendeistä. Löytyy KT:n omasta blogista lainattuna
http://murphyssoninlaw.blogspot.com/2011/08/dennis-mitzner-vihapuheesta.html

Igor kirjoitti...

Tomi: Juridisten epäkohtien korjaamiseksi luotiin rekisteröity parisuhde samaa sukupuolta oleville ja samalla mahdollistettiin laajasti hyväksyttykin perheen sisäinen adoptio. Siinä yhteydessä aika yleisesti vastustettiin eduskunnassakin täyttä adoptio-oikeutta. Sukupuolineutraalista avioliittolaista keskusteltaessa tuskin koskaan mainitaan että se mahdollistaisi täydelliset adoptio-oikeudet. Ehkä siinä onkin syy miksi sitä niin kovasti ajetaan.

Minulla on ollut elämäni aikana homotuttuja ja jokunen lesbokin eikä minua ole koskaan häirinnyt mitä he makuuhuoneen puolella tekevät. Ei minulle heteroystävienikään makuuhuonekäyttäytyminen kuulu. Olen hyväksynyt homot ja lesbot ehdoitta samoin he minut. Muutamalle aktiivisemmalle olen joutunut sanomaan, että 'kädet irti' koska pidän enemmän naisista. Ja jos olivat hyviä kavereita ilmoitin kyllä kertovani heti jos mieltymykseni muuttuvat. Mutta jos eivät ymmärtäneet tuota 'kädet irti'-pyyntöäni heti kerralla aloin epäillä ystävyyttämme.

En pidä itseäni em syistä mitenkään homokielteisenä tai -foobisena ja hyväksyin rekisteröidyn parisuhteenkin mukisematta. Mutta sukupuolineutraalia avioliittoa en silti hyväksy. Mutta jos esität argumentiksi sen hyväksymiselle sen, että se ei ole keneltäkään mitään pois niin samantien samalla argumentilla voisi hyväksyä moniavioisuudenkin Suomeen. Tai vaikkapa avioliiton lempikoirasi kanssa :)

Jos joku kansanedustaja ei sano maahanmuuttajista mitään hyvää mutta ei mitään pahaakaan niin aika rohkeaa tulkita sellainen peräti muukalaisvihamielisyydeksi. Harvemmin minäkään ketään pelkästään sen vuoksi kehuisin, että on maahanmuuttaja. Miksi siitä pitäisi alkaa kehua ketään? Sen sijaan saatan kehaista jotain yksilöä jos on esimerkiksi oppinut suomen kielen muutamassa vuodessa.

Tiedemies kirjoitti...

Persujen ongelma on minusta se, että he ratsastavat ihmisten "vapaudenkaipuulla", mutta ovat ihan samanlaisia sosialisteja kuin kaikki muutkin. Vaarallisempia minusta, siinä mielessä, että menevät väkkäränä minne sattuu.

Kumitonttu kirjoitti...

he ratsastavat ihmisten "vapaudenkaipuulla"

Samalla tavalla kaikki muut puolueet ratsastavat ihmisten kaipuulla vahvasta valtiosta, joka hoivaa ja kaitsee.

On totta, että Perussuomalaisten ero on lähes olematon muihin verrattuna, mutta kirjoituksen pointti oli juuri se, että Iltalehti nostaa oikeat asiat esiin, mutta pilkkaa niitä populistisesti (lue: silittää poliittista eliittiä myötäkarvaan).