maanantai 13. heinäkuuta 2015

2030-luvun suuri nälänhätä

Yleisradion propagandakone käy ylikierroksilla. Kansalaisille kerrotaan, että peli on menetetty. Mitään ei ole enää tehtävissä. Maailmanloppu on käsillä:
Nykyinen ilmaston lämpenemiselle asetettu yläraja näyttää tarkoittavan ainakin kuuden metrin nousua merenpintoihin.

Vaikka hallitukset saisivat maapallon lämpenemistä hillitsevät tavoitteensa toteutettua, kamppailu merenpintojen huomattavaa nousua vastaan on hävitty.
Yleisradion tehtävä ei voi olla uutisoida kaikkia katasrofaalisia maailmanlopun ennusteita täysin kritiikittömästi. Iso osa ihmisistä uskoo tuollaiset väitteet ja huolestuvat - jopa ahdistuvat - niiden edessä. Yhtä hyvin Yle voisi uutisoida jonkun hullun uskonlahkon ennusteen maailmanlopusta.

Armstrong Economics viittaa Daily Mailin kirjoitukseen, jossa ollaan myös huolestuneita ilmastonmuutoksesta. Armstrong Economics hyvin toteaa, että siinä vaiheessa kun nämä katastrofitutkijat kävelevät töihin, lopettavat autoilun ja alkavat muutenkin elää opetustensa mukaisesti, heidät voi alkaa ottaa tosissaan. Tällä hetkellä he takovat rahaa kun rauta on kuumaa.

Kirjoituksessa kuvaillaan Pientä jääkautta ja sen 1600-luvun Maunderin miniminä tunnettua ajanjaksoa, jolloin Thames-joki jäätyi ja Skotlannissa 15% sekä Preussissa 40% väestöstä kuoli nälkään. Suomessa koettin 1866-68 suuri nälänhätä, kun koettiin kaksi peräkkäistä katovuotta. Se oli viimeinen Euroopassa koettu sodasta johtumaton nälänhätä. Sen taustalla oli - yllätys yllätys - vahvan markan politiikka, kun Snellmanin johdolla valtio kieltäytyi ottamasta velkaa ulkomailta. Ensimmäisen katovuoden jälkeen ei uskottu enää toista samanlaista kohdattavan, mutta niinpä vaan kävi. Kun velkaa lopuksi päätettiin ottaa, vilja ei enää ehtinyt maahan syksyllä ennen meren jäätymistä. Noilta ajoilta tuli Laihia kuuluisaksi nuukana paikkana. Laihialaiset päättivät pitää huolta kunnan omista vähäosaisista, mutta muut pakotettiin joko kulkemaan pitäjän läpi tai jäämään sen rajoille. Laihia taitaakin olla ainoa kunta, jossa kukaan ei kuollut nälkään tuon seurauksena.




Armstrong Economics toteaa, että vakava häiriö ruoan tuotannossa voi hyvinkin tarkoittaa 1/3 tai jopa puolen ihmiskunnan kuolemaa nälänhätään. Mitä pohjoisempana ollaan, sen karumpia ovat luvut. Sodat runtelevat valtioita niiden ryöstäessä ruokaa kansalaisilleen kuten natsi-Saksa ja Neuvostoliitto aikoinaan. Poliittinen järjestelmä sortuu ja tappavat sairaudet tartuttavat koko kansan kuin ruttoepidemiat. Armstrong Economicsin mukaan kylmin kausi antaa vielä odottaa itseään tuonne 2030-luvulle asti. Totisesti toivon ennusteen olevan pielessä, mutta huonolla tuurilla en ole enää sitä edes todistamassa omin silmin. Alla kuva Saksan lämpötiloista perjantai-aamuna.

5 kommenttia:

Snowcamo kirjoitti...

"Yhtä hyvin Yle voisi uutisoida jonkun hullun uskonlahkon ennusteen maailmanlopusta."

Tämä nyt on ilmeisistä ilmeisin kommentti, mutta pakkohan jonkun on se sanoa:

Kyseessäkö EI ole jonkun hullun uskonlahkon ennuste maailmanlopusta?

Kumitonttu kirjoitti...

No niinpä. Aattelinn vähän enemmän sellaista maailmanlopun kulttia, mutta sitähän tämä on sellaisenaan ihan itsekin.

Kappas, Tomi M. Paananen on palannut kommentoimaan. Teimme Tomin kanssa sopimuksen pari vuotta sitten että hän pysyy pois blogistani korvaukseksi siitä, että poistin häntä käsittelevän bloggaukseni. Minä pidin oman osani siitä, mutta Tomille näyttää tuottavan ylitsepääsemättömiä vaikeuksia pitää omaansa.

Tomi osoittaa omalla toiminnallaan juuri tuon Snowcamon kommentin paikkansapitävyyden. Tomille tämä on uskonnollinen kokemus ja vääräuskoiset pitää pakottaa ruotuun vaikka miten huonoja käytöstapoja käyttäen. Toisilla ei ole oikeutta olla niin tyhmiä, että he eivät jakaisi Tomin maailmankuvaa. Tuosta tyhmyydestä on oikea rangaistus aluksi häiriköidä heitä ja vähän enemmänkin sitten, kun tulee aika jakaa niskalaukauksia.

Mikko kirjoitti...

Tomi halusi tälläkin kertaa esiintyä tiedepiirien oikeaoppisena paavina auringon aktiivisuuden ja maapallon ilmaston suhdetta koskevissa asioissa. Koska asia voi lähivuosikymmeninä nousta nykyistä enemmän puheeksi, lähetän tässä linkin omaan bloggauskimaraani asiasta, jos Kumitonttu sallii. Kyllä auringolla on ilmastoon vaikutuksensa ;-)

http://ilmastorealismia.blogspot.fi/search/label/aurinko

Kirjoitan aiheesta lähiaikoina Ilmastorealismiin lisääkin, kuten yritän ehtiä kommentoimaan myös tuota Ylen vedenpaisumusjutun sisältöä. Kuuden metrin merenpinnan nousuhan on teoriassa mahdollista, mutta ihmiskunnan aiheuttamalla ilmaston lämpenemisellä ei ainakaan tähän mennessä näyttäisi olleen havaittavaa vaikutusta asiaan. Paras tapa torjua tulvavahinkoja on niin lyhyellä kuin pitkällä aikavälillä on välttää rakentamista alaville maille.

Kari kirjoitti...

Kyseessä ON maailman toiseksi pimeimmän(islamin jälkeen) maailmanlopunlahkon, Valistuksen/Cult of Reasonin, tyypillistä apocalypse eskatologiaa. Sen papisto, tiedemiehet ravistelevat hihoistaan uniaan ja niiden selityksiä temppeleissään yliopistoissa.

Kumitonttu kirjoitti...

(http://ilmastorealismia.blogspot.fi/search/label/aurinko

Tuossa siis tuo Mikon linkki. Melkoinen kimara.

Onhan se kieltämättä hassu ajatus, että Aurinko ei vaikuttaisi ilmastoomme esimerkiksi nyt vaikkapa hiilidioksidia enemmän. Mutta elämme hassuja aikoja, kuten Kreikan vuoksi pidetty yön yli kestänyt maraton-istunto paljastaa. Kukaan ei johda tätä maanosaa. Porukka nuokkuu rättiväsyneinä keskellä yötä kuin jossain rave-bileissä. Mitä amatöörimaista puuhastelua, joka on mahdollista vain politiikan huipulla.

Kari, tosiaan tuo tiedemiesten vertaus papistoon on hyvä, sillä kumpikin väittävät/väittivät, että vain heillä on kyky tulkita salaperäisiä tutkimuksia ja kaikki muut mieltä olevat ovat vääräuskoisia. Vääräuskoisten kanssa ei tehdä yhteistyötä ja heidät saatetaan naurunalaisiksi.