perjantai 19. kesäkuuta 2015

Vasemmisto ryhtyy väkivaltaiseksi - osa XXXIX

Yhdysvalloissa Charlestonissa sosialisti on tappanut kirkossa yhdeksän ihmistä ampumalla:
Ampujan kerrotaan olevan nuori, sileäksiajeltu, valkoihonen mies.
Tapaus tuo mieleen kansallissosialistien ideologisen kumppanin, islamin. Sosialismi pakottaa kanssaihmiset tukijoikseen väkivallalla ja se oikeuttaa väkivallan käytön sillä yksinkertaisella syyllä, että toisinajattelijat, vääräuskoiset ovat ihmisarvoltaan alempia. Molemmissa ideologioissa vallitsee antikapitalismi, antikonsumerismi ja antikristillisyys. Isku kirkossa vääräuskoisia kohtaan on kuin suoraan oppikirjasta.

Mediassa kansallismielinen äärivasemmisto esitetään "äärioikeistona", vaikka liike kutsuu itse itseään sosialistiseksi ja sen yhteiskunnalliset tavoitteet ovat suoraan sosialismista. Oikeistolaisia arvoja ovat yksilönvapaus ja yritteliäisyys, jotka ovat käänteisiä sosialismiin kuuluvien kovan verotuksen ja aivopesun kanssa. Yhtenä aivopesun keinona on uuskielen toistuva käyttö. "Äärioikeistolaisuus" on uuskielen sana samalla tavalla kuin "kansandemokratia", joksi sosialistiset valtiot omaa yhteiskuntaansa mieluusti kutsuvat.

"Äärioikeisto" avoimesti julistaa värillisten olevan alempirotuisia ja kykenemättömiä huolehtimaan itsestään ja sopimattomia valkoiseen yhteiskuntaan. Islamissa ei-muslimit ovat samassa asemassa. Modernissa sosialismissa, joka on Mussolinin kehittelemän fascismin seuraaja, värilliset aivan samalla tavalla nähdään alempiarvoisina, jotka vaativat yhteiskunnan erityistä tukea menestyäkseen valkoisessa yhteiskunnassa.

Kummallisinta on, että tuota yhteneväisyyttä ei myönnetä avoimesti, joten siitä ei myöskään voida keskustella. Jos rodullinen eriarvoisuus reilusti myönnettäisiin, moni sosialismin kannattaja voisi harkita ideologiansa mielekkyyttä uudelleen. Estääkseen kannattajien määrän hupenemisen, sosialistijohtajat estävät keskustelun ideologiansa perusperiaatteista.

6 kommenttia:

Kari kirjoitti...

Raamattu jakaa ihmiset kahteen ryhmään: Valheessaeläjät ja ne, jotka elävät totuudessa.

Vasemmistolaiset elävät vaiheessa ja kieltävät kaikin tavoin vallitsevat tosiasiat valistuksen perinteen mukaisesti. Cult of reasonin älyllistä valheita ovat mm että ihminen on pohjimmiltaan hyvä, vapaa, veljellinen ja tasa-arvoinen ja että sukupuoliroolit ovat opittuja, eikä perittyä. Konservatiivi taas on usein piinallisenkin tietoinen valheen voittokulkulusta.

Vasemmistolainen liberaali ei voi nähdä, että muslimiterroristi tai koulu-ja kirkkoampuja voisi olla pohjimmiltaan paha, ja että paha ideologia on saanut pahuuden hänessä puhkeamaan kukkaansa, koska valistus opettaa, että ihminen on hyvä. Siispä todellisen syyllisen täytyy löytyä taloudellisista rakenteista, aselaeista, epätasa-arvosta ja parrattomuudesta mutta ei syyllisestä itsestään. Siksi tuomio ei ole hyväksyttävää, kuolemantuomiosta puhumattakaan.

Lihansyönti, heteroseksualismi ja valkoinen ihonväri ovat myös hyviä selittäjiä maailman pahuudelle. Liberaalin mielestä väkivalta on vähintäänkin oikeutettua, mieluummin jopa suotavaa, pahuuden syiden poistamisessa.

vieras kirjoitti...

Egypti tuomitsi syrjäytetyn presidentin Mohammed Mursin ja muutaman muun Muslimiveljeskunnan merkkihenkilön kuolemaan. Lännessä hallitukset ja ihmisoikeusteollinen kompleksi ryhtyivät kitisemään siitä. Valkoisen talon tiedottaja valitti jotain oikeuskäsittelyn poliittisista motiiveista. Hän ei tietenkään sanonut mitään siitä että Obama on tukenut Muslimiveljeskuntaa ja noita teloitustuomion saaneita. Teloitus on hyvä näpäytys Obamalle ja muille lännen vasemmistolaisille sekä Turkin Erdoganille. Käytännössä kaikki Muslimiveljeskunnan jäsenet tarvis lahdata Egyptissä ennen kuin jokin järjestys saadaan sinne.

Kumitonttu ja Kari voivat kommentoida lisää.

Kumitonttu kirjoitti...

Kysymys ihmisen hyvyydestä tai pahuudesta ei ole mielekäs, koska ei koira tai susikaan ole hyvä tai paha. Niissä on erilaisia yksilöitä, joista toiset sietävät enemmän epävarmuutta kuin toiset.

Sosialistien nyt kirkuessa Charlestonin väkivaltaisesta terrori-iskusta on vastenmielistä, koska he kuitenkin samaan hengenvetoon sallivat väkivallan käytön itselleen. Muslimien juutalaisiin kohdistamaa systemaattista vainoa ei saada millään tuomittua, vaan jatkuvasti löydetään joku tekosyy, minkä takia muslimien jihad on hyväksyttyä.

Soininvaarahan oli - ja luultavasti edelleen on - näkyvimpiä islamilaisen sosialismin ymmärtäjiä. Hän väitti tuoreeltaan Mavi Marmaran valtauksessa israelilaisten (sic!) syyllistyneen sotarikoksiin. Soininvaara tuli tahtomattaan paljastaneeksi, että väkivalta on oikeutettua, kunhan se kohdistuu oikeisiin ihmisiin ja ihmisryhmiin.

Charlestonin ampujan motiivit eivät eroa mitenkään bolsevikkien tai imaamien opetuksista, mutta vain Charlestonin ampujaa pidetään syyntakeisena ja vastuullisena, koska hänen ideologiansa edustaa "väärää" sosialismia. Väkivaltaa käyttävät tavalliset sosialistit ekovihreissä ja anarkisteissa saavat hyväksynnän toimilleen. Ruotsissa äärivasemmisto pahoinpitelee Ruotsidemokraatteja, mutta sitä ei tuomita laajasti läpi poliittisen spektrin. Samoin muslimityttöjen kokemat kunniamurhat ovat Ruotsissa tabu, koska muslimit saavat sinänsä käyttää väkivaltaa, mutta toisaalta uhreina ovat kunniamurhissa naiset.

Ja siitäkös sitten meneekin prosessori jumiin ja systeemi sekaisin.

Kumitonttu kirjoitti...

Vieras, näin se varmaan on. Vaikka en jaa samaa optimismia kanssasi että Muslimiveljeskuntaa enää koskaan saadaan kuriin. Vasta kun islamin suosio joskus päättyy, voimme odottaa rauhallisempia aikoja. Aivan sama kun Neuvostoliiton loppuminen toi hetkeksi maailmaan rauhallisen ajanjakson.

Kari kirjoitti...

KT:"Kysymys ihmisen hyvyydestä tai pahuudesta ei ole mielekäs, koska ei koira tai susikaan ole hyvä tai paha. Niissä on erilaisia yksilöitä, joista toiset sietävät enemmän epävarmuutta kuin toiset."

Noinhan se humanismi opettaa; rikolliset ovat vain epävarmempia kuin muut , mutta kysymys on oleellisen tärkeä ja kyky tehdä moraalia koskevia päätöksiä on yksi isoimpia ihmistä ja eläintä erottavia asioita.
Eläin voi käytännössä rikkoa vain yhtä sääntöä vastaan, joten ovat "hyviä". Ihminen sitävastoin elää useimmiten "rikkomisessa".

Maailmaa voi olla helpompi huomioida saman asian ajavan käsiteparin totuus/valhe kautta. Eläin on aina oikeassa todellisuudessa, ihminen taas useimmiten rakentamassaan kuplassa. Luulen, että ihmisen kohdalla suhdeluku on vieläkin huonompi kuin tuo esitetty 85/15.




Kumitonttu kirjoitti...

Aivan. Ymmärrän mitä tarkoitat. Minä näen asian siten että jos ihmiskunta nyt katoaisi ja hyvyys ja pahuus menettäisivät merkityksensä. Tiedän ja tunnistan toki tuon ongelmakentän hyvyydestä ja pahuudesta mutta en pidä sitä tässä yhteydessä relevanttina.

Ihminen on pohjimmiltaan mitä on ja tapahtumien selityksiä ei minun mielestäni voi tai kannata selittää hyvyydellä tai pahuudella. Siinä on ajattelussamme yksi ero. Tai siis toki voi ja kannattaskin selittää jos niin haluaa mutta minusta selitys jää vajavaiseksi.

Mutta voin olla väärässäkin.