torstai 16. huhtikuuta 2015

Juudas Iskariot pääministerinä

Alexander Stubb syytöksiin siitä, että kannattaisi perinteisiä oikeistolaisia arvoja politiikassa:
–En ole, en ole, en ole. Saanko tämän ihan oikeasti korjata. Olen vahvan hyvinvointiyhteiskunnan ja hyvinvointivaltion kannattaja, Stubb sanoi.
Kuten lukijani hyvin tietävät, hyvinvointivaltioksi kutsuttu pohjoismaisen sosialismin juuret ovat Mussolinin hahmottelemassa 1920-luvun fascismissa. Oikeistolaisuudeksi kutsutussa libertarismissa yksilönvapaus on kaikkein keskeisin päämäärä, kun taas sosialismissa yleisesti nimensä mukaisesti sosiaalisuus eli kollektivismi. Sosialismi tähtää maailmaan ilman rajoja, kun taas libertaarit pitävät puoliaan (stand-your-ground).

Pohjoismainen hyvinvointivaltio eli reaalisosialistinen yhteiskunta nojaa enemmistön diktatuuriin, eli äänioikeutetut valitsevat keskuudestaan niitä, jotka säätävät lakeja, joiden turvin toisten varallisuutta voidaan pakottaa niiden haltuun, jotka normaalissa kielenkäytössä ymmärtäisivät kutsua toimenpidettä ryöstämiseksi. Kun ryöstäminen on säädetty lailliseksi toiminnaksi, he välttyvät pohtimasta tekonsa moraalista oikeutusta. Sosialismi on siis moraaliton ideologia, vaikka se parhaan uuskielen tapaan väittää olevansa "oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen". Populismia on yllyttää kansaa äänestämään itseään ja lahjoa se taloudellisilla eduilla palkkioksi. Järjestelmä ei muutu niin kauan, kuin äänestäjäkunnassa edunsaajia on enemmän kuin maksajia.

Kuten kommentoija Tikkablog jo totesikin, nykymeno ei muutu ellei järjetelmää muuteta.

12 kommenttia:

Kari kirjoitti...

Kun poliittisen koplan, eli puolueen pomo alkaa puhua hyvinvointivaltiosta, perustulosta, tasa- arvoisesta tulonjaosta ja eriarvoisen yhteiskunnan vaaroista, niin voi olla varma, että hän on haistanut vielä jossakin sosialisoitavaa, samoin kuin rosvokoplan pomo olisi nähnut UPS:n rahakuljetusauton Marketin takapihalla.

Unknown kirjoitti...

Johan nyt on vittu kumma jos pahin mahdollinen "polittinen" syytös tässä maassa poliitikolle on, että hän muka kannattaisi jotain oikeistolaisia arvoja.

Tuure Junnila. Georg C. Ehrnrooth. Victor Procopé.

Mitähän noista ajateltaisiin?

Pasi Matilainen teki muistaakseni 8 vuotta sitten puolitosissaan vertailun jossa kokoomuksen silloista vaaliohjelmaa verrattiin kommunistisen manifestin vaatimuksiin.

Ohjelma sai 9,5 / 10 pistettä.

Nykykokoomus on varmasti mennyt kommarimanifesteistä heittämällä vasemmalta ohi.

Ush pyton!

Kumitonttu kirjoitti...

Olisipa juva nähdä tuo Matilaisen video. Missähän se on?

Tässä Stubbin "paljastuksessahan" ei ollut mitään paljastavaa, mutta hienoa on sen sijaan se, että hän tunnustaa todeksi ne väitteet, että hän on sosialisti.

Valitettavasti hän ei itse ymmärrä tunnustukseensa liittyvää paradoksia - kuten eivät hänen äänestäjänsäkään - mutta sehän ei estä meitä sanomasta "Mitäs minä sanoin!"

Ironmistress kirjoitti...

Paras tapa kumota hyvinvointivaltio on ensin hävittää keskiluokka kokonaan ja polarisoida yhteiskunta upporikkaisiin ja rutiköyhiin.

Joka sattumoisin on ihmiskunnan luonnontila: kautta aikojen ihmiskunta on aina jakautunut pieneen upporikkaaseen eliittiin joka on porsastellut kaikkien edestä sekä valtaviin köyhien massoihin, jotka ovat eläneet kädestä suuhun. Kun hyvinvointivaltio saadaan hävitetyksi, tie on taivasta myöten auki tuolle kehitykselle.

Kumitonttu kirjoitti...

Takkiraudan ihastus sosialismiin on jo tunnettua vuosien saatossa. Toisin kuin muut trollit, Takkirauta on ollut niin pitkään tässä skenessä, että en poista hänen kommenttejaan.

Tikkablog kirjoitti...

Yllä taidetaan jo alustetaakin Jos ette anna rahaa niin käymme väkivaltaisiksi -korttipakan pelaamista... demarin parhaita tuntomerkkejä monesti. No se sakki on kyllä ihmisvihaa täynnä, eipä silti, aina ryöstösuunnitelmat valmiina. Kivaakliffaa ei riitä kaikille ikinä ja verotus se tuhoaa keskiluokan, jos nyt luokka-juttuja on pakko kelata.

Tämän touhun, eli just reaalisosialismin, lopettaa vasta perikato. Käytännössä vain se, kun rahat joku nätti päivä aidosti loppuvat. Ryöstettävää ei enää ole ja lainahanat on kiinni. Se on väistämätön suunta, se on siis tulossa. Muuta mahdollisuutta muutokseen en keksi linnunaivoillani. Valtio on kuin spurgu Hakaniemessä: vaikka miten perseilee öristen jurrissa ja haisee kuselta ratikassa niin homma toimii, aina löytyy elättäjä ja Joku Muu maksaa. (sivuhuomautus: Spurgut matkustavat ilmaisella ratikassa.)

Nyt voi itse tehdä sen, mikäli perikatoa haluaa jouduttaa, että seuraa sivusta ja nauraa ja/tai yrittää jotenkin nopeuttaa sitä perikatoa (muutto ulkomaille, lomat ulkomailla, kaiken mahdollisen ostaminen ulkomailta, ostamisen vähentäminen yleensä sekä kenen tahansa nykyisen vaaleissa ehdolla olevan äänestäminen, mieluummin tietty jonkun SDP:läisen... muutamia keinoja mainitakseni)

Mitään muuta ei voi tehdä. Kansa, kuviteltu tai olemassa oleva, vaatii nykymenon jatkumista/lisäämistä, mikä taas todistetaan kohta nähtävässä vaaliteatterissa, joka mahdollistaa ryöstöholhousperseilyn taas muutamaksi vuodeksi etiäppäin.

Kommari tottelee rahaa kyllä, sillä hän jos joku on rahalle erityisen perso; muiden rahat kiinnostavat enemmän kuin omat.

Kari kirjoitti...

Tuo Rautarouvan kolmijako-yhteiskunta on kyllä menneisyyttä.

Hyvinvointivaltioon on palautettu feodaalisysteemi. Sieltä löytyy kaksi luokkaa, hallitseva herraluokka, miinusta tuottavat Kuluttajat(consumers) ja alistetut, plussaa tekevät Tuottajat(producers).



Kuluttajien porsastelusta johtuen, kuluttajien eliittiä, poliittista kermaa ja virkamiehiä lukuunottamatta, kaikki joutuvat elämään kädestä suuhun.

Tuottajat on hyvinvointivaltiossa turpeen sijasta sidottu kuluttajiin.

Ironmistress kirjoitti...

Kun nyt ad hominemeihin on päästy, niin Kumitonttu puolestaan lienee mieltynyt antisosialismiin.

Keskiluokkaa voi olla olemassa vain sellaisessa yhteiskunnassa, jossa on tasainen tulonjako. Ainoa tapa toteuttaa tämä on tulonsiirrot ja verotus. Ja sama kääntäen: keskiluokka on hyvinvointivaltion tärkein tukipilari.

Kun saat keskiluokan tuhottua, niin hyvinvointivaltio luhistuu siinä samalla. Tämän jälkeen on helppoa toteuttaa yhteiskunta, jossa verotusta ei ole nimeksikään - varsinkaan rikkaille - ja jossa yhteiskunta on rajusti polarisoitunut upporikkaisiin ja rutiköyhiin.

Se puolestaan ei ole sosialismia, vaan aivan perussosiologiaa.

Se, että keskiluokka kitisee siitä, että heidät verotetaan näännyksiin, niin se on keskiluokan ihan oma vika. Mitäs menivät äänestämään Kokoomusta ja rikkaiden keveämmän verotusta sekä tuloerojen kasvattamisen puolesta. Jostakin ne veroeurot on pakko saada, ja jos niitä ei saada rikkailta, niin ne otetaan keskiluokalta.

Eli oma vika, oma sika. Äänestäkää vain Kokoomusta, saatte kyykytysyhteiskunnan. Ja äänestäkää Demareita, niin saatte verotusyhteiskunnan.

Unknown kirjoitti...

Matilaisen vertailu kokoomuksen ja kommunistisen manifestin välillä ei ollut video, vaan ihan kirjallinen tuotos. En löytänyt sitä enää, mutta tähän se liittyi: http://www.pasi.fi/2008/10/08/suomi-on-puoliksi-kommunistinen/

Ironmistress kirjoitti...

Tätä eivät teikäläiset libertaristit ole sentään suuressa viisaudessanne keksineet. Sen piti sosialistien keksiä.

Valko-Venäjä alkaa sakottamaan työttömyydestä

Milloinkas teikäläiset alkavat ajaa tätä Suomeen? Ken ei työtä tee, ei sen syömäänkään pidä, tämä on sosialismin käytännön käsky, totesi jo Lenin.

Kumitonttu kirjoitti...

Ken ei työtä tee, ei sen syömäänkään pidä, tämä on sosialismin käytännön käsky, totesi jo Lenin.

Haha! Että sä olet houkka.

Leninin kommentti ei liity vanhuksiin, työkyvyttömiin tai sairaisiin vaan siihen, että PORVARISTO tai suomeksi pikemminkin kapitalistit (jotka eivät tee töitä vaan elävät "koroilla") joutuvat surmatuiksi.

Opettele ensin perusasiat ettet joudu trollaamaan.

Kari kirjoitti...

Paavali ja Silvanus ja Timoteus tessalonikalaisten seurakunnalle

2Tess. 3:10 Sillä jo silloin, kun olimme teidän tykönänne, me sääsimme teille, että kuka ei tahdo työtä tehdä, ei hänen syömänkään pidä.