sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Antisemitismi Suomessa

Paras todistus vasemmiston todellisesta luonteesta on sen aggressio vastustajiaan kohtaan. Tällä kertaa kohteeksi on valittu juutalainen Ben Zyskowicz. Kuva alla.

4 kommenttia:

Kari kirjoitti...

Bloggari Vasarahammer on pariin, kolmeenkin kertaan äskettäin syyllistänyt nimenomaan suuria ikäluokkia vasemmistolaisesta ajattelusta ja ryömimisestä. Osin aiheesta.

Minusta KT:n nyt esiintuoma käytös(joukkopsykoosi) on kuitenkin pikemminkin nuorison ja nuorten ongelma.

Eivät puolueet turhaan halua antaa mistään mitään tietämättömille lapsille äänioikeutta ja puolueiden äänitorvi, YLE nuorille sosialistisia rock-ohjelmia, vaikka nuoret eivät ole tehneet mitään yhteisten asioiden eteen. Puolueet haluavat nimenomaan sokeita äänestäjiä.

Parhaimmillaan ikääntyminen on positiivinen oppimiskäyrä, jossa pääomaan vain lisätään.
Tosin valistuksen jälkeisessä kulttuurissa ikääntymisessä olemattomaan pääomaan lisätään useimmiten vain tuhmuuttä tyhmyyden päälle, minkä tuloksia Vasarahammerkin on joutunut todistamaan.


RH kirjoitti...

Jaahas. Täälläpäin se on Räsänen, jota saastutetaan.

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Kommunistit on isoimpia juutalais vihaajia! Sitten tulee sosialistit.

Katsokaapa vaikka, Esko Seppästä - työn ja rankan raatajan edesauttajaa.

Se aktiiviurallaan halusi perustaa Suomeen kommunistisen Neuvostoliiton ja Stalinin palvontakeskuksen.

Mutta sitten kun juutalaiset ostaa kiinteistön Helsingissä, se näkee mörköjä?!

Joskus mua v*ttaa idiootit, kun olisivat edes hyödyllisiä, mutta kun ne on vain idiootteja.

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Nyt pisti vihaksi.

Hei kommari, hyppää ilimaan ja tee voltti.

(saa sensuroida)