keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Kaksinaismoralismia

Iät ajat Suomessa on naurettu amerikkalaisten tyhmyydelle, mistä todistuksena on käynyt amerikkalaisten vähäinen kiinnostus ja siitä kumpuava tuntemus muun maailman asioihin. Suomessa virkakoneisto on päättänyt mitä opiskellaan aina pakkoruotsia myöten, ja sen seurauksena suomalaiset tuntevat osapuilleen kaikki Afrikan maat mutta eivät osaa sijoittaa suomalaisia kyliä ja kuntia paikoilleen. Kajaanissa on poikkeuksellisesti kyselty vanhemmilta, mitä heidän mielestään jälkikasvulle tulisi koulussa opettaa, ja vastaus on ollut oman maakunnan asioita.

Suomalaiset tuntevat kyllä Afrikan ja islamilaisen maailman ongelmia, jotka on iskostettu taksvärkeissä, kolehdeissa ja uutisissa. Vähemmälle on sen sijaan jäänyt huoli oman asuinalueen uhkakuvista ja niistä puhuminen on vienyt monen bloggarin leivättömän pöydän ääreen. Juuri nyt Obaman islamille hyvin myönteinen hallinto yrittää ratkoa Iranin ydinaseen aikataulua, mutta kovin heikoin tuloksin. Neuvottelulähteiden mukaan muiden maiden edustajat ovat kummissaan Yhdysvaltain edustajien halusta antaa kaikessa periksi.

Lähi-idän tilanteen sekavuutta ja järjettömyyttä kuvastaa keskinäiset liittoumat: Iran tukee Syyrian presidentti Assadia samoin kuin Venäjä. Yhdysvallat ensin vastusti, mutta käänsi tukensa kun ISIS nousi valtaan. Assad vastustaa Muslimiveljeskuntaa ja Yhdysvallat nykyistä presidentti al-Sisiä. Persianlahden valtiot tukevat al-Sisiä. Iran tukee Hamasia ja Hamas tukee Muslimiveljeskuntaa. Obama tukee Muslimiveljeskuntaa ja Hamas vastustaa Yhdysvaltoja. Persianlahden valtiot tukevat Yhdysvaltoja, mutta sen NATO-liittolainen Turkki vastustaa Assadia ja al-Sisiä ja tukee Muslimiveljeskuntaa.

Palestiinalaisten presidentti Abbas aikoo haastaa Israelin kansainväliseen oikeuteen sotarikoksista kesän 2014 Gazan sodasta. Lasipalatsin Totuuden penaali Jukka Huusko kirjoittaa lehtensä journalistiseen linjaan poikkeuksellisen kirjoituksen, jossa Amnesty International syyttää Hamasia raskain syyttein sotarikoksista:
Gazassa toimivat aseelliset palestiinalaisjoukot osoittivat räikeää piittaamattomuutta siviileistä Israelin ja äärijärjestö Hamasin välisessä sodassa viime kesänä, sanoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International.

Tuhoisimmat seuraukset olivat iskulla al-Shatin pakolaisleirille Gazassa 28. heinäkuuta. Iskussa kuoli 13 palestiinalaista siviiliä, joista 11 oli lapsia.

Vaikka palestiinalaiset syyttivät iskusta israelilaisia, Amnestyn tietojen mukaan iskussa käytetty ammus oli palestiinalaisten käyttämä.

Amnestyn raportin mukaan Palestiinan joukot varastoivat ohjuksia ja muita ammuksia siviilikäytössä oleviin rakennuksiin, kuten YK-kouluihin, ja ampuivat ohjuksia kohteisiin, joista konfliktia paossa olleet siviilit hakivat suojaa.
Kaikesta tästä eurooppalainen vasemmisto ummistaa silmänsä, koska se ei vastusta islamin tuloa Eurooppaan. Jos se vastustaisi, sen olisi vaikea oikeuttaa vaatimuksensa islamisaation tukemiselta. Kun Iranin ydinase on valmistumassa, Iran kiristää köyttä Saudi-Arabian ja muiden sunni-maiden kaulan ympärillä. Viimeksi Saudit aloittivat massiivisen hyökkäyksen Iranin tukemia Jemenin hutheja vastaan. Nyt Palestiinan presidentti Mahmud Abbas vaatii arabimaiden sotilaallista väliintuloa Gazassa Hamasin vallan päättämiseksi (Gatestoneinstitute). On vaikea kuvitella kaksinaismoralistisempaa toimintaa kuin syyttää Israelia sotarikoksista ja samaan aikaan vaatia arabimaita kukistamaan Gazan hallinto.

Kuvassa Abbas ja Hamasin Haniyya julistamassa keskinäistä solidaarisuuttaan Israelia vastaan kesällä 2007.

12 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Se, mitä tämä Jukka Huusko kirjoitti, ei ole yllättävää. Sen tietää jokainen, joka vähänkin asioita seuraa. Se, mikä on yllättävää, on se, että tuo kirjoitettiin Helsingin Pravdassa. Mahtoikohan muuten olla paperiversiossakin?

Mietin vielä tuota Mahmud Abbasin vaatimaa arabimaitten sotilaallista väliintuloa. Ihan noin käytännössä. Mieleen tulee tilanne, että arabimaitten armeijat kysyvät iipoilta että ”mahtaisiko teille sopia, että kuskaamme alueittenne kautta kuusi raskaasti aseistettua moottoroitua jalkaväkiprikaatia, kun meitä pyydettiin vähän rauhoittamaan tilannetta Gazassa?”.

Jotenkin luulen, että iipot toteaisivat, että tarvittava tietotaito löytyy kyllä meilläkin, niin notta jos nyt kumminkin vähän odottelisitte.

Kari kirjoitti...

Tässä vanhassa uutisessa yllätti se, että Amnesty tuomitsi ensi kertaa myös hyökkäävän islamilaisen osapuolen Hamasin, eikä pelkästään kv-lakien mukaan syytöntä osapuolta Israelia kuten tavallista .

T&osiaan yhtä yllättävää oli se, että HS julkaisee AI:ta ja arabirikoksia ikuisesti puolustavalle linjalleen niin epäedullisen uutisen.

Vasarahammer kirjoitti...

Naureskelu amerikkalaisten typeryydelle edustaa vasemmistoliberaalin usein perusteetonta ylemmyydentunnetta "juntteja" kohtaan.

Toisaalta amerikkalaisilla on puutteita ulkomaiden kansojen ja kulttuurien ymmärtämisessä, mikä johtuu maan suuresta koosta ja pitkästä etäisyydestä alueisiin, joilla Yhdysvaltojen sotavoimat operoivat.

Tämä ymmärtämättömyys on johtanut virheellisiin strategisiin valintoihin ulkopolitiikassa ja resurssien tuhlaukseen.

Edward N. Luttwak on professori Harvardissa ja hän on tutkinut Bysantin imperiumin historiaa ja tapaa käydä sotia.

Tässä video:

https://www.youtube.com/watch?v=fMcoOiOxLf8

Siinä Luttwak kertoo, miten joka puolelta vaarallisten vihollisten ympäröimä Bysantti selviytyi 800 vuotta, joka on imperiumille kunnioitettava ikä.

Luttwakin mukaan amerikkalaiset käyvät sotaa kuin antiikin roomalaiset eli pyrkivät murskaamaan vihollisen ylivoimaisella sotilaallisella voimalla.

Amerikkalaisten heikkous on se, että toimintaympäristö ja pelurit ymmärretään huonosti. Tämä on selkeästi näkynyt Irakin ja Afganistanin epäonnistumisissa.

Bysantilla oli laadukkaat sotajoukot mutta imperiumi säästi niitä ja antoi mieluummin muiden taistella puolestaan.

Tiedustelu oli kehittynyttä ja Bysantilla oli vakoojia naapurivaltakuntien hoveissa. Esimerkiksi kaikki historiallinen tieto hunnien kuningas Attilasta on peräisin bysanttilaisista kronikoista.

Amerikkalaisten tiedustelu on teknisesti kehittynyttä mutta tietojen ymmärtämisessä ja tulkinnassa on puutteita.

Kumitonttu kirjoitti...

Ykä, eipä nuo arabit ole koskaan onnistuneet suurista puheistaan huolimatta luomaan mitään omaa "NATO"-joukkojaan. Kun ainoa varallisuus pumpataan maasta tai varastetaan muilta, ensimmäisen konfliktin tullessa liittouma hajoaa omaa etuaan ajaviin ryhmiin. Arabit ovat ensisijaisesti kuuliaisia perheelleen ja vasta toissijaisesti maalleen.

Kari, Huusko on tullut tunnetuksi vasemmistolaisesta linjastaan, joten tämä yksittäinen uutinen ei varmasti muuta Huuskon linjaa tulevaisuudessa. Huusko ei missään tapauksessa tule myöntämään olleensa väärässä 20 vuotta. Kuten ei Totuuden muukaan toimitus.

Vasara, sodankäynti on varmaan jossain määrin samanlaista kautta aikain, mutta kyllä se myös kehittyy. Viittaukset johonkin kiinalaiseen suntzuhun osoittaa lähes täydellistä perehtymättömyyttä, koska pohjimmiltaan sota voitetaan aina etulinjassa. Yhdysvaltain armeijan suuri ongelma tällä hetkellä on siinä, että se joutuu panostamaan valtavasti voimavaroja ja rahaa etulinjassa taistelevien sotilaiden turvallisuuden puolesta. Amerikkalainen poika ei osallistu etulinjassa käytävään sotaan, jos kuolemanriksi nousee siviilielämän riskejä (rattijuoppous, onnettomuudet jne) korkeammaksi.

Toisessa maailmansodassa amerikkalaiset kokivat taistelevansa isänmaansa, Jumalat ja vapauden puolesta. Nykyisillä sotilaille arvopohja ei ole yhtä voimakas, vaan raha on keskeinen motivaattori. Saadaan opiskelupaikkoja ja turvattu palkka, mutta palkka-armeijan heikkous näkyy juuri siinä, että sen ylläpito on hirvittävän kallista.

Amerikkalaisesta tiedustelusta olen ehkä vähän eri mieltä. Mielestäni tulkinnatkin ovat oikeita ammattilaisten tekeminä, mutta poliittinen koneisto käyttää vain itselleen sopivia tulkintoja. Yhdysvalloillahan ei oikeastaan ole "ulkopolitiikkaa" siinä mielessä kuin me pienet kansat sen ymmärrämme. Yhdysvalloissa kaikki politiikka on sisäpolitiikkaa.

Vasarahammer kirjoitti...

Ei ongelma ole Yhdysvaltojen armeijan suorituskyvyssä vaan Yhdysvaltojen sodankäyntitavassa ylipäänsä.

Sotavoimien vienti ja ylläpito toisella puolella maapalloa on äärimmäisen kallista. Siksi kannattaa antaa mieluummin paikallisten liittolaisten hoitaa varsinaiset taistelut.

Yhdysvallat voitti Irakissa ja Afganistanissa sotilaallisesti. Ongelma on siinä, että sodan lopputulos ei ole Yhdysvaltojen ja ylipäänsä lännen kannalta mitenkään optimaalinen tai välttämättä lainkaan parempi kuin ennen sotaa.

Shiojen johtama Irak liukuu tai on jo liukunut Iranin syliin. Irak on myös hajoamassa valtiona.

Afganistanissa yli vuosikymmenen kestänyt sotilasoperaatio ei ole tuottanut juuri mitään mainitsemisen arvoista. Vastustaja kun ei tarvitse sotilaallista voittoa vaan sen täytyy vain pysyä pystyssä niin kauan, kunnes amerikkalaiset lähtevät.

Kumitonttu kirjoitti...

Kyllä mä ymmärsin enkä ole ollenkaa eri mieltä tuosta. Taisin vähän ilmaista itseni epäselvästi.

Ainoa tapa sotia islamia vastaan on laittaa rajat kiinni. Irakin ja Afganistanin sodat - vaikka itsekin niitä aikoinaan tuin - ovat olleet karmea virhe, sen voin nyt rehellisesti myöntää.

Vasarahammer kirjoitti...

Vielä noista Lähi-idän vihollisuuksista ja liittolaissuhteista.

Niiden sekavuus ja vaihtelevuus ei lakkaa hämmästyttämästä.

Toisaalta, jos yhden pelurin (Assad) poistaa, se ei tarkoita hyvää lopputulosta vaan islamistien valtaannousua Syyriassa. Assad myös tietää, että alaviitit saisivat tuntea mahdollisen tappion konkreettisesti nahoissaan. Siksi Assadin hallinto taistelee loppuun asti kaikin mahdollisin keinoin. Muslimien välienselvittelyssä liittolaisuudet voivat joustavasti vaihtua mutta kompromissit ovat harvinaisia.

Yhdysvallat on puolestaan Obaman kaudella vieraannuttanut lähes kaikki liittolaisensa Lähi-idässä, kun se on tukenut demokratiaa (=Muslimiveljeskunta) ja lepytellyt Irania.

Kari kirjoitti...

Bysantti tosiaan taisteli islamia vastaan monta sataa vuotta, myutta vasemmistolainen historiankirjoitus kertoo, että neljännen ristiretken kristitty rosvojoukko tuhosi sen.

USA:n armeija tosiaan voittaa sotia, kuten Vietnamissa, Afghanistanissa ja Irakissa, mutta kotirintaman liberaalien ja muslimien vatsahermot eivät voi sietää sitä huttua, joten pokaalit jää hakematta. Nythän Obama on vielä viimeisenä tekonaan päättänyt siirtää pelimerkit islamille/ muslimeille.

BTW. Irak on Raamatun Babylon(Portto), jonka lihan naapurikuninkaat lopulta syövät.

Irakin Saddamin ja hänen massatuhovehkeittensä häviämisestä olin sinänsä tyytyväinen, mutta arabeilla on näköjään kyky tuottaa aina jotakin pahempaa tilalle. Iranin, Afghanistanin ja Pakistanin opetuksista ja talibanin valtaan noususta päädyin siihen, että muslimimaat olisi parasta yksinkertaisesti eristää ja sulkea asukkaineen. Ihan niinkuin natsisaksakin. Senverran pahasta ideologiasta on kyse.

Kumitonttu kirjoitti...

Vasara, Obaman politiikkaa on ollut alkuhämmennyksen jälkeen pelottavaa seurata. Miten vuosikymmenien luottamus on tuhottu yhden miehen toimesta hakee vertaistaan Yhdysvaltain historiasta. Heillä toki on etunaan oma manner kaukana muslimimaailmasta, mutta Euroopalla ei ole tuota etua. Siksi eurooppalaisten poliitikkojen vastuuttomuus tuntuu vieläkin pelottavammalta, jos edes mahdollista.

Kari, Yhdysvaltain paras liittolainen muslimeita vastaan on ollut raha, ja nyt sitä rahaa käytetään sotaretkiin, kun parempi olisi käyttää se rajavalvontaan ja jättää muhikset sotimaan keskenään. Saman opetuksen olen saanut itsekin kuten yllä jo totesinkin.

TapsaK kirjoitti...

Amnestyn Suomen osasto tuttuun tapaansa ei halua kertoa mitään missä Hamas olisi syyllistynyt sotarikoksiin.

Kumitonttu kirjoitti...

Amnestyn Suomen johtaja Frank Johansson kutsui Israelia "roskaväen valtioksi" (Scum State) kuten hyvin muistetaan. Johansson perusteli näkemystään henkilökohtaisilla kokemuksillaan vieraillessaan Israelissa. Jotenkin tulee mieleen suomalaisten syyttäminen rasismista, kun muistetaan kysyä oikeilta henkilöiltä kuten Abu-Hannalta tai Husu-Husseinilta.

Kari kirjoitti...

Kyllä. Eiköhän Amnestyn "Scum-Boylla" ole näkemykset aikalailla pulkassa jo ennen Israeliin menoa. Sinne mennään vain järjestämään niitä vahvistavia tilanteita.

Johansson saa 50 k vuodessa valehtelemisesta. Huvudstadsbadetissa hänellä toimittajana oli sama työ, mutta varmaan huonompi palkka.

Punaisessa ristissä saisi samasta työstä 100000€.