sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Hengessä köyhät

Lähikaupan edessä seisoi kaksi miestä puku päällä ja kravaatti kaulassa. Eivät puhuneet keskenään eivätkä ohikulkijoille. Heidän välissään oli teline täynnä Vartiotorni-lehteä ja muuta Jehovan todistajien tavaraa. Ohi ei päässyt tervehtimättä, joten ystävällinen hymy ilmeisesti antoi väärän mielikuvan keskusteluhalukkuudestani hengen asioista. Vanhempi miehistä kysyi, olenko miettinyt kuolemaa ja mikä minulle on tärkeintä elämässä. Vastasin että en ole ja tärkeintä minulle on elää omien arvojeni mukaisesti. Mutta saanko kysyä, mikä Sinulle on tärkein opetus Raamatussa. Mies vastasi, että Vuorisaarna.

Vastasin tuntevani Vuorisaarnan melko hyvin ja lisäkseni muutamat muutkin ovat yrittäneet selvittää itselleen kristillisen kirkon ydinsanomaa, kuten kirkkoisä Augustinus. Saarnan alussa todetaan, että autuaita ovat hengessä köyhät. Tätä kummallista sanavalintaa on yritetty selittää pari tuhatta vuotta. Yleinen käsitys on, että "hengessä köyhä" ei tarkoita "aineellista köyhyyttä". Tai kuten täällä todetaan
Jeesus ei kuitenkaan tarkoita taloudellista ahdinkoa. Köyhä tulee heprean kielessä samasta juuresta kuin nöyrä ja kiusattu. Hengen köyhyys merkitsee ihmisen sisimmän asennetta Jumalan edessä, sielun äärimmäistä köyhyyttä.
Tällainen epäselvä lässytys ja uskonnollinen mystiikka on uskontojen helmasynti, jos tällainen sanavalinta sallitaan. Henkisesti epävakaat yksilöt käyttävät aikansa selittääkseen jotain sanaa juuri siten mikä heille itselleen sopii ja on hyödyksi. Olen aiemminkin todennut, että Qumranin kääröt antavat vastauksen myös tähän epäselvään sanavalintaan. Jeesuksen aikana juutalaisuudessa oli kolme pääsuuntausta, joista saddukeukset ja farisealaiset mainitaankin Raamatussa, mutta essealaisia ei. Kyseessä ei tietenkään ole sattuma, vaan suora todiste siitä, että Jeesuksen opit ovat essealaisten oppeja. Jeesus kuului mitä ilmeisimmin selooteiksi kutsuttuun Roomaa vastustavaan aseelliseen ryhmittymään.

Essealaiset vastasivat nykyajan luostareissa eläviä munkkeja elämäntavoiltaan. Juudas, jolla oli hallussaan opetuslasten "yhteinen kukkaro", oli kyseisen yhteisön varainhoitaja. Sukunimensä Iskariot viitannee tikaria tarkoittavaan sanaan scicarri (mahtaako muuten olla kantasana englanninkielen saksia tarkoittavalle sanalle scissors?). Jeesus johti siis vastarintaa tekevää aseellista ryhmittymää, joka noudatti pienimpiä yksityiskohtia myöten Jumalan tekemää liittoa israelilaisten kanssa. Heillä oli essealaisten tapaan käytössää aurinkokalenteri, jotta he eivät pyhittäisi väärää päivää. Tästä aiheutuu myös kaksi merkittävää väärinymmärrystä yhä edelleen. Jeesus ei rikkonut käskyä työnteosta sapattina kävellessään pellolla kylän ulkopuolella opetuslastensa kanssa, vaan essealaisten ja fariseusten kalentereissa oli vain eri viikonpäivä. Jeesusta ei tuomittu juutalaisten kaikkein pyhimpänä yönä - pääsiäisenä - sillä farisealaisilla oli edelleen arki, kun taas essealaiset olivat jo aloittaneet sapatin.

Kaikkein selvin vinkki on kuitenkin tuo "hengessä köyhät", jota kristityt ovat yrittäneet mahduttaa omaan muottiinsa. Jeesus oli oikeasti askeetikko, rutiköyhä munkki, joka eleli "huutavan äänenä" erämaassa pitkiä aikoja paastoten. "Valon lapsena" Jeesus oli puolensa valinnut: hän omistautui täydestä sydämestään palvelemaan herraansa. Essealaiset olivat ehdottomia dualisteja, jotka eivät piitanneet kompromisseista. Jeesus oli munkki, joka ei omistanut mitään ja panosti ainoastaan hengelliseen elämään - oli siis hengessä köyhä. Hän siis vain julisti munkkiveljilleen, että juuri he ovat autuaita. Ei mitään sen ihmeellisempää.

Minulle on ihan sama kuka mihinkin uskoo tai on uskomatta. Sitä vain ihmettelen, miksi kirkko ei voi myöntää olleensa väärässä pari tuhatta vuotta. Se ei ole opettanut Jeesuksen sanomaa vaan Paavalin sanomaa. Se ei ole ennen Qumranin kääröjä edes tajunnut juuriensa alkuperää. Kaikki, mitä kirkko on opettanut on perustunut väärinkäsitykseen. Miksi nuo kyseiset miehet, joiden normaaleissa älynlahjoissa ei näkynyt mitään puutetta, perustavat elämänsä valheelle, on minusta ehkä hiukan surullista mutta ainakin kummallista. Ei kai Jumalan olemassaolo riipu siitä, mitä sanoja kirkko laittaa Jeesuksen suuhun, vai riippuuko?

5 kommenttia:

RH kirjoitti...

Niillä näyttää olevan aina noita teemoja. "Iskevä aloitus" :) Kävittekö pitkänkin keskustelun aiheesta?

Kumitonttu kirjoitti...

Ei me tuon enempää kuin että vastasin tuntevani kyseisen saarnan, onhan se kristinuskon ydinsanoma.

En sääli ihmisiä, mutta jollain tavalla en löydä mitään henkistä yhteyttä tuollaiseen käännytystyöhön. En tajua mikä ilo siitä tulee, että saa jonkun uskomaan omiin ajatuksiinsa. Mikseivät ihmiset saisi uskoa mihin haluavat?

Kari kirjoitti...

"Entä jos se valo, mikä teissä on, onkin pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys?"

Jeesus ei ollut selootti, munkki tai askeetikko, vaan tavallinen timpuri.

Johannes eli hyvin lähellä essealaisia, Jeesus ei.

Essealaisten opit ja symboliikka olivat lähellä Jeesuksen, eikä päinvastoin.
Liike kuihtuikin Jeesuksen ilmestymiseen ja useat liittyivät hänen seurakuntaansa, jossa myös Paavali oli keskeisenä työntekijänä
Tämän seurakunnan tuhosi n 100 vuoden päästä ilmestynyt vasta- tai antiliike kristillisyys.


IDA kirjoitti...

Itse totesin jehovan todistajille, että tiedän kyllä mikä harmageddon on, enkä keskustelemalla muuta käsityksiäni, mutta otan lehdet ihan mielelläni ja lueskelen niitä. Nykyisin saan Vartiotornin ja Herättäjän ilmaiseksi kotiin kannettuna, mikä on ihan hyvä juttu.

Jehovan todistajat ovat aktivoituneet, koska heidän mielestään maailmanloppu on ilmeisesti lähellä.

IDA kirjoitti...

Muuten tuo tulkinta on tietysti täysin väärä :D vaikka voi "hengessä köyhän" osalta pitää paikkansakin. Noinhan ihan normikristinusko sen määrittelee.

Sinänsä jännää, että Jehovan todistajista päästään esittämään reteä, vailla tietopohjaa oleva tulkinta essealaisista.