keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Quo vadis, spiritus fortis?

Iltalehti uutisoi, että suomalaisbloggari säästi tuhat euroa tuomalla alkoholijuomansa Virosta. Vaikka Kärppiä kannatankin, en ole Tere enkä kovin teretulemas Viroon. Pari viikkoa sitten etelän automatkalta toin kaverin (minullakin on ihan oikea sellainen!)kanssa alkomahoolia enemmän kuin lääkäri määräisi. Tosin tällä viikolla lääkäri määräsi minulle pullon pirtua, mutta se on toinen asia se...

Viron Tulli pysäytti automme ja pyysi avaamaan takalompsan. Ihmettelin Valerille - ryssä eikä virolainen - että eihän hän voi EU-säännösten mukaan minua pysäyttää, jos ei ole epäilystä rikoksesta. Valeri totesi silmät puoliummessa, että itsehän kaipaat vaikeuksia, jos et nyt avaa. Avasin. Kysyin uteliaana tonttuna, että mitä etsitään, juomat ovat kaikki näkyvillä. Vastaus kuului, että Suomesta on tullut pyyntö rajoittaa tupakan maahantuontia. Ei perkele! Ainoa hyvä puoli EU:ssa (vapaa liikkuvuus) on nyt sitten uhrattu tupakkimiesten takia.

Jos oma alkoholinkäyttö pysyy nykyisissä rajoissa, niin karkea laskelma säästöistä on noin 2.000 euroa vuodessa. Tosin, aika paljon toin sellaista viinaa, jonka lahjoitan pois, kun en itse juurikaan väkeviä enää juo. Mutta tuohon kahteen tonniin sisältyy noin 100 litraa viiniä, 25 laatikkoa nelos-olutta ja muutama mäyräkoira 80%:sta vodkaa. Sen päälle tuli helvetin paljon karkkia sukulaislapsille sekä muuta sekalaista. Kulut olivat Virossa nolla euroa (varakkaampi matkalainen tarjosi lounaan ja tankkasi Jeepin). Joten minun puolestani Kataisen Viisikko saa korotella alkoholi- ym. veroja ihan niin paljon kuin huvittaa. Ei satu enää.

Sama kaveri on työssään tekemisissä suomalaisen juomateollisuuden kanssa. Hän kertoi, että vajaan kymmenen vuoden aikana hänen kotikaupunkinsa suurimman automarketin oluen myynti on laskenut noin 60 lavasta keskiolutta viikossa reilusti alle kymmeneen. Siitä voi jokainen päätellä, missä mennään.

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Piässiiseks Baltiaan. Hittoako tänne enää maksamaan.

Kumitonttu kirjoitti...

Bensapumppu Suomessa maksoi 130 €, Virossa 37 €. Tuulilasi Fin 570 €, Virossa 159 €.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Myöskään täällä Huitsinnevadassa ei väkeviä oikein kulu. Baarikaappi on kyllä niitä täynnä, mutta ei kulu muuta kuin saunaolusia. Tosin turhan paljon, ehkä, sen tunnustan.

Kirjoituksestasi tuli mieleen se aika kun itse asuin Helsingissä. Silloin tuli harrastettua päiväreppumatkailua Tallinnaan ja ostettua ruokaa. Virolaiset niin liha- kuin kalasäilykkeet ovat erinomaisia, samoin kuin juustot. Tupakkiahan sieltä tuli ostettua myös. Silloin ei vielä päiväreissuilla saanut alkoholia tuoda, mutta hittoako niitä painavia kaljakeissejä muutenkaan mukanaan rahtaamaan.

Tuo tupakin vahtiminen oli minulle yllätys, ja saattaa olla että kirjoituksesi inspiroimana teen jossain vaiheessa kirjoituksen aiheesta lastensuojelulaitos vs. tupakinpoltto.

Tuo Suomessa poliitikkojen taholta harrastettava alkoholijeesustelu on sinänsä huvittavaa, sillä valtio joka tapauksessa tarvitsee alkoholiveroa. Tarve ja julkishallinnollinen nielu kun on pohjaton. Yhtälailla tupakista jeesustellaan, mutta tupakkiveroa tarvitaan kumminkin.

Kumitonttu kirjoitti...

Kummitytön oppilaitoksessa, joka sijaitsee keskellä kaupunkia, lopetettiin ns. virallinen tupakkipaikka paikallisten asukkaiden vaatimuksesta. Seuraus on, että siivousfirma ei enää siivoa aluetta, joten nyt se kuulemma näyttää kuin tumppivarasto olisi räjähtänyt ilmaan kuin Lapuan patruunatehdas aikoinaan.

Sitä itsekin ihmettelen, miten joku viitsii tuoda Tallinnasta lavallista pienempää määrää juotavaa. Eihän siinä oikeasti edes säästä mitään.

Ruoka ei Tallinnassa äkkivilkaisulta näyttänyt sen halvemmalta kuin Suomessa. Edelliseltä Tallinnan reissulta oli kulunutkin jo vuosikymmen, ja siihen nähden kaikki oli muuttunut. Paitsi Viron naissukupuoi, joka edelleen on kaunis kuin kevättaivas.

Becker kirjoitti...

Mä olen tilannut auton varaosia Virosta,siellä on yks ihan pätevä firma jota mm. suomalaiset käyttää. Moni huollattaa siellä autonsa, mm. systeri ja kehuu sekä palvelua, hintoja että työn laatua.
Viina haetaan sieltä missä se halvinta on. Koko Etelä Ruotsi noutaa brenkkunsa ja kaljansa esim Saksasta tai Tanskasta.
Suomalainen viina-ja röökipolitiikka on täysin kaksinaismoraalista. Alkon esimiehetkin sai ennen liksansa myynnin mukaan. Joulu ja juhannus myyntien aikana myymälöiden esimiehet tanssivat ripaskaa konttoreissaan.
Pitänee tässä vissiin alkaa kärrätä nuuskaa Suomeen, vaikken itse käytäkkään.

Niin ja ne virolaiset naiset, että ne osaa olla hyvännäköisiä, naisennäköisiä. Tämän huomasin jo aikoinaan ensi reissullani Tallinnaan, vielä Venäjän vallan aikana.

Kari kirjoitti...

Valtion viinapolitiikkaa olen ihmetellyt koko ikäni ja tullut siihen tulokseen, että oikeasti sitä kiinnostaa vain verotulojen maksimointi.

Tämäkin on osaoptimointia, sillä kun valtio päättää kerätä 800 euroa lisää keskiluokalta, ei oteta huomioon, että jostakinhan se raha on pois. Keskiluokka vähentää muuta kulutusta vastaavasti, joten valtion nettovoitto veronkorotuksesta ei ole 800 euroa vaan vähemmän.

http://yle.fi/uutiset/katso_miten_kehysriihi_kutistaa_kukkaroasi/7157469

Olen käynyt Virossa monesti ja se on hieno maa. Asuin viime kesänä Piritassa, jossa on upea hiekkaranta. Lähellä oli tavallinen Selverin lähikauppa, jossa oli uskomaton valikoima täytekakkuja sekä kaikenlaisia piknik-ruokia. Virolaiset osaavat myös erilaiset grilliherkut.

Viinaa en jaksanut tuoda, kun ei tule enää juotua kuitenkaan.

Kumitonttu kirjoitti...

Becker, minkä niminen firma?

Kari, valtion tuloverokertymä varmaan nousee hiukan palkkojen noustessa, mutta kulutustittumukset muuttuvat. Jos kiinteistövero tai sähkö ja äljy kallistuvat, keskiluokka jättää yhden leffakäynnin pois. Veroruuvi on tapissaan, korottamalla yhtä (tulovero) lasketaan toista (alv).

Becker kirjoitti...

ALVADI.EE on putkan nimi. Niillä on aika hyvät nettisivut, jotka on myös suomeksi.
En nyt osaa verrata suomalaiseen hintatasoon, mutta härmässä tuntuu olevan tyytyväisiä asiakkaaita.
Itse olen osat saanut nopeasti ja ne ovat olleet laadullisesti ihan jees.
Tutkikaa ja testatkaa.

Jaassu kirjoitti...

Becker saako eestistä edelleen nuuskaa, vai mistä olet aikonut sitä kärrätä ?

Becker kirjoitti...

Eestin tilannetta nuuskan suhteen en tiedä, mutta nämä Ruotsi - Suomi porauslautat ovat varmoja ostoskohteita.

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos Becker tiedosta, siis korjaamo.

Ei nuuskaa Virossa myydä.