Kuvassa Marski ja nuori kadetti
Jokainen hänen komentajakauden jälkeensä (1965-69) varusmiespalveluksensa suorittanut on kuitenkin saanut nauttia hänen johtajantaitojensa hedelmiä. Keinonen nimittäin näki, että saadakseen koko kansan luottamuksen, armeijan on kyettävä luomaan sellaiset olosuhteet varusmiehille, että palveluksesta ei muodostu liian vastenmielistä. Johtamisen tulee siis perustua inhimilliseen ja varusmiestä motivoivaan käyttäytymiseen ja - ennen kaikkea - johtamisen tulee tähdätä siihen, että kaikki jakavat palveluksen tavoitteen: turvata maan itsenäisyys. Tässä suhteessa armeija ei mielestäni ole montaa askelta ottanut Keinosen ajoista eteenpäin, sillä yhä edelleen valtaosalle varusmiehiä (palvelusta käymättömistä puhumattakaan) on epäselvää, mikä on asepalveluksen tavoite ja mitkä keinot se tarjoaa sotilaalle tavoitteen täyttämiseksi. Toinen Keinosen uudistus oli liikunnan merkittävä lisääminen, koska rintamakomentajana hän joutui kokemuksen kautta oppimaan taistelukentän perussäännön, jonka mukaan hiki säästää verta. Tällä tarkoitetaan, että sotajoukon liikkuvuus perustuu hyvään fyysiseen peruskuntoon. Uhrien määrä on verrannollinen siihen aikaan, jonka joukko on vihollisen tähtäimessä.Liikkuvuus, tulivoima ja motivaatio ratkaisevat taistelun voittajan. Motivaatio säilyy vain niin kauan, kun sotilas luottaa tavoitteen täyttymiseen ja melko suurella todennäköisyydellä myös hengissä säilymiseen. Ilman näitä motivaatio katoaa samalla tavalla kuin luoti ensimmäisen laukauksen jälkeen. Jos varusmiespalveluksessa ei onnistuta tässä asiassa, kaikki muut kouluttaminen on turhaa, sillä taistelussa esimiehen käskyvalta on ehdoton. Johtaminen ei ole demokratiaa, kuten se ei ole yritysmaailmassakaan. Lainsäädännössä voidaan tehdä kompromisseja ja edetä demokraattisin keinoin, mutta johtamisessa päätöksen ja vastuun kantaa yksi ja sama taho, joten valta ja vastuu seuraavat johtajaa.
Toisen maailmansodan jälkeen kaikkien maiden esikunnat analysoivat käydyt taistelut ja huomattiin, että pitkien rintamalinjojen aika on pysyvästi ohi. Sota on liikkuvaa ja yhteydet joukkojen ja esikuntien välillä satunnaisia. Niinäkin aikoina varusmiehen on kyettävä säilyttämään aloitekykynsä ja harkintakykynsä, kun hän jää yksin. Nykyisessä sodankäynnissä sotilaiden omatoimisuus vain korostuu, koska esimiestä ei välttämättä ole käskemässä ja valvomassa. Nuorten ikäluokkien yhä korkeampi sivistystaso tukee tätä kehitystä, että jokainen sotilas on vastuussa omista teoistaan - myös taistelujen joskus päätyttyä. Vastuuntuntoinen sotilas on jokaisen nykyaikaisen länsimaisen armeijan koulutuksen perustavoite.
Mikä sodassa sitten on kaikkein vaikeinta? Keinonen kirjoittaa (Huipulla - muistelmia puolustusvoimien komentajakaudeltani, s. 9):
Naisten puute on vaikein ongelma, jota ei kyetty ratkaisemaan. Taistelu luonnon peruslakeja vastaan on toivotonta - naturam expellas furca, tamen usque recurrent. Lomalle lähtiessään pataljoonamme tiedustelu-upseeri kysyi kavereiltaan, mitä nämä haluavat tuliaisiksi.
- Vitun hajua vaikka kynnen alla, vastasi adjutantti.
Katsoimme kademielin lomalle lähtijää, jonka kuvittelimme viimeistään vuorokauden kuluttua kiihkeästi rakastavan nuorta, pehmeää, ihmeellistä naista.
12 kommenttia:
Kiitos tuosta kirjavinkistä, täytyy ottaa työn alle. Keinonen oli mielenkiintoinen ja ristiriitainen hahmo. Nuo kertomasi uudistukset pitävät paikkansa, eikä miehen aikana käyttöönotettua alueellista puolustusjärjestelmää ole poistettu käytöstä vieläkään. Toisaalta on ollut kovasti puhetta siitä, että mies oli menettänyt toivonsa ja uskoi neuvostojärjestelmän voittoon, vaikkei sitä itse kannattanutkaan, ja näki tulevaisuutensa neuvostovallan alla olevan Suomen puolustusvoimien komentajana.
Onko tuossa siteeksikään totta, on mahdoton sanoa. Mannerheim-risti osoittaa, että miehellä oli sekä halua että kykyä toimia Suomen eduksi.
Keinosen jälkeinen pv komentaja K.O. Leinonenhan oli sitten eräänlainen välimallin komentaja, joka tasoitti tien seuraavalle komentajalle eli nousevalle tähdelle Lauri Sutelalle. Joka sitten 1970-luvun puolueettomuskriisin aikaan olikin oikea mies oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Keinonen kirjoitti muistelmat 70-luvulla, jolloin usko on varmaan ollut kovalla koetuksella. Minusta kuitenkin tuntuu, että Keinonen kuitenkin vain käytti kirjoissaan vangilta hovinarrien keinoa eli liioittelua. Toistuva Yya-sopimuksen allaviivaaminen oli vain hämäystä.
Nojaamalla jatkuvasti sopimukseen hän onnistui puhumaan asiasta joka muutoin oli kielletty: asevoimien taistelukyvyn kasvattaminen. Kun kaikki - myös kommunistit ja jopa Neuvostoliitto - kerran tukivat Suomen sitoumusta puolustaa määrään itsenäisesti, niin tokihan oli neuvostovastaista vastustaa yya-sopimusta.
Keinonen erosi protestiksi määrärahojen leikkaamiselle, mutta hän sysäsi uuden puolustuksellisen ajattelutavan liikkeelle, eikä armeijan menoja sen jälkeen ole leikattu ennen kuin nyt Kokoomuksen johtamassa hallituksessa.
Keinonen siis minimoi riskin vaatimalla tuon ajan kielenkäytössä samaa kuin mitä nyt käytetään termistä suvaitsevaisuus. Kuka nyt suvaitsevaisuutta voisi vastustaa?
Anteeks taas kirjoitusvirheistä. Tabletti pitää vissiin vaihtaa pillereihin.
Kumis: hyvin mahdollista tuo mitä kirjoitit. Sen ajan asioista keskustelu on paljolti sottailua ja ottiatuotaa. Laitoin muuten pitemmänkin kommentin, mutta juuttaan bloggeri näytti nielaisevan sen. Saattaahan sekin tulla läpi.
Minä en noita tabletteja ole ikänä päivänä oppinut käyttämään, vaan pysyn perinteisemmissä koneissa.
Näyttää joutuneen se pidempi kommenttisi markoforssin jonoon hyväksyntää odottelemaan ja senhän me tiedämme mitä siitä seuraa.
Niin, aluepuolustuksestakin ollaan nyt, kiitos ärkoopeen puolustusministeri Carl Haglundin, luopumassa. Kun kansalle ilmoitetaan ettei koko maan puolustamiseen riitä resursseja niin saadaan motivaatio purettua. Ja vihdoin päästään tuomiojan-halosen -linjalle eli purettua armeija pois pasifistisista päiväunista.
Keinonen on jäänyt arvoitukseksi. Harvoin yhdistyy niin valtava lahjakkuus yhtä suureen kunnianhimoon. Toisaalta hän sai aikaan erinomaisia uudistuksia ja toisaalta kunnianhimo veti joskus överiksi saaden aikaan tuhoa. Mutta tärkein kriteeri on minulle aina ollut se, mitä alaiset johtajasta sanovat. Sitaatti alkaa: "Sitä miestä oltais seurattu riemumielin vaikka helvetin läpi." Sitaatti päättyy. Näin sanoi minulle läheisenä alaisena palvellut mies. Ehkä paras ratkaisu olisi ollut pistää Keinonen lasikaappiin, jossa olisi ollut teksti: "Sodan syttyessä riko lasi ja anna tälle miehelle divisioona."
Muistelmat tosiaan alkavat räväkästi, alkusanojen jälkeen heti ensimmäisellä sivulla on tuo antamasi sitaatti. Siinä tosin vielä korostetaan kyseessä olevan "herrasmiesadjutantti", jonka suuhun laitettuna tuo "kynnen alla" on vakuuttava aloitus tarinalle.
Kun lukee Keinosen ajatuksia eri kehityskohteista niin on selvää että hän ajoi uudistuksia, jotka edelleen vaatisivat parannusta. Hän ymmärsi johtamisen perusteet paremmin kuin monet johtamisen konsultteina itseään pitävät yhä 50 vuotta myöhemmin.
Mutta on toki niin että kilpailu huipulla on kovaa ja paikka on tuulinen. Johtajan tulee suojata selustansa, ja hoito
Niin, siis hoitaa suhteensa lähimpiin alaisiinsa siten ettei tule syrjäytetyksi.
Organisaatio ei tue toisinajattelijaa, mitä hän monessa suhteessa oli. Ei ollut ensisijaisesti edes sotilas, miksi Kekkonen hänet ilmeisesti nimitti tehtävään ohi 16 virkaiältään vanhemman kenraalin. Hän ei arvostanut upseeriperinteitä ja siksi häntä pidettiin "epäkollegiaalisena".
Mielikuva lasikaapissa säilytettävästä käytä hätäpaikassa -miehestä on varmaan aika osuva.
En ole kauheasti perehtynyt Keinosen toimintaan. Muistan vain joitakin asioita sieltä täältä, kuten sen, että Keinonen hiihti ylettömästi ja osallistui pv:n mestaruuskilpailuihin.
Lopullinen sinetti Keinosen uralle taisi olla se, kun hän käytti varusmiehiä apuna mökkinsä kunnostamisessa tai jotakin sinne päin.
Keinosen mökkijuttu oli silkkaa mustamaalausta, hän oli maksanut ennalta sovitun mukaisen työn pioneereille, jotka räjäyttivät siellä kellaria varten kalliota. Puolustusvoimien komentajalla ei ole edustushuvilaa, joten hän omalla kustannuksellaan sellaisen rakensi kesämökistään.
Keinonen oli vielä sitä sukupolvea joka erotti omat ja vieraat rahat. Sen jälkeen ei ole enää ollut vieraiden rahoja, jos korkwilta viranhaltijoilta kysyy. On vain verottamatonta, tilapäisesti yksityisomistuksessa olevaa rahaa.
Jos nyt jotain armeijan johtamistyyliä voi ihailla niin kyllä Keinonen oli komentajana ihan omaa luokkaansa. Kyllä Kekkonen lahjakkuuksia osasi valita. Keinonen oli aikamoisen mustamaalauksen kohteena.
Kun armeijan johtamisilmasto on usein lainatakseni Tuntemattoman sotilaan hahmoja lammiomainen oli Tuntemattoman Vilho Koskela kaveri, jonka kaltainen myös Yrjo Keinonen oli. Minusta se oma jo arvo sinänsä.
Keinonen oli muuten kaukaista sukua hämäläisten juurieni kautta, öhöm.
Kadettiupseerithan suunnittelivat Tuntemattoman sotilaan julkaisun jälkeen jotain vastatoimia, mutta Keinonen totesi että kirja antaa varsin totuudenmukaisen kuvan etulinjasta sodassa. Se oli aika rohkeasti todettu siinä asenneilmapiirissä.
Teillä on näköjään suvussa sitten tuo empatiakyky. Meidän suku ei miehittänyt kärkisijoja siinä jonossa missä sitä jaettiin.
Lähetä kommentti