Jogurttirusina - rasismista monikulttuurisuuteen

Suomessa on käynnissä merkillinen poliittinen näytelmä, jossa Vasarahammerin sanoin todellisuus on topeliaanista sepitettä ja eloamme ympäröi silkka sosiaalinen konstruktio. Kyseisen oppirakennelman kannattajat uskovat tai ainakin yrittävät uskotella, että suomalaisuus on eliitin rahvaalle 1800-luvulla luoma myytti. Kirjoitin aiemmin kesällä (Inhokkina isänmaa 19.6.2013) professori Kolben kolumnista, jossa hän totesi että Hollannissa isänmaallisuus on eliitille tärkeä henkinen voimavara. Hollannissa kansallistunne rakentuu porvarillisuuden (siis kaupunkilaisuuden, merenkulun ja kaupankäynnin) ympärille kun taas meillä Suomessa isänmaallisuus rakentuu maalaiskulttuurin (raskas työ, omillaan toimeentuleminen, epäluuloisuus) ympärille.

Suomalainen poliittinen eliitti on omaksunut sosialismin opit turvatakseen vaikutusvaltaansa. Vielä 80-luvulla eliitti muistuti suomalaisten huonosta pukeutumisesta koska rouva Snellman koulutti presidentti Kekkosen etiketin tavoille jälkimmäisen hakeutuessa Ruotsin hovin suosioon 60-luvulla. Jos maalaispresidentti kaipasi tyylivinkkejä, niin tokihan myös kansa oli siinä tapauksessa sivistymättömiä moukkia täynnä. 90-luvulla ja sen jälkeen kansan tyylitajuttomuuden ivaaminen jäi pois ja Neuvostoliiton romahdettua tilalle nousi suorempi toiminta. Kun edellisellä vuosikymmenellä turvapaikanhakijat palautettiin Neuvostoliittoon (Turvapaikkaturismia 20 vuoden takaa 22.3.2010), 90-luvulla Moskovasta kutsuttiin somaleita Suomeen. Momentum käynnistyi ja 20 vuodessa Suomeen saatiin "kansainvälinen" ilmapiiri avaamalla rajat.

Rajojen avaaminen perusteltiin monikulttuurisuudella - erilaisten tapojen tuomisella tähän juuri valkoisista tennissukista eroon kasvaneelle kansalle. Maahanmuutajien piti tuoda sellaisia tapoja ja taitoja, joita muualla maailmassa pidettiin suuressa arvossa. Kaupunkilaistumisen vanavedessä "moniarvoisuus" ja "monikulttuurisuus" tulivat päämääriksi kun Suomen haluttiin omaksuvan hollantilaisia tapoja. Eliitille oli tärkeätä päästä eroon talonpoikaisista arvoista, jotka kannustivat omillaan toimeentulemiseen ja kovaan työhön - asioita, joita eliitti karsasti ja yhä karsastaa. Downshiftaus on eliitille paljon mieluisampaa samoin kuin niiden verottaminen, jotka haluavat upshiftata.

Nyt maahan saapuneet romanikerjäläiset edustavat sitä kulttuuria, johon olisimme päässeet tutustumaan jo paljon aiemmin, jos emme olisi avokätisesti "kotouttaneet" eli ryhtyneet suuriin tulonsiirtoihin oman mustalaisvähemmistömme kanssa. Jos joku kauhistelee sanavalintaani - mustalainen - niin onpahan minulla siihen perusteet. Tunnettu mustalaisvaikuttaja Veijo Baltzar toteaa vuoden takaisessa haastattelussaan, että/>

Veijo Baltzar käyttää mustalainen-sanaa ylpeänä, sillä hänen esi-isänsä ovat olleet mustalaisia.

- Minä kunnioitan perintöäni enkä ole voinut muuttua romaniksi missään välissä. Mustalainen sopii minulle, mutta ei minulla ole mitään romani-nimitystäkään vastaan. Jokainen tulkoon uskossaan autuaaksi ja käyttäköön mitä nimeä haluaa.

Baltzar ilmiselvästi on ylpeä suvustaan ja kulttuuristaan ja vähät välittää eliitin pyrkimyksistä "tukea monikulttuurisuutta". Baltzar on itse monikulttuurisuuden tukemisen kohteena, joten mies tietää mistä puhuu, kuten hänen uudempi haastattelunsa terävästi paljastaa:

Suomessa kuten muuallakin Euroopassa pesii jogurttirusinasyndrooma. Se sulautuu akatemian raameihin ja tunkeutuu politiikkaan, tieteeseen ja taiteeseen. Pitkässä juoksussa median vähemmistömaskotit luovat torjuntaa, joka kohdistuu vähemmistöjen ohella myös valtaväestöön. Se on ongelma, jota Suomi-niminen maa ei ansaitse.

Numeroiden lateleminen ja puoluepoliittisten teorioiden todisteleminen kielii kansalaisten aliarvioimisesta.

Päälle liimaamisella, pakkomielteisellä yliosaamisella, tietämisellä ja taitamisella tuotetaan käänteistä politiikkaa. Jos ei osaa ennustaa ja povata kuten mustalainen, miksi liehuttaa lippua tietäjänä ja taitajana? Päättäjien tulisi tunnustaa politiikassa rehottava henkinen osaamattomuus; se vapauttaisi luovuuden ja synnyttäisi innovatiivisuutta.

Milloin poliitikot ryhtyvät varauksetta rakentamaan moniarvoista suomalaista yhteiskuntaa? Ylpeilemme Pisa-tuloksilla, jotka eivät vastaa monikulttuurisia realiteetteja.

Jogurttirusina- ja kookospähkinäsyndroomat eivät tuota osaamista monikulttuurisen arjen pyörittämiseen, byrokratiaan, hallintoon, koulutukseen eikä työelämään. Suomella ei ole käsitystä siitä, miten ns. kotoutumisen tulisi tapahtua.

Käsite ”kotoutuminen” ontuu, kun aikuiset ja heidän lapsensa ovat Suomen kansalaisuuden saatuaankin yhä ”maahanmuuttajia”. Millaisista ”maahanmuuttajista” yhteiskuntamme parhaiten hyötyy – assimiloituneista, hajuttomista ja värittömistä, vai juurensa ja kulttuurinsa tuntevista yksilöistä?

Kuten Baltzar toteaa, monikulttuurisuudessa kyse on kulttuurinsa tuntevista ja siitä ylpeistä ihmisistä. Eliitin tarjoama "monikulttuurisuus" on tasapäistämistä ja eliitille vieraiden tapojen kitkemistä. Vasemmistolaisuudesta työkalun itselleen ominut poliittinen eliittimme laimaa maahanmuuttajat avuttomiksi, mikä on silkaa rasismia. Mutta sosialismista tuttuun tyyliin sota on rauhaa, yksipuoluejärjestelmä demokratiaa ja rasismi monikulttuurisuutta.