maanantai 22. heinäkuuta 2013

Ilmatieteenlaitoksen hämäräbisnes

Topeliaaninen sepitelmä ja aitosuomalainen sosiaalinen konstruktio nimeltä Vasarahammer on tehnyt omasta mielestäni vuoden parhaan blogikirjoituksen (Lomahuomioita 21.7.2013). Nils Holgerssonin matkoja muistuttava kuvitteellinen kesälomamatka on vienyt arvon kollegani Katternön asiakaslehden ääreen, missä puidaan mediassa poikkeuksellisen suorasukaisesti nykyisen ilmastopolitiikan ongelmakohtia. Suurin ongelma on tietenkin siinä, että ne samat poliitikot jotka ovat luoneet eurokriisin ja holtittoman maahanmuuton kehitysmaista ovat luoneet yhtä hyvin toimivan sääntelyn energiamarkkinoille. EU on viimeisten 20 vuoden ajan keskittynyt pääasiassa kilpailun vähentämiseen, sääntelyn lisäämiseen ja (raha- ja ympäristö)resurssien väheksymiseen.

Osana tuota Euroopan taloudellista uhraamista oli vuodelta 2000 Lissabonin strategiana tunnettu sopimus, jossa poliitikot yhteisymmärryksessä totesivat tehneensä niin hyvää työtä, että Eurooppa on 2010-luvulla maailman taloudellisesti suorituskykyisin maanosa. Jopa ulkoministeriömme tunnustaa tavoitteen epäonnistuneen, koska Eurooppa epäonnistui kaikkein keskeisimmässä elinkeinoelämän kilpailukykyä turvaavassa pyrkimyksessään: edullisen ja vakaan energian turvaaminen. Teollisuus kaikkosi kasvaville markkinoille, kun ei ollut mitään ylivertaista kilpailukeinoa pitää sitä Euroopassa.

Tässä projektissa härmäläiset olivat tapansa mukaan - onneksi - myöhässä, mutta Yleisradio Oy ja Ilmatieteenlaitos ovat tehneet vuonna 2007 sopimuksen, jolla Yle sitoutuu julistamaan kansalaisille Ilmatieteenlaitoksen (johtajan Mikko Taalaksen uran kannalta ratkaisevaa) poliittista aineistoa. Täysin kritiikittä Yleisradion toimittajat siis ovat saaneet käyttää (ja ovat tosiaan myös käyttäneet) Ilmatieteenlaitokselta saamaansa aineistoa. Toimittajakunnan tason tuntien aineistoa ei ole käytetty mihinkään tautoitukseen vaan julkaistu sellaisenaan leikkaa-ja-liimaa -askartelun jälkeen.

Yleisradion toiminta on tietenkin kuvottavaa, koska iso osa kansasta oikeasti eli vielä kymmenen vuotta sitten Arvi Lindiä totuudenpuhujana pitäen. Mistään kriittisestä journalismista ei tietenkään voi puhua, jos laitoksen johto sitoutuu julistamaan yhtä poliittista agendaa. Tämä on elämäni tähän asti uskomattomin paljastus siitä, miten poliitikot ja media lyöttäytyvät yhteen kusettaakseen kansaa aivan kympillä. Kalevi Sorsa sentään tunnusti virheensä kuvaputkitehdas Valcon konkurssissa, vaikkei mitään vastuuta kantanutkaan. Me emme tule näkemään tässä yhteydessä mitään eroja, potkuja tai anteeksipyytelyitä.

Ilmatieteenlaitoksen kannalta sopimus voi olla laiton ja sen pääjohtaja Petteri Taalas syyllistynyt virkavirheeseen. Laitoksen johto tulee järjestää niin, että tämän kaltaisia sopimuksia ei kukaan voi tehdä ilman laitoksen pääjohtajan lupaa. Joko menettelytapasäädöksiä on laitoksen sisällä rikottu - mitä epäilen valtion virastoja jonkin verran tuntien - tai Taalas on ollut tietoinen tällaisesta menettelystä (mihin uskon vakaasti). Valtion virasto ei saa missään tapauksessa sopia minkään tiedonvälittäjän kanssa käyttävänsä tätä ensisijaisena jakelukanavana. Merkittävämpää on kuitenkin se, että Taalas istuu hallituksen tulevaisuusselontekoryhmässä ja Maailman Luonnonsäätiön WWF:n Suomen hallituksessa. Tässä on niin vahva intressiristiriita, että Taalaksen on ymmärrettävä erota. Sen jälkeen voimme keskustella ihmisen aiheuttaman ilmaston lämpenemisen teoriasta siten, että voimme luottaa alarmistien vilpittömyyteen ja oman edun tavoittelemattomuuteen julkisessa virassa.

Tässä kirjoituksessa nyt ei ollut kauheasti omaa pohdintaani vaan halusin antaa näkyvyyttä näin tärkeille kirjoituksille ja kiittää Vasarahammeria hyvästä löydöstä. Tämä on ensimmäinen suomalainen korruptioon viittaava paljastus ilmaston lämpenemisen osalta. Tällaiset paljastukset antavat vahvan syyn epäillä, että myös ilmaston lämpenemisen tutkimus on korruptoitunut.


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ilmatieteen laitoksen johtajan etunimi on Petteri.