maanantai 29. heinäkuuta 2013

Jussi K. Niemelä

Olen nähnyt paljon huonoja blogikirjoituksia - itsekin tehnyt sellaisia - mutta entinen Vapaa-ajattelijoiden nokkamies Jussi K. Niemelä on tehnyt melkoisen pohjanoterauksen uusimmallaan Salaliittoteorioiden ja putkinäköisyyden mahti. Niemelän kirjoituksen keskeinen väite on, että islam on pohjimmiltaan rauhantahtoinen uskonto, jolla hän viittaa siis siihen, että nykyinen kristillinen kirkko ei puutu kansalaisten muuhun elämään kuin hengelliseen. Kuten me suomalaiset tiedämme, kirkko kyllä käy kovaa kamppailua siitä, että voiko se tukea poliittisen sosialistisen eliitin utopiaa täydellisestä tasa-arvosta, joka kulminoituu naisen oikeuteen tehdä abortti ja homoseksuaalien saada tulla vihityksi kirkossa. Eli kyllä kirkko osallistuu voimakkaastikin yhteiskunnalliseen keskusteluun ja sitä voimakkaammin, mitä tarkemmat säädökset sillä on siviilielämästä.

Islamissa on hyvin yksityiskohtaiset säädökset, joiden kirjaimellinen noudattaminen on edellytys sille, että on kunnon muslimi samalla tavalla kuin poikien ympärileikkaus on Jumalan edellyttämä toimenpide juutalaisille. Muslimeilla näitä velvoitteita on satoja ja taas satoja. Muslimien valtava enemmistö ottaa uskontonsa hyvin tosissaan, mikä näkyy esimerkiksi ramadanin tunnollisena noudattamisena. Muslimiyhteiskunnassa ateisti on vielä suurempi syntinen kuin homoraajarikkomielipuoli vääräuskoinen. Jussi K. Niemelän on siis melko turvallista kertoa meille mitä islam on, kun hän ei ilmeisesti koskaan ole muslimimaassa asunut.

Niemelä ei ymmärrä islamista paljoakaan vaikka siteeraakin hyvin Hämeen-Anttilaa ja muita islamin tuntijoita. Niemelä leimaa kaikki islamin vastustajat yksioikoisesti "äärioikeistoksi" ja salaliittoteorioiden kannattajiksi. Salaliittoteorialla hän viittaa siihen, että EU on muka sopinut Turkin kanssa EU:n muuttamisesta islamilaiseksi kalifaatiksi. Jokainen täysissä järjissään oleva tietää, että näin ei ole, mutta koska Niemelä haluaa niputtaa kaikki islamin vastustajat helpommin omiin ennakkoluuloihinsa sopivaksi joukoksi, hän ilmeisesti aidosti myös uskoo luomaansa valheeseen.

Termin "äärioikeistolainen" käyttäminen riittää minulle todisteeksi siitä, että ihminen ei oikeasti ymmärrä poliittisia ideologioita. Niemelän mielestä äärioikeistolaisuuteen kuuluu se, että vastustetaan islamia ja se on moderni vastine 30-luvun juutalaisvastaisuudelle. Niemelän maailmankuvaan ei sovi se, että islam voisi olla vaarallinen ideologia kuten oli neuvosto-kommunismikin ja sen vastustajat eivät ole fobikoita vaan ovat nähneet ja tuntevat kyseiset ideologiat käytännön tasolla.

Niemelä syyttää "äärioikeistolaisia" siitä, että he niputtavat kaikki muslimit samaan kasaan terroristeiksi ja kiihkoilijoiksi. Näitäkin varmasti on, joskaa ei suomenkielisessä blogimaailmassa, mutta ehkä hän seuraakin enemmän vieraskielisiä blogeja. Omituisinta kirjoituksessa on se, että hän itse syyllistyy samaan, eli niputtaa kaikki islamia vastustavat yhden käsitteen - vieläpä virheellisen sellaisen - alle "vastajihadisteiksi" tai "äärioikeistolaisiksi". Mutta mitäpä voi odottaa ihmiseltä, joka ei tunne sitä ideologiaa jota yrittää puolustaa.

Siitä olen hiukan kateellinen, ettei blogiani Niemelän kirjoituksessa mainita. Tiedän etten ole yhtä ansiokas kynän käyttäjä kuin blogikollegani Vasarahammer ja Tundra Tabloids, joita Niemelä pitää suomalaisen "äärioikeistolaisuuden" pahimpina syypäinä. Vuosia molempia blogeja seuranneena pidän itseäni tismalleen samankaltaisena ideologiselta kannalta, joten Niemelän mukaan minäkin olen ilmeisesti antijihadisti äärioikeistolainen mielipuoli. Kuitenkaan se todellisuus missä elän ei mitenkään vastaa tuota Niemelän tulkintaa, joten jomman kumman meistä on pakko olla väärässä. Olen aiemminkin epäillyt Niemelän tulenpalavan intohimon olevan osoitus hänen vaikeasta persoonallisuudestaan, sillä kuka näkee kristinuskon niin vaarallisena itselleen, että liittyy vapaa-ajattelijoihin?

4 kommenttia:

Miltton Friidman kirjoitti...

@ KT

Jollain tapaa alan vakuuttua siitä, että ns. vasemman laidan aines on lähes aina jollain tapaa henkisesti epävakaata.

Mietitäänpä vaikka seuraavia tapauksia:

-Ruukinmatruuna. Omien sanojensa mukaan yrittänyt 2 kertaa itsemurhaa.

-Nimeltä mainitsematon mies, joka uhkailee muita hirttämisellä. On ilmeisesti itse kertonut kärsivänsä jonkinlaisesta bipolaari-häiriöstä?

-Kerttu Nuorteva, punadesantti. Kun Nuorteva jäi kiinni Suomessa, kerrottiin hänelle kommunismin valheista. Nuorteva sai jonkinlaisen romahduksen, ja vietti jakson mielisairaalassa.

Siinä näin aluksi.

Toivomuksenani olisi, KT, että voisit julkaista tämän kommentin.

Hauskaa ja mieleltään tervettä päivää kaikille!

Lakupekka ja neekerisuukot suomalaisuutta kirjoitti...

Siitä "vapaudesta" voidaan olla montaa mieltä

2 vuotta 5 kk ehdotonta vankeutta + 20 vuoden ulosotto rikollisten tahojen paljastamisesta Jeesus Kristus syytein.

Tuomio oltaisiin varmaan mieluiten tehty 2000 vuotta sitten tehdyn mukaisesti, koska syytteetkin olivat samat, mutta näytösoikeudenkäynneillä revitettiin maksimit oikeuskäytännön vastaisesti jättäen todelliset rikolliset vapaaksi syytteistä ja tuomioista

Seppo Lehto Tampere

Anonyymi kirjoitti...

Jos minua väittäisi äärioikeistolaiseksi joku semmoinen, joka tietää, mitä termi tarkoittaa (=klassinen liberaali), pitäisin sitä sekä osuvana luonnehdintana, että suurena ylpeyden aiheena.

t. Pörri O.

Kumitonttu kirjoitti...

Toivomuksenani olisi, KT, että voisit julkaista tämän kommentin

Pyynnöstäsi, vaikka ei mahdu blogin linjan mukaiseen sävyyn.

Seppo Lehto Tampere

Sepon kohtelu on suomalaisen oikeuslaitoksen häpeätahra. Toivottavasti saat haavasi nuoltua ja muistat, että mikä ei tapa niin se kasvattaa luonnetta.

Jos minua väittäisi äärioikeistolaiseksi

Heh, hyvä oivallus.