torstai 27. lokakuuta 2011

Päivän persu 3


Jossain vaiheessa neekeri-sanasta tuli kielletty. Sanan kieltoa perusteltiin suomalaiselle omituisella syyllä: Amerikassa ei saa sanoa "nigger" tai n-word, kuten sopiva kiertoilmaisu kuuluu. Kun otetaan tavoitteeksi kieltää sana sillä perusteella, että joku siitä ehkä kenties mahdollisesti loukkaantuu, ollaan kaltevalla pinnalla. Tässkin blogissa olen vääntänyt kättä ryssä-sanan käytöstä. Karmeinta on, että homottelu ja huorittelu on oikeuden päätöksellä todettu rangaistavaksi.

On kuitenkin sanoja, joita saa käyttää erityisen leimaavassa merkityksessä. Tällaisia ovat "äärioikeistolainen" ja "fasisti", joilla osoitetaan hyväksyntää vallitsevalle poliittiselle kulttuurille. Siinä missä Halla-ahon "tankit Ateenaan" on kielletty, on ulkoministerillä oikeus kutsua Israelia apartheid-valtioksi. Vaikka Tuomioja onkin hiukan tyhmä - siis oikeasti tyhmä - on omituista, että hän näin avoimesti sen paljastaa (Mitzner). Surkeaa on, että kaikki arabimaat, jotka siis tukevat palestiinalais-kysymyksessä terrorismia, ovat ns. aikuisten oikeasti apartheid-valtioita. Niistä Tuomioja ei kanna huolta. Sinänsä se on ihan se ja sama, mutta samalla hän paljastaa (oman tyhmyytensä lisäksi) itse oman rotusortoa (antisemistismin) kannattavan aatemaailmansa. On se jännä juttu.

2 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Israel on apartheid-valtio, koska arabimuslimit ovat vasemmiston logiikan mukaan uhreja. Uhri ei ole samalla tavalla vastuussa teoistaan kuin länttä edustava Israel.

Eli mitä huonommin palestiinalaiset käyttäytyvät, sitä enemmän Israelia syytetään heidän sortamisestaan.

Kumitonttu kirjoitti...

Hämmästyttävää on se, että tuo (palestiinalaiset ovat lännen uhreja) menee läpi. Ei niinkään se, että se menee läpi suurelle yleisölle vaan se, kuinka hävyttömästi vasemmistopopulistit saavat julkaistua mediassa oppiaan. Tai toki he saavat sen mediassa läpi, kun media julistaa samaa aatetta, mutta se, että sitä ei kutusta populismiksi.