keskiviikko 24. elokuuta 2011

Truman ja Cashman - yö ja päivä

Ei pitäisi ilkkua tällä, mutta ei mahda mitään. harvoin pääministeri jää näin pian ja nololla tavalla kiinni siitä, että valehtelee päin näköä ja ajaa puhtaasti omaa henkilökohtaista etuaan veronmaksajien kustannuksella. Iiro Viinanen sentään maksoi omistaan typerät lupailunsa siitä, ettei Suomi devalvoi, mutta tämä kiero savolainen hintahtava retku maksattaa kaiken muilla.


Katainen 22.7.2011
Euromaiden johtajat ovat päässeet sopuun Kreikan uudesta apupaketista. Sopimus uudesta paketista syntyi myöhään eilen illalla Brysselissä. Suomi sai kaikki merkittävät vaatimuksensa läpi neuvotteluissa. Pääministeri Jyrki Kataisen mukaan vakuusjärjestelmän perustaminen oli läpihuutojuttu.
- Kaikki nyökkäsivät kokouksen päätteeksi, Katainen sanoi.

Katainen 24.8.2011
Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan neuvottelut Kreikalta vaadittavista vakuuksista jatkuvat. Katainen sanoi tänään Tampereella, ettei ole vielä ollut yhteydessä vakuudet tyrmänneeseen Saksan liittokansleriin Angela Merkeliin.

Saksan liittokansleri Merkel hylkäsi eilen illalla Suomen erityisvaateet Kreikka-avun suhteen. Merkel ei hyväksy sitä, että Suomi tai mikään muukaan euromaa saisi Kreikalta erityistakeita vastineeksi avupaketista.


Harry S Truman oli erilainen poliitikko. Hänen presidenttikautensa (1945-52) perintönä on ns. Trumanin oppi, jonka mukaan Yhdysvaltain tulee auttaa kaikkia kansakuntia puolustautumaan ulkopuoliselta sorrolta. Truman oivalsi heti sodan jälkeen, että kommunismin ja Amerikan edut ovat pysyvästi ristissä. Truman tunnusti Israelin valtion ja nykyisin häntä pidetään yhtenä parhaista presidenteistä, vaikka virkakaudellaan häntä inhottiin. Truman toimi poliittisen uransa jälkeen tavalla, joka heijastaa hänen arvomaailmaansa hienosti.

Hänen ainoa omaisuutensa oli vaimon perintötila Missourissa, jossa he elivät koko ikänsä Valkoista taloa lukuun ottamatta. Vuonna 1952 hänen eläkkeensä Yhdysvaltain armeijalta oli 13.507,72 dollaria vuodessa. Kongressi myönsi hänelle jälkikäteen 25.000 dollarin vuosieläkkeen saatuaan tietoonsa, että presidentti oli itse maksanut kaikki postimerkit ja nuollut ne ns. omin kielin.

Paluu Valkoisesta talosta kotiin tapahtui ilman liittovaltion saattueita ja poliiseja ajamalla omalla, amerikkalaisvalmisteisella farmariautolla kaksin puolisonsa kanssa. Jäätyään eläkkeelle hänelle tarjottiin kovapalkkaisia toimia suuryrityksissä. Truman kuittasi, että "yritykset eivät halunneet minua vaan asemani, mutta kukaan ei voi omistaa presidentti-instituutiota. Presidentit kuuluvat kansalle, eikä heitä saa ostaa."

Hänen 87-vuotispävien kunniaksi myönnetystä mitalista Truman kieltäytyi todeten, että "en koe tehneeni mitään niin sankarillista, että siitä kuuluisi palkita ansiomerkillä". Presidenttinä ollessaan hän maksoi ruokansa ja matkansa omista varoistaan.

Nykypoliitikot ovat vasemmistolaisempia kuin koskaan ennen. Siksi heille ei tuota tuskaa maksattaa viulunsa muilla. Entiset poliitikot ovat saaneet omaisuutensa kansalta - he eivät ole tehneet sitä itse. Järjestelmä muistuttaa säätyjärjestelmää. Poliittiset virat ja vaikutuskanavat ovat myynnissä - kansa saa vain maksumiehen osan. Trumanin kuuluisa lausahdus on ajankohtaisempi kuin ikinä:
"Vaihtoehtoinani oli ryhtyä ilotalon pianistiksi tai poliitikoksi. Ja totta puhuakseni, eipä niissä paljon eroa taida ollakaan."

Toivotaan, että geeniteknologia edistyisi nopeasti, niin voisimme kaivaa hänet ja kaltaisensa haudoista ylös ja kloonata.

9 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

"Presidentit kuuluvat kansalle, eikä heitä saa ostaa"

Voisiko olla hienommin sanottu. Varsinkin kun eräässä pohjoisessa valtiossa kymmeniä vuosia myöhemmin se muuntui versioon:

"Kansa kuuluu arvopresidentille, ja hän voi sen halutessaan myydä tai vaihtaa".

Kumitonttu kirjoitti...

Niin... Tarjan nousu presidentiksi sattui ennen nettiaikaa. Silloin keskustelua vielä kuitenkin ohjasi perinteinen media. Nykyisin on hiukan haastavampaa saada mitään konsensushenkeä kannatuksekseen, kun bloggaajien armoton sähköinen muisti nostaa kaikki mokat esiin. Kannattajat syyttävät mustamaalaamiseksi ja vastustajat kavahtavat ehdokkaan aiempia puheita.

Tiedemies kirjoitti...

Truman oli sosialisti.

Kumitonttu kirjoitti...

Ilmeisesti viittaat mm. hänen ay-kytköksiin? Voihan sitä varmaan Juuso Waldeniakin pitää sosialistina sillä perusteella, että hän turvasi minimipalkan työläisilleen, mutta vähän turhanpäiväistä retoriikkaa moinen. Siksi toisekseen, jos Truman on sosialisti, toivon kaikkien sosialistien muuttuvan hänen kaltaisekseen.

Tiedemies kirjoitti...

Truman nousi demokraattien ykköskaartiin ensin New Dealia hallinnoivana virkamiehenä Missourissa, täysin korruptoitunutta ja hämärää paikallista systeemiä johtaneen Pendergastin suojattina, sitten senaattoriksi. Vuoteen 44 mennessä hän oli päätynyt varapresidentiksi.

Ei siinä, arvostan minäkin Trumania monella tavalla, mutta ihmettelen joskus tapaasi esittää asioita ja valita "sankareita" ja "roistoja", kun asiatasolla erot näyttäisivät perustuvan ihan pinnallisiin ja yhteiskunnallisesti merkityksettömiin symbolisiin juttuihin, kuten siihen, mitä joku on sanonut jossain tietyssä tilanteessa tai millä pelillä joku kulkee työmatkat.

Tämä ei tunnu kovin mielekkäältä noin laajemman poliittisen katsontakannan suhteen, semminkin kun toisaalta esität kovin jyrkkiä näkemyksiä myös yleisellä tasolla, tyyliin vasemmistosta ja oikeistosta. En vain ymmärrä tätä tapaasi hahmottaa asioita.

Kumitonttu kirjoitti...

Jos Truman on hallinnoinut New Dealia, niin sitten häntä voi hyvällä syyllä pitää liberaalina amerikkalaisessa kielenkäytössä, ja olet väitteinesi oikeassa. Pääpointti oli alleviivata vanhan kaartin - myös vasemmiston - poliitikkojen nuukaa taloudenpitoa nykyisiin verrattuna. Yritysjohto poikkeuksia lukuun ottamatta ei mässäile moisessa yltäkylläisyydessä, mihin virkakunnan ja politiikan ylin sarja on tottunut. Yritysjohtoa pitää kurissa osakkeenomistajien etua suojaavat corporate governance -säännökset, mitkä puuttuvat virkakunnasta aivan täysin.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä tarkoittaa maksaa omasta pussistaan? Liittovaltio varmaan maksoi Trumanille virallisen presidentin palkan. Sillä saattoi maksaa ravintolakäynnit. Entäs viralliset vierailut ja työvierailut kotimaassa ja ulkomailla.

Ehkä tarkoitat sitä että Trumanilla ei ollut edustustilanteita ja virkamatkoja varten olevaa erillistä vuosittaista kulukorvausbudjettia?

Jos yritysjohtajat tekee työmatkoja tai käyvät syömingeissä neuvotettelujen ohessa niin eikös ne mene ns. firman luottokortilla maksettaviksi? Tai miten nuo merkitään kirjapitoon? Edustusmenot ovat verovähennyskelpoisia tietyin edellytyksinl.

Varmaan monet yritysjohtajat saa sen verran hyvää vuosipalkkaa ja bonukset päälle että niistä voisi itse maksaa kulut mitä tulee eteen.

Kumis varmaan tietää jos olet työsi puoleasta ollut tekemisissä ns. isojen kihojen kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Truman taitaa olla korkeimmalle arvostamasi demokraattipuolueen poliitikko?

USA oli myynyt ja antanut sodan aikan aseita ja varusteita Neukkulalle, ja Neukkula käytti niitä Suomea vastaan ja siihen että ajoi saksalaiset joukot pois Neukkulan alueella, mutta se ei riittänyt sille vaan se halusi vallata Itä-Euroopan maat ja mielellään koko Saksa. Ja mielellään Suomi siinä samalla.

Voi olla että jos USA ja Englanti eivät olisi myyneet eivätkä antaneet mitään ryssille, niin ehkä ryssät olisvat onnistuneet pelkästään ajamaan saksalaiset pois virallisen Neukkulan alueelta (1937-38 rajoilla).

USA oli myynyt sodan aikan aseita ja varusteita Neukkulalle, ja Neukkula käytti niitä Suomea vastaan ja siihen että ajoi saksalaiset joukot pois Neukkulan alueella, mutta se ei riittänyt sille vaan se halusi vallata Itä-Euroopan maat ja mielellään koko Saksa.

Kun Truman sanoi että kommunismin ja Amerikan edut ovat pysyvästi ristissä, luulen että hän oli tuossa vaiheessa tullut katumapäälle siitä että USA oli ollut Neukkulan kanssa sotimassa Natsi-Saksaa vastaan. Natsi-Saksa hävisi, mutta ryssät valtasivat Itä-Euroopan, huomattavan osan Keski-Euroopasta ja osan Saksasta.

Truman olisi kai voinut 1944-45 sanoa Stalinille georgewbush-tyylisesti, että perkele jos ette vedä joukkoja Saksasta ja vallatuista maista takaisin Venäjälle, sen jälkeen kuin Saksa antautuu, niin pistän muutaman ydinaseen noissa maissa olevien punikkijoukkojen päälle ja muutaman Neukkulan puolelle.

Vai, oliko se Roosevelt joka oli naivi suhteessa Staliniin, Neukkulaan, ja ylipäänsä kommunismiin ja sosialismiin?

Oliko niin että se olikin Truman joka oli pragmaattinen reaalipolitiikko? Jos näin oli niin Rooseletia ei olisi ikinä pitänyt valita pressaksi 1933-45 vaan mieluummin sitten Truman koko tuoksi ajaksi. On tietenkin hankala laskea miten Truman olisi tuona aikana toiminut pressana.

Muisttakseni Rooselevelt piti Trumania aika paljon pimennossa tietojen suhteen, eikä kouluttanut hänestä seuraajaa. Pikemminkin tuntuu siltä ettei hän halunnut Trumanin menestyvän?

Kumitonttu kirjoitti...

Varmaan monet yritysjohtajat saa sen verran hyvää vuosipalkkaa ja bonukset päälle että niistä voisi itse maksaa kulut mitä tulee eteen.

Kiitos Vieraalle kahdesta hyvästä kommentista. Siteeraamni kohtaan yllä osaan vastata - olet oikeassa. Yritysjohdolla olisi varmasti varaa maksaa omat kulunsa itse. Oma kokemukseni on, että he myös maksavat. Ns. hyvä hallinto huolehtii siitä, että näin myös tapahtuu. Kukaan ei oikein muista sitä aikaa, jolloin Olavi J. Mattila ylläpiti Valmetissa Kekkosen suojeluksessa omaa mafiaansa. Olavin perheessä jokaisella oli oma auto ja yhteiset kuskit. Tätä ei enää tapahdu. Korkein yritysjohto on erottanut (pääsääntöisesti) omat ja virman menot toisistaan.