sunnuntai 14. elokuuta 2011

Elän syödäkseni

Suomalainen ruoka on nykyisin täysin teollista, kuten kaikissa muissakin länsimaissa. Yleensä ihmiset ajattelevat, että teollinen ruoka on yhtä kuin Jalostajan lihamakaronilaatikko, risotto, lihakastike tai vastaava mössöruoka. Ravintolat ostavat pääasiassa elintarviketehtailta raaka-aineensa, mihin on melko luolliset syyt: hinta. Teollisesti valmistettu ruoka on edullisempaa kuin palkata kokki sitä tilauksesta tekemään. Ravintolat yrittävät nykyisin entistä useammin päästä eroon eri keinoin mössöruoasta, koska eineksistä syntyy mielikuva halvasta tuotteesta ja sitä kautta matalasta laadusta. Kaikki ravintolat kilvan julistavat kevytvaihtoehtoa ja salaattipöytää, koska niissä on parempi kate. On tietenkin totta, että istumatyötä tekevä ei paljon kaloreita polta, mutta varsinkin naisten himo jälkiruokiin ja välipalapatukoihin kuitenkin viittaa siihen, että kuljetaan virran mukana. Itse olen sen verran vanhan liiton hengessä mukana, että esitän kysymyksen: kuka nyt laihaa kokkia uskoisi?

Teollisen ruoanvalmistuksen merkittävin etu, jota harvoin ajatellaan, on sen puhtaus (hygieniapassi). Kaikki muistanevat omilta kouluajoiltaan, jolloin emännät pesivät multaisia perunoita keittössä, ja seuraavana päivänä koulussa riehui vatsatautiepidemia. Eipä ollut satamäärin virkamiehiä tutkimassa koulukeittiöiden hygieniaa, koska emännät suhtautuivat työhönsä kunnianhimoisesti ja olivat saaneet oppinsa todellisilta vanhan kansan keittäjiltä - äideiltään.

En ole mikään pöpöfriikki enkä pelkää kuraa, likaa tai paskaa, mutta on yksi asia, josta pidän kiinni kuin hai delfiinistä: ruoan puhtaudesta en tingi. Silloin tällöin olen joutunut vaihtamaan paikkaa, kun ravintolan siisteys on surkea. Siistey ei tietenkään itsessään tarkoita pilaantunutta ruokaa, mutta saa ainakin monet epäluuloisiksi. Oletan käyneeni ravintoloissa enemmän kuin työikäiset keskimäärin, ja samalla tullut nähneeksi joitain trendejä.

Suurten ketjujen ravintoloissa elintarvikehygienia otetaan vakavammin (noin keskimäärin) kuin yksittäisissä ravintoloissa. Yötä päivää auki olevissa paikoissa puhtaudesta laistetaan helpommin kuin niissä, joissa työvuorojen pituudet ovat normaalin päivätyön mittaisia. Annoksen hinta ei suoraan vaikuta ravintolan puhtauteen, mutta erittäin edullinen annoshinta viittaa siihen, että ruoka on tulonlähde eikä intohimon kohde.

Lukijoideni (40 kpl) suosimat pikaruokapaikat ovat:
14 Kebab-paikka
12 Atomi tai vety
12 McDonald's
11 Hesburger
10 Subway
7 Kotipitsa
4 Pizza Hut
2 rolls
1 Sibylla
0 Cafe Picnic

5 kommenttia:

Valkea kirjoitti...

Pitänee jossain vaiheessa ampua alas teollisuuden ylläpitämä kuva omasta erityisestä hygieenisyydestään.

Kumitonttu kirjoitti...

Oikean blogin löysit, jos ampua haluat.

Vasarahammer kirjoitti...

Itse olen tästä samaa mieltä kirjoittajan kanssa sen perusteella, mitä itse olen tutustunut elintarviketeollisuuteen. Teollisuuden pakkaama jauhelihapaketti on hygienian puolesta turvallisempi vaihtoehto kuin kauppiaan jauhama.

Monet kaupat lisäksi myyvät tiskiltä lähellä viimeistä myyntipäivää olevia teollisuuden pakkaamia elintarvikkeita (liha ja kala).

Teollisuus tosin huijaa kuluttajia grillilihan marinadeilla ja korvaamalla lihan halvemmilla raaka-aineilla. Eineslihapullat ovat sinänsä syötäviä, mutta (naudan)lihaa niissä ei juurikaan ole.

Kuluttaja kuitenkin päättää, eli niin kauan, kun hinta ratkaisee, teollisuus pyrkii raaka-aineoptimoinnilla alhaiseen hintaan.

Suomessa kansalaiset tottuivat pula-aikana korvike-elintarvikkeisiin, ja tästä syystä laatua ei ole osattu vaatia.

Kumitonttu kirjoitti...

Muutos on tapahtunut siinä, että perinteinen kotiruoka koetaan huonolaatuisena mössönä uusien ruokatrendien valossa, vaikka perinteinen suomalainen kotiruoka on terveellistä. Ensimmäisiä enteitä suomalaisen ruokakulttuurin leimaamisesta epäterveelliseksi pöperöksi oli, kun "välimerellinen" ruokakulttuuri oliiviöljyineen tuli terveellisyyden perikuvaksi. Suomalainen perunaan ja leipään perustuva ruoka on kovassa puserruksessa nykyisten hiilihydraattikammoisten kanssa, mutta kaipa se tämäkin jää tällaiseksi muoti-ilmiöksi samalla tavalla kuin kananmunakammo 80-luvulla.

vieras kirjoitti...

Olen pitkään pitänyt ideaalina sitä että ruoka on valmistettu joka osa erikseen, raa-oista osista, siis niinku a:sta ö:hön. Tarkoitan että, hommaa raa´at lihat, maustaa ja paistaa ne tai keittää, pesee kasvit ja tekee niistä salaatit, tai sitten paistaa tai keittää ne. Kastikkeen tekee itse. Jos haluaa marinoitua lihaa, niin ostaa raa´at lihat ja marinoi ne itse.

Ei siis sitä että ostaa foliopurkissa olevan maksalaatikon tai muovipurkissa olevan lihapullan plus pottumuusin jonka viskoo mikroon. Se ei kehitä ruualaittotaitoja.

Mieluummin sitten hienostelee ja menisi johonkin ravintolaan tai arkisempaan ruokalaan, sen tyyppiseen jossa käy työntekijöitä ruokatauolla.

Jos lukee reseptejä ja osaa tehdä niiden mukaan, niin varmaan silleen saa hyvää ruokaa.

Lihapulla, siihen kuuluva kastike, pottumuusi, salaatti ja puolukkahillo on kansallisruokaa jonka valmistus on käytännössä kansalaistaitoon kuuluva asia. Tai siis tulisi olla, mut nykyaikana ollaan avuttomia tai ei viitsitä nähdä vaivaa.