Punavihreä uskonto

Suomen politiikassa on jotenkin sellainen sisäänrakennettu vihjaus, että ns. järkevät ihmiset tekisivät päätöksensä loogisesti ja ns. rahvas tunteella. Se ei nykyisen evoluutiobiologian valossa ole kovin totuudenmukainen. Eliitin parhaita järkeen näennäisesti perustuvia, mutta tosiasiassa puhtaasti tunteeseen liittyviä, väitteitä ovat punavihreän eliitin solkenaan esittämät syytökset.

Otetaanpa esimerkiksi ilmastonmuutos. Kukaan sivullisen tarkkailijan asemaan yrittävä ei voi olla huomaamatta, kuinka ihmisen toiminta leimataan syntiseksi. Kyseinen oppi on luonteeltaan pakottavaa. Sen tärkein vastustaja muodostuu poliittisesta oikeistosta (laajasti ymmärrettynä), ja se keskittyy vastustamaan yksilön valinnanvapautta. Se vetoaa hirmumyrskyihin, tulviin, metsäpaloihin ja ylipäätään kaikkiin maailmanloppua ennustaviin tuomiopäivän merkkeihin, joita perinteisesti vain uskonnot ovat julistaneet.

Kuka todella voi väittää, että maailmanlopun ennustaminen, johon punavihreä aate siis on keskittynyt, ei pohjimmiltaan olisi uskonnollinen liike? Uskonto taas on pohjimmiltaan tunteisiin vetoava ja tiettyjä rituaaleja arvostava järjestelmä juuri siksi, että tunteita on vaikea peittää. Erilaiset (ihmisen vietteihin kuten) ruokaan (sika) ja seksiin (homous) liittyvät ennakkoluulot ovat niin voimakkaita (tabuja), että niistä paljastuvat helpoiten yksilön kunnioitus (tai sen puute) omaa uskontoaan kohtaan. Punavihreässä uskonnossa tabut liittyvät samalla tavalla seksiin (heteromies on saalistaja) ja ruokaan (liha on pyhää).