perjantai 29. huhtikuuta 2011

Mikä valuutta - mikä maa - mikä kieli


Otsikkoa myötäillen on todettava, että vanha tarina Troijan hevosesta on toistumassa. Keskiäksy mies oli tehnyt niin loistavan kuvakavalkadin, se ansaitsee ehdottomasti tulla linkitetyksi!!!

Hesarin uutinen (RKP hallitukseen vaikka väkisin):

Ruotsalaisen kansanpuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ulla-Maj Wideroos sanoo STT:lle, että jos on jokin hallitus, johon Rkp:n pitäisi pyrkiä, se on hallitus, jossa perussuomalaiset ovat mukana.

"Jos heidät päästetään areenalle ilman Rkp:tä, sitten heillä on vapaat kädet. Minusta se ei ole hyvä ratkaisu", Wideroos sanoi puoluehallituksen kokouksen yhteydessä.
Tuosta ilmenee ns. konsensuspolitiikka kaikessa karuudessaan. Muutamilta keskeisiltä tavoitteiltaan puolueet edustavat toistensa vastakohtia, joten normaalissa demokratiassa toinen olisi hallituksessa ja toinen oppositiossa. Meillä RKP haluaa eduskunnan sijaan taistella vallasta kabineteissa, joissa sen painoarvo on eduskuntapaikkojaan suurempi.

Hallitusohjelman laatiminen on hyvää hallintotapaa muistuttava ja arvoihin nojaava yhteenveto suuntalinjoista. Yrityksissä tyydytään hokemaan, että arvot ohjaavat bisnestämme, eli "vaikka rahaa tulvisi ovista ja ikkunoista, emme suostu tekemään arvojemme vastaisia liiketoimia". Politikointi on puolestaan se luokan huoraamista, että mikään ei ole pyhää. Parin viikon takaisten eduskuntavaalien protestimieliala kumpusi varmaan osin siitä, että Sekoomus mainosti olevansa työväenpuolue, Virheät propagoi Suomen Leijonalla, Keskusta kannatti EU-politiikkaa ja RKP potki suomenkielisiä munille kuin paraskin jackiechan.

Jos RKP:n toive toteutuu, kädenvääntö ja lehmänkaupat tehdään kabineteissa. Sellainen tuskin sopisi Timo Soinille, koska RKP vuotaisi keskustelut välittömästi julkisuuteen. Tämän tietäen Soini haluaa jättää RKP:n pois. Koska Katainen muodostaa hallituksen, on RKP siinä mukana vain tippuakseen seuraavissa vaaleissa pois eduskunnasta. Tällä hallituskaudella nimittäin pakkoruotsi loppuu "kokeiluluontoisesti" osassa maata. Ja se on sen luokan huoraamista, että siinä ei selittelyt auta.

Vielä kun voi, on syytä todeta - Klara vappen!

3 kommenttia:

vieras kirjoitti...

Jos mietitään tarkemmin, niin tarvittaessa pakkoruotsi voidaan poistaa ilman mainintaa hallitusohjelmassa. Hallitus voi esittää erikseen pakkoruotsin pois. Pakkoruotsin poistoon ei tarvita edes hallituksen esitystä. Riittää jos eduskunnan suuren salin enemmistö äänestää pakkoruotsin pois.

Usein tuntuu siltä että hallitusohjelmaa korostetaan joskus liikaa. Tulee mieleen se kun Neukkulassa oli viisivuotissuunnitelmia. Onko hallitusohjelma joku nelivuotissuunnitelma, joka hakataan kiveen, ja jota ei muuteta kertaakaan millään tavoin, vaikka tilanteet voivat muuttua vaalikauden aikana?

vieras kirjoitti...

Menen vapuksi vanhempieni luo. Hyvää vappua!

Kumitonttu kirjoitti...

En jaksa uskoa, että niin suurta käännöstä voidaan oikeasti tehdä, että pakkoruotsi loppuisi kuin sen kuuluisan kanan lento. Täytyy muistaa, että pakkoruotsin kannattajia on varmaan kolmasosa väestöstä. Ei heitä voi niin vain ohittaa. Tai siis se ei ole järkevää.