Vähemmän rahaa maahanmuuttajien kouluille

Ilta=Sanomat uutisoi perinteikkään Detroitin hitaasta tuhoutumisesta. Detroit oli tunnettu autoteollisuuden keskuksena ja motown-musiikin synnyinpaikkana. Kaupungin historia on hieno ja sen arkkitehtuuri heijastaa vaurautta, jota aikoinaan Amerikan neljänneksi suurimmalta kaupungilta (2 milj.) voi odottaa. Meille blogeja lukeville ei tuota mitään yllätystä, että Hesarin sisarlehti löytää Detroitin romahduksen syyksi ilmastonmuutoksen. Lehden haastattelema kaupunkiasiantuntija Tuomas Toivonen tietää kertoa, että

- Detroitin keskustan rappion takana on kaupunkirakenteen hajautuminen, jota on siivittänyt vuosikymmeniä kestänyt autoteollisuuden lobbaus yksityisautoilun puolesta

Nimestään päätellen Tuomas on kolmikymppinen kaveri, joka on koko aikuiselämänsä lukenut suomalaisesta mediasta anti-Amerikkalaista uutisvirtaa, jota Pikkupoika täällä ja täällä hienosti tiivistää. Tuomas parka uskoo samaan punavihreään nyyhkytarinaan, että yksityisautoilu tyhjensi Detroitin.

Aina 40-luvun alkuun asti kaupunki oli lähes täysin valkoinen. Sodan aikana ja sen jälkeen tapahtunut Amerikan sisäinen muuttoliike, jossa etelän mustia laajoin joukoin vaelsi pohjoisen kaupunkeihin töihin, muutti nopeasti Detroitin väestörakennetta. 50-luvulla kaupungin asukkaista joka kolmas oli musta ja tällä hetkellä 90%. Samaan aikaan sattuu tietysti autoteollisuuden keskittyminen ja rotuerottelun purkaminen. Amerikkalainen autoteollisuus on oman kirjoituksensa aihe enkä aio rotuerottelua käsitellä tulevaisuudessakaan. Sodan jälkeen Amerikka autoistui ja rakensi omakotitaloja. Teknologia toi pesukoneita, jääkaappeja ja television. Ihmisille alkoi maanviljelystä poiketen jäädä vapaa-aikaa, ja mitäs miehet tekevät, jos eivät hengaa ostarilla iskemässä naisia ja kuuntele rock'n'rollia. Elämä nykymuodossaan siis alkoi hahmottua.

Vuonna 1967 Detroitissa räjähti. Mustat mellakoivat luvattoman baarin ratsian herättämän raivon vallassa niin perustellisesti, että kaupungissa käynnistyi toinen suuri muuttoaalto. Rotusorron purkamisen yhteydessä oikeus totesi lasten koulukuljetukset rotusortoa tosiasiallisesti ylläpitäväksi järjestelmäksi - tiedättehän ne oranssit bussit kaikista elokuvista? Samaan aikaan julkaistu Colemanin raporttina edelleen tunnettu valtava tutkimus paljasti, että mustat lapset saavat parhaat oppimistulokset monikulttuurisissa luokissa. Syistä, joilla ei ole tässä yhteydessä merkitystä, valkoiset perheet muuttivat Detroitia ympäröiviin maalaiskuntiin. Aikansa Detroit yritti pakkoliittää itseensä nämä hyviä veronmaksajia pullottavat pikkukunnat, kunnes nöyrtyi lopettamaan asukkaidensa tueksi viritetyt silloiset Amerikan laajimmat sosiaalitukijärjestelmät.

Koska Auringon alla ei mitään uutta -asenne on vanha ja toimiva lähtökohta, on hyvä mietiä hiukan Suomen tilannetta. Detroitin tapahtumakulku on ihan sellaisenaan melkein yksi yhteen Helsingin kanssa. Meitähän jopa syyllistetään orjan omistajiksi, koska joillain EU-mailla orjia oli ja mehän olemme siis samaa suurta onnellista EU-perhettä kantaen toinen toistemme taakat. Olen ikuinen optimisti ja ihmisten ajattelutapaan voi vaikuttaa. Siksipä yritän nyt vaikuttaa erityisesti Ilkka Kantolaan, Annika Hongistoon, Kai-Ari Lundelliin ja Vesa Hackiin. Kuten odottaa sopii, tuo pöllölauma edustaa kaikkia suomalaisia puolueita, jotka ovat toistensa klooneja. He kaikki huutavat lisää rahaa maahanmuuttajien kouluille. Raha on näille veijareille ainoa keino vaikuttaa oppimistuloksiin. Vaan kuinkas onkaan todellisuudessa? Colemanin tutkimuksen mukaan mustien ja valkoisten koulujen rahoituksessa ei ollut merkittäviä eroja. Kun poliitikot kaikesta huolimatta tukivat monikulttuuri-projektiaan saadakseen mustat ja köyhät parempiosaisten perheitten suosimiin kouluihin, syntyi ns. white-flight -ilmiö.

Colemanin tutkimukset saivat luonnollisesti oman aikansa tärhtäneistön raivon partaalle. Todellisena tieteenharjoittajana Coleman kuitenkin omaksui tavan, joka ei edelleenkään ole levinnyt vasemmistolaisiin tiedepiireihin nais- ja ilmastontutkimuksessa: hän lähetti kirjoituksensa aina pahimmille vastustajilleen luettavaksi ennen niiden julkaisua. Colemanin mielestä se oli paras tapa tarkistuttaa hänen tutkimustensa puolueettomuus ja tulostensa oikeellisuus.

Lopuksi pari tarinaa Länsi-Venäjältä. Käydessäni äskettäin Lappeenrannassa huomasin venäläisten itsevarmuuden nousseen uusille kiertoradoille. Paikallisen automarketin ruudut tuntuvat olevan osalle venäläisiä väärän mallisia, kun niihin ei tunnu osuttavan niin millään. Alkuasukas ojensi turistia, joka vastasi kohtuullisen hyvällä suomella, että "kahden vuoden päästä me omistetaan tää kaupunki ja pysäköidään miten halutaan". Toinen tapaus sattui kaupungin talvisella kävelykadulla, jossa rajanaapurista tullut mies tyhjensi taskussaan painaneet kolikot valtavaan lumikasaan. Mies seurasi ystäviensä kanssa pitäen suurena hupina paikallisten lasten yrityksiä kaivaa niitä kädet kylmästä punaisina. Kun kansaa on kyykytetty 5.000 vuotta, mihinkä se tavoistaan pääsee?