Elsa, kohtalon lapsi

Hesari kirjoittaa, että maamme vaurain kunta, Itämeren helmenäkin tunnettu Helsinki on onnistunut melkein 30 vuotta jatkuneessa projektissaan haalia asukkaikseen niitä, jotka osaavat ja haluavat käyttää hyödykseen sosiaalisia tulonsiirtoja. 80-luvun puolivälissä ns. kasinovuosien pyörähtäessä käyntiin Helsinki opittiin tuntemaan ns. piireissä kuntana, joka hövelisti jakoi toimeentulotukea vähävaraisille asukkailleen. Kun samoihin aikoihin opiskelijat saivat siirtää kirjansa opiskelukuntaansa, otettiin haparoivia mutta päättäväisiä askelia sosiaalitukien väärinkäytön luomiseksi. Seuraava vaihe oli nimittäin Saksassa jo tunnistettu, ja se vaihe on nimeltään opintojen viivästyminen. Nyt tämä ikuisiksi opiskelijoiksi leimaantunut ongelmaporukka onkin sitten jo lähes viiskymppistä reinoa ja raijaa ja yhä vaan edelleen nauttivat erilaisia tukiaisia. Uutisen mukaan 10% hesalaisista saa asumistukea. Huvittavaa on, että yli 10.000 kotitaloutta on saanut tukea katkeamatta yli 10 vuoden ajan. Kun normaaliymmärryksellä tuki on tilapäistä avustusta yli vaikeiden aikojen, nämä perheetpä ovat kaiken huipuksi asustelleet samassa osoitteessa koko ajan.

Helsinki on siis saanut sitä, mitä on tilannut. Kaupunkimaantieteessä on 50 vuotta tiedetty, että jälkiteollistuva ja palveluvaltaiseksi muuttuvat suurkaupungit muodostavat kehistä. Sisin kehä eli ydinkeskusta koostuu kaikkein kalleimmasta maa-alueesta houkutellen vahvan taseen tarvitsevan elinkeinoelämän kuten pankit ja vakuutusyhtiöt. Myös konsultit ja lakitoimistot marmorisine eteisauloineen vuokraavat sieltä tilat. Alueella kuljetaan puku päällä, kravaatti ojossa ja toimintaa kuvaa parhaien kilpailu. Kilpailu rahasta, vallasta ja nuoruudesta eli seksistä. Alueen asukit ovat sekä näitä hyvin toimeentulevia että köyhiä vuokralaisia pienissä katutason yksiöissään. 20 vuotta sitten olisin kirjoittanut, että muualla ne ovat neekereitä, mutta nyt sanan muualla voi melkeinpä jättää pois kuvaillessaan Helsinkiä.

Keskustan ulompi kehä muodostuu vanhasta teollisuusalueesta, joka monissa vanhoissa teollisuuskaupungeissa on autioitunut tai muuttunut tietotekniikkayritysten sinikaulustyöpaikoiksi, kuten Helsingissä. Seuraava kehä muodostuu betonilähiöistä, jotka yhdistyvät julkisilla kulkuyhteyksillä keskusta-alueeseen. Uloimpana ovat hyvinvoivat nukkumalähiöt, joista Suomessa käytettiin viime vuonna pilkkanimeä himmelikaupunginosat tai kuten Soininvaara republikaanivyöhyke. Tämä on se alue, jossa ihmiset pitävät yllä kulisseja ja statuksella osoitetaan oma menestys ja onni. Samalla se on kuitenkin alue, joka pyörittää talouden rattaita, jotka jauhavat hyvinvointia 10%:n asumistukien maksamiseksi. Se porukka, jota vituttaa ilmastonmuutoksen nimissä ajettu veropolitiikka. Se porukka, joka ei halua yhtään uusia loisijoita elätettäväksi. Sama porukka vastustaa ns. ruuhkamaksuja eli yksityisautoilun verotuksen kiristämistä (HS).

Sama lehti kirjoittaa, että suomalaiset sosiaalityöntekijät simputtavat tuen hakijoita. Lehden mukaan "köyhät nähdään uhreina, joita vahvemmat väestöryhmät syrjivät". Lehti kauhistelee, että suomalaisista sosiaalityöntekijäistä joka viides tuntee, että tuen hakijat voisivat itse omalla toiminnallaan parantaa asemaansa, kun muissa Pohjolan valtioissa samoin ajattelee vain pari sadasta. "Mitä pidempi ura sosiaalityöntekijällä on, sen voimakkaammin hän näkee ongelmien taustalla yhteiskunnalliset syyt. Pitkä työura opettaa työntekijän näkemään yhteiskunnalliset epäkohdat. Tanskassa joka kolmas sosiaalityöntekijä uskoo sosiaaliseen kohtaloon, johon ei voi itse vaikuttaa. Sosiaalityöntekijöillä on sentään takanaan maisterikoulutus, joka sisältää myös oppia yhteiskunnan toimintamekanismeista. Sosiaalityöntekijät kuuluvat myös hyväosaiseen enemmistöön."

Kirjoituksen sanoma? Nämä hyväosaiseen enemmistöön kuuluvat maisterikoulutuksen saaneet sosiaalitukia jakavat pitkän työuran tehneet tädit ovat niitä, joiden unelmien toteuttaminen johti ns. eurokriisiin eli siihen, että republikaanilähiöissä asuvat kasvottomat markkinavoimat totesivat, että joku rotihan tähän touhuun on laitettava. Kirjoituksen parasta antia on se, että suomalaisella sosiaalityöntekijällä on vielä vähäisessä määrin ns. talonpoikaisjärkeä jäljellä, eikä hän usko kohtaloon, joka kaarnalaivaa keinuttaa.