sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Arabikatu ja talvisota

Pohjoismainen hyvinvointivaltio on yhteiskunta, jossa valtio ottaa veroja vastaan kaikki mahdolliset asiat hoitaakseen. Tätä mallia sekä Alva ja Gunnar Myrdal että Arvo Tuominen pitivät lähimpänä sosialismia. Tuominen kirjoittaa, kuinka Ruotsissa sosialistit kertoivat hänelle ylpeinä, että verotuksella he ohjaavat kapitalistien toimintaa tarvitsematta takavarikoida teollisuuslaitoksia.

Hyvinvointivaltiossa yhteiskunta hoitaa kaikki elämän osa-alueet verotusta vastaan. Tämä luo itseään ruokkivan ketjun yhä kovemmasta holhouksesta ja verotuksesta. Taloudellisella tehokkuudella perustellaan erilaisten pienten avainryhmien lakko-oikeuksien estämistä. Yksi (ainakin blogimaailmassa) näkyvimpiä lakko-oikeuden rajoittajia ovat soininvaaralaiset. Työläisten ihannevaltiossa aikoinaan ei ollut lakko-oikeutta, koska eihän siellä asiat voineet olla niin huonosti, että olisi mitään syytä lakkoilla. Pelottavaa siis on, että siinä vaiheessa, kun hyvinvontiyhteiskunta rajoittaa lakko-oikeutta, se muuttuu kommunistiseksi. Ja se hetki ei enää ole kaukana.

Tällaisia ajatuksia tuli mieleeni, kun luin Hesarin uutista Tunisian mellakoista. Hesari käyttää minulle uutta termiä arabikatu, jolla mellakoidaanvaatien parempia kansalaisoikeuksia:
Mielenosoitusten uutisoinnissa on välittynyt kiinnostava kuva arabikadusta tunisialaisittain. Se on kuva työttömyyteen ja diktatuuriin turhautuneista nuorista, joista monet ovat hyvin koulutettuja ja sensuurista huolimatta hyvin perillä asioista. Heitä innosti Wikileaksin vuotama yhdysvaltalaisarvio, jonka mukaan Tunisia oli poliisivaltio, vaikkei se ollut heille mikään uutinen. Sensuurimuurien rakentajat, huolestukaa.

Heti Wikileaksin vuodon jälkeen ihmettelin pienen hiippalakkini sisällä, mitä kauheaa moisessa vuodossa on. Vuodot - kuten lakotkin - pakottavat meitä kehittymään. Miettimään, mitä oikeastaan haluamme salata, kellä on oikeus salata, miten tietoa salataan ja niin edelleen. Wikileaks saattoi aiheuttaa Yhdysvalloille tilapäisen "turvallisuusuhan", mutta pitkällä tähtäimellä sen vaikutukset ovat positiivisia. Tavallaan voisi jopa sanoa, että Wikileaks teki sen ilmaiseksi, mihinkä Yhdusvaltain sotajoukot ovat käyttäneet satoja miljardeja vuodessa: kaatamaan mädän muslimimaan hallinnon.

Hesarissa oli myös kolumni, jossa jälleen kerran monikulttuurisuuden nimissä kansaa sivistetään kuvittelemaan, että Suomen joutuessa Stalinin uhriksi, maassa ei suinkaan vallinnut mikään yksimielisyys hyökkääjän torjumisesta. Tällainen harhakuva piti sotien jälkeen synnyttää luomalla kultti suomalaisesta talvisodan sankarista. Pilvi on onneksi osannut laajentaa katsontakantaamme ja hän toteaakin:
Tämä laajennus antaa enemmän tilaa moniarvoisen ja monikulttuurisen Suomen rakentumiselle kuin ahdas sotasankaruus.
Itse olen valmis hyväksymään Torstin näkemykset, että sota aiheuttaa kansakunnan henkiseen tilaan pitkäkestoisia vammoja henkilökohtaisten murhenäytelmien lisäksi. Siksi ihmettelenkin jatkuvaa monikulttuurisuuden tavoittelua, koska käyttäytymistieteet ovat aukottomasti osoittaneet, että ihmisillä on vaistoihin ja vietteihin perustuva halu ja tarve erotella lajikumppaninsa luotettaviin ("me") ja epäluotettaviin ("he").

Pidän itseäni ennakkoluulottoman, oppivaisena ja muuntautumiskykyisena ihmisenä. Jos saan uutta tietoa, olen valmis muuttamaan maailmankuvaani pyrkimättäkään kaivautumaan poteroon entistä syvemmälle puolustaakseni näkemystäni. Olen oppinut, että jokainen tekee virheitä. Virheiden tekemisessä ei ole mitään pahaa, koska jos emme ylitä omaa osaamistasoamme, emme yritä tosissamme. Ilman virheitä ei tapahdu kehitystä. Olenkin aamun kuluessa pohdiskellut, että mitäpä jos todella unohtaisimme Talvisota-myytin. Unohdetaan myös muut suomalaisuuden myytit kuten humalajuominen, väkivaltaisuus, rasismi, ryssäviha, hurrikateus, vaatimattomuus, taipumus menestyä vain yksilölajeissa ja niin edelleen. Tehdään Suomesta maa, josta sen kansalaisten ei tarvitse tuntea häpeää siitä, että he poikkeavat muiden maiden kansalaisista. Siten heidän ei tarvitse tuntea olevansa suomalaisia, kuuluvansa johonkin pieneen ja ainutlaatuiseen ryhmään. Myydään Suomi ja muututaan monikulttuuriseksi kansaksi. Katsotaan asioita uudesta suunnasta.

Niskalihakset - ne todella kääntää mun pään.

8 kommenttia:

Tomi kirjoitti...

Kumitonttu, vuodoista ja lakko-oikeudesta olen kanssasi samaa mieltä.

Ehkä meidän näkemykset yhteiskunnasta eivät eroakkaan koviankaan paljoa.

Kumitonttu kirjoitti...

En tiedä sun näkemyksiä kun et bloggaa (wink wink).

Yleensä olen huomannut, että perehdyttyään eri näkökulmiin ihmisten ajatukset eivät poikkea toisistaan kovinkaan paljoa. Toki on kovan linjan änkyrökommareita, joiden mielestä heillä on oikeus päättää muiden elämästä, mutta kehityksen luonteeseen kuuluu, että kaikenlaisia näkemyksiä syntyy.

Igor kirjoitti...

Olen oppinut arvostamaan ihmisiä, joiden itsetunto on niin vahva että he voivat vaihtaa mielipiteitään jos vasta-argumentit ovat riittävät. Hienoa KT!

Mutta sellaiseen liittyy yllättävän usein nimittelyä 'takinkääntäjäksi' tai muuta vastaavaa. Myönnän että takkia voi kääntää vähemmänkin ylevistä syistä. Esimerkiksi opportunismista.

Tuosta leimakirveestä tulee mieleeni analogia. Äänestäjien mielpidettä herkästi kuunteleva poliitikko saa leiman populisti. Kun minusta demokratian olemukseen kuuluu että poliitikko kuuntelee äänestäjiään. Eli on populisti. Eikä tämä tarkoita ettenkö ymmärtäisi että vähemmänkin yleviä syitä populismiin voi olla.

Olen kirjoittanut tuollaisesta halventavasta nimittelystä nelisen vuotta sitten http://granpaigor.blogspot.com/2007/02/mynteinen-vai-kielteinen-lausunto.html

vieras kirjoitti...

Mahtaako tämä olla sopivin viestiketju esittää tämä kysymys, mutta mitä mieltä Kumitonttu on osuuskuntavertailusta, jonka esitin Ykän blogissa? Siis se, että valtion tulisi olla osuuskunta, ja kansalaisuuden tulisi olla osuuskunnan jäsenyys?

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos GPI!!! Onko ihmisen elämällä oikeasti mitään muuta merkitystä kuin oppia uutta? Se taas ei onnistu jos ei luovu jostain. Itse asiassa koko elämä tähtää luopumisen opetteluun. Lopuksi luovutaan siitä, mitä pidämme kalleimpanamme.

Kumitonttu kirjoitti...

Tervehdys, Vieras!

En nyt muistatuota ehdotustasi yksityiskohtaisemmin, mutta ajatuksen tasolla tuosta on kyse. Ihmisillä on tiettyjä oikeuksia ja tiettyjä velvollisuuksia valtiota (so. muita ihmisiä) kohtaan. Käytännön tasolla osuuskunta on tietenkin liikeyritys, jonka tehtävä on tuottaa voittoa (ja jakaa se omistajilleen) kun taas valtiolla on paljon tehtäviä (koulutus, armeija, poliisi), joiden tuotto on käytännön tasolla mahdoton laskea.

Mutta siis joo. Jos peilaat yhteiskunnallisia ongelmia tuota ajatusrakennelmaa vastaan, että miten kannattaisi toimia jonkin ongelman osalta jos toimisimme osuuskuntana, niin varmaan yleensä ratkaisu on mielekäs.

vieras kirjoitti...

Iltaa! En tarkoittanut sitä että valtio tekisi täsmälleen samoja juttuja kuin osuuskunta. Idea oli että osuuskunta toimii jäsentensä parhaaksi, ja jäsenet omistavat sen. Samalla idealla valtion tulisi toimia kansalaisten parhaaksi, ja kansalaiset olisivat valtion omistajia. Päiväys oli 14.1. ja kirjoitin näin:

Joku keksi verrata valtiota osuuskuntaan. Se on hyvä vertailu. Valtion tulisi olla asiakasomisteinen osuuskunta. Ja kansalaisuuden tulisi olla asiakasomisteisen osuuskunnan jäsenyys eli asiakasomistajuus. Se miten jäseneksi eli asiakasomistajaksi pääsee, siihen tulee olla kriteerit. Jos ei ole syntyperäinen jäsen, täytyy ensin ansioitua pitkältä ajanjaksolta ennen kuin jäsenhakemusta voi alkaa edes täyttämään. Ne jotka on hakemuksesta hyväksytty osuuskunnan jäseniksi, mutta rikkovat osuuskunnan sääntöjä, osuuskunnalla tulee olla oikeus erottaa sääntöjä rikkoneet.

Kumitonttu kirjoitti...

Kyllä kyllä. Kuten sanoin, se on ihan käyttökelpoinen vertaus. Täytyy silti muistaa, että niin osakeyhtiöt kuin osuuskunnatkin ovat velvollisia tekemään rahaa omistajilleen. Niinpä liiketoiminnassa mukana olevat pelurit voivat yksinkertaisesti mitata toimiensa järkevyyttä osakkeen omistajan tai asiakasomistajan kannalta. Yhteiskunnassa on useita mittareita. Sen takia vastustan ns. yhteiskuntavastuun ulottamista yrityksiin. Se ei ole niiden tehtävä. Niillä on ihan oma laissa määritetty tehtävänsä eli tuottaa voittoa. Aina se ei onnistu, mutta sen pitää olla toimintaa ohjaava pyrkimys.