Olen pari päivää matkoilla, joten bonuksena Neuvostoliitto-kirjan 3. luvusta pari huomiota. Luvun nimi, Monien kansojen maa, antaa odottaa jotain erityisen herkullista pohdittaessa Suomen asemaa vuoden 2010 EU:ssa.
Neuvostoliitto koostuu yli sadasta etnisestä ryhmästä, tai kansalaisuudesta kuten heitä kutsutaan, ja he puhuvat 80 kieltä, käyttävät viisiä aakkosia ja harjoittavat kaikkia pääuskontoja. Erilaisuus aiheuttaa kitkaa eri ryhmien kesken. Hallinnolliset rajat noudattavat vain harvoin kansallisuusrajoja. Kaikki tärkeät keskushallinnon virat ovat venäläisen (tai ukrainalaisen) hallussa. Yleensä he eivät osaa puhua johtamiensa kansojen kieltä.
Erityisen epäluuloisesti suhtaudutaan islamiin, joka tunnetusti lietsoo nationalistisia tunteita. 25.000 moskeijaa on hävitetty tai suljettu ja rukousten johtajien määrä on tippunut 35.000:sta tuhanteen. Vaikka 44 miljoonalla muslimilla on käytössään vain 300 moskeijaa, kiertelevät mullahit järjestävät halukkaille rukoustilaisuuksia. Salaisten muslimiseurakuntien määrä onkin lisääntynyt. Neuvostoliitossa elää 30 miljoonaa muslimia, virallisesti Moskova ilmoittaa heitä olevan kaksi miljoonaa.
Vainotuin uskonto on ollut ja on edelleen juutalaisuus. Kun Neuvostoliitto perustettiin, vuosisatoja getoissa asuneet ja jatkuvan terrorin kohteena olleille juutalaisille myönnettiin kansalaisoikeudet. Stalinin kaudella juutalaisten terrori palasi entiselleen ja vasta 1970-luvulla he pääsivät pakenemaan menetettyään ensin kaiken omaisuutensa.
Monikansallista valtiota on vaikea hallita: jokainen ryhmä uskoo omaan etevämmyyteensä, vaalii ylpeänä menneisyyttään ja paheksuu venäläisten ylimielistä, usein röyhkeää suhtautumista muihin kansallisuuksiin.
Venäläisten ja heidän vähempiarvoisten [sic!] maanmiestensä välillä vallitseekin pysyvä jännitystila, jonka vaikutus näkyy ja tuntuu jokapäiväisessä kanssakäymisessä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti