Euroalueen hajoaminen

Viime vuonna Suomessa ei kytketty ensimmäistäkään tuulivoimalaa syöttötariffi- eli takuuhintajärjestelmään. Tuulivoimahankkeet ovat jumissa erilaisten lupamenettelyiden rattaissa, vaikka niitä pitäisi nousta 700 uutta (2.500 megawattia) seuraavien kahdeksan vuoden aikana! Energia-ala ei investoi, koska ilmasto- ja energiapolitiikka on niin tempoilevaa. Investoinnin kestoikä on vuosikymmeniä, mutta nykyinen politiikka muuttaa suuntaansa pari kertaa vuosikymmenessä. Saksassa ei esimerkiksi ole enää yhtään aurinkopaneeleita valmistavaa yritystä, vaan olemme luoneet kiinalaisille aivan uuden, vihreän liiketoiminta-alueen. Nyt kun vielä puu tullee kaiketi päästökauppajärjestelmän piiriin (ts. puun poltto aiheuttaa virkamiesten mielestä hiilidioksidipäästöjä), suomalainen energiapolitiikka on kriisissä.

Maailman suurin paperiyhtiö UPM rakentaa Lappeenrantaan biodiesel-jalostamon 150 miljoonalla eurolla. Samaan aikaan StoraEnso rakentaa Kiinaan sellutehdasta 1,6 miljardilla. Itämeren rahtilaivojen pakokaasujen tulee olla rikittömiä jo vuonna 2015, vaikka laivojenkin elinikä on ainakin 20 vuotta. Polttoainekustannukset nousevat yksin UPM:n tapauksessa, joka on Suomen suurin viejä, 70 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaa ainakin yhden härmäläisen paperikoneen sulkemista. UPM siis tuottaa Suomessa enemmän energiaa kuin käyttää, mutta silti sen tulos heikkeni toisin kuin muilla energiantuottajilla. Koska se tuottaa energiaa väärästä (puusta) eikä oikeasta (tuulesta, vedestä tai uraanista) raaka-aineesta.

Pääkanisteri Jyrki OW Katainen on linjannut, että Suomi tarvitsee kasvuyrityksiä. Kasvuyrityksellä on pulaa rahasta ja pitkäkestoisesta työsuhteesta, joita suomalainen lainsäätäjä puolestaan yritykseltä edellyttää. Hallitusammattilainen ei saa myydä omaa osaamistaan ilman työsuhdetta ja hallitustyöskentelyn palkkio on aina veronalaista tuloa. Omistuksella palkitseminen ei rasittaisi yrityksen kassaa, mutta optiot ja osakkuudet verotetaan jo silloin, kun verotettavaa ei ole. Mitä järkeä on maksaa verot osakkeista yhtiöön, joka 75%:n todennäköisyydellä ei ole enää hengissä viiden vuoden päästä?

Suomi on siis itse omilla toimillaan aiheuttanut peruuttamatonta tuhoa talouselämälleen. Onneksemme saman ovat tehneet myös EU ja Yhdysvallat. Kriisin taustalla häämöttää demokratian syvin ongelma, josta Wahlrooskin puhuu: väärät kannusteet ja siitä aiheutuva kansantalouden tehottomuus. Tehottomuus johtaa julkisen sektorin pöhöttymiseen, valtion velan kasvuun ja kiristyvääm verotukseen. Pienenä kansantaloutena Suomi voisi selvityä yksinkin aika pienin vaurioin, mutta roikkuminen EU:ssa johtaa Suomen katastrofiin. Toistamme 90-luvun laman vahvan markan politiikalla - tällä kertaa vahvan euron. Niin silloin ja taas uudelleen markan sitominen kurinalaiseen Saksan markkaan oli ja on kohtalokas virhe.

Ranskassa on ollut ylijäämäinen valtion budjetti viimeksi 1974. Velkaa valtiolla on jo 85% kansantuotteesta, ja kauppatase on 70 miljardia pakkasella. Kymmenessä vuodessa työn hinta on noussut 30%, kun taas Saksassa noin 7%, ja teollisuuden keskiansiot ovatkin vihdoin ja viimein samalla tasolla. Ranskalainen teollisuus ei sen seurauksena enää myy: ihmiset ostavat mieluummin laadukkaiksi koetuja saksalaisia tuotteita kuin huonomaineisia ranskalaisia. Sosialistien presidenttiehdokas Francois Hollande intti kuitenkin vaalitenteissä, että "eurokriisi ei uhkaa Ranskaa ja demokratia on vahvempi kuin markkinat". Jostain syystä luotan enemmän Wahlroosiin kuin Hollandeen.

Wahlroosin vetypommi sivistyneistölle

Matemaatikko ja nobelisti Kenneth J. Arrow osoitti, ettei demokraattinen prosessi edes karkealla tasolla voi täyttää yhteisön jäsenten erilaisia tarpeita, vaan demokratia on luonteeltaan kollektiivinen päätöksentekojärjestelmä. Johan sen nimikin, kansan valta, paljastaa, mistä on kyse: kollektiivista.Lisäarvoa tuottamattomat käyttävät väkivallan uhkaa ottaakseen itselleen osansa lisäarvoa tuottavilta. Demokraattisen järjestelmän nimeen vannovat ovat pääsääntöisesti vapaita markkinoita vastaan, koska vapailla markkinoilla osapuolet eivät ole toisistaan riippuvaisia. Jokainen voi vapaasti ja mieltymystensä mukaan käydä kauppaa tai olla käymättä.

Markkinoilla jokaiselle tuotteelle, palvelulle ja ajatukselle määräytyy hinta. Valinnat vastaavat yksilön todellisia arvoja, kun taas demokratiassa yhden aseman parantaminen heikentää aina jonkun toisen asemaa. Tai kuten Björn Wahlroos kirjassaan "Markkinat ja demokratia - loppu enemmistön tyrannialle" toteaa:

Aina löytyy enemmistö, joka haluaa jakaa tulot uudelleen, kunnes kannustinseuraamukset painavat talouden polvilleen ja synnyttävät vararikkoon menevän valtion, jossa rikkailla menee aiempaa huonommin, mutta niin menee kaikilla muillakin.

Milton Friedman ja Ludwig von Mises saavat kehuja keynesiläisyyden hohdon himmentämisestä. Ns. sivistyneistölle Wahlroos puolestaan esittää mielenkiintoisen älyllisen haasteen. Koska markkinoilla ei ole tunteita, se ei perustele, päättele tai osoita syitä ja seurauksia - se vain hinnoittelee. Minkä takia kaikki informaatio ei voisi muka sisältyä yhteen lukuun - hintaan? Markkinat mittaavat myös mieltymysten voimakkuuden, kun taas äänestyskopissa yksittäiseen kysymykseen ei voi vastata eikä ketään edes kiinnosta moinen.

Wahlroos ei ole demokratian vastaisella ristiretkellä. Hän vain arvostelee demokraattista päätöksentekoa kalliiksi, tehottomaksi ja yksilönvapautta loukkaavaksi. Hän perustelee näkemyksensä paremmin, kuin mitä ne kiljukaulat, jotka vauhkoontuivat välittömästi, kun Wahlroosin kirja julkaistiin. Wahlroos vanhana kansantaloustieteen professorina hallitsee myös asiapuolen: Demokratia syö tehot kansantaloudesta, koska kollektiivisen päätöksenteon lopputuloksena kannustimet ja palkkiot kohdentuvat väärin.

Wahlroos kannattaa kansanäänestyksiä yksittäisistä vaihtoehdoista, koska siinä kansan ääni tulee oikeasti kuuluville. Hän siis haluaa vallan takaisin kansalle - pois poliitikoilta. Tätä on Wahlroosin demokratiavastaisuus, ja koska se oli liian vaikeata toimittajakunnan (ja muiden itseään viisaina pitävien) ymmärtää, julkisuuteen nousi väite, että Wahlroos vastustaa kansan valtaa. Hmph.

Toyo, Dwayne ja Jasmin

Minulla on vanha lapsuuden ystävä, jonka toinen vanhempi on eksoottisesti värisevästä maasta, mutta ei kuitenkaan Afrikasta.Ystäväni, kutsun häntä vaikkapa Toyoksi, eli kohtuullisen pitkään sinkkuna avioituen vasta tällä vuosikymmenellä. Lapsirakkaana miehenä Toyo kävikin kaitsemassa ystävättäriensä sinkkuäitien pilttejä näiden riiuu-reissujen aikana. Yksi näistä mukavista äideistä oli Toyon vanha naapuri Jasmin, kahden pienen lapsensa kanssa.

Toyo kävi viikottain Jasminin luona peruen keilailtoja ja muita poikien menoja puolustellen sillä, että halusi antaa Jasminin deittailla vielä kun on nuori. Kaverit hiukan epäilimme Toyon motiiveja, kunnes he alkoivat yöpyä Toyon kotona, jotta Jasmin voisi viedä treffinsä kotiin. Lapsille Toyo oli kuin isä. Ulkopuoliselle tuli ilmeiseksi, että myös Toyo selvästi kiintyi heihin.

Jasmin löysi vuosi sitten itselleen onnen, kenialaisen Dwaynen. Dwayne on muslimi ja niin on nykyään Jasminkin. Koska Toyo on mies, hän ei tietenkään enää saa tavata Jasminia kaksin, mutta hulluinta on, että Jasminin lapsetkaan eivät saa enää olla Toyon luona - koska hän on mies! Ihan totta - koska hän on mies!

Toyo kysyikin Dwayneltä, että miksi hän uskoo, että Allah on olemassa. Dwayne selitti, että Allah on maailman mahtavin henkilö, koska hän muokkasi savesta figuurin ja loi sen henkiin. En tiedä mihin viitattiin, mutta minusta se on hyvä perustelu.

Sophomore

Nuivien blogosfäärissä tunnetaan sana oksymoron, joka muodostuu kreikan sanoista oksus (terävä) ja moros (tylsä), joista jälkimmäinen tunnetaan paremmin amerikkalaisista tv-sarjoista, joissa jotakuta haukutaan vajakiksi, "you moron". Poliittisessa kielenkäytössä oksymoron tarkoittaa esimerkiksi "suvaitsevaisuutta", jota käytetään ideologisena oikeutuksena vaientaa toisinajattelijat. Ideologiassa hyvä tarkoitusperä tai hyvyys yleisemmin antaa moraalisen oikeuden olla vastaamatta kritiikkiin. Suvaitsevaisuus on siis suvaitsemattomuutta. Vasemmistolaisessa poliittisessa keskustelussa on paljon tällaisia oksymoroneja, joista itse pidän ehdottomasti eniten "Saksan demokraattisesta tasavallasta" DDR:stä, joka ei ollut saksalainen, ei demokraattinen eikä tasavalta. Vähän niin kuin valtioiden DDT, joka kerääntyy ravintoketjun huipulle. Toinen hyvä oksymoronin kaltainen sana on sophomore, joka muodostuu kreikan sanoista sophos (viisas) ja moros. Sitä käytetään jatko-opiskelijoista vaiheessa, jossa orastava viisaus puhkeaa kukkaan. Muusikon toinen julkaisu on sophomore, kun uran jatkon kannalta välttämättömiä ratkaisuja tyylillisten seikkojen ja jakelukanavan suhteen on tehty. Suomessa ja laajemminkin Euroopassa on käynnissä poliittisen sophomoren odotus. Ilmapiiri on muuttumassa, kun Yhdysvallat on puuttunut Malmössä muslimien avoimeen rasistisuuteen ja antisemitismiin (Uusi Suomi 24.4.2012 ja Tundra Tabloids 10.4.2012 eli kaksi viikkoa aikaisemmin). Ihmiset ovat myös heränneet arvioimaan toimiensa yhteyttä ilmaston lämpenemiseen (Nelonen). Usko euroon ja Euroopan Unionin antamaan etuun horjuu keskiluokan maailmankuvassa, vaikka EU-jäsenyyteen sinänsä suhtaudutaan myönteisesti ja itse asiassa myönteisemmin kuin koskaan jäsenyyden aikana. Ja niin edelleen. Eduskunnassa on liuta ensimmäisen kauden edustajia, joiden sophomorea valtavirtamedia ei halua joutua seuraamaan. Poliittisena aatteena konservatismi nojaa pitkään yhteiskunnalliseen traditioon, ja moni traditio on kahdessa vuosikymmenessä ajettu alas kansallisvaltioista ja globaalista markkinoista alkaen. En usko, että konservatismi pystyy millään paikkaamaan tuota kerran katkennutta yhteyttä vanhaan, joten sen täytyy rakentaa niiden tekijöiden varaan, joita sillä nyt on käsissään. Jos voin konservatiiveille vihjeen antaa, niin keskittykää koulutukseen ja sivistykseen - tuohon konservatismin ikiaikaiseen rakkauden kohteeseen. Se voi olla keino pelastaa Euroopasta se, mitä pelastettavissa suuren kansainvaelluksen jälkeen pelastettavissa on. Ehkä poliittisen konservatismin sophomore on sellainen lääke, joka ei tapa potilasta, kuten monet konservatiivit lupailevat. Jää nähtäväksi, mutta nykymeno ei voi jatkua.

Breivikin oikeudenkäynnin televisioinnista

Sattuipa sellainen pieni mattinykäsmäinen bonvoyage, kun kuuntelin taustalla Yle Areenalta viime viikkoista Pressiklubia ja samalla luin kirjaa Suomen historiasta 1840-luvulta. Näissä kahdessa tapauksessa on niin hämmentävän paljon yhtäläisyyksiä, että niistä voi vetää jo hiukan johtopäätöksiäkin sen suhteen, että yhteiskunnassa toistuvat samat teemat, samat ongelmat ja samat ongelman ratkaisut. Keskeisin ongelman ratkaisu tuntuu eliitin kohdalla säilyneen jo 170 vuotta: Pressiklubi 20.4.2012 (Ruben Stiller, Claes Andersson, Tapani Ruokanen, Tuomas Enbuske) alkaa kohdasta noin 4 minuuttia

Stiller: Tässä Breivik itkee omalle propagandavideolleen. Tämä on nyt hänen mediasirkustaan. Eikö olisi ollut paljon parempi vaihtoehto, että koko oikeudenkäynti olisi ollut suljettu? Olisi ollut paljon parempi, että tämä oikeudenkäynti olisi ollut salainen. Me tirkistelemme, me emme saa mitään merkittävää lisää, me näemme vain hänen oman show'nsa.

Ruokanen: Tässähän näkyy tavallaan tää media-ajan ja vanhan oikeusperiaatteen törmäys yhteen. Ja siinä mielessähän tää julkinen oikeudenkäynti on hyvin tärkee oikeusvaltion piirre. Ihmisiä ei tuomita salaa. Mutta nyt kun on tyyppi, joka on nimenomaan tähdännyt siihen, että pääsee mediaan julistamaan omaa sanomaansa, niin tähän täytyy nyt löytää joku raja, jota ei ole nyt löydetty.

Enbuske: Kyllä tällainen länsimainen oikeusvaltio ja valtio kuten Norja on se sen verran vahva, että kyllä se tämmöisen kestää. Jos näitä alettais peitellä tai sensuroida, se osoittais että me ollaan heikoilla. Se on paljon vahvempi ku yks tämmöinen oikeudenkäynti. Se ei haittaa, että se näytetään julkisesti, vaikka se on epämiellyttävää.

Andersson: Mä oon välttäny katsomasta sitä, mut huomaa ittessään että ku kattois mitä tahansa tv-draamaa. Se on aika kurjaa ku tuntee itte että täs on jotain kiehtovaa samanaikaisesti. Se on vastenmielistä, kyllä tän olis voinu hoitaa ilman tätä suurta julkisuutta.

Ruokanen: Mulla on ihan sama reaktio ku Clasulla: mä en haluu katsoo sitä ku se on niin kuvottavaa. Hän saa niin paljon tilaa levittää omia ajatuksiaan. Kaikki painettu on totta, sanottiin ennen.

Enbuske: Kaikkein ärsyttävintä tämmöisessä tilanteessa on se, että ihmisellä on aika joku maailmanselitys; me ollaan uskovaisia, kommunisteja tai sosialisteja tai kapitalisteja. Sitten me sen oman maailmanselityksen kautta selitetään tollasii juttuja. Esimerkiksi sanotaan ett se johtuu länsimaisesta markkinataloudesta tai siitä tai tästä tai jostain.

Ja sitten se ote mainitusta kirjasta, jossa käsitellään 12 ihmistä tappaneen Aadaminpojan tapausta. Mies on saatu kiinni ja vangittu, ja pöytäkirjoista ovat lehdet julkaisseet otteita - motiivina lukijamäärien kasvattaminen, hassua kyllä. Yhteiskunnan päättäjät miettivät kuumeisesti, miten vuotoon tulee suhtautua. Suomen ainoa sarjamurhaaja - Juhani Aadaminpojan rikos ja rangaistus (Atena Kustannus, Teemu Keskisarja) s. 113:

Ilman lupaa myydyt ruotsinkieliset pöytäkirjat tavoittivat vasta säätyläisiä, mutta sensuuriylihallitus pelkäsi, että pöytäkirjojen suomentaminen oli jo aloitettu. Pian ne päätyisivät suuren yleisön ja ennen kaikkea "alimpien kansankerrosten" silmiin. Suometar ei ollut joukkotiedotusväline - sen levikki rajoittui muutamaan sataan - mutta kenties jotakin eripainosta tai vihkosta pian kaupattaisiin markkinoilla.

Varsinkin Joenniemen perhesurma oli niin käsittämätön, että "vähemmän sivistynyt väki" saisi tilaisuuden lukea näin "kuohuttavista" tapahtumista. Juhani Aadaminpoika ei kuulunut samaan seurakuntaan tavallisten murhamiesten kanssa. Ihmishaamun tarina ei opettanut kenellekään mitään, pöyristytti ja järkytti vain.

Antikapitalismi

Natsit väittivät kapitalismin velkaannuttavan Saksaa ulkomaille, nostavan suuryritykset taloudelliseen ylivaltaan ja juutalaiset johtavaan asemaan. Natsien työväestön asuinalueille levittämissä julisteissa antikapitalistinen ilmiasu oli voimakas: "Teollisuuden mädäntynyt olemus ei johdu kansallisuudesta. Voin rakastaa Saksaa ja vihata kapitalismia".

Hitler osoitti sekä julkisesti että yksityisesti voimakkaan inhonsa kapitalismia kohtaan syyttäen kapitalismin pitävän kansakuntia kosmopoliittisten parasiittien panttivankeina. Hän vastusti vapaata markkinataloutta ja vaati talousjärjestelmää, jossa yhteinen hyvä menee voiton tavoittelun edelle. Hän piti kapitalismia epäluotettavana johtuen sen itsekkäästä luonttesta, ja hän kannatti valtion sääntelemää taloutta, joka suosii kansan etua. Vuonna 1934 Hitler sanoi "Nykyinen talousjärjestelmämme on juutalaisten kehittämä". Hitler sanoi Benito Mussolinille "Kapitalismi on tullut tiensä päähän". Hän totesi myös yrittäjistä, että he "tavoittelevat vain voittoa. Isänmaa on heille vain sana muiden joukossa". Hitler ihaili Napoleonia tämän anti-konservatiivisista, anti-kapitalistisista ja yrittäjävastaisista mielipiteistään johtuen. Toisaalta Hitler ei sietänyt Goebbelsin vaatimuksia sosialistisille ajatuksille ja liittoutumista vasemmiston kanssa, jotka Hitler hylkäsi noustuaan valtaan. Kirjeenvaihdossaan Goebbelsille, joka yritti vakuuttaa Hitlerille sosialistien ja natsien omaavan kapitalismissa yhteisen vihollisen, hän painotti, ettei kapitalismi ole natsismin vihollinen.

Teoksessaan Taisteluni Hitler painokkaasti kannattavansa merkantilismia, jossa valtion alueella sijaitsevat luonnonvarat pitää takavarikoida; laajenemisella itään Hitler tavoitteli taloudellisesti arvokkaita alueita hallintaansa. Hän uskoi taloudellisen turvallisuuden juontuvan maailmankaupan sijaan valtion suoraan valvontaan raaka-aineista. Hän uskoi, että sota raaka-aineista on ainoa keino voittaa kapitalismi.

Monet natsit kannattivat vallankumouksellista ja anti-kapitalistista suuntausta, näkyvimmin Ernst Röhm, SA:n johtaja. Röhm uskoi, että natsien nousu valtaan oli vallankumouksellista, mutta vaati sosialistista "toista vallankumousta" natsismin nimissä. SA-joukot iskivät konservatiiveina pitämiinsä henkilöihin. Hitler näki Röhmin toiminnan uhkaavan asemaansa ja vaarantavan natsien suhteen konservatiivisiin presidentti Hindenburgiin ja Saksan armeijaan. Hitler puhdisti Röhmin ja muut radikaalit SA-joukoista. Vaikutusvaltainen propagandaministeri Joseph Goebbels jatkuvasti painotti natsismin läheisestä kytköksestä sosialismiin ja kirjoitti päiväkirjassaan, että jos hänen tulisi valita bolsevismin ja kapitalismin välillä, "olisi parempi upota bolsevismin kanssa kuin jäädä ikuisiksi ajoiksi kapitalismin orjuuttamaksi".

Anticapitalism

Sosiaalidemokraatti häpäisee kansanmurhan uhrit

SDP:n kansanedustaja Susanna Huovinen kysyy blogissaan Miten hihamerkki-idean voi ymmärtää väärin ja vastaa ennen kuin ehtii suunsa sulkea:

Miten hihamerkin voi ymmärtää väärin? Minulle tulee ainakin aivan selkeä mielleyhtymä juutalaisten kantamiin risteihin.

On yksi juutalainen, jonka kantoi ristiään, mutta minulle se ei synnytä mielleyhtymää natsien uhreista, vaan erään ristiinnaulitun.

Susanna Huoviselta pääsi ns. freudilainen lipsahdus: Huovista ei kiinnosta juutalaisuus, juutalaisten tavat tai itse asiassa edes heidän kohtalonsa natsi-Saksan historiassa. Huovista kiinnostaa käyttää juutalaisia vain ja ainoastaan oman poliittisen agendansa ajamiseen. Hän ns. tanssii holokaustin uhrien haudoilla. Se ei ole satiiria eikä parodiaa. Se on yksinkertaisesti kansanmurhan uhrien häpäisemistä. H/T Henry Laasanen

Lahjakortti ja moraalinen ongelma

Ajatellaanpa tilannetta, että kahdelle ihmiselle annetaan mahdollisuus jakaa kaksi lottovoittoa keskenään. Toinen on päävoitto, sanotaan vaikka miljoona, toisen ollessa vaikkapa "vain" 100.000 euroa. Jaettavia summia ei voi muuttaa, vaan toinen poistuu upporikkaana ja toinenkin mukavasti vaurastuneena.

Oletetaan, että toinen ihmisistä olet Sinä, hyvä lukijani. Ja oletetaan, että toinen olen minä, jota et tunne etkä ole koskaan tavannut. Tiedät toki minusta jotain luettuasi blogiani noin 800 kirjoituksen verran, mutta oikeasti et tiedä mitään terveydestäni, työkyvystäni, varallisuudestani tai läheisistäni. Oletetaan lopuksi, että Sinä saat valita lottokupongeista ensin:

Kumman otat itsellesi ja kumman jätät minulle?

Sukari ja Arhinmäki rahanjaossa

Kuvitellaan ihan huvin vuoksi tilanne, jossa omat rahansa likoon pistänyt liikemies miettii, että hän haluaa vaikuttaa yhteiskunnalliseen ilmapiiriin yleisellä tasolla. Liikemies ajattelee, että on poliitikkoja, jotka ajavat sellaisia asioita, jotka tukevat liikemiehen omia tavoitteita. Liikemies antaa poliitikolle rahaa omistaan, koska haluaa tukea poliitikon toimintaa. Tällainen toiminta on kiellettyä, koska vauraus on epäilyttävää, (Toivo Sukari).

Kuvitellaan sitten poliitikko, joka antaa rahaa erilaisille nuorisojärjestöille, joiden uskoo äänestävänsä itseään tai puolueensa ehdokkaita. Tuen saajissa voi olla jopa niitäkin, jotka eivät välttämättä äänestäisi, mutta saatuaan ison potin ilmaista rahaa, he saattavat ajatella, että ruokkivaa kättä ei kannata purra. Tämähän ei ole kiellettyä, koska köyhyys on hyve (Paavo Arhinmäki).

Näiden kuvitteellisten esimerkkien kautta voimme miettiä, kumpi on moraalisesti paheksuttavampaa: jakaa omistaan vaiko muiden rahoista? Kummalla on todennäköisesti merkittävämpi vaikutus vaalien lopputulokseen? Olemme erikoisessa tilanteessa, kun varakkaiden ja hyvätuloisten oikeutta edistää omaa poliittista maailmankuvaansa - ja tietenkin hyötyä siitä - halutaan kieltää samaan aikaan, kun heiltä verotettuja varoja voidaan surutta ohjata oman poliittisen päämäärän ajamiseen. Demokratiassa yleensä paheksutumpaa on ollut ostaa ääniä kuin ajaa omia tavoitteitaan.

Skandaali Ruotsissa: Ruotsidemokraattien ministeri tappoi ja söi neekerin!

Suomen Perussuomalaisia vastaavan pelätyn Ruotsi Demokraattien kulttuuriministeri Lena Andelsohn Liljeroth osallistui vain valkoisista koostuneeseen salaperäiseen bakkanaaliin, jossa syötiin mustaa neekerinaista esittävä kakku. Karmeuden kruunaa tietenkin ihmissyönti eli kannibalismi, kun ministeri syötti vatsasta leikattua kakkupalaa pöydällä makaavalle hahmolle.

H/T TT

Äärivasemmisto ryhtyy väkivaltaiseksi - osa VIII

Björn Wahlroosin kirja, jota en ole vielä lukenut, on saanut pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa eli liberaalia fascismia kannatavilta raivoisan vastaanoton. Kirjaa ja sen sanomaa ei tyydytä analysoimaan ja käymään keskustelua kirjoittajan tavoitteista, vaan keskustelu menee välittömästi henkilökohtaisuuksiin. Wahlroos paheksui ohjaaja Aki Kaurismäen itseensä kohdistuvaa tappomääräystä, fatwaa, mutta sehän ei estä vasemmisto-älyköitä huutamasta kahta kauheammin hänen päästämistään hengiltä.

Ruukinmatruuna tyytyy toteamaan Äänestäkää oikeistoa, saatte orjayhteiskunnan.

Jos Wahlroos päättää itse lähteä maasta, niin ruukinmatruuna toivottaa että tervemenoa, ja vie kymmenen samanlaista mukanasi. Emme tule jäämään kaipaamaan.

Ruukinmatruuna lupaa katsoa jonnekin toisaalle ja käyttää varmuudeksi vielä silmälappuja, jos joku päättää lukea Wahlroosille korpilakia.

Vasemmiston suuri ongelma on se, että se ei kerro, minkälaisen yhteiskunnan se haluaa rakentaa. Se vaatii oikeutta pala palalta puuttua ihmisten tekemisiin, mutta se ei missään kohtaa ilmaise, milloin se loppuu. Milloin yksilöitä holhotaan riittävästi? Kalteva pinta johtaa loputtomaan liukuun.

Wahlroosin ulostulo on ansiokas, sillä hän ensimmäisenä suomalaisena ilmaisee näkemyksensä, mikä ja minkälainen yhteiskuntamalli on tämän korporaatioiden ja holhouksen vaihtoehto. Wahlroos onnistui kirjoittamaan, muiden töidensä ohella harrastuksenaan kirjan, joka on paljon ansiokkaampi kuin mihin hänen vastustajansa ovat kyenneet edes päivätyönään ja useissa teoksissa.

Fascismin olemukseen kuuluu, että sitä ja sen tavoitteita ei saa arvostella. Kun yhteisöltä puuttuu järjestelmä kerätä ja analysoida palautetta, se ei kykene luomaan jäsenilleen turvallista ilmapiiriä, jossa omien ajatusten, pelkojen ja mielipiteiden ilmaisu on sallittua. Kun kehitystä ei tapahdu todellisen ympäristön ja kansalaisten mielipiteiden välillä, yhteiskuntaan muodostuu tyhjä tila poliittisten toimijoiden ja kansalaisten väliin. Markkinointikielellä puhutaan, että "brändi ei vastaa todellisuutta", eli luvataan jotain, mitä hyödyke ei oikeasti ostajalleen anna.

Nyrkki-Kyllikki heilui Oslossa

Suomalaisen median taito välittää ylipäätään mitään tietoa kansalle on Turun Sanomien Helena Erosen kirjoituksen myötä paljastunut varmaan kaikille. Tänään seurasi Iltalehden uutinen, jossa Breivikin väitettiin tehneen oikeuteen saapuessaan "äärioikeistolaisen tervehdyksen":

Kuten tiedetään, natsit eli kansallisosialistit tervehtivät sormet ojennettuina, kun taas muut väkivaltaiset sosialistiset väkivaltaideologiat käyttävät nyrkkiin puristettua kättä (Raised fist).

Lee Harvey Oswald oli oman aikakautensa breivik, joka täytti päänsä erilaisilla sekavilla kommunismin ja Neuvostoliiton ihailuillaan. Oswaldista kehkeytyi täysimittainen rasisti armeija-aikoinaan, eikä hänen järjenjuoksunsa - kuten tiedetään - kristallinkirkkaana ulkopuolisille aukeakaan.

Käytännössä sillä ei ole mitään merkitystä millä tavalla uusnatsit, kommunistit tai muut vajakit kättään heiluttelevat, mutta on väärin uutisoida "äärioikeisto" jotenkin sosialismin vastakohdaksi - mitä oikeisto siis edustaa. Samaa saastaa - nyrkki pystyssä tai ei.

Mari Kiviniemi sytytti itsensä tuleen

Pressiklubi haastatteli perjantain jaksossaan Keskustapuolueen puheenjohtajaa ja edellisen hallituksen pääministeriä, Mari Kiviniemeä. Kiviniemi kommentoi Helena Erosen blogimerkinnästä syntynyttä kohua, joita olen käsitellyt eilen ja toissapäivänä.

Mari Kiviniemi (n. 5 min):

"Oli ne lausunnot niin typeriä, että oli ilman muuta järkevää että kohu siitä syntyi. Ei avustajakaan voi mitä tahansa suustaan päästää. No, täytyy kyl sanoa että mä en ole lukenut sitä "plokia". Mutta, mä olen kyllä melkoisen vakuuttunut siitä, että siteeraukset ovat kuitenkin mediassa ollet ihan oikein."

Olen oikeastaan todella tyytyväinen siitä, että poliittinen kulttuuri on muuttunut nuoremman sukupolven noustessa valtaan. Marin kommentti kaikessa karuudessaan on kuin kultakimpale tai Kari Grandi blogimaailman aavikolla.

Tämä "en tiedä, mutta luotan mediaan" -asenne paljastaa kaiken oleellisen poliittisten päättäjien ja nuivien, netsien ja suvaitsemattomien maailmankuvien eroista. Blogosfääristä on (varsinkin Suomessa) tullut median vastavoima, koska toimittajien asenteellisuus on estänyt mediaa käsittelemästä asioita. Toimittajien ripustaessa helenaerosia tikun nokkaan, se tulee samalla nostaneeksi satoja bloggareita tikun nokkaan, ja senhän kyllä arvaa, kumpia tässä maassa on enemmän - toimittajia vaiko bloggareita.

Kiviniemi kuvaa nykyisen sukupolven poliitikkojen toisenkin ominaisuuden (n. 21 min):

"Ei mulla ole loppuunpalaneen, loppuun kulutettu olo ollenkaan. Vaikka mä oon ollu eduskunnassa jo 17 vuotta ja ihan niinku tässä puolueen sisäpiirissä vuodesta 2003 lähtien puoluejohdon jäsenenä tai ministerinä. Ehkä mun sukupolvessa todellakin on sillä tavalla, että me ajatellaan politiikkaa yhtenä elämänvaiheena, ja sitten meillä on muutakin elämää. Se ei oo ihan niin 24/7-toimintaa ku se oli 70- ja 80-luvuilla, ja vielä vähän 90-luvullakin.

Mun mielestä tää on tervettä, että poliitikolla on-on muutakin elämää ja-ja myös se on tervettä, että politiikassa on vaihtuvuutta. Ett sinne ei mennä kaikki nuorena ja sitte putkahdeta eläkkeelle joskus kuus-seitsenkymppisenä."

Jussi Lähde:

"Poliitikkojen lapset joutuvat tänä päivänä aivan kohtuuttoman paineen alle, koska muiden lasten vanhemmat eivät arvosta poliitikkoja."

Kiviniemi:

"Älkää nyt sanoko, että tää poliitikon homma on aivan kamalaa. Ei tää nyt niin kamalaa ole, että musta tää on erittäin mukavaa, haasteellista, upeaa työtä. Mä oon ollu iloinen jokaisesta vuodesta.

Ei pidä liioitella perheenkään kärsimyksiä. Ehkä täällä Töölössä on eri juttu, kun puolet luokan lapsien vanhemmista on julkkiksia, niin siinä samassa ne menee pari poliitikkoakin."

Suomea johtaa todellakin pienen pieni puolueiden sisäpiiri. Tuo piiri (Katainen, Stubb, Kiviniemi, Urpilainen, Wallin) on osaamatonta ja heille politiikka on uravalinta. Heidän tarkoituksensa ei ole ajaa valtion etua (mikä on huomattu monikulttuurisuus-projektissa) tai edes äänestäjiensä etua. He keksivät erilaisia markkinointitempauksia ja hauskanpitoa. Syödään hyvin, matkustetaan toisten rahoilla ja kaikki on vain hauskanpitoa.

Ei tässä tarvitse ihmetellä, miten tähän jamaan on jouduttu.

Mikael Pentikäinen on vitsi

Vasarahammer vinkkasi edellisen kirjoitukseni kommenteissa, että Helsingin Totuus on oikein pääkirjoituksen tasolla ottanut kantaa hyvään makuun ja antisemitismiin. Törkeys ei ole vitsi-vitsi on kirjoitettu anonyymisti, mikä on kieltämättä huvittavaa tänä omalla nimellä kirjoittamista vaativana aikana. Demarilestadiolainen Mikael Pentikäisen päätoimittajana on siis kirjoituksen takana ainakin henkisellä tasolla ja vastuumielessä.

"satiiri" [...] jättää karkeudet karkeuksiksi ja vitsit loukkauksiksi

Huvittavaa kyllä, tuossa Pentikäinen osui ihan oikeaan. Satiiri kun on ihan määritelmällisesti:

Satiiri ei välttämättä ole aina hauskaa

Satiiri on ilkeää, ja se perustuu älylliseen leikkiin. Pentikäinen ei ilmeisesti hallitse satiiria - vaikka on varmaan älykäs (huom: tuo ei ollut satiiria). Satiiri on erityisesti poliittinen vaikutuskeino. Hovinarrit käyttivät satiiria, ja usein maksoivatkin siitä hengellään, kun kuninkaan kuppi ns. meni nurin. Tässä suhteessa ei siis mitään uutta ihmiskunnalle.

Vitsi, joka kerrottiin 1950-luvulla, voi olla loukkaus 2010-luvulla.
Vitsi voi olla loukkaava, todellakin. Vitsin tarkoitus on naurattaa, ja paras nauru saadaan, kun kohde osoittaa avoimesti loukkaantumisensa. Vitsi voi olla hyvä tai huono, mutta vitsi on silti vitsi. Itse en rohkene ryhtyä makutuomariksi, joten kaikki vitsi ansaitsevat paikkansa. Enää en naura Pikku-Kalle -vitseille, mutta lapsena ne olivat hauskoja.

Jos kansanedustajan avustaja viittaa murjaisussaan natsi-Saksan rotuoppeihin, se ei ole "hyväntahtoista ja hauskaa". Se ei ole edes "huonoa huumoria", kuten perussuomalaisten ryhmänjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner tulkitsi. Se on vain törkeää.

Tämä on kirjoituksen pohjanoteeraus. Pentikäinen ei ole huolissaan nykyajan juutalaisista. Pentikäiselle isku Iraniin ei käy, mutta hyökkäys Libyaan oli oikein. Soininvaara uudessa kirjoituksessaan (13.4. 2012 Pitäisikö Syyrian tilanteeseen puuttua sotilaallisesti?) hyväksyisi iskun Syyriaan, mutta kumpikaan ei suostu Iranin ydinaseohjelman lopettamiseen asevoimin.

Pentikäinen syyllistyy itse asiassa erityisen moitittavaan käytökseen, kun hän käyttää juutalaisten kärsimystä oikeutuksena mielipiteelleen, jonka mukaan juutalaisvastaisten tahojen matkustusasiakirjojen kyseleminen on "natsismia". Tämä ei ole satiiria: Pentikäisen mielestä rasististen henkilöiden tarkkailu on rasismia.

Helena Eronen ei ole yksin

Aina aktiivinen Takkirauta kirjoitti hyvällä otsikolla Paljon melua tyhmästä Perussuomalaisten kansanedustaja James Hirvisaaren eduskunta-avustajan satiirisesta kirjoituksesta. Kommentoin siellä saman kuin seuraavaksi, koska haluan tästä virtuaalisen sormenjäljen muistiin jälkipolvia varten.

Erosen (nyttemmin Markku Huuskon jo poistamassa US:n blogissa julkaistussa) kirjoituksessa tehdään naurunalaiseksi suvaitsevaiston närkästyminen siitä, että Helsingin poliisi suorittaa sille laissa määrättyä tehtäväänsä rikosten ennaltaehkäisemiseksi tarkistamalla keskustassa notkuvilta ulkomaalaisen näköisiltä ihmisiltä heidän matkustusasiakirjojaan. Tässähän ei ole mitään uutta, kuten uutinen tasan neljän vuoden takaa osoittaa. Jostain syystä nyt älähdettiin, eikä tarvitse olla sokeakaan kana erottaakseen jyvän. Eronen lohkaisee, että poliisin valvontaa ei tarvittaisi, jos kaikki kansanryhmät pitäisivät hihamerkkiä, joka osoittaisi henkilön taustat. Tai, kuten Eronen irvaili, vielä helpommalla päästään, jos mikrosirulla voitaisiin paikantaa jokainen yksilö.

Tällaista rasistista menetelmää ei tietenkään mielletä rasistiseksi, jos se kohdistuu valkoiseen mieheen. Sosialistiministerimme Merja Kyllönen nimittäin ehdotti samaa jo aiemmin, ja sai suvaitsevaiston suupielet valumaan kuolaa. Kyllösen johtama liikenneministeriö suunnittelee, että

Uuden tiemaksujärjestelmän kehittäminen on vielä alkutekijöissään, mutta se kerättäisiin satelliittipaikannukseen perustuvan järjestelmän avulla.

Mutta eipä ns. pekkaa pahemmaksi jää suvaitsevaiston ikoni, kansanedustajan avustaja sosialisti Osmo Soininvaara. Hänhän tuli tunnetuksi jo aiemmin lipsautettuaan (ja sittemmin poistettuaan kirjoituksensa kaikessa hiljaisuudessa) toivovansa sairaanhoitajalakon mahdollisten kuolonuhrien osuvan lakkolaisten lähipiiriin - saman mitä Jussi Halla-aho tuskisteli puskaraiskaajia maahan haaliville kukkahatuille. Osmo Soininvaarahan kirjoitti, että

maahanmuuttajista luotaisiin geenirekisteri raiskaustapausten selvittämiseksi

Ja tämän hän selitti jälkeenpäin olleen vain "koepallon", joka oli viskattu Perussuomalaisten suuntaan, jotta he paljastaisivat kommenteissaan todellisen luonteensa. Näinhän ei käynyt, eikä yksikään arvon penaaleistamme Turun Totuudesta Markku Huuskoon paheksunut moista "koepalloilua".

Vihreät, toimittajat ja muut sosialistit ovat yhtä kiehtovia kuin tikku paskassa.

Elämä aina voittaa

Kuten vanha 70-luvulta peräisin olevan väite kuuluu, suomalainen on kiinnostunut siitä, mitä ulkomaalaiset meistä ajattelevat. Ehkä siinä joskus oli jotain perää, mutta ei pitkään aikaan. Yleensä olen ylpeä suomalaisuudestani enkä häpeile kertoa maamme hyvistä ja huonoista puolista. Se on sitä oikeaa monikulttuurisuutta, kun ihmiset jakavat parhaita kokemuksiaan omista tavoistaan ja kertovat huonoimmista.

Ynetnews uutisoi Suomesta (alla käännös) erityisen epämiellyttävään sävyyn. Valitettavasti en voi kuitenkaan kiistää tai puolustella Suomen tekoja, joilla se on nettilehden tuoreeseen artikkeliin noussut Norjan - tuon läntisen maailman antisemitistisimmän valtion - rinnalle. Hämmästyttävää silti, miten joissain maissa toimittajat vielä ovat objektiivisia tai ainakin kykenevät kirjoittamaan kiihkottomasti ja viileän pohdiskelevasti. (Why Israel is so happy?) Kirjoitus on tunteellinen ja niin päin pois, mutta onhan se mukava välillä lukea jotain positiivista jostain maailmankolkasta, kun Euroopassa perusasiat vaikuttavat olevan hukassa. Niin, ja loppuun vielä ennen tuota suomennosta: eilen todistin keski-helsinkiläisessä ruokakaupassa kahden mustalaisnuorukaisen ostoksia Kelan myöntämillä takuumaksuilla. Kädet oli tatuoitu sormista kaulaan, joten en viitsinyt alkaa vittuilemaan sosiaalipummeista yhtään mitään. Ja ne ostokset? Kahdeksan kartsaa röökiä ja muovikassillinen DVD-levyjä. Kahdeksansataa euroa. Mahtoivatkohan mennä omaan käyttöön? Ja lopuksi vielä toivotukset myyjälle, että tulevat huomenna hakemaan sitten niillä lisää, kun seuraavalle päivälle päivätyt liput tulevat voimaan. On tää touhua.

Ja ihan loppuun vielä: kävin haukkaamassa pikaruokalassa sapuskat, joten luin jotain naistenlehteä, jonka joku oli jättänyt/unohtanut. Siinä oli 29-vuotiaasta kolmen lapsen yh-äidistä, yrittäjänaisesta tarina. Miehensä oli masentunut, alkoi juomaan ja jätti perheensä. Soitti exälleen tämän syntymäpäivän aattoiltana, lähetti kahden päivän päästä saapuneen postikortin "Et ikinä unohda minua" ja ampui aivonsa tohjoksi. Huhhei saatana. Ei tämäkään ehkä rahalla olisi ratkennut, mutta vitutti toi ruokakaupan episodi sen jälkeen aika huolella.

World Happiness Reportin tuoreen katsauksen mukaan israelilaiset ovat maailman 14. onnellisin kansa. Listan kärjessä ovat Tanska, Suomi, Norja ja Hollanti - poliittisen korrektiuden, hyvinvoinnin, sodanvastaisen, kaiken sallivan ja epäisänmaallisen liikkeen tyyssijat. Global Peace Indexin mukaan nämä johtotähdet ovat maailman "rauhallisimmat" maat.

Mikä Israelin onnellisuuden voi selittää - maailman ainoa ihmisoikeuksia kunnioittava valtio, joka elää jatkuvan sodan uhan alla, ja jolla ei ole tunnustettuja rajoja ja jota kutsutaan pahuuden ruumiillistumaksi? Israelin ulkopuolella asuvalle tämä on käsittämätöntä. Ja varmaan niin on monelle israelilaisellekin. Miten on mahdollista, että jatkuvan henkisen paineen ja itsensä uudenaikaisella Maginot-linjalla saartaneen maan asukkaat ovat niin onnellisia?

Miten juutalaiset voivat olla onnellisia, kun Iran rakentaa ydinasetta ja uhkaa pyyhkiä Israelin maailmankartalta? Kuinka he voivat olla onnellisia, kun arabit ampuvat joka ikinen päivä raketteja Ashkeloniin, Beershebaan, Ashdodiin ja Sderotiin? Mitkä ovat onnen lähtökohdat YK:n jäsenvaltioista ainoalla kuolemantuomion ja vihamielisten ostoboikottien alaisuudessa elävällä kansalla?

Isreal on paljon onnellisempi kuin Euroopan maat, joka sotivat viimeksi 70 vuotta sitten. Israelin asukasmäärä on 7,5 miljoonaa, joka on yhdeksän kertaa suurempi kuin perustamisen aikaan vuonna 1948. Israelin väestörakenne on onnellisuuden tunteen taustalla; juutalaisten matala syntyvyys ja laaja sulautuminen muihin kansoihin on johtanut tilanteeseen, jossa enemmistö maailman juutalaisista asuu kohta Israelissa.

Vaikka vanhan Israelin sankarit ja yhteisöllisyys väistyvät länsimaisen ykslökeskeisyyden, itsekritiikin ja yltiöpäisen nautinnonhakuisuuden tieltä, onnellisuus Israelissa on paljon enemmän kuin amerikkalainen unelma omakotitalosta ja hienosta autosta. Se on nautintoa ja tarkoituksen löytämistä. "Kansa muiden joukossa" ja "viimeinen valo kansakuntien joukossa".

Israelilaisilla on yksi korkeimmista eliniänodotteista. He ovat onnellisia, koska heidän kansallaan on hieno menneisyys, eniten tiedejulkaisuja, eniten museoita ja suurin kirjojen julkaisumäärä asukasta asukasta kohti. Israelin kaltainen sodan uhri tuotti viiden viime vuoden aikana viisi nobelistia.

Toinen seikka on taloudellinen menestys. Mikään toinen teollisuusmaa ei menesty paremmin, vaikka Israelilla ei ole luonnonrikkauksia ja asukkaita on puolikkaan Belgian verran. Israelin korkeateknologinen teollisuus kukoistaa, ja maa tunnetaan kasvuyritysten valtakuntana.

Vaikka Israel jakaantuu ultraortodokseihin ja maallistuneisiin, kansallismielisiin ja vasemmistolaisiin, noin 2/3 uskoo Jumalaan, mikä luo toivoa ja tarkoituksen heidän elämälleen. He ovat myös kiintyneitä maahansa ja koteihinsa, mitä pidetään länsimaissa tätä nykyä kansalliskiihkoiluna. Kaiken kaikkiaan, israelilaiset ovat sitkeitä. Juuri julkaistu tutkimus osoitti, että arabien Intifada ei ole vaikuttanut kansan moraaliin. He tietävät, että maan turvana ovat Dimonan ydinaseistus ja Israelin puolustusvoimat IDF, joka tosin on menettänyt osan pelotevaikutuksestaan.

Mutta se kaikista tärkein syy on kaikille vapaille kansoille lumoava ja rakastettava arvoitus. Kun verrataan syntyvien ja kuolleiden lukumäärää, voidaan erottaa uutta elämää luovat ihmiset ja kuolemaa kylvävät ihmiset. Tämän takia Israel loppujen lopuksi voittaa vuosisataiset vihollisensa, joka on valmis uhraamaan sukupolvi toisensa jälkeen lapsensa tuhotakseen Israelin.

Isralissa syntymää juhlitaan paljon useammin kuin kuolemaa. Se on Israelin tärkein onnellisuuden syy: se on elämän merkkivalo eloonjäämisen ja tuhoutumisen rajamaalla. Elämä voittaa lopulta kuoleman.

Virolla EU:n kokoinen kivi kengässä

Talouselämä-lehdessä (11/2012) on Sami Lotilan kirjoitus "Ilman EU-rahaa Viro romahtaisi". Legendaarisessa hotelli Ölympiassa pidetyssä seminaarissa talousnero Alexander Stubb (Kansallinen Sekoomus) kehui virolaista taloudenpitoa. Stubbin mukaan Viro on näyttänyt esimerkkiä kovista julkisen talouden leikkauksista. Stubb tulee liittyneeksi siihen suureen massaan, joka ei ymmärrä, että ilman Suomea, Virolla ei olisi mahdollisuutta nykyisenkaltaiseen taloudenpitoon. Virolaiset ovat - jos mahdollista - vielä laiskempia kuin suomalaiset. Vanhempien sukupolvien työetiikka on peräisin Neuvostoliiton ajoilta, ja nuoremmilla on sama kuin Suomessa, jossa paskaduuneista ei olla kiinnostuneita. Suomi toimii virolaisten pankkiautomaattina, josta saa jokainen rahaa sen verran, mihin röyhkeys riittää. Osa varastaa, osa tekee työnsä huonosti ja osa - luonnollisesti - tekee parhaansa sopeutuakseen härmään.

Stubbille Viron käyttäminen menestystarinana on tietenkin osa hänen EU-politiikkansa todistelua. Stubb ei edelleenkään halua nähdä, että EU ja eurovaluutta on alkanut mädäntyä. On suorastaan käsittämätöntä, että vuoden aikana Suomessa on podettu peruna-, voi- ja munapulaa. Sähköstä, bensasta ja energian hinnasta puhumattakaan. Markus Jansson linkitti blogissaan erinomaiseen Taloussanomien Jan Hurrin kirjoitukseen, jossa kuvaillaan yhteisvaluutta euron rakenteellinen ongelma. Lyhyesti sanottuna se on siinä, että poliitikot päättävät varojen kohdentamisesta - eivät markkinat. Siksipä tietenkään mitään niskalenkkiä markkinavoimista on turha kuvitella ottavansa, kuten OW Katainen jo legendaksi muonostuneessa puheessaan ilmoitti heti sen jälkeen, kun hän totesi Suomen Kreikalle myöntämien lainojen olevan hyvää bisnestä.

Jokaisella kansakunnalla olisi syytä olla myös ns. isänmaallista rahaa jonkin verran. Viro on siis eräänlainen EU:n koekaniini, jolla ei ole omia pääomia, omaa talouspolitiikkaa eikä rajoja. Sääliksi kävisi, jos osaisin. Tarton yliopiston valtiontalouden professori Janno Reiljan paljastaa, miten EU raha korruptoi poliitikkoja täällä Itämerellä aivan samalla tavalla kuin Välimerelläkin. Reiljanin mukaan syy valtion velanoton vähäisyydelle on siinä, että "Viro saa EU-rahaa niin paljon, että poliitikoilla on täysi työ niiden hallinnoimisessa". Väkilukuun nähden Viro onkin EU-tukien suurin saaja. Kuuden miljardin euron valtion budjetista 20% tulee EU:lta. Suomen budjetista 15% muodostuu uusista lainoista ja vanhojen korkokuluista. Toinen Viron merkittävä tulonlähde ovat päästöoikeudet, joita Viro kauppasi 230 miljoonalla eurolla.

Viro on siis riippuvaisempi ulkomalta saatavasta rahoituksesta kuin Suomi. Ero on tosin siinä, että Suomi lainaa rahat ulkomailta kun Viro saa ne. Viron velka on vain 10% kansantuotteesta, mikä nyt - velkavetoisella eurokaudella - tarkoittaa myös matalampaa elintasoa (kun hyödykkeitä ei saa ulkomailta velaksi). Valtaosalla virolaisista on vaikeuksia tulla toimeen, enkä itse suoraan sanottuna ymmärrä, miten joku voi elää 600 eurolla, mikä on virolaisten mediaanipalkka.

Valtiontalous on siis kunnossa, mutta hallitus ajaa kansalaisensa diasporaan - etsimään elantonsa ruokaisampien patojen ääreltä. Kovin moni heistä ei sitten koskaan palaakaan, joten tämä EU näyttää onnistuneen siinä, missä Neuvostoliitto epäonnistui - tuhoamaan suomensukuiset Suomenlahden etelärannalta. Ja tässä projektissa suomalaiset ovat valitettavasti mukana.

Seder ja Pesah - revisited

Isohko osa kirjoituksistani on kritiikkiä länsimaista poliittista korrektiutta ja sitä vaalivaa liberaalia fascismia vastaan. Jonkin verran arvostelen islamia, mutta siitäkin iso osa menee sen piikkiin, että islamia varotaan länsimaissa tarkastelemasta tieteellisin menetelmin. Tutkijoita uhkaa kaulan katkominen, jos he avaavat sanatarkasti Allahin sanaa olevan Koraanin kätkemiä virheitä - ilmiselviäkään. Takkiraudan blogissa oli Uuden Testamentin pääsiäisestä kirjoitus, mutta yritän tarkastella aihetta hiukan kriittisemmin.

Al Biruni kirjoitti joskus vuoden 1000 paikkeilla, että "Kristusta ennen erämaassa eläneillä juutalaisilla oli erikoinen kalenteri, jossa lepopäivä ei ollut sapatti vaan kolmannen ja neljännen päivän välinen yö, sillä neljäntenä päivänä Jumala loi suuret taivaankappaleet". Neljäntenä päivänä Jumala loi siis Auringon, Kuun ja tähdet. Siksi ei voida puhua päivistä ja öistä, ennen tätä neljättä päivää, joka vastaa kristittyjen kalenterissa keskiviikkoa.

Roomalaisen historioitsija Josephus puolestaan mainitsi paljon ennen Al Birania, että juutalaiset jakaantuivat kolmeen merkittävään lahkoon, joita olivat farisealaiset, saddukealaiset ja essealaiset. Uusi Testamentti jättää tämän kolmannen ryhmän nimeämättä. Siellä kyllä mainitaan "Valon lapset", "kiihkoilijat" ja "karkotetut", mutta vasta Qumranin kääröt toivat näille nimille merkityksen - ja samalla suoran yhteyden essealaisiin.

Essealaisia edustaa mm. Juudas Iskariot, jonka lisänimi ei viittaa paikannimeen vaan tikariin, "sicarri", jolla viitataan selootteihin eli kiivailijoihin. Luukkaan evankeliumissa mainitaan avoimesti "Simon, jota kutsuttiin kiivailijaksi". Simon Pietari lienee ollut selootti. Matteuksen evankeliumissa Jeesus kutsuu häntä "Joonaan pojaksi", missä Bar-Jona on käännösvirhe. Kyse on arameankielisestä autiomaata tarkoittavasta monikkomuotoisesta sanasta Baryonim. Sillä viitattiin kaupunkien ulkopuolella asuviin karkotettuihin, mihin Al Biranikin yllä viittasi. Apostolien teot 21:38 roomalaiset kysyvät Paavalilta, "Etkö siis olekaan se egyptiläinen, joka jonkin aikaa sitten nousi kapinaan neljäntuhannen murhamiehen kanssa ja vei heidät autiomaahan?".

Niinpä Jeesus ei nimennyt Jerusalemin seurakunnan johtajaksi ja kivijalaksi ketä tahansa Joonaan poikaa vaan "Sinun - karkotetun - varaan haluan rakentaa seurakuntani". Tuskin kukaan sanoisi näin, jos ei olisi itse "Baryona" - karkotettu? Sepeteuksen poikia Jaakobia ja Johannesta kutsuttiin "ukkosenjyrinän pojiksi", ja Jaakob myöhemmin mestattiin muiden kapinoitsijoiden kanssa. Ja jos Simon Pietari oli selootti, eikö myös hänen veljensä Andreas...? Ja kaikista merkittävin on tietenkin Jeesuksen oma lisänimi - nasarealainen.

Kuolleen meren kääröt vihdoin todistivat nykytutkijoille, että essealaiset käyttivät aurinkokalenteria, kun taas fariseukset ja saddukealaiset noudattivat kuukalenteria. Tästä syystä essealaiset pitivät Jerusalemin temppelikulttia pätemättömänä ja kieltäytyivät noudattamasta sen määräyksiä juhlapäivien ajankohdasta. Ns. Sotakäärössä kerrotaan, että essealaisilla oli 26 pappisvartiota Jerusalemin temppelin 24 vastaan, mikä kuvaa aurinko- ja kuukalenterin käyttöä vastaavasti. Essealaisilla oli pyhäpäivä, kun muut viettivät arkea. Tämä selittää myös Uuden Testamentin yhden mieleenpainuvimmista kohtauksista, jossa pitkäpartainen Jeeveli hiihti opetuslapsineen (12 kpl vastaten johtajaa jokaiselle 12 juutalaiselle heimolle) sapattina pitkin viljapeltoa, vaikka sopimus Jumalan kanssa (toora) sen ehdottomasti kielsikin. Olisikin omituista, jos Jumalan Poika rikkoisi Isän antamaa määräystä.

Essealaiset olivat erittäin puhdasoppisia tooran suhteen, koska heille liitto Jumalan kanssa edellytti annettujen sääntöjen tinkimätöntä noudattamista. Vääränä päivänä vietettävä sapatti ei heille ollut sapatti. Jeesus vaati tooran kirjaimellista noudattamista, eikä suinkaan hyvällä katsellut lainrikkojia. Tästä ajatuksesta Uuden Testamentin myöhemmät kirjat joustavat, mutta se on toisen kirjoituksen aihe, johon en näillä näkymin aio ryhtyä.

Essealaisille Nisan-kuun 15. päivä vietettävä Pesah-juhla osui aina tiistaille tai keskiviikolle, kun taas Jerusalemin temppelissä Pesah osui eri viikonpäiville. Pesah-ateria nautitaan Nisan-kuun 14. päivän vastaisena yönä (koska päivä lasketaan illasta iltaan). Jeesus halusi juhlia Seder-ateriansa oikeana ajankohtana - mutta oman kalenterinsa mukaan!

Seder-ateria, jonka me tiedämme "viimeisenä ehtoollisena", olisi ollut mahdotonta viettää ilman happamatonta leipää ja rituaalin mukaisia astioita ennen Seder-juhlaa. Lain mukaan Pesah-juhlan aattona astiat on vaihdettava Pesah-juhlaan sopiviin kosher-astioihin. Kaikki astiat, jotka ovat joutuneet kosketuksiin happaman kanssa pitää vaihtaa Pesah-juhlaa varten rabbin valvonnan alaisena. Niinpä Jeesus ei voinut mennä mihin tahansa taloon Jerusalemissa, jossa vielä syötiin hapatettua ruokaa.

Jeesuksen Seder-aterian edellytyksenä siis oli, että Jerusalemissa oli essealaisia, jotka viettivät sapattia aikaisemmin kuin muut. Kun opetuslapset kysyvät, missä Pesah-ateria nautitaan, Jeesus opastaa, että he tapaavat Jerusalemissa vesiastiaa kantavan miehen (Markus 14:13), joka opastaa heidät perille. Juutalaisen tavan mukaan - jo tuohon aikaan - naiset ja lapset osallistuivat juhla-aterialle. Tälle tärkeälle aterialle osallistui kuvauksen mukaan vain miehiä, mikä taas vastaa essealaisten ateriasääntöjä. Vastaavalla tavalla essealaisten mukaan "jokainen istuu arvonsa mukaisella paikalla" (rabbi ensimmäisenä, vanhimmat toisena ja muut arvonsa mukaan). Eikä niin yllättäen: Uudessa Testamentissa opetuslapsien "välille syntyi kiista, kuka heistä oli katsottava suurimmaksi" (Luukas 22:24).

Niinpä kun Jeesus juhli Pesahia, Jerusalemissa oli vielä arki. Muussa tapauksessa Jeesus olisi pidetty vangittuna yli juhlapyhien, ja tuomio annettu vasta pyhien jälkeen. Tämä ajallinen yhteys näkyy hyvin Markuksen evankeliumin 14. luvussa, joka alkaa sanoin

Oli kaksi päivää pääsiäiseen ja happamattoman leivän juhlaan. Ylipapit ja lainopettajat miettivät, millaisella juonella he saisivat Jeesuksen käsiinsä tappaakseen hänet. "Ei kuitenkaan kesken juhlan", he sanoivat, "ettei kansa ala mellakoida."

Tämän jälkeen Jeesus pidätetään, tuomitaan ja haudataan. Matteuksen evankeliumin 27-luku mainitsee, että hautajaista seuraava päivä oli sapatti. Tämä ei yksinkertaisesti ole mahdollista ilman, että tapahtumia tulkitaan kahdella kalenterilla: keskiviikkona Jeesus nautti seder-ateriansa aurinkokalenterinsa mukaan, torstaina menetti henkensä, perjantaina alkoi Pesah temppelikalenterin mukaan.

Miksi kaikki nämä piti kätkeä? Koska Jeesuksen kuoleman jälkeen seloottien kapina kukistettiin (Masada) ja he joutuivat roomalaisten tulilinjalle. Kaikki yhteydet selootteihin piti piilottaa. Seuraavalla vuosisadalla tätä ei enää tarvittu, kun essealaisuus levisi pakanoiden keskuudessa, ja kirjoitukset irtautuivat alkuperäisestä asiayhteydestään.

Mitä merkitystä tällä on? Ei oikeastaan muuta kuin se, että kristinuskon varhaisimmat kirjat olivat essealaisten opetuksia ja myöhemmät kirjat Paavalin. Paavalin opetukset taas ovat aika kaukana essealaisten opetuksista, mikäli sillä nyt mitään merkitystä pohjimmiltaan on.

Tällä samalla tavalla pitäisi myös islamia arvioida meillä länsimaissa. Islamista tiedetään paljon, mutta sen kertominen tulkitaan helposti uskonrauhan rikkomiseksi. Islamin juuret tulisi avata Suomessakin avoimelle keskustelulle eikä sallia muhamettilaisten herkkänahkaisuutta oman kirjansa ainoalle, oikealle tulkinnalle.

(Johannes Lehmann Raportti Jeesuksesta, N.A. Dahl Jesus the Christ ja Heikki Räisänen Mitä varhaiset kristityt uskoivat)

Vanhat natsit nykyisiä demareita

Turun yliopiston taloustieteen professori Matti Viren käytti Talouselämässä (12/2012) hyvän puheenvuoron. Hänen mukaansa suomalaisia poliitikkoja on turha syyttää ideoiden puutteesta. Jokaiseen yhteiskunnalliseen ongelmaan löytyy ratkaisu: verotuksen kiristäminen. Supistaminen kun romuttaa ns. hyvinvointivaltion perusteita kohtalokkaalla tavalla. Virenin lista on pitkä, joten poimin tähän vain pari esimerkkiä:
Ongelma: Valtiontalous on alijäämäinen.
Ratkaisu: Korotetaan kaikkia veroja.
Ongelma: Työn verotus on liiallista.
Ratkaisu: Korotetaan muita veroja.
Ongelma: Tulonjako on epätasainen.
Ratkaisu: Korotetaan hyvätuloisten veroja.
Ongelma: Kaupungissa on ruuhkaa.
Ratkaisu: Korotetaan autoiluun liittyviä veroja.
Ongelma: Kunnilla on rahat loppu.
Ratkaisu: Estetään verokilpailu ja nostetaan veroja.

Ei tarvitse olla talousnobelisti ymmärtääkseen, että elämme luultavasti viimeistä ns. hyvinvointivaltion vuosikymmentä. Suomi ei tästä sillasta nouse ilman ulkoista pakkoa, ja se pakko on ulkomaankaupan kasvu. Elämme 90-luvun laman toisintoa, tosin tällä kertaa elinkeinoelämää ei niitä korkea korkotaso väärän valuutan suojelemiseksi vaan tolkuton velkaantuminen väärän valuutan suojelemiseksi.

Nobel-palkinnothan ovat läpeensä populistisia, pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan käyttämiä puheenvuoroja maailman huomion hetkelliseksi saamiseksi, kuten Jaska Brown osuvasti näytti kirjoittaneen. Tieteen nobelit voidaan jakaa onnistuneisiin ja epäonnistuneisiin valintoihin ajan myötä kun tiede kehittyy, mutta kirjallisuuden puolella palkinnon jakaminen taiteilijan elinaikana on ilveilyä.

Muuan saksalainen Günter Grass (s. 1927) toimi toisessa maailmansodassa Waffen SS-joukoissa jääden amerikkalaisten vangiksi. Grass kääntyi sosiaalidemokraatiksi ja rauhanaktivistiksi, sekä kannatti Saksan jakoa, koska pelkäsi yhtenäisen Saksan kasvavan sotilaalliseksi mahdiksi, jota saksalaisella luonteenlaadulla kuitenkin taas valitaan johtamaan jonkun sortin kansallismielinen sosialisti, jolle idästä vilkuileva rauhanomainen gruusialais-internationalistinen suuntaus on myrkkyä. Grass kääntyi tyylipuhtaaksi eurososialistiksi.

Kannattaa muistaa, että Norja on Euroopan juutalaisvastaisin maa. Norjan henkinen ilmapiiri on - kiitos öljytulojen - leikkimistä maailman omanatuntona. Norjassa todellisuus ja haaveet sekoittuvat tavalla, jota Fjordmanina tunnetuksi tullut bloggari ansiokkaasti vuosien ajan kritisoi. Norjan politiikassa tärkeintä on saada hyväksyntää heikoilta eikä arvostusta vahvoilta. Kansan moraalille se tekee saman kuin Neuvostoliiton rikoslaki: mädättää sen sisältäpäin.

Grassia pidetään vuoden 1945 jälkeen näkyvimpänä saksalaisena antisemitistinä, joten mikään ihme ei ole, että norjalaiset hänet palkitsivatkin vuonna 1999 Nobelilla. Grassin keskiviikkona julkaistusta runosta Iranin asioihin perehtynyt Nasrin Amirsedghi toteaa: "Grass asettuu runollaan avoimesti tukemaan Iranin vanhoillista, uskonnollista, ihmisarvoista välittämätöntä mullahien hallintoa." Olipa mitä mieltä tahansa itse runosta tai sen poliittisesta linjasta, parasta on kuunnella, miten se otettiin Iranissa vastaan: lehdistö kopioi Grassin runon etusivuilleen, Iranin kulttuuriministeri lähetti kyynelsilmin kiitoskirjeen Saksaan ja Iranin tv suitsutti Grassin Israel-vastaisuutta ja Iranin saamaa tukea.

[Lisäys 18.4.2012
Eero Iloniemi kirjoittaa samasta aiheesta Verkkouutisissa otsikolla
Valkoisen miehen taakka]

Äärioikeisto on - vihreää!!

NPD eli Saksan Kansallisdemokraattinen Puolue kilpailee Saksan ympäristöliikkeen eli paikallisten Vihreiden kanssa samoista äänistä - totalitarismin kannattajista. NPD on Euroopan pelätyin ja kammoksutuin äärioikeistolainen liike, joten sen kytkös ympäristöliikkeeseen on valtava shokki - kaikille niille, joille asia tulee yllätyksenä. Käytän alla olevassa suomennoksessa poikkeuksellisesti äärioikeistoa ilman lainausmerkkejä alkuperäisen lähteen (Spiegel) mukaisesti. Äärioikeisto kun ei ole oikeistoa vaan vasemmistoa - kuten vihreätkin.

Ympäristöliike yhdistetään poliittiseen vasemmistoon. Nyt myös uusnatsit ovat huomanneet luonnon vetovoiman. Luomuelintarvikekaupan ja ympäristöaiheisen aikakauslehden julkaisun lisäksi Saksan äärioikeistolainen NPD-puolue on alkanut kampanjoida luontoarvojen puolesta. Puolueaktiivit käyttävät sitä muuttaakseen NPD:n julkikuvaa sosiaalisesti hyväksytymmäksi.

Jens Lütke vastustaa geenimanipulointia ja tieverkoston laajentamista. Hän protestoi uusien voimaloiden rakentamista ja osallistuu vapaaehtoisena kerran vuodessa pidettävään ympäristöpäivään. ”Minulta kysytään usein, olenko Vihreiden jäsen”, hän kertoo. Mutta hän ei kuulu Vihreisiin, vaan kannattaa äärioikeistolaista Kansallisdemokraattista Puoluetta (NPD). Hän on puolueensa kärkiehdokas toukokuussa pidettävissä Schleswig-Holsteinin osavaltiovaaleissa.

Kun Lütke kerää vapaaehtoisena roskia ympäristöpäivänä, on mahdotonta sanoa, mihin puolueeseen hän kuuluu. ”Emme kanna NPD:n tunnuksia osallistuessamme näkyvään toimintaan”, hän sanoo. Hän ei kuitenkaan ole yksin puolueessaan ympäristöasioiden puolestapuhujana. Puolue hakee hyväksyntää Saksassa ympäristölinjauksillaan. Puolueen äärioikeistolaisia ajatuksia on vaikea huomata pyrkimyksen takaa.

Asia selviää kuitenkin puolueen julkaisemassa Umwelt&Aktiv –lehdessä, joka ensisilmäykseltä näyttää tavalliselta ympäristöasioihin keskittyvältä painotuotteelta. Vaikka lehden kirjoitukset käsittelevät biopolttoaineita, geenimanipulointia, puutarhavinkkejä ja lasten lauluja, tarkempi lukeminen paljastaa yhteyden saksalaisiin myytteihin ja pakanarituaaleihin. Otsikon ”Kotimaan turvallisuus” alla viime vuoden maaliskuulta kerrotaan Saksan kansan menehtyvän biologisesti ja henkisesti, jos he hankkivat lapsia muiden etnisten ryhmien kanssa.

Niin sanottu ympäristölehti hämmentää uskontovastaisuudellaan väittäen, että eläinten teurastus ilman nukutusta on juutalaisten ja muslimien alkukantainen tapa. Lehden tammikuun 2007 numeron mukaan pyrkimys ”kaikkien kulttuurien tapojen tukemiseen”, kuten ympärileikkaus, kuoliaaksi kivittäminen ja raajojen amputoiminen ”itämaiseen tapaan” johtaa samojen tapojen tuomiseen Saksaan.

Virallinen linja

Vaikka lehden virallinen linja on “puoluepoliittisesti riippumaton”, tällainen inhottava, äärioikeistolainen propaganda kumpuaa esiin joka puolelta. Lehden toimittajien taustojen lähempi tarkastelu paljastaa, kuinka epäilyttävä väite on. Lehden taustalla on Midgard e.V. –yhdistys, jonka jäseniä etelä-saksalainen alioikeus on tuominnut yhteyksistään NPD:hen. Heidän joukossaan on hallituksen jäsen ja kustantaja Christoph Hofer, jolla oli kaksi virallista NPD:n asemaa Baijerissa. Yhdistyksen sihteeri ja lehden päätoimittaja Berthild Haese, jonka aviomies Peter Haese oli Etelä-Baijerin NPD:n alaosaston johtaja ja esiintyy puolueen vaaliehdokkaana, viimeksi liittovaltion vaaleissa 2009.

Nazi-Leaks –sivuston mukaan lehden toimittajat käyttävät keskinäisessä sähköposteissaan NPD:n osoitteita. Lehden kirjoittajiin kuuluu puolueen tukijoita ja virkailijoita, ja lehdessä mainostetaan NPD:n kustantamon Deutsche Stimmen (Saksan Ääni) kirjoja nimeltä ”Rotu, evoluutio ja käyttäytyminen”. Ensimmäisen vuosikerran 2007 kirjoituksia lainataan sellaisenaan NPD:n puolueohjelmaan sanasta sanaan. Yksi kohta kuuluu: ”Saksan maisema on kulttuurinen maisema. Toisin sanoen; ympäristönsuojelua ei voi erottaa kulttuurisesta kehityksestä.” Näillä sanoilla NPD:n ympäristöpolitiikkaa käsittelevä osio alkaa.

Äärioikeistolaiset luonnon ystävät

Baijeri, joka on Umwelt&Aktivin syntypaikka, on äärioikeistolaisen ympäristöliikkeen ydinaluetta, mutta muissakin osavaltioissa esiintyy vihreitä natseja. NPD on erityisen aktiivinen ympäristöasioissa Mecklenburg-Etu-Pommerin alueella. Jo vuonna 2007 eräs maanviljelijä ja NPD:n jäsen kampanjoi geenimuuntelua vastaan. Udo Pastörs, osavaltion kansanedustaja ja puolueen varapuheenjohtaja, tunnetaan ympäristönsuojelijana.

Jopa puolueeseen kuulumattomia äärioikeistolaisia ympäristönsuojelijoita on pohjoisissa osavaltioissa, Güstrowin ja Teterowin alueella Etu-Pommerissa. Jo 90-luvulla maanviljelijät tukivat Artamanin liittoa, jonka 20-luvun”verta ja multaa” –tunnuslause liittyi läheisesti natseihin. Liitto on levinnyt ympäri maata NPD:tä arvostelevan ”Rotuopin raivaajan työryhmän” asiantuntijan mukaan. Monet aktiiveista ovat mukana kunnallispolitiikassa ja vaikuttavat opetuslautakunnissa ja lastenhoidossa, sanoo nimettömänä pysyttelevä virkamies. Moni aktiivi tuottaa ja myy luomutuotteita.

Vaalikampanja

NPD on pitkään ajanut ympäristöasioilla saavuttaakseen äänestäjien suosion. Puolue on jo vuoden 1973 Düsseldorfin julistuksessaan, joka määritteli ympäristönsuojelun yleisen hyvinvoinnin tukemiseksi, korostanut ympäristöasioita. Mutta vasta viime vuosina puolueen ammattimaistumisen myötä ympäristöteemat ovat nousseet eturiviin puolueohjelmassa.

Nykyisessä puolueohjelmassaan NPD vastustaa sekä geenimuuntelua että teollista karjankasvatusta vaatien myös suurisuuntaista valtion tukiohjelmaa vaihtoehtoisten energianlähteiden ja maatalouden omavaraisuuden turvaamiseksi. Maataloustukien kasvattaminen on puolueen mielestä tärkeää.

Mecklenburg-Etu-Pommerissa NPD on painattanut julisteita, joissa lukee “Umweltschutz = Heimatschutz” eli Ympäristönsuojelu = Kotimaan suojelu. Myös Jens Lütke aikoo ratsastaa osavaltiovaaleissa ympäristöteemoilla, vaikka hänen arvostelunsa terävin kärki kohdistuukin yhteisvaluutta euroon. ”Emme halua jättää ympäristönsuojelua Vihreiden haltuun”, hän toteaa.

Umwelt&Aktiv tiivistää ensimmäisen numeronsa viimeisellä sivulla vuonna 2007 toimintansa suuntaviivat: ”Ympäristönsuojelu ei ole vihreyttä”.