keskiviikko 26. elokuuta 2015

Hämeen-Anttila matkalla maineeseen

Autonomisen keisarikunnan hengellinen johtaja, imaami ja ajatollah Jaakko Hämeen-Anttila teki ritolat ja muuttaa pysyvästi Edinburghiin Skotlantiin. Umayya Abu-Hanna muutti jo vuosia sitten Hollantiin koettuaan niin kauheaa rasismia Suomessa, että elämä muuttui mahdottomaksi. Hämeen-Anttila ei suoranaisesti syytä rasismia vaan koulutuksen määrärahojen leikkauksia.

Jos julkisella sektorilla on jostain leikattava, niin luonnollisesti ne kohteet, joihin eniten rahaa käytetään, ovat luonnollisia leikkauksen kohteita. Tehokkuutta ei julkisella puolella saada muuta kuin nipistämällä ja kiristämällä, ja se edellyttää budjettikuria. Suomalaisen koulutuksen ongelmalle antoi kasvot Tiina Rosenberg, joka toimi taideyliopiston rehtorina tämän vuoden kesään saakka. Rosenberghan on niin kovan luokan feministi, että hän joutui lähtemään jopa ruotsalaisesta äärifeministisestä puolueesta Feministisk Initiative! Rosenberg ei kuvia kumarrellut eikä säästellyt sanojaan juottaessaan millamagian tyrmäystippoja suomalaisille poliittisille vastustajilleen.

Rosenbergin kuuluisin taikaloitsu lienee se, jossa hän totesi että maahanmuuttajien lukumäärä on itseisarvo ja että Helsinki muuttui paremmaksi paikaksi, kun katukuvaan pullahti satatuhatta tummaihoista. Siksi on harmittavaa, että Tiina ei ehtinyt keskustella Hämeen-Anttilan kanssa maahanmuutosta ja muhamettilaisten suhtautumisesta naisiin yleensä ja vääräuskoisiin naisiin erityisesti. Oletettavasti Tiina olisi väittänyt Hämeen-Anttilan olevan perehtymätön todelliseen muhamettilaisuuteen, joten loppujen lopuksi saattoi olla suomalaisen yliopiston etukin, että niin huonosti aihealuetta tuntava professori lähtee Skotlantiin.

Vakavasti puhuen - Brittein saaret on Euroopan pisimmälle muhamettilaistunut yhteiskunta. Siellä Hämeen-Anttila voi kokea sellaista arvostusta, jota hän ei Suomessa enää voi saada. Toki hänen on muutettava tulkintojaan vastaamaan koraanin ja hadithien opetuksia, mutta sen ei luulisi olevan vaikeaa. Saa nähdä, kuka ottaa seuraavaksi paikan suomalaisen median muhamettilaisuuden tulkkina ja tuntona. Abbas Bahmanpour tai Tarja Filatov? Ranskassa asunut muslimivaikuttaja ajatollah Khomeini poistui ja perusti uuden valtion Persiaan. Toivotaan että Hämeen-Anttila ei seuraa ajatollahin esimerkkiä.

9 kommenttia:

Euvostotaivas kirjoitti...

Eipä voi varsinaisesti sanoa, että tulisi ikävä tyyppiä, vaikka todella häviäisi kokonaan niille teilleen.

Näin ulkopuolisen maallikon tajuntaan työntyy ikävä ajatus tuosta älykköjen kansainvälisestä kuplasta, jossa he saattavat kevyesti olla välittämättä yksittäisten kansallisvaltioiden ja kansojen karusta kohtalosta. Nykyisessä tiedeuskoisessa maailmassa heidän on helppo huippupoliitikkojen tapaan ummistaa silmänsä jopa oman isänmaansa hädältä, koska aina majatalo jostain löytyy ja tukevat kipurahat kaupan päälle. Jos sitten täällä kohta koittaa aika, jolloin selittelyille ei enää jää sijaa, Hämeen-Anttilan poistuminen on toki aikakirjoihin vietävä tapaus...

thule kirjoitti...

Kas kun ei lähtenyt Islamilaiseen valtioon. Eikö siellä kaikki olisi hienoa ja suorastaan ihanteellisen hurskasta?

Ironmistress kirjoitti...

Good riddance. Ei voi varsinaisesti sanoa, että jäisi kaipaamaan.

Kari kirjoitti...

Kyllä meillä Hämeenmänttilöitä riittää.

Hämeenkyrön kunnanjohtaja vertasi juuri autoradiossa pakolaiskeskuksen saamista kuntaan positiivisilta vaikutuksiltaan työllisyyteen ja yritystoimintaan keskisuuren teollisuuslaitoksen vastaaviin.

Vasarahammer kirjoitti...

Edinburgh on kiva kaupunki eikä Skotlannissa muutenkaan ole muhamettilaisia yhtä paljon kuin Englannissa.

On se kiva, että virallinen islamin selittäjä vaihtuu. Suurella todennäköisyydellä "meet the new boss, same as the old boss".

Vasarahammer kirjoitti...

Tässä vielä vanha kirjoitukseni toukokuulta 2006:

Suomen virallinen islamin selittäjä

Oinomaos kirjoitti...

Vielä tässä vaiheessa suhtaudun pienellä varauksella tähän uutiseen. Nimittäin kävin koluamassa Edinburghin yliopiston ja sikäläisen aviisin The Scotsmanin verkkosivuja, eikä missään ollut tavuakaan tästä maata järisyttävästä tapahtumasta. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö Hämeen-Anttila olisi muuttamassa tuohon Vasaran jo kehumaan kaupunkiin. Se vaan ei ainakaan vielä ylitä Skotlannissa uutiskynnystä.

Pantalone kirjoitti...

Minua askarruttaa se Rosenbergin keissi. Akka menee aamusella palaveriin, jonka päätteeksi luovuttaa firman avaimet ja lopettaa virassaan välittömästi. Ei mitään seuraajan etsimisiä tai seuraajan sissänajoa. Tuosta noin vain: Tsup tsup Tiina pihalle! Taisi palgiaattisyytöksistä pahoin tahraantunut "akateemikko" jäädä housut kintuissa kiinni ja BIG TIME. J.Hämeen-anttilan perässä voisi lähteä valtakunnan uskonluopio, muslimirenegaatti, misantrooppi, saatananpalvoja jne jne Hkin.muslimi.seta.vihervasuri."ev.lut."srk:n piispa Irja Rottagerbiili Askola.

Kumitonttu kirjoitti...

Euvosto, ei tule ikävä mutta hiukan "pelottaa" kuka tulee tilalle viralliseksi islamin tulkitsijaksi. Sinänsä, kuten toteat itsekin, Hämis edustaa sitä paskasakkia, joka vähät välittää elättäjiensä edusta.

Thule - voi kun olisi muuttanut Jemeniin, kuten se Atte-upseeri, joka kidkaapattiin.

IM, ei varsinaisesti, mutta viittaan tässä mitä vastasin Euvostotaivaalle.

Kari, just joo. Toivottavasti et oksentanut hanttimiehen penkille...

Vasara, tällä viikolla tapasin pari skottia, mutta he taas ovat muuttaneet Suomeen eikä rahan vaan naisen perässä. Kiitos linkistä, tuo vanha kirjoituksesi on rautaa.

Oino, kyllä kai se sinne menee. Olis se aikamoinen jymy-yllätys jos tää ois Umayya Abu ja jäiskin tänne länkyttämään.

Pantalone, mainio kommentti - täällä hekotettiin vatsa kippuralla. Irja Askolasta voisi tehdä uuden kristillis-islamistisen uskonnon alttaritaulun. Esimerkiksi kontillaan kyisessä pellossa.