sunnuntai 9. elokuuta 2015

Vihreä valehtelee

Osmo Soininvaara kirjoittaa tuohtuneesti, että Aalto-yliopiston tutkimus, jonka mukaan kaupunkilaisten elämäntyyli kuluttaa luonnonvaroja enemmän kuin maalaisten, on hänen mielestään kyseenlainen. Osmo toteaa, että kun kaikissa muissa tutkimuksissa maailmalla tällaista ei ole todettu, niin tuskin Aalto-yliopiston tutkimus voi pitää paikkaansa. Minusta tuo tulos on täysin selvä asia, enkä ole koskaan muuta ajatelltukaan. Toki kaupungeissa on köyhiä, joiden kulutus on matala, mutta esimerkiksi kaupungit ovat lämpimämpiä kuin niitä ympäröivä maaseutu. Vaikka kyseinen ilmiö ei suoraan todista kaupunkilaisten suuremmasta hiilijalanjäljestä, se paljastaa, että urbanisoituva ihmiskunta siirtyy kuluttamaan kaupunkien palveluita, eikä niitä tuoteta pyhällä hengellä vaan sähköllä. Koko kaupunkilainen elämäntapa ratikkoineen, metroineen ja busseineen sekä ostoskeskuksineen, elokuvateattereineen ja lämmitettyine jalkakäytävineen kuluttaa energiaa enemmän kuin maalaisserkun syksyinen sieniretki. Afrikkalaisen hiilijalanjälki on pienempi kuin eurooppalaisen siirtolaisen, ja syynä on yksinkertaisesti elintasosta. Jos elintaso näkyy kulutuksessa maiden välillä, miksi se ei näkyisi myös maan sisällä vastaavalla tavalla?

Suomen ja luultavasti koko maailman ainoa järkevä sosiaalidemokraatti Mikko Paunio tyrmää Vihreiden ekopuuhastelun mielettömyyden. Paunio toteaa, että Vihreiden ihmisvihamielinen ideologia ei perustu tutkittuun tietoon vaan kansallissosialismista tuttuihin panteistisiin aatteisiin. Natsit olivat sitä mieltä, että saksalaisilla oli joku syvempi yhteys asuttamaansa maahan (Heinrich Himmler). Soininvaara Vihreiden keskeisenä ideologina ei edes ymmärrä tuota ironiaa, että hän ja hänen hengenheimolaisensa tukevat fascismia ja kansallissosialismia. Suoraan sanottuna, on vaikea käsittää, miten ilmiselvästi älykäs ihminen on noin tyhmä.

Tyhmyyden ylistys on myös Uuden Suomen penaalin Linda Pelkosen oksennus. Pelkonen toteaa, että
Poliitikon on ehkä vaikea ymmärtää sitä, että suuri osa toimittajista tekee työtään työnä, jakavat tietoa ihmisille, eivätkä hakeudu alalle ajamaan poliittisia agendoja.
On erittäin vaikea ymmärtää Pelkosen sielunmaisemaa. Uuden Suomen johtoduo Niklas Herlin ja Markku Huusko ovat julkisesti valinneet kovan luokan suvaitsevaisen kukkahattulinjan, joten jos penaali haluaa säilyttää työpaikkansa US:n aivopesulassa, hän ei kyseenalaista esimiestensä maailmankuvaa. Kansan Uutisiin ei mene toimittaja, joka ei halua tukea sosialismin etenemistä. V8-lehden toimittaja ei kauhistele kasvihuoneilmiötä. Ja niin edelleen. Surkea on suomalaisen toimittajakunnan taso, kun vakavalla naamalla moista väitetään.

Veri ja maa -ajattelu näkyy vahvasti Vihreiden elämässä. Entinen taistolaiskommunisti Pentti Stranius kirjoittelee otsikolla Luonto kostaa raiskaajalle ihmiskunnan ja luonnon "tasapainosta". Poikansa Leo Stranius on Luontoliiton johtaja ja tässä Pravdan artikkelissa paljastuu hänen ja Soininvaaran keskeinen ideologinen linjaus:
"Lapsen saaminen on suurimpia ekosyntejäni. Ilmasto- ja ympäristönäkökulmasta sitä ei voi perustella"
Täytyy olla aika misantropinen, että ajattelee noin omasta lapsestaan.

10 kommenttia:

Professori kirjoitti...

Soininvaaralle ja muillekin tiedoksi, että tutkimustuloksen sopimattomuus vallitseviin käsityksiin ei tarkoita tuloksen virheellisyyttä (ellei itse analyysistä pysty osoittamaan virhettä). Sen sijaan se osoittaa vallitsevassa käsityksessä olevan jotain vialla. Tämä on tieteenfilosofian keskeisintä sisältöä ja sen ymmärtäminen oli yksi tärkeimmistä tekijöistä sille tielle, joka johti kohti nykyistä länsimaista korkean teknologian yhteiskuntaa.

Kumitonttu kirjoitti...

Vihreät aina marisevat, että Helsinki elättää muuta Suomea. Siitä seuraa loogisesti, että Vihreä pääkaupunkiseutu on muuta Suomea varakkaampi. Varakas kuluttaa enemmän. En ymmärrä tuota Soininvaaran asennetta ollenkaan.

Soininvaarahan ei ole mikään tiedemies vaikka onkin tilastotieteilijä. Hänen oma osaamisensa perustuu kuitenkin keskeisiltä osin epäloogisiin ajatusrakennelmiin. Oma suosikkini on se väite, että koska ihmiset haluavata asua keskustassa, asunnot maksavat siellä enemmän :D

Kari kirjoitti...

Vihreän gurun Linkolan mukaan holokausti oli ekonatsismin historian suurimpia ekotekoja. Nuorena vasemmistopasifistina hän järkyttyi niistä.
Perhetuttunsa ja oppipoikansa Hyvinkään kouluampumiset olivat myös hyvä alku oikeaan suuntaan vaikka sinänsä riittämättömiä ekologiselta kannalta.

Kumitonttu kirjoitti...

Juu tuo Hyvinkään Elonkehrä vai mikä lie on kyllä muistissa. Kummallisesti kukaan ei ole vaatinut Vihreiltä poliitikoilta irtisanoutumista siitä ideologiasta.

Kari kirjoitti...

Juu, lyhyellä tähyämisellä Vihreät näyttäisi olevan Suomen verisin ja rikollisin ihmisyyttä vastaan rikkova liike, jos Suomalaisia muslimeja/jihadisteja Syyriassa ei lasketa mukaan.

Pitkällä tähtäimellä mikään ei voita sosialidemokraattien aloittamia verilöylyjä. 40000 tapettua viimeisen sadan vuoden aikana.

Kuvaavaa, että juuri nämä kolme pahinta "yö ja usva"-liikettä levittävät eniten "rasismin ja vihapuheen" vastaista sumuverhoaan. Ei tarvitse olla ruudinkeksijä arvatakseen, mitä heidän unelmissaan taas liikkuu.
Ainakin juutalaisten kannattaisi pitää passit mukana ja laukut pakattuna ennemmin kuin käydä heidän tilaisuuksiaan tukemassa.

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Taas oli niin kovaa shittiä, että lakki pois päästä ja kumarrus!

Btw. Afrikkalaiset omaan empiiriseen kokemukseen perustuen roskaavat ja saastuttavat aika helevetisti. Se miksi sitä ei tilastoissa noteerata on ettei sitä kukaan laske eikä uskalla koska rassismi.

Sanon näin: Afrikkalainen saastuttaa, sotkee ja sen hiilijalkajälki on paljon suurempi kuin suomalaisen. Ja se on niin. Kaikki muovinpaskakin merissä on afriikan neekerin sinne heittämä, nekun ei paljon roskia kerää tuuli vie. Vaikka olisi roskis vieressä, niin muovipussi heitetään maahan. Ja kaikki poltetaan isolla savulla, autonrenkaista ja kamelinpaskasta lähtien.

Becker kirjoitti...

Minulta tultiin tässä kerran erään kaupan lihaosaston lähistöllä tidustelemaan josko olin tietoinen hiilijalanjäljestäni.
Kysyjä oli rastalettinen nuori nainen ja tällaiset rastalettiset saavat meikäläisessä aina aikaan jonkinasteisen hylkimisreaktion.

Vastasin tytölle, että tällä hetkellä minua kiinnostaa vain paistijauhelihan kilohinta ja mitä hiilijalanjälkeen tulee, niin kuöltuani minusta jää tähteeksi vaasillinen tuhkaa, josta voi sitten jalanjälkiä mittailla.Tyttö kiitti ja häipyi varmaan jonnekin kertomaan tapaamastaan rasisitista.

Minua ei vois vähempää kiinostaa hiilijalanjälkeni. Kärrystäni jää kyllä kepittäessä helposti kuminjälkeä, mustaa sekin.

Ruotsissa on muuten joku valopää (niitä maassa riittää) ehdottanut, että naudan ja sian liha pitäisi pistää erikoisverolle niiden jättämän suuren hiilijalanjäljen vuoksi. Kyllä se sieltä vielä tulee, uskokaa pois.

vieras kirjoitti...

Veikkaan että halal-teurastettu nauta vapautettaisiin tuosta verosta. Muslimille ei käy se jos hän joutuu maksamaan veroja vääräuskoiselle.

Becker kirjoitti...

Mä luin ton Pravdan jutun tosta Straniuksesta. Siis kaverihan on ihan kahjo. Ne pesee varmaan kondomitkin, tai tokko sittenkään, sillä naimisesta varmaan jää siitäkin jonkinsortin jalanjälki, taatusti.
Täys fundamentalisti, joka istuu vielä Hesan kaupunginhallituksessa. Ei ihme että siellä asiat ovat miten ovat. Kaveria voi hyvin verrata ortodoksijuutalaisiiin tai ääriislamilaisiin.
Kuvittelevat olevansa jotain maaailmanpelastajia ja saarnaavat meille
ja syyllistävät meitä huonoista elintavoista. Kumma muuten miten näistä kommareiden pennuista tulee usein täysin häiriintyneitä tyyppejä.

Kumitonttu kirjoitti...

Becker, Leo näyttää oikeasti olevan aivan kuutamolla.