perjantai 3. heinäkuuta 2015

Muslimien pituuskasvu ja älykkyys

Penaali Teemu J. Kammonen kirjoittaa Uudessa Suomessa, että sisäsiittoisuus vaikuttaa monin tavoin jälkeläisten ominaisuuksiin. Samasta asiasta on kirjoittanut Nicolai Sennels (Muslimien sisäsiittoisuus - osa II 21.9.2014).

Euroopan sisäsiittoisimmat alueet ovat Norjan vuonojen ja Saksan jokilaaksojen kaltaiset alueet, joissa liikkuminen on työlästä muualle kuin laskuvirtaan. Suomalaisten sisäsiittoisuus on myytti vailla pohjaa; sijaitseehan maamme idän ja lännen kohtauspaikalla. Yksi selitys väitteisiin Suomen sisäsiittoisuudesta juontaa juurensa 1860-luvun nälkävuosiin, jolloin joka kymmenes suomalainen menehtyi nälkään. Tiloja autioitui ja kirkko katsoi läpi sormiensa lähisukulaisten solmimia avioliittoja. Kyse on hädästä ja henkiinjäämisestä.

Maahanmuuton yhtenä perusteena on käytetty juuri tuota kuviteltua suomalaisten sisäsiittoisuutta. Maahanmuuttajia on esineellistetty ja tarjottu heille - lähinnä - sonnin asemaa suomalaisen geenipohjan laajentamisessa. Naisia maahamme muuttaa harvemmin muuta kuin yh-äideiksi naamioituneina moniavioisuuden tuotoksina. Somaliäideistä puolet on yksinhuoltajia, mikä käytännössä osoittaa moniavioisuuden saapuneen jo Suomeenkin.

Muslimien keskuudessa serkusavioliitot eivät ole poikkeus vaan sääntö. Sukupolvia jatkunut serkusten pariutuminen on johtanut vakaviin terveydellisiin ongelmiin, joten maahanmuutto muslimimaista ei suinkaan paranna suomalaisten geeniperimää vaan rappeuttaa sitä entisestään. Uuden Suomen kirjoitus oli hyvä ja paikallaan, mutta johtopäätöksiä ei kukaan luonnollisestikaan rohkene siitä tehdä.

4 kommenttia:

Kari kirjoitti...

Heh. Ruotsinkielisessä saaristossa kun paikallisten kanssa juttelee suvuista ja serkuista, niin usein nousee tämäkin ongelma esiin.

Siitäköhän syntyy se RKP:n puolueohjelmaankin päässyt lukkarinrakkaus monikulttuurisia klaaniyhteisöjä kohtaan? Utsjoen kunnallispolitiikassakin RKP on mahtitekijä, vaikka kunnassa kukaan ei puhu ruotsia.

BTW. Nekin somaliäidit, jotka eivät ole yksihuoltajia, ovat ykkös, tai kakkosvaimoja. Ukko reissaa eri kaupungeissa olevien vaimojen väliä sossun piikkiin tiineyttämässä muita vaimojaan, hekin sossun piikkiin eläviä.

Kumitonttu kirjoitti...

RKP:n menestys Lapissa on tosiaan kammottavaa.

turbojuudas kirjoitti...

"...Syy yksinhuoltajien paljouteen piilee pääosin miesten työttömyydessä ja kotoutumisongelmissa, sanoo somalitaustainen pari- ja seksuaaliterapeutti Batulo Essak. Asunnot ovat pieniä ja perheet isoja. Pieni riita kasvaa helposti tappeluksi."
Somaleilla? kyllä ei pidä paikkaansa, somalithan ovat tunnettuja sovittelutaidoistaan, jumalauta.

Kumitonttu kirjoitti...

Jos niillä on kotoutumisongelmia ts haluttomuutta hyväksyä arvomasiömamme, miksi emme estä maahan pääsyä...