lauantai 25. lokakuuta 2014

Keskustan vetovoimasta

Kaikkialla maailmassa urbaanit arvot ja keskusta-asumisen suosio ovat lisääntyneet. Sen näkee Helsingin seudulla vanhojen asuntojen neliöhintojen noususta ja seuraavasta kuvasta, jonka voisi ristiä vaikka ”Kehyskuntien nousu ja tuho”: kehyskuntiin ei enää muuteta. (Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan monen kehyskunnan asukasluku on kääntynyt tänä vuonna laskuun!)
Näin totesi Osmo Soininvaara. Hän perustelee vihreää politiikkaansa siis sillä, että ihmiset haluavat muuttaa kaupunkien keskustoihin mistä keskustan korkeampi hintataso on osoitus. Todellisuudessa hintataso on keskustassa korkeampi siksi, että siellä on tarjontaa vähemmän (koska maata on vähemmän). Kun tarjonta supistuu kysyntää pienemmäksi, hinta nousee. Näin toimii markkinat, ja sitä puolikommariksi luettava Soininvaara ei ole koskaan ymmärtänyt.

Energia on niin kallista että liikkuminen maksaa monelle aivan liikaa. Toisin sanoen, vihreä ympäristöpolitiikka on toiminut - ihmiset muuttavat betonikuutioihin. Mutta onko se heidän toiveidensa mukaista, kuten Soininvaara yllä uskottelee. Ei taida olla:
Selvästi nykyistä useampi haluaisi kuitenkin asua omakotitalossa. Noin seitsemän kymmenestä pitää omakotitaloa ihanteellisimpana asumismuotona
Näin toimii suomalainen demokratia. Pieni äänekäs joukko pitää valtaa ja suuri enemmistö on hiljaa.

4 kommenttia:

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Ensimmäisissä vaaleissa kun sain äänestää, niin isä ja äiti kertoi, että Keskustalaista Oululaista lääkäriä. Ne oli naimisissa, miehet äänesti miespuolista lääkäriä ja naiset naispuolista lääkäriä. Vaikka oltiin maatalosta - niin lääkäriä (mun isä oli haavoittunut sodassa ja lääkäri oli tehnyt hyvän työn (Bach)), lehmiä ja 16ha heinällä. 28 hehtaaria viljalla, ja 380 ha mettää.

Sitten kun pääsin lukioon, (samaan aikaan se oli kun pääsi äänestään) äänestin sukulaistyttöä, Tuulikki Ukkolaa, kun se oli liberaaleissa.

Sitten menikin monta vuotta, opiskelin ja pääsin töihin ja aloin tienaamaan. Sitten muutin Tampereelle ja äänestin Kimmo Sasia, kun se oli kokoomuksen edustaja. Ja luulin, että kun Tampereella ollaan niin tuetaan saman kylämn poikaa.

//////////////

Nyt en enää äänestä kokoomusta, SOSDEM:a, Virheitä ym. En äänestä ketään. En välitä, vaikka GPS Suomessa perseeseenpistettäis ja sillä rahaa kerätään.

En osallistu, kuolen muilla mailla. Vaikka Tolopan kankaalle, haluaisin, että minut haudataan.

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/kirkonkirjat/utajarvi/rippikirja_1876-1885_mko23-34/hakemisto_1.htm

RH kirjoitti...

En tiennytkään, että Detroit on suomalainen kehyskunta...

Strix Senex kirjoitti...

Sanna: Jospa tuolla Detroitin kuvalla oli tarkoitus viitata Detriotissa tapahtuneeseen kehitykseen. Siellähän keskustassa oleva Detroitin kaupunki on slummiutunut ja väki pakenee sieltä kehyskuntiin. Esikaupungit, Metropolitan area, voivat hyvin. Metropolitan arean väkiluku on runsaat 4 miljoonaa. Detroitin kaupungin väkiluku on nyt suunnilleen 800 000, sen oltua korkeimmillaan miljoonan enemmän.

Jaassu kirjoitti...

Ei innosta keskusta-asuminen kerrostalossa. Liian monia ongelmia ja liian vähän vaikutusvaltaa mihinkään ja kaikki on kalliimpaa ja ruuhkaisempaa.

Muutin Hesasta takaisin kymenlaaksoon.
Nyt saa ainakin päättää oman talonsa ylläpidosta ja remonteista ja on oma autotalli sekä muunmuassa 5 omenapuuta joista saatiin kylmäpuristettua omenamehua peräti 100 litraa tänä syksynä.