Kanadalainen National Post on puolestaan tehnyt kokeen, jossa nuori nainen on kulkenut pari-kolme viikkoa hijab-huivi päässään; siis sellainen joka peittää syntisen hiukset ja kaupan, mutta jättää naamavärkin näkyviin. Toimittajan suurena löytönä oli, että kanadassa ei esiinny avointa rasismia, vaan nuorta hijab-naista kohdellaan ja palvellaan paremmin kuin syntyperäistä pottunokkaa. Toimittajan mukaan yliopiston luennolla opettaja meinasi saada sydänkohtauksen kutsuttuaan huivipäätä vahingossa väärällä nimellä säikähdettyään mahdollisia syytöksiä rasistisesta yleistämisestä. Eli siis että hänelle kaikki huivipäät näyttävät yhdeltä ja samalta.
En halua väheksyä muslimityttöjen ja -naisten mahdollisesti kohtaamaa syrjintää tai pilkkaa pukeutumisensa tähden, mutta en oikein osaa pitää toimittajan artikkeliakaan mitenkään laadukkaana journalismina. Vastaavanlaista "tutkimuksellista" uutisointia on koittaa päästä ravintolaan mustalaisporukan kanssa ja salaa kuvata saadut porttikiellot. Varmasti Suomessa esiintyy rasismia ja mustalaisia syrjitään, mutta valitettavasti puolet manneista pilaa sen toisen puolen maineen. Ihan sama tilanne on lähi-itämaalaisten ja afrikkalaisten kanssa: ahkeruudestaan ei näitä ihmisryhmiä maailmalla tunneta vaan pikemminkin seksuaalirikoksista ja mietojen huumeiden kauppaamisesta.
Minkälaisesta toimituksellisesta uutisoinnista te itse pitäisitte? Minusta olisi mielenkiintoista nähdä se, miten vähemmistöt suhtautuvat enemmistöön; mitä he puhuvat enemmistöstä, miten he suhtautuvat saamaansa kohteluun. Riittääkö heillä ymmärrystä valtaväestön luomiin yleistyksiin vähemmistöjen tavoista? Suomalaisia pidetään maailmalla juroina ja hiljaisina, mutta keitä se oikeasti loukkaa? Sellaisiahan me olemme. Vastaavasti suomalaisten maine rehellisinä on ehkä vähän yliampuvaa, mutta edeltävien sukupolvien luomalla maineella on tietty mukava ratsastaa.
Haluan nyt vielä korostaa, että ihmisten syrjiminen mielestäni kerta kaikkiaan väärin, mutta se on niin yleistä, että uskonnon (tai ihonvärin) takia tehdystä syrjinnästä on tehty elämää suurempi rikos, kun taas arkipäiväinen syrjintä on osoitus hyvistä käytöstavoista - oven avaaminen naisille, istuimen tarjoaminen eläkeläiselle, tien tarjoaminen jalankulkijalle jne. Kun maantiellä joku köröttelee kirkkaana kesäaamuna reilusti alle nopeusrajoituksen, kyseessä on joko humalainen maajussi tai lätsähattuinen/ hiusverkkoinen seniorikansalainen. Talvella ainakaan pääkaupunkiseudulla tummahipiäiset eivät ikinä aja ylinopeutta - ilmiö jota olen seurannut vuosikausia. Kun vähän tulee lunta taivaalta, vanhat Opelit ja Nissanit muuttuvat mustien miesten käsissä teiden tukoiksi. Hyvä että kukin ajaa taitojensa mukaisesti, ei sillä.
Mutta miksi ei tehdä dokumenttia, jossa kerrottaisiin siitä, miten vähemmistöt suhtautuvat enemmistöön? On yleisesti tiedossa, että muslimit suhtautuvat länsimaiseen elämäntapaan kielteisesti. Islam on erittäin väkivaltainen ideologia, jossa jumala (Allah) oikeuttaa väkivallan käytön. Riittävän pienenä vähemmistönä (alle pari prosenttia) muslimit ovat yhteistyökykyisiä, minkä esimerkiksi tataarit ovat osoittaneet, mutta mitä suuremmaksi osuus kasvaa, sitä voimakkaammaksi muuttuvat vaatimukset sharian käytöstä. Yhdysvallat, jota käytetään esimerkkinä kansojen sulatusuunista, hyväksyy omien seinien sisällä oman kulttuurinsa vaalimisen, mutta julkisuudessa kaikki ovat "amerikkalaisia". Jännitteet eri väestönryhmien välillä ovat edelleen olemassa ja sähköisiä ovatkin, mutta laajamittaisia etnisiä mellakoita ovat aiheuttaneet vain mustat. Muut vähemmistöt purevat hammasta ja puivat nyrkkiä taskussa. Vain afroamerikkalaisia ymmärretään heidän tuhotessaan elinympäristöään. Onko musta mies niin barbaarinen, että sellainen käytös on valkoisen toimittajanaisen mielestä normaalia?
Vastaavalla tavalla voi kysyä, että onko muslimin pukeutuminen vartalon peittävään niqabiin tai hiukset peittävään huiviin niin edistyksellistä, että sitä pitää sietää? Sotien jälkeen Suomessakin osa vanhoista mummoista peitti hiuksensa ja käveli muutaman askeleen miehensä perässä - tapa joka ällötti minua. Yhä edelleen joissain uskonnollisissa piireissä on tapana, että nainen osoittaa alemmuutensa peittämällä itsensä julkisuudessa. Tätäkö nuoret toimittajat haluavat, kun he kirjoittavat hijabiin pukeutuvien kohtaamasta "rasismista"? Tällainen uutisointi, jossa ihaillaan kivikautisia tapoja, ei kuuluisi saada ihailua vaan arvostelua osakseen.
4 kommenttia:
Tai miten vähemmistöt suhtautuvat toisiin vähemmistöihin, vaikkapa kenialaiset somaleihin. Olennaista on myös, kuka saa määritellä vähemmistön. Somali on Suomessa vähemmistöä, mutta jos tarkastellaan globaalisti, somaleja on paljon enemmän. Homot ovat vähemmistössä, mutta globaalisti heitä on enemmän kuin suomenkielisiä heteromiehiä. Kuka siis saa päättää?
Määrittelyllä luodaan valta-asetelmia. Lainsäädännöllä sementoidaan ja estetään vallasta riisuminen. Kun somaleista on tehty juridinen vähemmistö, ei päätöstä voi purkaa eikä siitä voi minnekään valittaa.
Dokumentti siitä, miten mustalaiset ja somalit tulevat juttuun, olisi hienoa katseltavaa.
Tanskassa kutsutaan naisia, jotka alasasti hunnutettuina partamiesten ohella tuovat shariaa maahan, pukeutumisensa takia naurulokeiksi (hættemåge). On todella ihmeellistä, että tällaista pukeutumisellakin osoitettua fundamentalismia, tuetaan ja siihen odotetaan suhtauduttavan hyväksyen. Ikäänkuin heihin torjuvasti suhtautuminen on rasismia, ja ulospäin selvästi näkyvä suvaitsemattomuus heidän puoleltaan sivuutetaan ymmärtämättä viestiä.
Onhan tämä hurja paradoksi, että suvaitsevaisuuden nimissä juhlitaan maailman suvaitsemattominta ideologiaa ja uskontoa. Sitten kun nämä muslimit haluavat ympärileikata poikansa ja lehmänsä rituaalisesti, niin sitä paheksutaan, mutta naisten säkittämistä iloitaan ja ylistetään. Ei prkl mene päähäni, miten puusilmäisiä nämä naurulokit tosiaan ovat.
Lähetä kommentti