keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Moody's laskee Suomen luokitusta


Pari viikkoa sitten (keskiviikko 22.1.2014) Valtiovarainministeriö tiedotti, että Moody's säilyttää Suomen luottoluokituksen parhaassa AAA-ryhmässä ja näkymät säilyvät vakaina. Heti tämän jälkeen Yle tiesi kertoa, että Moody's antaa luokituksen vasta perjantaina 7.2.2014, eli viime viikon perjantaina. Wall Street Journalin uutisessa on taulukko, jossa Moody's ennakkoon kertoo tulevien luokitusten ajankohdat, jotta sijoittajille ei annetut luokitukset tule yllätyksenä.

Tämän jälkeen Suomessa virisi valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen aloitteesta halu irrottautua hallitusohjelmaan kirjatusta tavoitteesta pysäyttää Suomen valtion velkaantuminen suhteessa kansantuotteeseen. Tällä valtiojohto viestitti, että Suomi on sitoutunut eurovaltioiden sopimaan 60%:n velkakattoon. Pian koko hallitus pääministeri Jyrki Kataisen johdolla alkoi puolustaa Urpilaisen näkemystä, koska sen on ollut muutenkin mahdotonta kursia kasaan vaadittavia säästöjä. Niinpä on helpompi nostaa kädet pystyyn ja laskea housut nilkkoihin.

Onkin huomiota herättävää, että Moody's ei - vastoin siis omaa ennakkotietoaan - antanut uutta luottoluokitusta viime perjantaina. Eikä sitä ole tullut vielä tähän hetkeen asti, joten ainoa selitys on se, että Moody's on päättänyt laskea luokitusta saatuaan jo valmiin luonnoksen tehtyään uutta tietoa, joka ratkaisevasti voi muuttaa sen arviota.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...


Linkkiä tähän hätään nyt ei ole. Taloussanomissa oli uutinen tammikuussa, osaltaan tuo velkahan sisältää eurovastuita. Otamme velkaa ja lainaamme sen sitten..

Anonyymi kirjoitti...


Arkistosta löytyi pari esimerkkiä.
Taataan muiden lainoja.

http://yle.fi/uutiset/eduskunta_hyvaksymassa_valiaikaisen_kriisirahaston_jatkotakauksen/6688293

http://yle.fi/uutiset/hallitus_esittaa_valtiontakuita_lahes_neljan_miljardin_euron_imf-lainalle/6360220