Seksi, tabut ja feminismi

Who's been sleeping in your head? -Brett Kahr

Kuulun varmaankin siihen ylivoimaiseen enemmistöön, jossa ihmiset ovat seksuaalisesti aktiivisia, mutta eivät hyperaktiivisia tai melkeinpä aseksuaalisia selibaatteja. En halua edes yrittää vetää mitään rajaa hyperaktiivisuudelle vaikka niitäkin on olemassa. Suomalaiselle aikuiselle seksin harrastaminen päivittäin on varmasti jo hyperaktiivisuutta, mutta eipä siinä toisaalta vahingoiteta ketään eikä se sillä tavalla ole poikkeavuutta, jonka voisi diagnosoida sairaudeksi. Vastaavasti oman seksuaalisuuden tukahduttaminen esimerkiksi uskonnollisessa kasvatuksessa voi olla perusteltua, mutta sitäkään ei voi pitää sairautena. Kultainen keskitie tuntuu siis toimivan seksin määrän suhteen varsin hyvänä elämäntapana, jos ei ole halua shokeerata tai järkyttää ympäristöään.

Määrän lisäksi toinen ja tärkeämpi ulottuvuus on laadullinen. Laatuun liittyvät sekä ihmisten määrä (yksin vai ei) että toiminta (mielikuvitusta vai ei). Seksuaaliset leikit ravintolan tai työpaikan flirttailusta kivuliaisiin sado-masokistisiin roolileikkeihin ovat lukumäärän ja toiminnan suhteen selkeitä - molemmat konkretisoituvat fyysiseksi teoksi, aktiksi. Yhden osapuolen itse itselleen harjoittama seksuaalinen akti on mahdollista samoin kuin useammat ihmiset voivat unelmoida samasta seksuaalisesta toiminnasta. Hyvän esimerkin tarjoavat pornosivustot, joita tuhannet ihmiset katsovat unelmoiden oletettavasti hyvinkin samanlaisesta toiminnasta. Tässä tilanteessa ihminen ei kuitenkaan varsinaisesti suorita seksuaalista tekoa vaan toiminta rajoittuu unelmiin, mielikuvitukseen (Wikipedia Sexual Fantasy).

Tähän asti kaikki ovat suunnilleen yhtä mieltä, että toiminta ei ole sairautta tai poikkeavuutta. Jos teemme mielenkiintoisen analogian uskontoihin, voimme todeta että valtaosa uskonnoista luokittelee jo monia edellä mainittuja esimerkkejä sekä sairaudeksi että poikkeavuudeksi. Uskonnolla ei oikeastaan ole merkitystä edes sillä, onko kyseessä teko vai mielikuva. Uskonnossa tekoa ja unelmaa ei edes yritetä erottaa toisistaan, mutta eipä niin pyritä tekemään muissakaan uskontoihin verrattavissa olevissa ideologioissa. Joitain punavihreitä nihilistejä lukuun ottamatta kukaan ei vaadi vapautta lapsi- tai eläinseksiin ja moniavioisuuteen. Yhteisöllä on vahva halu säätää raja-aidat seksuaalisille tabuille, koska seksillä on niin valtavan tärkeä merkitys parisuhteen, perheen, suvun ja yhteiskunnan kannalta. Yhteiskunnalliset rakenteet pysyvät pystyssä tai sortuvat seksuaalisten tabujen mukana. Avioliitto on lasten kasvatukseen tähtäävänä instituutiona tuhansia vuosia vanha, eikä se tähän mennessä ole kattanut samaa sukupuolta olevia, vaikka toisaalta lapsia on voitu naittaa jo ennen lisääntymiskykyä.

Lapsia on länsimaisessa kulttuurissa pidetty vasta varsin vähän aikaa erityistä suojelua vaativina yksilöinä. Lasten turva väkivaltaa vastaan on varsin hyvällä tolalla, vaikka törmäämmekin jatkuvasti uutisiin lapsiin kohdistuneista väkivallan teoista. Lapsia sen sijaan ei juurikaan pyritä suojaamaan mielenmuokkaukselta, vaikka julmia esimerkkejä tästä on lähihistoriassamme jopa Suomessa niin uskonnollisten kuin uskonnottomien konservatiivien taholta noussut esiin. Uskonnollinen konservatiivisuus muokkaa lapsia yhtä vaarallisesti kuin uskonnottomien suorittama aivopesu. Erityisen vaarallisena pidän itse henkilökohtaisesti uususkonnollisia "ympäristöliikkeitä", joihin sisältyy vaarallisia ulottuvuuksia misantropiasta suoraan väkivallan ihannointiin. Kun Vihreä ministeri hyväksyy omaisuudensuojan rikkomisen, ei enää puhuta passiivisesta, pasifistisesta vastarinnasta vaan väkivaltaisesta kansalaisaktivismista. Kummallisinta on, että nykyisin pidetään oikeutettuna rajoittaa väkivaltaisesti toisten yksilönvapautta ja omaisuuden suojaa, kunhan "päämäärät ovat hyveelliset".

Kuten edellä totesin, yhteiskunta rajoittaa voimakkaasti seksuaalisia tabuja ja päättää, mitkä tabuiksi nostetaan. Olemme luopuneet valtaosasta seksuaalisia tabuja ja vastaavasti ulottaneet tabut suojaamaan esimerkiksi lapsia. Yleinen harhaluulo on, että muissakin kulttuureissa ja uskonnoissa vallitsisivat samat tabut kuin meillä. Useimmissa maailman maissa tyttö on isänsä omaisuutta, jolle tämä saa tehdä mitä haluaa. Tytön asema ei edes parana avioliiton myötä, minkä jälkeen on miehensä omaisuutta. Kun olemme kieltäneet tyttöjen naittamisen miehille, olemme pohjhimmiltaan luoneet seksuaalisen tabun puolustuskyvyttömien lasten turvaksi.

Nuoret naiset tai hedelmällisyysikäiset tytöt ovat kaikkein alttein ryhmä raiskauksille - ja siksi primitiivisissä yhteisöissä jatkuvan valvonnan kohteina. Feministit yrittävät - nykyisin jo huonolla menestyksellä - väittää että raiskaus on väkivallan väline. Yhä enemmän kannatusta saa näkemys, jonka mukaan raiskaus on seksuaalinen toiminta, jolla voi olla evoluution kannalta suotuisia ominaisuuksia yksilön lisääntymistä ajatellen. Aikuiset yrittävät suojella jälkikasvuaan, ja erityisesti urokselle on tärkeää varmistua, että pennut tosiaan ovat hänen. Evoluutio on suojannutkin ydinperhettä niin, että veljet eivät raiskaa toistensa puolisoita, koska naaras on jo oman "geenialtaan sisällä". Vastaavasti on miehen (ja veljien) tehtävä varmistaa, ettei naaras sikiä ulkopuolisille.

Mielenkiintoinen yhtymäkohta syntyy siinä, että feminismissä uskotellaan ettei raiskaus liity biologiseen lisääntymiseen. Samaan aikaan feminismissä halutaan rikkoa perinteinen avioliittokäsitys uroksen ja naaraan kasvatuksellisesta tehtävästä. Ja kuin pisteenä iin päälle, kasvatuksellinen tehtävä ja avioliitto-instituutio halutaan avata homopareille. Perusteina käytetään triviaaleja yksittäisesimerkkejä tyyliin "kyllä homotkin voivat kasvattaa lapsensa ja tutkimusten mukaan kasvattavatkin paremmin kuin heterot". Kyse ei olekaan yksittäistapauksista vaan siitä, mitä asetamme tabuiksi - missä kulkee seksuaalisuuden yksityinen ja julkinen raja. Mielikuvituksessa vai tosielämässä - yksin vai kaksin.

Mielikuvituksissaan ihminen saa fantasioida mistä haluaa, mutta siirtyessään tosielämään, hänen on otettava huomioon ympäröivä yhteiskunta, johon kuitenkin biologia kuuluu ja evoluutio vaikuttaa. Kun avioliitto tai adoptio-oikeus rajataan avioliitossa oleville heteropareille, sitä vastustetaan feministien hellimällä käsityksellä siitä, että evoluutio ei olisikaan ohjannut sukupuolia erilaisiksi. Miehiä ohjaa kauneus (lisääntymisikäinen naaras on kauneimmillaan) ja naisia huoli jälkeläisten turvallisuudesta (sitoutuuko mies ja kuka elättää lapset jos ei sitoudu).