keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Vasemmistopopulistit Grillo ja Sinnemäki

Jyrki Katainen on tullut luoneeksi tahattomasti uuden poliittisen sketsin hokemallaan "vastuunkantamisesta". Se on tarkoittanut rahan kaatamista vuotavaan veneeseen, ja kuten kaikella toiminnalla, silläkin on motiivinsa. Motiivi on ilmiselvästi Kataisen henkilökohtaisen edun saaminen - kenties joku tuleva EU-virka? - mutta motiivin on uskoteltu olevan Suomen kansalaisten edun ajaminen. Niin röyhkeä ei Katainen uskalla olla, että päin näköä tunnustaisi hallituksensa ajavan ei-suomalaisten etua. Joten on ajaudutu hullunkuriseen tilanteeseen, jossa maksamalla Kreikalle Suomi ikään kuin mutkan kautta ajaakin omaa etuaan. Uskoo ken tahtoo, eihän uskontoja vielä kokonaan ole kielletty.

Italian parlamenttivaaleissa on äänestetty ristiin, mutta pari havaintoa sentään on nähtävillä. Ensiksi, EU:n kultapoika ja edellinen pääkanisteri Mario Monti sai vain 10% kannatuksen. Toinen on Silvio Berlusconin paluu neljänneksen ääniosuudella vallan lähteille. Hänen nousunsa voi halvaannuttaa vaalit voittaneen perinteisen vasemmistopuolueen kyvyn toteuttaa politiikkaansa. Kolmas ja ehkä merkittävin asia oli paikallisen Aki Kaurismäen nousu valtakunnansarjaan. Beppe Grillo on koomikko, joka hankki melkein 25%:n kannatuksen vaatimalla mm. eroa EU:sta, maanpuolustuksen lopettamista, äärimmäisen tiukan "ilmastolain", valtionvelan korkojen maksamisen lopettamisen, 20-tuntisen työviikon ja ilmaiset internetyhteydet ja tabletit lapsille.

Ymmärrän, että vasemmistomedia keuhkosi itsensä henkihieveriin English Defence Leaguen, Marie Le Penin, Perussuomalaisten ja Jobbikin kaltaisista "äärioikeistolaisista" populistiliikkeistä, mutta sitä en ymmärrä, miksi niitä kutsutaan "äärioikeistolaisiksi. Ehkä kaikkia noita yhdistää maanpuolustustahto ja se, etteivät ne hyväksy puolustusbudjetin leikkausta. Sen takia kenties Grilloa ei pidetä "äärioikeistolaisena", vaikka hänen teemansa seurailevat varsin tarkasti Benito Mussolinin perinteistä fascismia. Blogini lukijat muistanevat: kaikki valtiolle, ei mitään valtion ulkopuolelle, ei mitään valtiota vastaan. Erityisesti tuo valtionvelan korkojen maksamattomuus on lähes täydellinen fascistinen ulottuvuus: pahat ulkomaiset kapitalistit jääkööt nuolemaan näppejään.

Anni Sinnemäki kirjoittaa blogissaan aika tyhjentävästi, että koomikko Beppe Grillon tavoitteet ovat melkein yhteneväiset Vihreiden kanssa. Hyvä Anni - pisteet kotiin rehellisyydestäsi:
Koomikko Beppe Grillon puolue, ”Viiden tähden liike”, keräsi 25,5 prosenttia äänistä ja oli vaalien suurin voittaja. Grillon ohjelma on ydinvoimavastainen, se ajaa pyöräilyn olosuhteiden parantamista, energiatehokkuutta ja uusiutuvaa energiaa. Itse asiassa liikkeen ohjelma perustuloineen muistuttaa paljon vihreiden ohjelmaa, höystettynä piraattien tavoitteilla.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Käsittääkseni tuon sirkuspellen liike on vaalien jälkeen Italian suurin yksittäinen puolue. Muut olivat erilaisia koalitioita ja vaaliliittoja.
t. Pörri Orava

IDA kirjoitti...

Itse käsitin, että noilla ei ollut yhteistä ohjelmaa, vaan jokainen ehdokas oli vapaa ajamaan omia juttujaan. Voin olla väärässä; en seurannut juuri ollenkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Helppoa on olla ydinvoiman vastustaja Italiassa, kun koko maassa ei ole yhtään ainoaa ydinvoimalaa. Sähkön hinta kyllä hipoo taivaita.

Valkea kirjoitti...

Beppe Grillon voitto on hyvä kahdesta syystä. Se hajottaa Eu:ta ja siten eliitin valtaa, ja tuottaa potentiaalisesti tappioita valtioiden sosiaalitukien varassa eläville suurpankeille (on jo vihdoin aika).

Muilta osin Grillo tietysti osoittaa, että italialaiset haluavat olla ja elää valtion paapottavina.