maanantai 11. helmikuuta 2013

Seksuaalinen vallankumous

2000-luvun Suomessa ei tunnuta muistettavan, että vain 40 vuotta sitten naiset eivät päässeet ravintolaan ilman miesseuraa ja eläminen avoliitossa vaati roimasti rohkeutta. Paine kulttuurisille muutoksille oli vahva, koska maaseutu ei kyennyt elättämään suuria ikäluokkia, jonka tytöt ja pojat tulvivat työmarkkinoille Suomessa ja Ruotsissa. Suuret ikäluokat syntyivät sotien jälkeen, mikä voi olla osa kansakunnan selviytymistaistelua - luotiin kaatuneiden tilalle uusi ikäluokka. Tai sitten kyse oli vain ehkäisyn puutteesta ja lääkehoidon nopeasta kehityksestä. Vielä sotien aikaan ihmisiä kuoli nyt helposti hoidettaviin tulehduksiin. Verenmyrkytys - joka oikeastaan ei ole verisuonen vaan imusuonen tulehdus - oli pelätty oire.

Olen kirjoittanut aiemminkin siitä, että Suomessa ei ole lääkäripulaa, sillä lääkäreitä Suomessa on ennätysmäärä (Vetävän käsi 16.7.2010, Lääkäripula 10.2.2012 ja Terveyskeskusmaksu 27.10.2012). He ovat väärissä tehtävissä kuten Yleisradio toteaa. Kyse on yksinkertaisesti sanottuna keskusjohtoisen ideologian kyvyttömyydestä kohdentaa tarjonta vastaamaan kysyntää. Jälleen yksi esimerkki pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan ongelmista, joita poliittinen eliitti piilottelee, koska sille tärkeämpää kuin kansalaisten hyvinvointi on pääsy hallitsemaan kansalaisten rahoja. Fascismi on muuttunut öisin ovia potkivista nahkasaappaista aikuisille ihmisille päivähoitopaikkoja tarjoavaksi äitihahmoksi. Yhtä kaikki, luonteeltaan se on yksilönvapauksia rajoittava, vaikka tarkoitus onkin hyvä.

Eräs suurten ikäluokkien aikuistumiseen liitetyistä myyteistä koskee ehkäisylääkettä eli e-pilleriä. Kun naisille tuli mahdollisuus seksiin ilman pelkoa lapsen saamisesta kelvottomalla isäehdokkaalle, yhteiskuntamoraalin uskottiin rapautuvan. Sukupolvien ajan on uskoteltu, että nimenomaan pelko ei-toivotusta raskaudesta johti sukupuolisiveelliseen käytökseen eli suomeksi sanottuna pidättäytymiseen avioliiton ulkopuolisista seksisuhteista. Jossain määrin samasta asiasta on kyse, kun islamilaisessa maailmassa suvun miehet vahtivat silmät(kin) kovana sisarustensa neitsyyttä, ettei tyttö menetä aviomarkkinoilla arvoaan ja jää veljiensä elätiksi. Yksikin ylimääräinn suu ruokittavana ilman lapsen isän antamaa taloudellista tukea on voinut olla kohtuuton taakka naisen perheelle vielä 1900-luvun alkupuolen maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa, mutta 60-luvulla elintaso oli niin korkea, että nälkään ei kuollut kukaan.

Tammikuussa julkaistun uuden tutkimuksen mukaan seksuaalinen vallankumous ei ehkä sittenkään sattunut juuri e-pillerin syntyaikaan vaan pikemminkin penisilliinin. Vuonna 1939 20.000 amerikkalaista kuoli kuppaan ja sitä sairastavia oli arvioiden mukaan 600.000. Penisilliinin keksimisestä (1928) kului 15 vuotta ennen kuin sillä alettiin hoitaa kuppaa, ja kymmenessä vuodessa sairaus oli periaatteessa täysin nujerrettu. Koska e-pillerin saatavuutta rajoitettiin voimakkaasti aina 70-luvun alkuun asti ja koska seksuaalinen vapautuminen alkoi jo 50-luvulla, ei e-pillerillä ilmeisesti ollut mitään suurta osuutta historian kulkuun seksuaalisen vapautumisen kannalta. Kysymys kuuluukin, että miksi sitten juuri e-pilleri sai kyseenalaisen maineen seksuaalisuuden vapauttamisesta eikä penisilliini?

En tiedä vastausta, mutta kyse voi olla ihan puhtaasti vahinko. Toinen vaihtoehto on se, että juuri 70-luvulla feminismi alkoi saada runsaasti näkyvyyttä ja valtaa. Feminismi oli leimallisesti vasemmistolaista yhteiskuntapolitiikkaa ajava liike, ja kuten olen lukuisia kertoja tähdentänyt, sosialismin ydinajatus on, että on olemassa ihmisryhmiä, jotka eivät selviä ilman valtion väliintuloa. Tässä ajattelutavassa erityisesti kaikki valkoisen miehen uhrit nähdään ryhminä, jotka tarvitsevat valkoisen miehen rahaa korvaukseksi kaikesta kärsimästään. Kukapa olisikaan mielekkäämpi valkoisen miehen uhri kuin raskaaksi tullut yksinhuoltaja?

Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, maailman pahimmissa ongelmapesäkkeissä riehuu kuppaepidemia. Islamilaiseen kulttuuriin kuuluva kunniakäsitys - siis naisen siveellisyydestä - selittää tietenkin synkät tilastot, koska samat tautipesät tartuttavat satoja tai jopa tuhansia miehiä. Ehkäpä islamilaisessa maailmassakin seksuaalinen vallankumous vaatisi puhjetakseen pelkästään kunnollisen penisilliinikuurin.
70-luvulta asti on väitetty, että nimenomaan vanhempien kasvatus tekee lapsista hyvä- tai huonotapaisia. En halua vähätellä kasvatuksen merkitystä monessa suhteessa, mutta kuitenkin lapsen kavereilla on vähintään yhtä suuri merkitys kuin kasvatuksella. Esimerkiksi meille eurooppalaisen arvomaailman jakaville on selvää, että lapsen ongelmat johtuvat liiallisesta kurista (tai vastavuoroisesti sen puutteesta). Kuitenkin jos katsotaan esimerkiksi Kiinaa tai Intiaa, niin siellä valtavirta uskoo nimenomaan kovaan kuriin. Samoin Amerikan uskonnollisessa konservativismissa vannotaan päihteettömyyteen ja siveyteen hyveinä, kun taas Euroopassa alaikäisinä kännäävistä ja teini-iässä sukupuolisuhteet aloittavista tytöistä kasvaa myöhemmin ihan kelvollisia äitejä. Ainakin ymmärtämään omien lastensa paheet :)

Mutta siis mistä sitten kumpuavat huonotapaiset lapset, jos vanhempien kasvatus ja mahdollisesti hyväkään ystäväpiiri ei suojele lapsen kehitystä? Miksi edes nykyisiin mittasuhteisiinsa kasvanut lastenhuoltolaitos ei pysty estämään osaa lapsista syrjäytymästä? Tiedän että ajatukseni on vastoin yleistä näkemystä, mutta minusta tuntuu yhä vahvemmin siltä, että huonotapaisuus ja -osaisuus periytyy. Lihaville vanhemmille tulee lihavia lapsia ja rikollisille vanhemmille tulee rikollinen jälkipolvi, koska he perivät niitä ominaisuuksia, jotka altistavat rikollisuuteen (kuten impulsiivisuus, kyvyttömyys myötäelämiseen, päihderiippuvuudet jne jne) ja lihavuuteen. Laajasti nykyään ajatellaan, että huono-osaisuus on (marxilaisittain sanottuna) seurausta taloudellisesta epätasa-arvosta, ja sen poistaminen on ratkaisu epäsosiaalisuudesta johtuviin ongelmiin. Mutta jos epäsosiaalisuus onkin perinnöllistä, niin seksuaalinen vapautuminen ei johtunutkaan ehkäisystä vaan siitä, että itsetuhoisesti toimiville yksilöille ei enää ollut pelkoa saada tappava tauti.

2 kommenttia:

RH kirjoitti...

Varmasti lapset perii vanhemmiltaan erilaisille asioille altistavia tekijöitä, mutta myös vanhempien suhtautuminen esim. terveelliseen ruokaan tai lain kunnioittamiseen vaikuttaa suuresti. Jos jääkaapissa on vaan roskaruokaa tai kotona lyödään ja pidetään sitä normaalina, se on lapsillekin hyväksyttävää. Mistä se lapsi oppii oikean ja väärän, jos ei kotoa?
Siihen vielä nuo mahdolliset perityt ominaisuudet...

Meillä onneksi laiha isä tasapainottaa läskin äidin vaikutusta :)

Anonyymi kirjoitti...

Olen tullut samanlaiseen johtopäätökseen, yleensä siinä asiayhteydessä tosin, kun aina joka viikko joku puhuva pää tai aloitteleva bloggari päivittelee sitä, että rikkaat rikastuvat (ja köyhät köyhtyvät, mikä itse asiassa useimmiten ei pidä paikkaansa)

Olen ihmetellyt, että jos on ollut älyä ja kykyä tulla rikkaaksi, mihin nuo ominaisuudet sitten katoaisivat, jos rikastuminen pysähtyisi johonkin keinotekoiseen rajaan? Ts. jos jollakulla on älliä tehdä tänä vuonna miljoona, miksi hän ei ensi vuonna tekisi toista?

Kyse on varmasti niiden ominaisuuksien yhdistelmästä, perityistä ja opituista, joita vaaditaan rikastumiseen.

Jos tämä pitää paikkansa, niin yhtä hyvin syrjäytymiseen vaikuttavat syrjäytyvän yksilön ominaisuudet, eikä jokin ilmasto tai kapitalistit tai George Bush.

Vastikkeettoman rahan antaminen syrjäytyjille mahdollistaa vain syrjäytymiseen johtavien ominaisuuksien ja tapojen korostumiseen ja syrjäytymisen pahenemiseen, koska mikään ei kannusta / pakota näistä tavoista luopumiseen.

- Pörri Orava