perjantai 1. helmikuuta 2013

Omituinen tapaus

Toissapäiväinen puukotus Jyväskylässä äärivasemmistolaisen kirjasen julkaisutilaisuudessa avasi hetkessä avoimen näkymän Suomi-neidon poliittiseen maailmankuvaan. Poliittinen valtavirta on niin vasemmistolaista, että meillä on todellisia vaikeuksia ymmärtää, että suomalainen hyvinvointivaltio on sosialismia - tarkemmin sanottuna liberaalia fascismia. Pääkanisteri Jyrki Katainen kauhistelee, että suomalainen sananvapaus on vaarassa. Suojelupoliisi puolestaan niputtaa kirjan kirjoittajat Anderssonin, Koivulaakson ja Brunilan äärivasemmistoksi ja toteaa, että ääriliikkeiden välinen yhteenotto oli odotettavissa ennemmin tai myöhemmin. Suojelupoliisin mielestä Suomen suurimmat turvallisuusuhat ovat äärivasemmistolaisuus ja islam.

Alkuun pidin melko luultavana, että puukotus oli silkka mainoskikka kirjan julkistamisen yhteydessä, mutta poliisi on tätä kirjoittaessani ilmoittanut pidättäneensä joitain henkilöitä tapauksen osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola ihmettelee samaa, miten ääriliikkeiden väkivaltaa esiintyy aina siellä, missä Andersson ja Koivulaakso esiintyvät. Pidättäydyn enemmistä arveluitteni esittämisestä, mutta ihmettelen kyllä itsekin samaa.

Wikipedia määrittelee äärioikeiston olevan parlamentaarista toimintaa (vrt. ulkoparlamentaarinen). Silti samainen Wikipedia nimeää ulkoparlamentaarisen Suomen vastarintaliikkeen esimerkkinä äärioikeistosta. Se voi sitä hyvin olla ja mikäli näin myös on, en itse ole lainkaan huolestunut suomalaisesta äärioikeistosta. Se näyttää olevan pienen älyvapaan porukan julkisuushakuista angstia vailla mitään mahdollisuutta saavuttaa edes eduskuntavaalin äänikynnystä ylittävää kannatusta. Sen sijaan kotimainen äärivasemmistolaisuus on saavuttanut mittasuhtet, joista Juri Derjabin olisi ollut ylpeä.

Saksassa pidetään turvallisuusuhkana äärivasemmistoa, mistä kirjoitin aikaisemmin (Viimeinen pari uunista ulos 28.6.2011). Jyväskylän tapaus ja sen pääsy Ylen radiouutisten pääuutisaiheeksi ei anna kaksista kuvaa suomalaisen sisäpolitiikan tai median tasosta. Positiivisia puolia on vaikea keksiä, ellei sellaisena pidä ääriliikkeiden kautta hahmottuvaa yleistä keskusteluilmapiiriä. Kun tasavallan ylin johto antaa sympatiansa äärivasemmistolle, voi se avata joitain suomuja ihmisten silmiltä. Kannattaa nimittäin muistaa, että äärioikeistolaisuus on poliittinen ideologia siinä missä äärivasemmistolaisuuskin. Molemmat ovat yhtä huonoja ja vain toisen demonisoiminen on hyvä osoitus liberaalin fascismin noususta valtaan.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Itse ihmettelen Eerolan kytkemistä tähän tapaukseen median taholta.
Koko tapaus todella saattaisi vaikuttaa hivenen erikoiselta jos olisin taipuvainen salaliittoteorioihin, mitä en onneksi ole.

Kyllähän se melko selvää on että jos haluat tunkeutua johonkin tilaisuuteen aiheuttamaan häiriötä kannattaa pukeutua mahdollisimman neutraalisti. Luotiliivit, suojakäsineet ja hitsauslasit sekä kymppikassi bisseä kädessä eivät ihan ole sitä. siinä mielessä nämä "patriootit" eivät ihan heti sovellu ainakaan perinteisiin vakoiluhommiin.

Nähtävästi vasemmistoporukoissa pukeutumisella erotutaan, kuten Dan Koivusalon tapauksissa on käynyt aiemminkin.

-Tikka

Anonyymi kirjoitti...

Onko nyt sitten käynyt niin, että Stalinin temppu kutsua kilpailevaa sosialistista liikettä oikeistoksi, sittemmin äärioikeistoksi, on lopullisesti lyönyt itsensä läpi myös asiasta ilmeisen perillä olevien tahojen, kuten Kumiksen, kielenkäyttöön?

Minulle oikeistolaisuus merkitsee klassisen liberalismin mukaisia aatteita ja toimintaa. Mielestäni minkään sortin sosialismi, fascismi, tms. totalitaarinen liike ei voi olla minkään sortin oikeistoa, edes ääri sellaista. Minulle *äärioikeistolaisuus voisi olla sen sortin anarkismia, jossa kielletään minkäännäköisen valtion olemassa olon oikeutus kokonaan.

Surullista oli aamulla lukea, kuinka J. "väärentäjä" Katainen oli huolissaan "sananvapauden rajoittamispyrkimyksistä."

- Pörri Orava

* vrt. äärimmäisen paha-> paha -> hyvä -> äärihyvä???

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Lainaus: "Molemmat ovat yhtä huonoja ja vain toisen demonisoiminen on hyvä osoitus liberaalin fascismin noususta valtaan."

Exactly!

Voin vain huvittuneena seurata sivusta suomalaisen yhteiskunnan heikkoutta ja jakomielitautia. En voi sanoin kuvata inhoani äärivasemmistoa kohtaan ja median yms. täydellistä tietämättömyyttä todellisuudesta - skitsofrenia.

Ainoa posittiivinen seikka oli Alexsander Stubb, hänen pisteen nousi reilusti mun silmissä.

- buuri johannesbuurista -

Anonyymi kirjoitti...

Uusimmat puukkohippakäänteet:
http://poliisi.fi/poliisi/keski-suomi/home.nsf/PFBD/985988DBDBD942C6C2257B05002A407E

Anonyymi kirjoitti...

http://www.radiorock.fi/podcast?vt=audio&vid=305570