Ajattelutavassa unohdettiin kertoa, että se toimeentulotuen euro on ensin otettu lainana ulkomailta, mutta kerrotaan se nyt. Tai tarkkaan ottaen siitä on otettu noin 20 senttiä lainana, eli siinä suhteessa kun julkinen sektori rahoittaa toimintaansa velalla. Ja se loppu 80 senttiä on verotettu, joten se on pois jonkun toisen kulutuksesta. Jokainen julkisen sektorin työntekijöiden palkkoihin ja tulonsiirtoihin käytetty euro on pois jostain muusta kulutuksesta, ellei se ole velkarahaa.
Hurri on hyvä toimittaja, mutta tässä asiassa hän kuitenkin ampuu omaan jalkaansa. Nimittäin, eurokriisissä on kyse erityisesti julkisen sektorin paisumisesta yli äyräittensä, koska se on ottanut tehtäväkseen yhä laajemman joukon asioita. Länsimaissa ei veronkorotuksilla saada enää kasvatettua verokertymää, koska kulutus ohjautuu sinne, missä verotus on lievempää. Ja sen seurauksena viimeiset 30-40 vuotta veroaste on noussut spiraalin lailla tasaisesti joka puolella. Terho Pursiainen nimitti käsitteen aikoinaan "Kuninkaan aarteeksi". Yhteiskunta on ottanut seurakunnille ennen kuuluneen tehtävän moraalinvartijana. Aiemmissa uskonpuhdistuksissa papit pääsivät hengestään ja kirkko menetti kultansa kuninkaalle. Tällä kertaa papit eivät pääse hengestään, koska luopuvat vapaaehtoisesti moraalistaan.
Nykyinen julkinen sektori on ylittänyt sen lakipisteen, jossa verokertymä on suurin mahdollinen. Juuri tällä hetkellä elämme reaalitalouden syvintä vaihetta, ja ensi vuoden aikana talous lähtee uudelleen kasvuun. Nykyisin yritykset käyttävät tuotannonohjausjärjestelmiä minimoidakseen toimintaansa sitoutuneen pääoman. Se on sitä kvartaalitaloutta ja globalisaatiota. Vapailla pääomamarkkinoilla tehoton raha on kallista, koska sijoittajat voivat investoida sellaiseen maahan ja yritykseen, jonka hallinto on läpinäkyvää. Julkinen sektori ei ole tässä suhteessa poikkeus. Koska Suomen hallitus ei kykene leikkaamaan hallinnon kuluja, markkinat tulevat tiputtamaan Suomen luottoluokitusta. Se ei niinkään johdu sinänsä kyllä näköpiirissä jo olevasta "ylivelkaantumisesta" vaan siitä, että sijoittajat ymmärtävät Pursiaisen ajatuksen kuninkaan aarteesta. Luottoluokitus kuvaa sijoittajien uskoa siihen, että valtio saa omilta kansalaisiltaa kerättyä veroina ne varat, jotka se tarvitsee korkojen ja lyhennysten maksuun. Suomen osalta tuo hetki lähenee lujaa vauhtia, eikä edes kirkon ryöstöstä ole tällä kertaa pelastukseksi.
Pursiainen pohtii sitä, minkälainen on se moraali, jonka tavalliset ihmiset luonnostaan omivat ja soveltavat elämäänsä. Nykyisin voi rehellisesti todeta, että ihmisten moraalikäsitys on muuttunut parissakymmenessä vuodessa. Vielä 90-luvun lamassa suomalaiset olivat ylpeitä vanhasta fraasista, jonka mukaan Espalla saattoi turisti unohtaa lompakon puistonpenkille ja sen sieltä myöhemmin hakiessaan huomaavan rahojen olevan tallessa. Vaikka tuo stereotypia olikin 50- tai 60-luvun Matkailun edistamiskeskuksen videolta, se piti paremmin paikkansa kuin nyt. Yhteistä hyvää ei ole, koska monet asiat ovat keskenään ristiriitaisia. Mitä suuremmaksi valtio paisuu, sen useammin ihmiset huomaavat joutuvansa rahoittamaan asioita, joita he eivät tue vaan joita he jopa vastustavat.
Moraalikato on turhan voimakas ilmaisu, mutta ilmiselvästi suomalaiset pitävät entistä useammin oikeana sitä, että valtio saa puuttua yksilöiden elämään hyvin monin tavoin. Tämän uutisen myötä joku viranomainen jopa otti tehtäväkseen ohjeistaa kansalaisia, että lapsia ei oltu lyöty laimin, vaan "vanhemmilla on oikeus silloin tällöin jättää lapset yksin kotiin, jos he tai joku heistä on teini-ikäinen". Usko hyvinvointivaltioon on yhtä sokeaa kuin usko mihin tahansa asiaan, ja valitettavan usein siihen liittyy myös toisia pakottamaan pyrkiviä piirteitä joko lainsäädännön avulla tai yhteisöstä eristämällä.
Valtion menojen leikkaaminen tässä tilanteessa on paitsi taloudellinen pakko myös moraalinen kannanotto. Eurooppalainen sosialismi on ajanut itsensä samanlaiseen umpikujaan kuin muutkin varhaisemmat sosialistiset yhteiskuntakokeilut. Ylivelkaantunut valtio johtuu moraalikadosta (siis maksuhaluttomuudesta) koska ihminen on perusluonteeltaan itsekäs eikä ole loputtomiin valmis työskentelemään toisten eteen. Kuten Pursiainen hyvin sanoo, poliitikon tärkein hyve - kardinaalihyve - on kyky asettaa asiat tärkeysjärjestykseen. On kuitenkin myös ihmisiä, jotka menettävät toimintakykynsä moraalisissa ristiriidoissa, kuten maamme hallitus juuri nyt osoittaa. Kun on valittava kahdesta väärästä vähemmän väärä eikä voi luvata pelkkiä oikeudenmukaisia asioita äänestäjille, punnitaan poliitikon oma moraali. Valitettavasti hallituksemme jäsenet jatkuvasti osoittavat toimillaan, että he ovat hyvinvointivaltion kasvatteina ulkoistaneet oman moraalinsa valtiolle. Kun valtion johto on ulkoistanut moraalinsa, ei valtiolla ole moraalia.
18 kommenttia:
KT: 'Ja sen seurauksena viimeiset 30-40 vuotta veroaste on noussut spiraalin lailla tasaisesti joka puolella.'
Tieto ei pidä paikkaansa. Kokonaisveroaste ei ole noussut yli 20 vuoteen vaan jopa jonkin verran alentunut.
Tarkoitin lähinnä että 70-luvulta tähän päivään (ja jo vuoteen '90 kuten huomautat) veroaste on tuplaantunut.
Tässä on nyt sellainen ongelma, että vaikka olen sinänsä samaa mieltä siitä, että kokonaisveroaste on liian korkea (puhumattakaan että verot kerätään aivan väärästä paikasta), niin väitteesi ovat monilta osin vääriä. Koko paketti on itseasiasa täysin pielessä, mitä tulee "sosialismiin" jne. Se on se, mitä olen nimittänyt postmodernismiksi jutuissasi: niillä ei ole todellisuuspohjaa.
Tämä sekoilu on tullut jostain, en tiedä mistä se on tullut, mutta epäilen sen tulleen USA:sta. Siellä kun "fair and unbiased" media, jossa yksinkertaisten taloudellisten tosiasioiden sanominen on "vasemmistolaista" ja "oikeistolaista" on se, että huudetaan pää punaisena jotain mikä ei edes etäisesti muistuta sitä, miten asiat oikeasti ovat.
Tämä on populismin ytimessä. Argumentaatiolla joka ei ole lainkaan ankkuroitunut yhtään mihinkään todellisuuteen, perustellaan politiikkaa joka vie johonkin virtuaaliseen "suuntaan" vaikka sillä on tosiasiassa usein aivan päinvastainen vaikutus.
Mitä ne tosiasiat sitten ovat?
- Julkisyhteisöjen osuus työllisyydestä kasvoi noin vuoteen 91 asti, ja se on sen jälkeen ollut hienoisessa laskussa. Vuoden 2007 jälkeisenä ainakana on ollut pientä lisäystä koska työttömyys on hieman noussut. Se on tällä hetkellä noin 25 prosenttia työvoimasta (muutama prosenttiyksikkö voi heittää). Julkinen sektori siis kyllä turposi 80-kuvulla, mutta turpoaminen päättyi näiltä osin lamaan.
Kokonaisveroaste saavutti huuippunsa 2000-2001, kun se kävi hetkeksi 48%:ssa. Vinna 1991 se oli noin 45% ja tänä vuonna se on noin 43%. 1977, eli 35 vuotta sitten se oli 40%.
Valtion puuttumista kuvaa paremmin kuitenkin julkisen kulutuksen osuus BKT:sta, joka on noussut, se on tänä vuonna noin 55%. 90-luvun alupuolella se kävi yli 60 prosentissa. Nykyinen budjettivaje on (90-luvun lamaan verrattuna) peräisin matalammista veroista, ei niinkään suuremmista menoista.
Muutenkin tällä hetkellä Suomessa valtio toimii melkein kaikilla mittareilla olennaisesti vähemmän "sosialistisesti" kuin esimerkiksi Ahon porvarihallitus aikanaan. Suunta on siis ollut pikemminkin poispäin sosialismista. Tässä kohtaa on toki syytä kritisoida esimerkiksi sitä, että muutos on ollut vajavainen tai liian hidas.
Mutta väite että sitä ollaan lisätty on täyttä potaskaa.
Syy siihen, miksi epäilen että tämä on tuontitavaraa USA:sta, on se, että USA:ssa on ollut samansuuntainen kehitys aina demokraattipresidenttien johdolla.
Obamaa syytetään esimerkiksi massiivisesta sosialismista, vaikka tosiasiassa valtion menojen osuus on viimeisten kolmen vuoden aikana pienentynyt, 27 prosentista 24.5 prosenttiin BKT:sta. Valtion työntekijöiden osuus työvoimasta on samaten samaan aikaan hieman laskenut. Kokonaisveroaste on noussut vain niiltä osin kuin Bushin säätämät tilapäiset ylimpiin tuloluokkiin kohdistetut verohelpotukset ovat rauenneet.
Näiden juttujen taustalla on sellainen maailmankuva, jossa tärkeintä on se, että puhutaan tietynlaisesta politiikasta, mutta todellisuudessa tällä ei ole merkitystä. Ihmiset luokitellaan "sosialisteiksi" ja "ei-sosialisteiksi" esimerkiksi ihonvärin, seksuaalisen suuntautumisen, musiikkimaun, pukeutumisen, jne jne perusteella. Se, millaista politiikkaa tai millaista valtion roolia he todellisuudessa ajavat, ei ole merkityksellistä.
Se ei ole merkityksellistä, koska kyse ei ole todellisuudessa siitä, mitä julkinen valta tekee tai ei tee; jotkut kysymykset tietenkin nostetaan esille, kuten vaikka homoliitot tai ympäristösäädökset, mutta näiden ei ole tarkoituskaan olla relevantteja poliittisia kiistakapuloita, vaan eräänlaisia bannereita, joiden juurelle sitten keräännytään huutamaan iskulauseita.
Suomessa näitä leirejä on nyt kertynyt persujen ja vihreiden (ja osin joidenkin queer-kommareiden; raja vihersirkukseen on häilyvä, ja siksi en ihmettele että niitä sekoitetaan) ympärille. Niissäkin poliittisten kysymysten relevanssi on mitätön. Itse pidän esimerkiksi vaikka EK:n johdosta tulevia lausuntoja siitä millaista politiikkaa ne toivovat paljon relevantimpana indikaationa siitä, mikä on tärkeätä suomalaisten yritysten kilpailukyvylle, kuin Persujen avautumisia ympäristöveroista.
Mutta hei, ei se mitään. Kato todellisuus on sitä, mitä me sanotaan sen olevan. Niinhän se tässä postmodernissa maailmassa menee. Jäämerikin on elokuussa jäässä aina huippuvuorille saakka, jos vain me sanotaan niin, jos uskotaan oikein kovasti.
Pahoin pelkään, että vielä perustetaan uusi ministeriö ja luonnollisesti ministerin virka esim. "hallinnoimaan" Kreikkaan "sijoitettuja" pääomia. Tai kuntaliitosministeriö, kuntaliitoksia vaudittamaan!
Ainakin yhdessä asiassa valtiomme onnistuu hyvin, inflaatiossa ja sen kiihdyttämisessä, jota osaltaan pienentää palkan- korotusten "jäädytys"
Siis kyse ei nyt ole viimeisten kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden ajalta. Ei Obaman tai Bushin/Clintonin ajoista. Kyse on hieman huonosti määriteltynä "megatrendistä", eli koko 1900-luvun käynnissä olleesta länsimaiden sosialisoitumisesta.
Se, onko joku suhdeluku 27 vai 24,5% on minun silmissäni merkityksetöntä. Kokonaisveroaste on huomattavasti hankalampi käsite, koska 70-luvulla tehtiin yleisesti kuutamokeikkoja ja verotus oli kovin kapealla pohjalla. 90-luvulta alkaen on toistettu sitä, että "veropohjaa" tulee laajentaa, ja nythän se onkin niin laaja, että verojen kiertäminen alkaa olla mahdotonta.
Ainakin yhdessä asiassa valtiomme onnistuu hyvin, inflaatiossa ja sen kiihdyttämisessä
Inflaation kanssa olemme tottuneet - ainakin koko minun elinikäni - elämään, joten se ei ole vaarallinen. Toki se on demoralisoiva, koska asiansa hyvin hoitaneet ja säästöjä pankkitileilleen keränneet ovat häviäjiä. Sivukorvalla kuultuna vaikuttaa siltä, että sijoittajat olisivat palanneet asuntomarkkinoille. Katsellaan nyt mitä tapahtuu.
Palaan vielä lyhykäisesti tuohon Tiedemiehen ideologiseen paatokseen. Täällä ladattavissa olevasta tiedostosta näkee, kuinka kokonaisveroaste on kehittynyt (kuvio 23). Öljykriisiä lukuunottamatta kokonaisveroaste on ollut alle 35%, ja nousi sieltä huippuunsa viime vuosikymmenellä eli lähelle 50 prosenttia. Sen jälkeen se on laskenut nimellisesti alimmillaan 43 prosenttiin, mutta vastineeksi valtio velkaantuu vauhdilla, joka veroiksi per tässä ja nyt nostaisi veroasteen yli 50%:n. Eli Tiedemiehen argumentista tuli asiallisen sijaan lähinnä propagoiva. Tai ainakaan minä en ymmärtänyt kommentin painoarvoa asiatiedon kannalta.
Asian voi ihan käytännönläheisesti tarkistaa myös toisesta (kuvio 4) suunnasta. Vielä 50-luvulla työssä käyviä julkisen sektorin työntekijöitä oli 0,2 miljoonaa ja heitä elättäviä yksityisen sektorin työntekijöitä 2,0 miljoonaa. 70-luvulta käynnistyi kirjoituksessa mainitsemani muutos, ja sen jälkeen kokonaisveroastetta on pitänyt nostaa, koska julkisen sektorin työntekijöiden määrä on kasvanut yli 0,6 miljoonan ja heitä elättävän yksityisen sektorin määrä pysynyt samana.
Tämä muutos ei tapahdu ilman kokonaisveroasteen nousua, minkä luulisi Tiedemiehenkin ymmärtävän, mutta näköjään ei. En tiedä miksi näitä samoja perusasioita pitää käydä läpi yhä uudestaan ja uudestaan.
Jos sanot että puhut 30-40 vuoden aikajänteellä, niin on aivan aiheellista katsoa mikä tilanne oli 35 vuotta sitten. Silloin kokonaisveroaste oli 44%.
Kaikki trendit velkaantumista lukuunottamatta ovat kuitenkin enemmän tai vähemmän pysähtyneet jo 20 vuotta sitten. Velkaantuminen suhteessa BKT:een ei ole myöskään ihan niin korkealla tasolla kuin se oli 90 luvulla, vajeet tosin ovat nyt isot vaikka talous ei samaan tapaan enää sukella. Vuoden 2008 dippaus oli suhteessa suurin BKT pudotus koskaan.
Toki julkisen talouden skaalaa pitää minustakin pienentää. Minä vain ajattelen että se onnistuu paremmin jos pyrkimyksen taustalla on tosiasioita eikä harhaluuloja.
Ja pudotus 27 prosentista 24.5 prosenttiin ei todellakaan ole mitätön. Voit piruuttaasi laskea montako nollaa siinä luvussa on kun muutat sen dollareiksi. Siis, julkisen talouden supistaminen kolmessa vuodessa kymmenesosan on aivan massiivinen muutos. Suomen oloissa ero olisi valtava. Toki edelleen puhuttaisiin suuresta määrästä sosialismia.
USAssa trendi ja muutokset voidaan seurata 50 luvulta nykypäivään. Siellä trendi on 70-luvulta laskeva, niin kummallista kuin se onkin, ottaen huomioon sen miten ihmiset asiasta puhuvat.
Tämä on juuri se ongelma, puhe ja todellisuus eivät kohtaa. Te pidätte yllä "oikeistolaista" ajattelutapaa uskottelemalla todellisuuden joksikin muuksi kuin mitä se on.
Jos sanot että puhut 30-40 vuoden aikajänteellä, niin on aivan aiheellista katsoa mikä tilanne oli 35 vuotta sitten. Silloin kokonaisveroaste oli 44%.
Em. kuvion 23 mukaan veroaste oli 35 vuotta sitten (1977) noin 35%. Mistä tuo sinun mainitsemasi 44% oikein on peräisin?
Ihan sama mitä vinetätte prosenteista, mutta tämä kappale on rautaa johon keynesiläiset sosialistit eivät voi sanoa mitään:
Ajattelutavassa unohdettiin kertoa, että se toimeentulotuen euro on ensin otettu lainana ulkomailta, mutta kerrotaan se nyt. Tai tarkkaan ottaen siitä on otettu noin 20 senttiä lainana, eli siinä suhteessa kun julkinen sektori rahoittaa toimintaansa velalla. Ja se loppu 80 senttiä on verotettu, joten se on pois jonkun toisen kulutuksesta. Jokainen julkisen sektorin työntekijöiden palkkoihin ja tulonsiirtoihin käytetty euro on pois jostain muusta kulutuksesta, ellei se ole velkarahaa.
Mitä suuremmaksi valtio paisuu, sen useammin ihmiset huomaavat joutuvansa rahoittamaan asioita, joita he eivät tue vaan joita he jopa vastustavat.
Tässä se oli. Suuri viisaus. Ei vika sinänsä ole verotuksen kovuudessa vaan verovarojen jakamisessa. Kansallinen yhtenäisyys rapistuu, mikäli valtio ja kunnat jakavat verorahaa paikkoihin joita riittävän suuri osa - joskus jopa enemmistö - kansasta pitää turhina tai jopa haitallisina. Loppujen lopuksi julkisen puolen menot tulisi rajoittaa koulutukseen, puolustukseen, järjestyksen ylläpitoon ja välttämättömiin sosiaalimenoihin. Sen lisäksi tulisi rahaa käyttää vain asioihin, jotka tuottavat yhteiskunnalle selvästikin hyötyä, esimerkiksi kansalaisten liikuntaharrastusten tukemiseen (liikuntapaikkojen ylläpito) ja lapsilisiin.
Aamen.
Nyt täytyy todeta, että vuoden 1977 osalta olen todennäköisesti erehtynyt. Käytin lähteenä tilastokeskusta, mutta saatoin tehdä virheen. Tarkistan asian myöhemmin.
Olennainen osa tästä on minusta se, että valtion kasvu on useimmilta osin pysähtynyt jo 90-luvun lamaan.
En minäkään hyväksy nykyistä velkaantumistahtia, tietenkään. On kuitenkin tärkeää että asia kohdataan sellaisena kuin se on. USAn poliittinen höpötys on aivan aivotonta vastaavien lukujen valossa, eikä perustu tosiasioihin. En näe että tosiasiat sivuuttamalla ja keksimällä omat tilalle, maailmaa voi muuttaa paremmaksi.
OK, tässä tarkastettuja lukuja; EVA:n "hyvinvointivaltio numeroina" lähteenä (en käyttänyt tätä viimeksi, tämä on aika hyvä, mutta osa luvuista pitää päätellä)
1975-1990 julkisyhteisöjen osuus työvoimasta räjähti. vuodesta 1995 on ollut hienoista absoluuttista nousua, (lama dippasi) mutta julkisen ja yksityisen suhteellinen suhteellinen osuus työvoimasta on pysynyt suunnilleen samana.
Pidemmällä aikavälillä, julkisyhteissöjen osuus työvoimasta on kasvanut itsenäisyyden alusta, sotavuosiksi, jatkoi trendinomaista nousuaan vuoteen 1990 asti ja on ollut heilahdellen laskussa siitä asti.
Eniten on kasvanut sosiaalipalveluiden työllisyys, mutta se edelleen alle neljännes julkisesta työvoimasta, 116200. Hallintokin on kasvanut, ja se on suurin työllistäjä, 173900 henkeä 2009. Terveydenhuolto 142300 ja koulutus 13400.
Näistä nyt ainakin hallinto ja sosiaalipalvelut ovat selkesti "sosialismia", siis, jos terveydenhuolto olisi yksityistetty, se saattaisi työllistää vähemmän mutta ei välttämättä merkittävästi. Koulutuksessa on sama asia.
Luvut eivät ole paljon suuremmat kuin 1990-luvun lamavuosina, edelleen suurin kasvu tapahtui 1975-1990.
Sosiaalipalveluiden osuus BKT:sta on kasvanut, terveyspalveluiden osuus on hitusen myös (jos verrataan vuoteen 1975), koulutuksen osuus BKT:sta on pudonnut vuodesta 1995, sitä ennen sen osuus oli melkolailla vakio.
Näistä on syytä nostaa keskiöön sosiaalipalveluiden alati kasvava osuus. Ne ovat ko. hyvinvointivaltion osasista toistaiseksi pienin, mutta myös ainoa, jonka osuus menoista ja BKT:sta on aivan selvästi kasvanut mainitusta 1970-luvusta.
Ns. luontoimuotoisten tulonsiirtojen osuus BKTsta on kasvanut 70-luvulta, mutta tämä johtuu pääasiassa alihinnoiteltujen ja ilmaisten palveluiden kustannuksista; varsinaiset rahamääräiset tulonsiirrot ovat pudonneet.
Kokonaisveroasteeksi ko. pamfletti antaa kyllä vuoden 1977 kohdalle noin 40%, eli siltä osin ero ei ole huima.
Olet kyllä siinä oikeassa, kuten aiemmin sanoin, että julkisten menojen osuus BKT:sta on viimeisenä parina vuonna kasvanut, melko varmasti Keynesiläisen politiikan vuoksi.
Itse näkisin asian niin, että ongelman keskiössä eivät ole niinkään tulonsiirrot (rahamääräiset) vaan se, että valtio ei keskity ns yhdinliiketoimintaansa. Hallinnon suuri määrä ja erityisesti sen kasvu siitä huolimatta että muu henkilöstö ei ole kasvanut, ei yllätä minua. Siis, vaikka ns hyvinvointivaltio ei tosiasiassa imaisekaan koko ajan suurempaa osuutta BKTsta, ja vaikka sen kasvu on jo esimerkiksi julkisen työvoiman osuuden osalta pysähtynyt, niin on toki totta, että erilainen vahingollinen ja turha julkinen työ on lisännyt osuuttaan.
Julkista sektoria on syytä kritisoida, mutta kannatta lukea mitä Marginal revolutionissa asiasta kirjoitettiin.
Mutatis mutandis pätee mielestäni tällaiseen keskusteluun myös Suomessa
http://marginalrevolution.com/marginalrevolution/2012/12/steve-teles-on-kludgeocracy.html
Autonomian aikana 1809-1917 suuriruhtinaskuntana ja omana valtiona 1920-30-luvuilla valtiolla ja ylipäätään julkisella sektorilla oli vähemmän velvoitteita kuin nyt joten niihin ei mennyt rahaa niin paljon kuin nyt. Niitä velvoitteita mitä oli, niistä se pystyi selviytymään. Velkaakaan ei ollut kovin kummoisesti.
Kiitos Tiedemiehelle monipuolisesta kommentista. 90-luvun jälkeen kehitys on jatkunut edelleen julkista sektoria paisuttavaksi, koska tilastoinnista puuttuu sekä velkaantuminen että NGO-sektorin työntekijät, joita ei tilastoida julkisen puolen työntekijöiksi. Englanti ilmoitti aiemmin leikkaavansa NGO-tukiaisia niin paljon, että 60.000 NGO-virkailijaa saa kenkää. Väkilukuun suhteutettuna se tarkoittaisi 5.000 Suomesta puhuttaessa. Sen perusteella voisi arvioida, että NGO-sektori työllistää 50-100.000 ihmistä Suomessa, mikä nostaisi julkisen sektorin (siis verovaroin) työntekijöiden määrän reilusti nykyistä suuremmaksi.
Lisäksi yksityisellä sektorilla on paljon erilaisia ympäristökonsultteja ja muita pellejä, joiden panosta ilman pärjäisimme paremmin ja verorasitus olisi pienempi. Näiden sinänsä yksityisen sektorin palkkalistoilla olevien mutta puhtaasti viranomaisille työskentelevien lukumäärä noussee yli sadantuhannen. Esimerkkeinä virastojen tukipalveluista huolehtivat henkilöt kuten siivous, kiinteistönhuolto, ruokapalvelut, ATK-palvelut jne jne.
Siivous, kiinteistönhuolto, ATK- palvelu jne olisivat olemassa myös yksityisten firmojen osalta. Tehokkuus olisi toki todennäköisesti suurempaa.
Kokonaisveroaste ja menot ovat sikäli reilu mittari että ne sisältävät kaiken tuollaisen jo sinällään.
Lähetä kommentti