Maahanmuutto opettajan kertomana

Mukava puoli ikääntymisessä ovat luokkakokoukset. Enkä nyt tarkoita marxilaisia neuvostoja vaan elämänkokemusta hankkineiden lapsuuden kavereiden tapaaminen. Yksi omistani työskentelee nykyisin pääkaupunkiseudulla ammattikorkeakoulussa. Pitkän illan yhteenvetona kirjoittelen muutamia huomioita kaikelle kansalle luettavaksi.

Varovaisenkin arvion mukaan humanitaarisen maahanmuuton perusteella Suomeen muuttaneiden koulutuskustannukset ovat vähintään kaksinkertaiset suomalaiseen verrattuna. Työssäkäyvien vanhempien mukana tulleet oppilaiden kustannukset eivät eroa han-suomalaisista merkittävästi.

Vielä 2000-luvun alussa 16 vuotta täyttäneitä mamuja koulutettiin
a) "apukoulussa", jotta he saisivat valmiudet peruskoulun suorittamiseen ja
b) peruskoulun kymppiluokkaa vastaavalla linjalla, jolta sai peruskoulun päättötodistuksen. a)-linjalla oli myös sellaisia mamuja, joilla oli keskiastetta vastaava tutkinto, mutta puutteellinen kielitaito, ja b)-linjalla opiskeli myös kantasuomalaisia arvosanojensa parantajia.

Ystävälleni on kertynyt kokemuksia seuraavista kulttuureista:
Balkan, ex-Neuvostoliitto, ex-Jugoslavia, Keski-Aasia, Itä-Aasia, Saharan eteläpuolinen Afrikka ja erikseen pitää vielä mainita Somalia. Puhtaasti positiivinen kokemus oli eräs itäaasialainen, joka ei kauaa opetuksessa viihtynytkään katseltuaan ympärillä hilluvaa porukkaa. Ex-Neuvostoliiton alueelta tulleet olivat OK, mutta hyvin ylimielisiä. Balkanilaiset samoin, mutta ajoivat itsekkäästi vain omaa etuaan.

Ex-Jugoslavian alueelta tulleissa oli kuulemma yksi fiksu kaveri, joka älynsä puolesta pärjäsi pitkälle, samoin kuin yksi toinen hyvätapainen ja luotettava tyyppi. Muut olivatkin sitten puolirikollista sakkia. Keskiaasialaiset olivat OK, mutta ällistä huomasi, että siellä on "viimeiset tuhat vuotta menty serkkujen kanssa naimisiin". Suurimmalle osalle nyky-yhteiskunnassa ei ole töitä tarjolla. Yhden suku perusti kebab-pizzerian mitä ovatkin pyörittäneet jo vuosikausia ilmeisesti menestyksellä, vaikka verottajan kanssa onkin ollut jotain kiistaa.

Mustan Afrikan kaverit ovat iloluontoista väkeä ja harmittomia. Eivät kuitenkaan koulun ulkopuolella: rikosjuttuja tulee opettajillekin asti tiedoksi isolla prosentilla. Pulpetissa ja työnteossa he olivat aivan vastaantulijoita. Poikkeuksena somalit, jotka eivät olleet edes tunnilla harmittomia.

Oleellinen asia kustannusten kannalta on, että opiskelu tapahtui noin kymmenen hengen ryhmissä. Eipä ole han-suomalaisilla vastaavaa ylellisyyttä... Oppilaitoksella oli siihen varaa, koska mamuista sai hyvät valtionosuudet! Ystäväni laskeskeli, että mitä ihmeen hyötyä on kouluttaa kolmikymppistä pakolaista peruskoulun apuluokalla, kun tieto- ja taitotaso on sama kuin kuudesluokkalaisella. Harva heistä ainuttakaan veroeuroa Suomelle tuottaa: edes tulkkina tai sosiaalityöntekijänä, jotka ovat heille tyypillisiä työpaikkoja. Yhdelle oli tuokin koulutus liikaa, ja laitettiin pois sopivampaan paikkaan, kun ei pärjännyt. Toinen oli jatkuvissa ongelmissa poliisin kanssa, mutta politiikkaan menneen siskonsa takia lienee jotenkin selvinnyt eteenpäin.

En tunne kouluhallintoa tarpeeksi hyvin, jotta tietäisin millä tavoin ja kuinka paljon mamuista saa lisätukea nykyisin. Tukiopetusta saa koulussa ymmärtääkseni antaa vain, jos oppilaiden määrä ylittää tietyn rajan. Tukiopetus on tietenkin tarpeen, jos opiskelija on jäänyt jälkeen esim. sairastelun takia. Poikkeuksen näemmä muodostavat mamut, joille saa antaa tukiopetusta vaikka läsnä olisi vain yksi oppilas.

Ystäväni koulun saaman ohjeistuksen mukaan - vaikka tukiopetuskiintiö olisi muuten loppu - erikoistapauksissa (eli pitkään sairauden takia poissaolleiden TAI maahanmuuttajien tukiopetukseen) järjestyy kyllä aina joltain momentilta rahaa. Sähköpostiin pomppaa kuulemma noin kerran kuussa viesti, että taas järjestettäisiin opettajille koulutusta aihepiiristä "maahanmuuttajat koulussa" - milloin milläkin otsikolla. Kunnan koulutoimi maksaa kouluttajille ja hoitaa koulutukseen ilmoittautuville opettajille sijaiset. Tällaiseen koulutukseen ei rehtori arkikoemuksen mukaan uskalla olla myöntämättä lähtölupaa, vaikka muihin koulutuksiin onkin joskus ongelmia saada matkakorvauksia ja majoituskuluja (mikäli lähtölupa siis ylipäätään tulee).

Kouluhallinnon asenne etenkin humanitaarisiin mamuihin on rasistinen. Rehtorin puhuttelu alkoi toteamuksella: "Ensinnäkin sinun pitää ymmärtää, että sinua ei millään tavoin tässä ole kohdeltu eri tavalla..." Olisiko rehtori sanonut kellekään suomalaiselle samaa?

Muutamia esimerkkejä:

Ex-Jugoslaviasta oli ollut pari opiskelijaa. Molemmat saivat massiivisen määrän tukiopetusta. Toisesta saatiin tehtyä ylioppilas välttävin paperein, toiselta jäi lukio kesken. Molemmat olivat paria vuotta luokkatovereitaan vanhempia.

Keski-idästä pari afgaanipoikaa: toinen valmistui ylioppilaaksi normaaliarvosanoin. Toiselta jäi lukio kesken. Tukiopetusta saivat molemmat ja enemmänkin olisi annettu, mutta toinen ei lopulta enää tarvinnut ja toista ei voinut vähemmän kiinnostaa. Molemmat olivat ainakin pari vuotta luokkatovereitaan vanhempia.

Saharan eteläpuolelta lähteneistä yksikään ei ole ystäväni koulusta loppututkintoa tehnyt.

Ex-Neuvostoliitosta on tullut monia, suurin osa tietenkin Venäjältä. Opintomenestys on ihan yksi yhteen suomalaisten kanssa - sekä hyviä että heikkoja. Käytös moitteettomampaa kuin suomalaisilla, auktoriteettiuskoisempia kun ovat.

Länsimaista ja Itä-Aasiasta tulleet ovat pärjänneet siinä missä suomalaisetkin.

Joka tapauksessa varmaa on, että rahaa on käytetty moninkertainen määrä suomalaiseen verrattuna. Lisäksi - aivan järjestään - pakolaisina maahan tulleet ovat olleet luokkatovereitaan vanhempia, joten väite siitä että humanitaarisin perustein maahan tullut mitenkään ryhtyisi tuottavaksi vähemmällä panostuksella ei voi pitää paikkaansa. Ylipäätään on vaikea uskoa, että tuottavaksi voisi ryhtyä noilla suorituksilla nykyisillä työmarkkinoilla.

Selvä yleislinja, että tytöt sopeutuvat paremmin kuin pojat, on helppo uskoa. Miehistä afrikkalaiset ja heistä etenkin islaminuskoiset menestyvät kaikkein huonoiten. Tämän havainnon tekee erityisen painavaksi se, että näistä ryhmistä ei lukioon yleensä edes haeta; kyseessä ovat siis ylipäätään ryhmänsä terävimmät jäsenet, ja hekin jäävät selvästi jälkeen keskimääräisistä suorittajista.

Mamujen vaikutus luokkahuoneessa on negatiivinen, paitsi niiden jotka ovat oikeasti päättäneet sopeutua. Kun ryhmässä on yksikin ongelmatapaus, se heikentää muun ryhmän oppimistuloksia. Häiriköitä ei mamuissa ole sen enempää kuin suomalaisissakaan. Sen sijaan osaamistaso on heikko (nyt puhutaan vain humamuista). Tämän takia pitää käyttää yksinkertaista kieltä, edetä hitaasti ja jättää hankalimmat asiat parhaiden itseopiskelun varaan. Harjoitustehtävissä humamujen neuvomiseen menee moninkertainen aika oppilasta kohden ja se on tietenkin suomalaisilta pois.

Suomen menestys PISA-tutkimuksissa ei johdu hyvin suunnitellusta koulujärjestelmästä tai poikkeuksellisen pätevistä opettajista. Suurelta osin muissakin länsimaissa ovat nämä kaksi asiaa kunnossa. Sen sijaan mamujen osuus - verrattuna Suomeen - koululuokassa on Suomessa selvästi pienempi.

Opettajia pidetään yleisesti sinisilmäisinä humanistihyysäreinä. Tämä ei ilmeisesti pidä paikkaansa. Kokemus on opettanut. Lukiossa opettajat ovat hyvinkin nuivia, poislukien muutamat kukkahatut, jotka 80-luvulla olisivat puhuneet kauniisti Neuvostoliitosta - nyt monikulttuurisuudesta. Näistä asioista ei kuitenkaan puhuta ääneen. Ilmapiiri on valmis ristiinnaulitsemaan jokaisen opettajan, joka sanoo julkisuudessa omalla nimellään, miten asiat ovat.

Peruskoulussa idealismia on enemmän, koska alakoulussa asiat eivät näy vielä niin selvästi, ja siellä ollaan reilusti kasvatustieteilijöitä eikä aineenopettajia. Yläkoulussa taas vähän kaikilla on ongelmallinen ikä eivätkä mamut siellä erotu niin selvästi joukosta. Erityisiä ongelmia on naisopettajilla. Tämä ei johdu siitä, etteivätkö naisopettajat osaisi olla topakoita. Nyhveröitä on molemmissa sukupuolissa keskimäärin saman verran. Syy on siinä, että muslimeilla on naisten kunnioitus nollassa. Lukiossa tämä ei ole ongelma kolmesta syystä: (1) muslimeista päätyy aika harva lukioon ja (2) lukioon päätyvät ovat uskonveljiään valistuneempia (tai sitten oppineet peittämään halveksuntansa paremmin) ja (3) lukioon päätyy muslimitytöistä suurempi osa kuin pojista.

Erään bosnialaisperheen kolme lasta käyvät toisenlaisesta esimerkistä. Yksi pärjäsi hieman keskitasoa heikommin, yksi hieman paremmin ja yksi oli erittäin hyvä. Ulkonäkö ei kyllä käynyt suomalaisesta ja täälläpäin sukunimi harvemmin päättyy c-kirjaimeen, mutta kaikki olivat ainakin koulussa täysin sopeutuneet suomalaiseen kulttuuriin, joten heitä ei edes osannut ajatella mamuina. Edes kielitaidosta ei erottanut, vaikka olivatkin Bosniassa syntyneitä. Tämä erotti heidät muista; he eivät puhuneet äidinkieltään koulussa, edes keskenään. Kaverit löytyivät suomalaisista eikä toisista mamuista. Vanhempien asenne oli erittäin tiukka: kun Suomeen on tultu, niin täällä eletään suomalaisten ehdoilla ja koulut käydään kunnolla. Olivat pukeutumista ja kielenkäyttöä myöten maallistuneita.

Kaikkinensa voisi siis sanoa, että eri kulttuureista tulevilla ja ongelmissa suorastaan kylpevillä on yksi yhdistävä tekijä, yksi ongelma, yli muiden: islam. Kotoutuminen on kiinni omasta halusta ja onnistuu, jos asenne on sellainen, että tulija ei ole uuden asuinmaansa kansalaisten yläpuolella. Lapsilla tähän auttavat kaverit ja luontainen halu opetella ne keinot ja ajattelutavat, jolla yhteiskunnassa pääsee nauttimaan onnistumisen tunteesta. Ne, jotka ovat pitäneet päänsä yhteisönsä odotuksia vastaan, ovat menestyneet paremmin, kun taas suomalaista kulttuuria halveksuvat eivät.