perjantai 16. maaliskuuta 2012

Finnairin viimeinen erhe

Maailman vanhin edelleen toimiva osakeyhtiö on nykyisin suomalaisessa komennossa oleva StoraEnso, joka on perustettu vuonna 1288. Suomen vanhin yhtiö on 200-vuotias Senaatti-kiinteistöt (1811) ja eläkeyhtiöistä puolestaan Apteekkien eläkekassa (1864). Finnair taas on maailman toiseksi vanhin hengissä olevista lentoyhtiöistä. Nyt Finnairissa kuohuu kuin business luokan skumppalaseissa. Minusta on ikävää, jos Finnair kaatuu, koska sillä on vahva kansallinen identiteetti. Finnairin ahdinkoa kuvaa se, että sen markkina-arvo on todellakin vain muutaman uuden lentokoneen arvo. Käytännössä yhtiö siis tuhoaa omistajiensa varallisuutta.

Finnairin johtajien palkkiot eivät vastaa nykyistä moraalikäsitystä. Nykyisessä liberaalissa fascismissa - samoin kuin 30-luvun Italiassa ja Saksassa - yrityksen tärkein tehtävä on "kantaa yhteiskuntavastuunsa". Yrityksen tärkein tehtävä ei ole tukea kulloistakin poliittista hypeä vaan maksimoida pääoman tuotto (markkina-arvo), koska pääoma on ns. niukka resurssi. Yrityksellä ei voi olla mitään muuta vastuuta, ja muun vaatiminen on moraalitonta, jos moraalittomaksi katsotaan yhteisen varallisuuden haaskaaminen. Kuluttajat puolestaan tekevät hankintapäätöksillään ratkaisunsa, haluavatko he tukea yrityksen arvoista kumpuavaa toimintaa. Nyt muodissa oleva itkeminen johtajien palkkioista on silkkaa kateutta. Ei Finskin taloudenpito minunkaan moraalikäsitykseni mukaan oikein ole, mutta ei ne rahat ole minulta poiskaan.

Nyt rakennetaan ns. Kehärataa, joka on julkisen liikenteen uusi tuomiokirkko. Alun alkaenkin järkyttävän kallis kuljetusmuoto, joka kuitenkin täyttää nykyisen poliittisesti korrektin ideologian keskeiset tavoitteet. Nyt on paljastunut, että lentokentällä käytetty glykoli on vuosikymmenten saatossa saastuttanut Kehä III:n ympäristössä maaperää siten, että lisälaskua tulee ainakin 45 miljoonaa euroa. Varovaisesti arvioiden tuo summa tullaan veloittamaan ns. "ruuhkamaksuilla" eli saamme jälleen uuden työssäkäyntiveron.

6 kommenttia:

HS1 kirjoitti...

Olisi tuhoisaa Aasian-strategiaansa nojaavalle Finnairille.

En ole seuranut alaa sen kummemmin joten miten paha isku tämä Finnairille olisi?

Finnairiin ei ole vuosien saatossa kasvanut mitään positiivista sidettä, kuten ei mihinkään muuhunkaan lentoyhtiöön, mutta laadussa Finnair on kilpailijoilleen jokseenkin aina hävinyt.

Igor kirjoitti...

KT: "Yrityksen tärkein tehtävä ei ole tukea kulloistakin poliittista hypeä vaan maksimoida pääoman tuotto (markkina-arvo), koska pääoma on ns. niukka resurssi." (lihavointi GranpaIgorin)

Kun jätät tuosta virkkeestä pois sanan maksimointi niin määritelmä pitänee kuta kuinkin paikkansa.

Maksimointi sanaa kuulee jatkuvasti mantran tavoin toistettavan kun puhutaan yrityksistä tai osakeyhtiöistä.

Kyllä pääoman lisäksi voi niukka resurssi olla vaikka ammattitaitoinen asiantuntijahenkilöstö. Hyvin tuntemallani IT-alalla kohtuullisen yleistä.

KT: "... mutta ei ne rahat ole minulta poiskaan". On ne pois sinulta ja minulta normaalin liike-elämän mutkan kautta. Ne pienentävät tulosta samalla tavoin kuin henkilöstön "liian suuret" palkat - niistähän Finnairin johto on pitkään itkenyt. Ja huono tulos alentaa yrityksen osingonmaksukykyä - haittaa siis sitä sinunkin kuuluttamaa pääoman tuoton maksimointia :) Kun valtio omistaa yli puolet yrityksestä on osingoilla merkitystä valtion tulopuolella. Vähentäisi veroja.

Kumitonttu kirjoitti...

Hyvä GPI, tiedät itsekin, että pääoman tuotto maksimoidaan annetulla riskitasolla. Kiinteistösijoittajalla on eri taso kuin vaikkapa hyvin riskisessä kaivosteollisuudessa. Silti molemmat MAKSIMOIVAT oman tuottonsa.

Toinen asia on se, että on aivan eri asia kuinka tuo maksimointi tapahtuu. Jos yhtiö uskoo tekevänsä sen johdon bonuksilla, niin siitä vaan kokeilemaan. Jos johto uskoo sen tapahtuvat panostamalla henkilösöön, niin siitä vaan kokeilemaan.

Finnairin johdon bonukset eivät millään tavalla ole minulta pois. Ne ovat parantaneet yhtiön tulosta ja lisänneet sen osingonmaksukykyä. Tai näin ainakin Finskin entinen hallitus kuvitteli. Minä en tiedä onko näin vaiko ei, mutta se vaihtoehto, että eurokaan maksetuista bonuksista olisi tullut minulle mitään välikättä pitkin on väärä.

Vähentäisi veroja.

Oletko tosissasi?

Kumitonttu kirjoitti...

En ole seuranut alaa sen kummemmin joten miten paha isku tämä Finnairille olisi?

Onhan se kuolinisku, mutta tähänhän koko ilmastopolitiikka meidät vie. On jo vuosien ajan tähdennetty, että EU:n ilmastopolitiikka on tuhoisaa, mutta ei ole haluttu kuunnella, koska maailmanlopulla pelottelu on tuonut ääniä, valtaa ja rahaa. Nyt alkaa tulla pää vetävän käteen.

Igor kirjoitti...

KT Kyllä me taidamme olla eri mieltä asioista. Olit jo täydentänyt mantraasi reunaehdolla "annetulla riskitasolla". Minäkin voisin täydentää erilaisin lisäehdoin ja sitten hyväksyä tuon maksimoinnin. Lisäisin siihen vaikkapa keinot ja aikahorisontin. Jo tuo aikahorisontti pitää sisällään lukemattoman määrän erilaisia variaatioita ja tarkasteluja jotta tuo maksimoinnin voisi tosissaan liittää yrityksen tärkeimpään tehtävään. Voiton tekemisestähän emme ole eri mieltä.

Noin periaatteessa mitä enemmän valtion omistama yritys tekee tulosta ja maksaa ulos tuloksen mahdollistamia osinkoja niin sitä vähemmän tarvitsisi periaatteessa kerätä veroja.

Njoo, en minä kuitenkaan ihan sinisilmäinen ole. Meidän tyylisessä virkamiesbyrokratiassa kaikki tuhlataan mikä pystytään ja koko valtion budjettiin nähden Finskin osingot ovat pikkuraha. Halusin vain noin periaatetasolla osoittaa mikä korrelaatio on valtiollakin tuloilla ja menoilla - kun väitit ettei kyse ole sinun rahoistasi. Olen edelleen sitä mieltä että on. Suuriahan summat eivät ole jos ne jaetaan 5 miljoonalla mutta yritin muistuttaa korrelaatiosta. Finnair sattuu kuitenkin olemaan valtioenemmistöinen yhtiö. Olisi eri asia jos se olisi kokonaan yksityinen.

Onko valtioenemmistöinen yritys ylipäänsä järkevä konstruktio on sitten kokonaan toisen keskustelun
väärtti. Olen työurani aikana ollut töissä useammassakin valtioenemmistöisessä yrityksessä enkä välttämättä pidä koko asetelmaa terveenä. Mutta en minä ihan terveenä pidä pääomiansa maksimoivia gordongekkojakaan. Implisiittisestihan tuohon maksimointiin sisältyy myös verojen minimointi.

Kumitonttu kirjoitti...

Olit jo täydentänyt mantraasi reunaehdolla "annetulla riskitasolla".

Pidän sitä niin itsestään selvänä asiana, etten yleensä edes mainitse. Riskiin sisältyy aina kaikille yhteinen markkinariski ja sen lisäksi yritys/toimiala/maakohtainen oma riskinsä. Pääoman tuotto maksimoidaan aina annetulla riskitasolla.