perjantai 13. tammikuuta 2012

Äärioikeisto - taas kerran

Tietyissä piireissä oikeistolaisuus on kirosana, uhkakuvien vihollinen numero yksi. Oikeistolaiset ovat itsekkäitä ja säälimättömiä. He mittaavat kaiken rahassa ja osoittavat kulutuksella varallisuutensa. Kulutus kuluttaa luonnonvaroja ihan samalla tavalla kuin kehitys kehittyy. Jostain syystä näille pienituloisillekin kulutus näyttää maistuvan, koska on kehitetty järjestelmä nimeltä tulontasaus, jolla kulutukseen kykenemättömille annetaan sosiaalitoimistosta rahaa vuokrien, lasten harrastusten, puhelimien ja taulutelevisioiden ostoon. Siis kuluttamiseen.

Mikä siis voi olla pahempaa kuin olla materialistinen kapitalisti oikeistolainen? Tietysti sellainen, joka vaatii yksilönvapauksia ja turvaa itselleen ja omaisuudelleen. Ettäkö muka yhteiskunnalla ei ole oikeutta ottaa tarvitsemaansa yhteisen edun nimissä? Jos yhteisön jösenille annetaan yksilönvapauksia, ne perkeleet saattavat vedota oikeuksiinsa ja kieltäytyä luovuttamasta omaisuuttaan. Sehän on demokratian halveksuntaa!

Pahin kaikista on siis äärioikeistolainen, vähäosaisten kyykyttäjä. Vaikka monissa maissa on vähäosaisia kyykytetty huolella, yksi on ylitse muiden. Kansallismielisyyteen perustuneessa saksalaisessa sosialismissa kyykyn kautta uuniin laitettiin miljoonia vammaisia ja mustalaisia. Myös juutalaisia, mutta hehän olivat ansainneet sen. Kommunistinen Venäjä kyykytti myös omia kansallisia vähemmistöjään, mutta koska voittaja kirjoittaa historian, saksalainen sosialismi nimettiin pääviholliseksi - äärioikeistolaisuudeksi. Samassa yhteydessä pieni suomalaisugrilainen kansa joutui luopumaan tavastaan kutsua maataan kierteleviä kaupustelijoita laukkuryssiksi, ja sanasta ryssä tuli paheksuttu.

Amerikassa neekereitä kutsuttiin negroiksi, mustiksi. Vaikka mustia joutui islamilaiseen maailmaan orjiksi paljon enemmän kuin eurooppalaisten hallitsemaan maailmaan, vain eurooppalaisia on kielletty käyttämästä sanaa neekeri, negro. Mustille ei annettu vapaalle miehelle kuuluvia oikeuksia eikä mustan tappamisesta saanut koiraa kummempia tuomioita. Täten tuli siis todistettua, että oikeistolaiset pohjimmiltaan ovat valmiita orjuuttamaan vähempiosaisia, joten oikeistolaisuus on vaarallinen aate.

Kuten yllä esitin, yhteiskunnassamme on erittäin leimaavia sanoja kuten neekeri, ryssä ja homo, joiden käyttäminen tuo sakot. Mutta äärioikeistolaiseksi saa kutsua ketä vaan, kuten Paavo Lipponen:
- Perussuomalaiset ei ole mikään äärioikestolainen puolue, mutta siellä on selkeästi äärioikeistolaisia, kuten Halla-aho ja Niinistö, jotka julkisesti halveksivat demokratiaa.

[Lisäys 13.1.2012 klo 21:22
Timo Soini sanoo omassa blogissaan, että Jussi Niinistö ei ole äärioikeistolainen, vaan "hänen ystävänsä ja luottomiehensä". Sanallakaan ei viitata Halla-ahoon. Soinin viesti varmaan tyydyttää Perussuomalaisten äänestäjien enemmistöä - kukapa nyt haluaisi olla samaa mieltä väärin ajattelevien kanssa. Väärin ajatteleminen on - no, väärin! Eikä sellaisia tule puolustaa. Soini tuli juuri paljastaneeksi monen bloggarin ajatukset: kyllä valta maistuu hyvältä.]

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuo "äärioikeisto" on semmoinen blankosana joka voi tarkoittaa mitä tahansa mitä puhuja tai kuulija haluaa. Sanalla "äärioikeisto" on läträtty joka paikassa niin kauan ettei siihen jaksa enää reagoida.

Pelkistettynä, vasemmisto-oikeisto-jako perustuu käsityksiin nimenomaan talouskysymyksistä ja sosiaalisista kysymyksistä.

Tällä perusteella äärioikestolaisuus on kapitalismia ja yksilönvapautta äärimmäisen puhdasoppisena ja äärimmäisen pitkälle vietynä.

Kumitonttu kirjoitti...

ettei siihen jaksa enää reagoida

No sinä et asioihin perehtyneenä varmaan jaksa, mutta maa on puolillaan panuhöglundeja, joiden mielestä "äärioikeisto" on yhteiskunnan tärkein ongelma. Yhteiskunnan tulee vastata ihmisen elämästä kehdosta hautaan, koska sillä tavalla saa päättää, etteivät muut elä ilman rangaistusta "väärin". Vitun sairasta, mutta oikeus diagnoosiin on muissa käsissä.

IDA kirjoitti...

Itse olen sitä mieltä, että Soini voisi näihin idioottimaisuuksiin selkeämmin ja yksinkertaisemmin vastata, että hän tukee Halla-ahoa.

Noin muuten aina jaksaa naurattaa, että joku Paavo Lipponen pitää minuakin äärioikeistolaisena. Ellen itse oikeasti uskoisi siihen, että ihmisen pitäisi pyrkiä elämään vuorisaarnan opetusten mukaista elämää saattaisin sanoa Paavo Lipposesta pahastikin. Eikä ainoa aiheeni olisi, että puolue on antanut hänelle kaiken. Ei ole enää punapääomaan ollenkaan ;)

Miltton Friidman kirjoitti...

Kirjoitin tästä samasta aiheesta:

Lipponen on huolissaan äärioikeiston noususta Suomessa - mutta turhaan!

Hyvin tiivistetystihän Lipposen ongelma on siinä, että PerSut ovat haastaneet SDP:n ammattiyhdistysten ja ammattiliittojen paikoista.

Kyse on siis punaisen vasemmiston (SDP) ja sinisen vasemmiston (PerSu) välisestä kilpailusta.

PerSujen sanominen äärioikeistolaisiksi on Lipposelta pelkkää paskaa. Jos PerSut ovat muka äärioikeistolaisia, niin Milttonia saa sanoa änkyräkommunistiksi.

PerSut ovat vittu kansallisSOSIALISTEJA! Siitä on oikeisto kaukana - etenkin äärioikeisto.

Tiedemies kirjoitti...

PerSut ovat vittu kansallisSOSIALISTEJA! Siitä on oikeisto kaukana - etenkin äärioikeisto.

Mitä jos nyt vaan lopetettaisiin (jälleen kerran) tutkainta vastaan potkiminen, ja yritettäisiin päästä eroon siitä käsityksestä, että libertarismi olisi "oikeistolaisuutta".

Kansankielessä "vasemmistodiktaattorin" ja "oikeistodiktaattorin" ero on osapuilleen se, että edellinen pukeutuu t-paitaan tai karvalakkiin, jälkimmäinen sotilaspukuun. Terve ihminen, joka kunnioittaa toisten omaisuutta, henkeä, terveyttä, ja perus (negatiivisia)oikeuksia, ja oikeutta päättää omista asioistaan, ei kutsu itseään oikeistolaiseksi. Sen määrittelee ihan yksinkertaisesti suomalainen tapakulttuuri eli käytöstavat.

Ihminen, joka kutsuu itseään oikeistolaiseksi, sanoo muille että "katsokaa, minä haluan pitää kypärää ja potkia neegereitä". Vaikka kuinka joku olisi itse eri mieltä siitä, mitä oikeistolaisuudella tarkoitetaan, suurin osa ihmisistä ymmärtää sen näin. Ja kun se näin ymmärretään ja siitä huolimatta tietoisesti tällä tavalla puhutaan, niin silloin muiden on ihan oikeasti aiheellista uskoa, että oikeistolaiseksi itseään kutsuva tosissaan on sitä mieltä, että on mukava pukeutua nazzikypärään ja potkia neegereitä.

Toki se, mitä kumis sanoo äärioikeistosta, kansallissosialismista jne, on ihan totta. En ole siitä laisinkaan eri mieltä. Minusta on jonkinlaista pseudoliber(t)alismia samastua johonkin sotilaspukuisiin öykkäreihin, eli kutsua itseään oikeistolaiseksi.

RH kirjoitti...

Saako heittää kysymyksen ihan aiheen vierestä, eikä ihan vierestäkään?

Liittyen tuohon kyselyysi äänestämisestä; vaihtoehtoina on ehdolle asettuneet sekä "tyhjää/nukun" - eikö nykyään enää saa äänestää ehdokkaiden ulkopuolelta? Jos äänestän naapurin isäntää, meneeköhän lappuni automaattisesti samaan roskikseen kuin Aku Ankkaa äänestäneet?

Kumitonttu kirjoitti...

Sanna, ymmärtääkseni äänet hylätään, jos lippua ei ole täytetty oikein. Oikein täytetyssä lipussa on jonkun ehdokkaan numero merkityn alueen sisäpuolella. Kaikki muut merkinnät johtavat hylkäykseen.

Mielenkiintoinen tulee olemaan tulevaisuus, kun meillä on kahta tai kolmea erilaista sukupolvea edustavia ykkösen ja seiskan kirjoittajia.

Kumitonttu kirjoitti...

Kansankielessä "vasemmistodiktaattorin" ja "oikeistodiktaattorin" ero on osapuilleen se, että edellinen pukeutuu t-paitaan tai karvalakkiin, jälkimmäinen sotilaspukuun.

Mikä se semmoinen oikeistodiktatuuri oikein on? Oksymoron. Jos vasemmistolaisuus on bog government, niin oikeistolaisuus on small government. En tiedä yhtään diktatuuria, joka olisi ajanut pientä hallintoa tai vapaata taloutta.

On aika karmeaa, jos oikeistolaisuus tuo mieleesi peltikypärät ja mustat kauluslaatat. Ja varsinkin jos näin on laajemmallakin osalla väestöä. Niinkö pitkälle on vasemmistolainen hivutus jo edennyt, että vastustajan kutsuminen perinteisellä nimellä saa kuulijansa voimaan pahoin? Uskomatonta.

Miltton Friidman kirjoitti...

Nyt Kumitonttu tuo sinun äärirasistinen vihapuheesi saa luvan loppua! Emme yksinkertaisesti voi enää suvaita solidaarisessa yhteiskunnassamme sinun kaltaista väkivaltaan kiihoittavaa julkirasistia!

Lopeta siis vihapuhekampanjasi välittömästi!

Kumitonttu kirjoitti...

Kai se sitten pitää lopettaa, kun noin selvästi käsketään. Kiitos kaikille - olitte mahtava porukka!