keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Pääomavero Urpilaisen tavoitteena

Valtionvarainministeri, papukaija Jutta, osoittaa ymmärryksensä talouden periaatteista (Ilkka):
Rahoitusmarkkinavero ehkäisee pörssikuplien muodostumista.
Tuo on silkkaa populismia. Nyt voidaan reilusti väittää, että Suomen taloudenpito ja sosiaalidemokraattinen puolue perustuu populismiin.

Perinteisesti populismilla tarkoitetaan "yksinkertaisen ratkaisun antamista monimutkaiseen ongelmaan", mutta siinä on omat puutteensa. Populistit nimittäin mielellään väittävät ongelman olevan monimutkainen, jotta yksinkertaisia lääkkeitä ei tarvitsisi käyttää. Usko ilmaston lämpenemiseen on yksi tällainen populismin huipentuma: vain asiaan vihitty tutkija voi ottaa kantaa puolesta (tai harvemmin vastaan), koska ilmastomallit ovat niin monimutkaisia.

Populismin voisi määritellä - ja itse pidän enemmän tästä - myös siten, että poliitikko antaa vastauksen, joka on valheellinen. Pahimmillaan vastaus sisältää myös uuden rajoituksen, koska poliitikko voi hyvin ja pysyy vallassa vain, jos hän keksii virkamiehille uusia töitä. Virkakunnan paisuminen on johtanut tilanteeseen, jossa poliitikko ei pääse valtaan, jos hän ei lupaa ajaa virka-aatelin etua. Demokratiassa valta siirtyy vähitellen ja ennen pitkää päätökset toimeenpanevalle organisaatiolle, koska se luo ongelmia, joita se alkaa itse ratkomaan.

Urpilaisen näkemys hyödykkeiden hinnoittelusta puhuu karua kieltään 2010-luvun ministerien tasosta. Kun akateemisen loppututkinnon suorittanut ihminen ei ymmärrä, että hinnat ovat sitä tarkempia, mitä enemmän on kysyntää ja tarjontaa. Lisäksi kannattaa muistaa, että johdannaiskauppaa käydään pääsääntöisesti ns. omilla rahoilla. Päiväkaupassa erilaiset tietokoneohjelmat huolehtivat siitä, että hinnoittelussa eri pörssien välillä ei synny virheitä. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jos markkinoilla epäillään valtionvarainministerin lausahdusta valtion tulevasta velkatarpeesta, valtion velkakirjan korko muuttuu. Muuttunut korko aiheuttaa valuutan arvon muutoksen, joka puolestaan aiheuttaa pörssissä niiden kaupankohteiden hintojen muutoksen, joilla käydään kauppaa muiden valuutta-alueiden pörsseissä. Sijoittajan oli mahdollista ostaa osake Helsingin pörssissä ja myydä se voitolla New Yorkin pörssissä. Nyt tätä mahdollisuutta ei käytännössä enää ole, ja tämän Urpilainen haluaa siis kieltää EU:n alueella.

1 kommentti:

Miltton Friidman kirjoitti...

Nyt proletariaatin painava vasara murskaa porvariluokan ja punainen aamunkoitto koittaa jälleen! Tällä kertaa koko maailman laajuudessa.

Kauan eläköön Marx ja kommunismi!