Totuus kirjoittaa, että
Pikkulapset laitetaan gps-valvontaan Malmössä, kun kaupungin yhden esikoulun lapset saavat omat paikantimet. Ajatus on pienen puhelinalan yhtiön, jonka työntekijöillä on paljon omia lapsia.Hieno juttu, ruotsalaiset! Kun tämä sukupolvi on kasvatettu aikuisiksi, heistä on oman turvallisuutensa puitteissa luontevaa pitää jatkuvasti mukanaan paikanninta.
Yksityinen Kronprinsessans skola alkaa lokakuussa kokeilla järjestelmää, jolla löytyvät kouluun unohtuneet tai metsäretkellä eksyneet lapset, Sydsvenskan-päivälehti kertoi keskiviikkona.
Lasten vaatteisiin asennetaan gps-paikannin ja henkilökunta saa älypuhelimen. Jos lapsi joutuu tietyn alueen ulkopuolelle, laite hälyttää.
Viime viikolla Malmössä kohistiin lapsesta, joka oli unohtunut leikkikentälle.
”Järjestelmämme olisi hälyttänyt sadan metrin päästä ja näyttänyt myös kartalta, missä lapsi on”, projektijohtaja Henrik Hoff selitti.
Väärään turvallisuudentunteeseen ei silti kannata tuudittautua, esikoulun johtaja Karin Werholt varoittaa.
Vanhemmat, jotka antavat oman lapsensa päivähoitoon, joka hukkaa unnukat, voisivat miettiä, onko heidän valinnoillaan mitään osaa tahi arpaa unnukalle aiheutuneeseen vaaratilanteesen.
Nuorisotyöttömyys on 25% paikkeilla. Toimettomuudesta seuraa rikollisuutta. Rikollisten vartioiminen on kallista, joten heidät lasketaan takaisin yhteiskuntaan jalkapannoissa. Tästä ei Stalinkaan osannut unelmoida.
4 kommenttia:
Lukaisepa nuorille suunnattu dystopia Feridan onnelliset.
Se on suomennettu joskus 1970-luvulla, kirjailija oli saksalainen.
Ihmisillä oli kännykät, joiden piti aina olla päällä paikannuksen vuoksi. Kun luin sitä silloin nuorena joskus, se vaikutti vähän vastenmieliseltä salaliittoteorialta. Isoveli valvoo jne.
Mutta nythän me jo kohta olemme siinä tilanteessa.
Heh, kiitos vinkistä Maria.
Ajattelin seuraavaksi lukaista Kyynelten kallion. Kunhan nyt ensin pääsee täältä gulagilta viikonlopun viettoon. Gulagista puheen ollen, tuli viime yönä katseltua The Way Back, joten kovin tehokas olo ei ainakaan tähän aikaan vielä ole.
Katsoin eilen Ylenannosta dokumentin Kambodzhan punakhmerien keulakuvajohtajasta Khieu Samphanista.
Punakhmerit olivat yksi kaikkein tuhovoimaisimmista kommunistidiktatuureista. Khieu Samphan ei omien sanojensa mukaan tiennyt murhista ja kidutuksista, joita hallinto rutiininomaisesti harjoitti.
Muiden joukkomurhaamista harjoittaneiden hallintojen edustajien tavoin Khieu Samphan tuntui selittävän asioita parhain päin ja puolustelevan hallinnon tekoja. Hän sanoi edelleen kaipaavansa Pol Potia.
En ole juuri lainkaanperehtynyt punakhmerien aikaan, mutta säästin itseäni ja jätin katsomatta ko. ohjelman. Tekee pahaa katsella asioita, jotka tapahtuivat aivan äskettäin. Missä olivat tuomiojat ja haloset silloin? Varmaan palaamassa juuri Vietnamin sodan vastaiselta mielenlosoitukselta ja menossa buuaamaan Persian shaahille.
Lähetä kommentti