Puolueen näköradio lähetti dokumentin Urho K Kekkosen elämästä ja teoista. Kuten tiedetään UKK syntyi Lepikon torpassa erämaassa ja oli aikansa nuoreksi voimakas menestyen erinomaisesti urheilussa. Sata vuotta sitten raittiusliikkeeseen ja urheilutoimintaan kanavoituivat keskeiset isänmaallisuuden voimat. Venäjän tsaarin kukistuminen helmikuussa 1917 ja sitä seurannut samettivallankumous lokakuussa irrotti nuoren Kekkosen Suomen itsenäiseksi.
Isänmaallinen Kekkonen lähti Helsinkiin lukemaan Luckya ja valittiin 29-vuotiaana Urheiluliiton johtoon. Ruotsia osaamattomana Kekkonen inhosi Helsingin ruotsinkielistä talouseliittiä ja oli aktiivisesti mukaana tukemassa kansanvallan laajentamista kattamaan - oman etunsa nimissä - maaseudun suomenkielisen väestöön. Vuosina 31-37 Suomi Kekkosen johdolla lopetti kaiken urheiluun liittyvän yhteistyön Ruotsin kanssa.
Sotavuosina Kekkonen vastusti ensin Talvisodan rauhanehtoja ja sittemmin kannatti liittosuhdetta Saksan kanssa. Stalingradin jälkeen UKK lähestyi nopeasti Paasikiven käskystä Ruotsin elinkeinoelämää ja erityisesti SEB:n Wallenbergia. Paasikivi, joka tavallaan jopa kaappasi vallan itselleen, koulutti UKK:n nojaamaan Ruotsiin.
Ilkka Kanerva on alottelija, kun verrataan sitä tapaa, millä Kekkonen kaatoi sänkyyn niin omia kuin vieraitakn. Maalaistollo kun oli, hän ihastui kovin Pohjoismaiden hovien loistoon. Menestyäkseen siellä hän sai tyylikonsultikseen muuan leskirouva Snellmanin, jonka kautta Urkille aukesivat ovet myös kotimaisen teollisuuden salonkeihin.
Ikuisena opportunistina Kekkonen löysi pienestä Lepikon-torpan korkeushyppääjästä Suomen kuninkaan. Kekkonen saikin kritiikittömän hovin ympärilleen kuiskimaan johtajansa korvaan suloisia viestejä tämän neroudesta. Vastustajansa Urkki pieksi niin julkisesti Myllykirjeillään kuin yksityisesti estäen vastustajansa menestymisen taloudellisesti tai yhteiskunnallisesti.
Kekkosen politiikan lähtökohtana oli arvio, että Neuvosto-Venäjä vie voiton Yhdysvalloista. Hyvällä johtajalla on näkemys, visio. Hän kertoo näkemyksensä ja innostaa ihmisiä näkemyksensä tueksi. Nyt tiedämme, että Urkin visio oli väärä. Jo Kekkosen aikaan oli laajoja ihmisjoukkoja, jotka arvioivat Kekkosen vision vääräksi. Viimeistään poikkeusvaaleissa 74 Kekkonen tiesi, että hän saattaisi hävitä Veikko Vennamolle, jos UKK:n sikailut ja töpeksinnät tulisivat julkisuuteen.
Kekkosen töpeksinnät liittyivät lähinnä ihmissuhteisiin ja mainittuun virheelliseen visioon. Vision virheellisyys johti suomettumiseen: kun Suomi nojasi Itään se menetti luottamuspääomansa Lännessä. Kun Kekkonen menetti kasvonsa Lännessä yöpakkaskriisissä 56 ja antoi Venäjälle tosiasiallisen veto-oikeuden muodostettavien hallitusten henkilövalintoihin, Kekkonen menetti valtansa päättää johtamansa maan asioista kansanvaltaisesti. Jos Kekkonen olisi padonnut Idän painetta nojaten Lännen elinvoimaan, hänellä olisi ollut tosiasiassa laajempi ulkopoliittinen pelivara, ja sitä kautta myös sisäpoliittinen, koska johtaminen ei olisi perustunut pelkoon ja nöyryyttämiseen.
Kekkosta ei tietenkään ulkopoliittisen vallan menettäminen kiinnostanut, koska hänhän ihaili Pohjolan kuninkaiden elämäntapaa, joka perustui ulkoiseen loistoon ilman todellista valtaa. Kekkonen luovutti maansa johtajuuden Venäjälle pitääkseen oikeutenaan naida ketä huvitti - nöyryyttäen näin jopa lähimpiä alaisiaan. Ja valta tunnetusti houkuttaa naisia, joille evoluutio on luonut kaipuun roikkua miehissä, jotka voivat taata jälkeläisilleen parhaat resurssit.
Jos Kekkonen olikin hedonisti, hänen jälkeensä poliittista kenttää ovat hallineet moralistit. He oppivat, että tietty nuhteettomuus pitää lyömäaseet pois vastustajien ulottuvilta, kuten vaikkapa Clintonin, Woodsin ja Bush Jr:n tapaukset osoittavat kukin omalla tavallaan. Moralistit - Kekkosta enempää - eivät ole kiinnostuneita itse fokuksesta eli poliittisesta visiosta. Heitä kiinnostaa vain pudottaa pohja pois itseensä kohdistuvalta arvostelulta. Jos joku kuitenkin epäilee heidän moraaliaan, saa syytteet vihapuheista ja kiihotuksesta. Sillä moralisteille vallan saleissa pyörähtelyyn tuo lisää hohtoa tieto siitä, että heillä on oikeus availla ja sulkea rajoilla kolkuttavilta portti Linnan juhliin.
Lyhyesti: hedonismi on muuttunut moralismiksi, mutta fokus on hukassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Olikos tämä nyt referaatti näköradion ohjelmasta, vai omien pohdintojen ja lukemiston pohjalta luotu hahmotelma.
Tästä tuli mieleen tämä melko äskeinen muutos, jonka ilmentymä Jutta Urpilainen on. Ennen puolueen johtoon nousivat ne, jotka pitivät puolueessa eniten valtaa. Nykyään puolueessa valtaa pitävät nostavat puheenjohtajaksi keulakuvan, josta ajattelevat äänestäjien eniten pitävän.
Paavo Lipponen oli vielä tälläinen itsensä valtaan valinnut. Esko Aho valittiin jo kannuksen Kennedyksi, vaikka ehkä kaikki eivät Ahon aitoa vallanhimoa tajunneetkaan. Itälä vielä luulotteli itselleen pitävänsä puolueessaan valtaa, mutta sitä ei pitkään kestänyt
En tiedä, että johtuuko Timo Soinin suosio siitä, että hän on aidoimmin puolueensa vallankäyttäjä.
Jotenkin vaan jää sellainen kuva, että jos Kataisella edes olisi joku oma idea tai agenda, jonka hän tahtoisi toteuttaa, niin hänellä ei ole valtaa sitä toteuttaa.
Eiköhän keskustassakin ole säikähdetty ole Kiviniemen sukupuolikiintiöpuheita, kun Kiviniemi ei tajua asemaansa figureheadina.
Ohi on se aika, kun Paavo Väyryset ja Richard Nixonit nousivat presidenteiksi.
kiitos Paavo hyvästä pohdinnasta. En ollut itse ajatella asiaa noin, että kyseessä onkin keulakuva eikä oikea vallankäyttäjä, joka lienee jonkinlainen kollektiivinen puolue-elin.
Luulen, että kirjoits on enemmän omaa pohdintaani, koska ainoa itsellenii uusi asia oli tuo 30-luvun suhteiden katko urheilumaailmassa.
Lähetä kommentti