Taiteen ja käyttötavaran erottaa toisistaan hinta - hyvän rannekellon saa parilla sadalla, mutta Patek Philipin kelloja myydään silti. Eli esineen käyttötarkoituksen hyvyys (kellon tapauksessa ajan mittaamisen tarkkuus) ei ratkaise esineen taiteellista syvyyttä. Tupperware on helvetin hyvä keittiötarvike, ja joskus kun muovisia taideteoksia hyväksytään, se noussee sellaiseksi.
Vanhoista pelikonsoleista on jo tullut taidetta tai ainakin keräilyharvinaisuuksia samoin kuin vanhoista kännyköistä ja tietokoneista. Autoista on lähestulkoon jo puhuttavissa taideteoksina ainakin jos otetaan joitain erikoisuuksia tarkasteluun kuten vaikka Chryslerin turbiiniautot.
Mutta mutta... Miten on urheilun kanssa? Taitoluistelua pidetään korkeakulttuurina ja varmasti monien mielestä taiteena. Mutta mitenkä muu urheilu? Miekkailu ehkä ja jossain määrin jotkut fyysisetkin lajit kuten varsinkin nyrkkeily, jossa on vähitellen pois kuihtuvan lajin esteettisyyttä, jos moista sanaa voi käyttää ja miksei voisi.
Mitä muita lajeja tulee jäämään samanlaiseen asemaan kuin antiikin Kreikan adonisten patsaiden lihaksikkaat atleetit? Mitkä lajit kattoavat väistämättä historian kirjoihin? Kysymys on asetettu eritoten Jaskalle, jonka blogin kommentista asiaa aloin pohtimaan.
Vaikka doping on kiellettyä, tietynlaista douppaamistahan nähdään mäkihypyssä ja miksei hiihdossakin, joissa apuvälineillä (hyppypuku tai voiteluaineet) saadaan tosiasiallisesti keinotekoista hyötyä, koska urheilijahan ei itse niitä välineitä tee. Miksei myös tenniksessä ja seiväshypyssäkin, jossa välineitä eivät tee urheilijat vaan teollisuus.
Koska hyväksytään mekaaniset apuvälineet juoksussa tai pituushypyssä? Milloin perinteiselle maratonille ilman apuvälineitä aletaan haikeasti hymyillen jättää hyvästit? Jenkkifutiksessa ja lätkässä on jo ylitetty raja, jossa suojavälineet antavat urheilijoille suojaa vääristä taktisista valinnoista. Autourheilussa raja ylitettiin jo 90-luvulla.
Mikä on seuraava suuri urheilussa nähtävä paradigman muutos? Koska peliteollisuudesta tulee olympialaji? Voiko tietokonepelaamista pitää yhtä mielekkäänä urheilumuotona kuin vaikkapa miljonäärien potkupalloilua? Ei niistä penkkiurheilijalle ole hyötyä, jos sellaisena pidetään terveyttä, mutta toisin kuin telkkarista urheilusuorituksen seuraaminen, pelaamisella on terveyshyötyjä.
Kysymystäni ei pidä ottaa provokatiivisesti, koska oikeasti pohdiskelin tässä tekoälyn näkymistä arkielämässä jo lähivuosina tai ainakin vuosikymmeninä. Miten tekoäly tulee muuttamaan käsitystämme urheilusta ja sitä kautta kirjoitukseni alussa mainitsemastani käsityksestä taiteesta.
Monissa lajeissa reaktionopeus on merkittävä. Mitä jos ja kun annamme koneiden osallistua urheiluun? Ammunta, painonnosto ja shakki... Mikä on loppujen lopuksi urheilun funktio, jos urheilussa ei ole esteettistä puolta? Vaikka kuinka nyt tuomarointiin perustuvat lajit herättävätkin närkästystä, niin jossain vaiheessa koneet voittavat ihmiset niissä. Mikä on silloin taiteellinen - tuomarointia kyllä - syvyys urheilussa? Haluammeko katsoa beachvolleytä, jossa pelaavat ihmiset vai koneet? Ja miksi - urheilullisin vai esteettisin perustein?
Näihin kuviin ja tunnelmiin.
2 kommenttia:
"Mitkä lajit katoavat väistämättä historian kirjoihin?"
Urheilulajien selviytymisstrategia on kaksijakoinen: joko a) pitäydytään perinteisiin tai b) uudistutaan.
Kuten strategioissa yleensä, näiden kompromissi tuottaa yleensä huonoimmat tulokset. Ne urheilulajit ovat suurimmassa vaarassa, jotka yrittävät toteuttaa molempia.
Englannin kielessä tunnetaan käsite "Football code", joka kattaa kaikki pelit jotka ovat kehittyneet 1800-luvun puolivälissä Englannissa pelatusta pelistä. (Linkki vie Wikipedia-artikkeliin "Football", joka käsittelee kaikkia näitä lajeja.) Näistä lajeista ääriesimerkit strategiavalinnoissa ovat jalkapallo (soccer) ja amerikkalainen jalkapallo. Jalkapallossa sääntömuutokset ovat hyvin konservatiivisia ja sen näkee parhaiten siitä, että pelissä otetaan edelleen aikaa tiimalasiteknologialla. Amerikkalaisessa jalkapallossa taas reagoidaan välittömästi sääntömuutoksin, mikäli peli uhkaa kehittyä epäviihdyttävään suuntaan. (Kommentissasi blogiini totesit, että suuria muutoksia ei voi tehdä, koska joukkueilla on satoja eri taktiikoita eri tilanteisiin ja muutokset tuhoaisivat nämä. Kyse on juuri päinvastaisesta eli jos kehitetään mullistava pelistrategia, joka tuhoaisi nämä taktiikat, tämä uusi strategia kielletään tai tehdään sääntömuutoksin kannattamattomaksi.)
Näiden strategioiden alla taas vaikuttavat urheilulajien luonnollisuudet. On täysin mahdotonta ajatella, että juoksukilpailut lakkaisivat. Tai pituushyppy. Tai vapaauinti. Näin siksi, että nämä lajit ovat luonnollisia tapoja kilpailla. Niiden suosio voi olla alhainen, jos ja kun haetaan viihdettä, mutta ne pysyvät. Sen sijaan esimerkiksi lumilautailu ja koripallo ovat satunnaisia lajeja, joita ei olisi edes olemassa ilman sattumien summaa. Niinpä niiden olemassaolo on riippuvainen siitä, kuinka viihdyttäviä ne ovat. Ja viihdyttävyydessäkin on kaksi eri aspektia eli laji voi olla viihdyttävä harrastajalleen, mutta ei suurelle yleisölle. Jälkimmäinen ratkaisee, voiko siitä saada elantonsa. Mikäli kumpikaan ehto ei toteudu, laji kuihtuu anomaliaksi.
"Mitkä lajit katoavat väistämättä historian kirjoihin?" Voiko sellaisia ollakaan?
Bloggauksen otsikkokin toteaa urheilussa lopulta voittavan vain kauneimman. Nyrkkeily on monen silmissä rumaa. Eva Wahlström on minun silmissäni varsin kaunis, kuten tiettävästi monen muunkin. Toisin on Robert Heleniuksen laita.
Naislejionattaremme taistelevat Koreassa mitaleista niin maan tasa-arvoisina, kuten pohjoismaiseen jargoniin kuuluu. Siihen ei kuulu, että jokin aika sitten Naisleijonattaret ottivat harjoituspelin Oulun Kärppien C-junnuja (vaan tiiäkkönä, semmosia 14-15 -vuotisia poijanjoloppia) vastaan häviten 0-17.
Ei kenellekään vakavasti otettavalle tule silti mieleen vaatia tyttöjen kilttiä kiekkoa poistettavaksi talviolympialaisista, enempää kuin taitoluisteluakaan. Luistelu on kaunista. Luistelijattaret ovat kauniita. Kiira on aivan erityisen kaunis.
Siksi sinänsä varsin tehoton, mutta kaunis urheilu säilyy todellisen ja ruman, raskaan ja raa'an urheilun keskellä:
katsojat haluavat saada urheiluviihteestään sekä gladiaattorihengessä verta kentälle että siihen väliin sirkushuveja leivän kera.
Lähetä kommentti