maanantai 3. elokuuta 2015

Obama ja Iran

Suomen lehdistössä yleisesti - samoin kuin sosiaalisen median vasemmistolaisimmat äänitorvet - kutsuttiin Yhdysvaltain edellistä presidenttiä George W Bushia maan historian huonoimmaksi. Perusteena oli se, että hänen katsottiin edustavan vanhaa, konservatiivista, kristittyä maailmankuvaa. Moderni länsi-eurooppalainen älymystö julistaa omaa edistyksellisyyttään ja uskonnon vastaisuuttaan. Suvaitsevaisuudesta on pula tämänkin aatteen vaatiessa muita seuraamaan omia arvojaan.

Yhdysvaltain uusi presidentti Barack Obama on amerikkalaisten itsensä mielestä maan historian huonoin presidentti, jonka valtakaudella on tehty korjaamatonta vahinkoa maan suhteille sen perinteisten liittolaisten kanssa. Strategisesti merkittävässä Lähi-idässä Yhdysvaltain perinteiset liittolaiset Israel, Egypti, Jordania ja Saudi-Arabia on sysätty sivuun, ja Obama on keskittynyt lähinnä edistämään Iranin pappisvallan haaveita omasta ydinaseesta.


Obama ilmoitti, että hän ei aio kunnioittaa parlamentin päätöstä, mikäli se kieltäytyy vahvistamasta sopimusta, jolla Iranin kauppasaartoa höllennetään. Iranin uskonnollinen johtajahan jo ehti ilmoittaa, että sopimus Yhdysvaltain kanssa ei sido Irania. Iran ei neuvottele länsimaiden kanssa, koska nämä ovat vääräuskoisia, jotka Allah määrää tapettavaksi. On täysin mahdollista, että Obama rikkoo lakia, mutta vähintään hän rikkoo perinteeksi muodostunutta käytäntöä, jossa presidentti ja parlamentti etsivät sopuratkaisun, tai mikäli sellaista ei löydy, osapuolet pidättäytyvät laajemmista toimenpiteistä omien päämäärien saavuttamiseksi vaalien jälkeiseen aikaan, jolloin äänestäjät voivat osoittaa oman arvionsa kulloisestakin tilanteesta.

Nyt kun Yhdysvallat on käytännössä avannut Iranille oven kansainvälisille rahamarkkinoille, avaamista perusteltiin erityisesti sillä, että kauppasaarto aiheuttaa ongelmia "tavallisille iranilaisille", miksi sitä ei pidetty tehokkaana painostuskeinona. Jostain syystä saman kaltaiset mutta huomattavasti vaatimattomammat talouspakotteet ovat saaneet Venäjän jo polvilleen. Maa irtisanoo satatuhatta armeijan työntekijää ja leikkasi virkamiesten palkkoja 10%.

Mitäpä Iran teki ensimmäiseksi päästyään taas osalliseksi kansainväliseen kauppaan? Tilasi 150 huippumodernia kiinalaista taisteluhävittäjää, sata venäläistä ilmatankkeria ja 250 modernia Sukhoi-Su-30:a. Iranin kansantuote on vain noin kuusi kertaa Suomen kokoinen (väestöä 16 kertaa enemmän), joten jonkinlaisen käsityksen tilauksen koosta saa miettimällä sitä arvostelua, jonka armeijamme helikopterihankinnat ovat saaneet. Iran nousee Lähi-idän tärkeimmäksi asemahdiksi, ja sen vihan seuraavaa kohdetta ei ole vaikea arvuutella.

14 kommenttia:

Oinomaos kirjoitti...

En ole varma mutta luulen, että taustalla on myös energia- ja ohjusteknologiayhteistyötä Iranin ja Kiinan välillä. Kiina tarvitsee joka päivä valtavat määrät tuontienergiaa, öljyä, kaasua ym. jopa niin, että yhdenkin öljytankkerin viivästyminen näkyy heti.

Enemmän kuin hävittäjistä olen huolissani ohjusteknologiasta, jota mutkien ja välikäsien kautta varmasti siirtyy myös Pohjois-Koreaan. Suurin mörkö - tietenkin - on ydinaseet, mutta niitähän Iranilla ei ole eikä tule, koska kaikki sen ydinteknologia on täysin rauhanomaista.

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Obamasta amerikkalaisille: That's what you get when you vote a closet muslim to office.

Kari kirjoitti...

Kahdesta islamin suunnasta Iranin Shialaisuus on muille vaarallisempi kuin vaikkapa vaikkapa ISIS:n sunnalaisuus.

73% iranilaisista kannattaa pappien shariaa, joten tavallisia iranilaista tulisi ennemminkin rangaista, kuin heidän oloaan lievittää. Sama koskee Obamaa hänen rikollisen utopistisen mielenlaatunsa vuoksi.
Amerikkalaisia ja muuta maailmaa rangaistaan jo, koska amerikkalaiset valitsivat johtajakseen historiallisen huonon presidentin.

Obaman aikana ovat menestyneet lähinnä islamilaiset despootit kuten Baghdadi, Al-Bashir, Erdogan ja Iranin Ali-Khemenei.

Ironmistress kirjoitti...

Sekä Ykä Puska Tyhmemmästä että Barack Obamasta on vielä pitkä matka kahteen Yenkkilän tosiasiallisesti surkeimpaan presidenttiin eli Warren G. Hardingiin, joka oli läpikorruptoitunut mätämuna sekä James Buchananiin, jonka ansiota oli, että USA repesi ja maassa syntyi sisällissota. Hardingia pidetään ns. oikeiden historiantutkijoiden mielestä maan historian huonoimpana presidenttinä.

Kari kirjoitti...

Ystäväni Tim on ns. oikea historiantutkija ja yhdysvaltain uudemman historian professori. Pojat tutkivat vanhempia asioita, mm. Qumranin kääröjä.

Hän tuo hyvin usein Obaman puutteet esille päinvastoin kuin Hardingin. Vuosien saatossa Carter-nimikin on mainittu negatiivisessa valossa, vaikka Etelävältojen miehiä ovat kumpikin. Tosin kilpailevista kirkkokunnista.

Kumitonttu kirjoitti...

Oinomaos, kun P-Korea ja Iran kumpikin ovat saaneet omat ydinaseensa, käytännössä jommasta kummasta tulee aivan varmasti tällä vuosisadalla likaiseen pommiin tarvikkeet terrori-iskua varten. Mielestäni tuo on satavarma asia.

Turkkulaane, silti ne hullut äänestivät Obaman vielä toiselle kaudelle. Demokratiassa on vakava puute, kun Obaman kaltaiset kahjot tulevat valituiksi.

Kari, ottaen huomioon, että Obama seurasi poikkeuksellisen vähän pidettyä presidenttiä (GWB), niin Obaman sitäkin matalampi suosio paljastaa kyllä kaiken oleellisen.

Ironmistress, eihän tuollaisia asioita tietenkään "oikeasti" voi sijoittaa mihinkään järjestykseen, jos ensin ei päätetä millä mittarilla toimintaa pitäisi arvioida. Minusta järkevä mittari on Amerikan kyky toteuttaa oman kansakunnan edun mukaista politiikkaa. Carter ja Obama ovat siinä suhteessa todella surkeita.

Ironmistress kirjoitti...

Niin no. Todella huonoja presidenttejä ei valita toiselle kaudelle, ja Hardingin törttöilyihin on vielä paljon matkaa. Juuri Hardingin kaudellahan solmittiin Washingtonin laivastosopimus, joka johti siihen, että USA:sta tuli käytännössä toisen luokan merivalta. Se, että jos kieltolain aikaan Valkoisessa Talossa oli salakapakka, kertoo jotain hänen korruptoituneisuudestaan. James Buchanan puolestaan onnistui ajamaan USA:n sisällissotaan. Siitä on paha panna huonommaksi.

Carterin ongelma oli siinä, että hän a) oli liian älykäs presidentiksi (ÄO 170) ja hänellä oli liian vahvat käsitykset oikeasta ja väärästä sekä ihmisoikeuksista (vakaumuksellinen kristitty). Niinpä hän yritti rauhantahdon, neuvottelun ja diplomatian tietä siellä, missä olisi pitänyt käyttää raakaa väkivaltaa. Johtaja ei saa olla liian älykäs. Älykkyys merkitsee harkitsevaisuutta ja harkitsevaisuus puolestaan heikkoutta, eikä johtajalla saa olla käsityksiä oikeasta ja väärästä, sillä se merkitsee pelikentän luovuttamista vastustajan haltuun. Suurpolitiikka ei tunne käsitteitä "oikea" ja "väärä" - se tuntee vain vahvemman oikeuden.

Johtajan pitää olla voimakastahtoinen ja immoraalinen. Ronald Reagan oli tyhmä kuin saapas ja hän uskoi horoskooppeihin, mutta hän oli voimakastahtoinen ja päättäväinen. Hän käytti raakaa väkivaltaa siellä, missä vastustajat ymmärsivät vain raakaa väkivaltaa. Ja juuri tämä päättäväisyys teki Reaganista erinomaisen presidentin.

Kun katsomme asiaa historiallisessa perspektiivissä, 2000-luvulla hallinneet USA:n presidentit ovat kaikki olleet keskinkertaisuuksia. Eivät hyviä, eivät huonoja, mutta keskinkertaisia. Hardingia ja Nixonia lukuunottamatta kaikki todella surkeat löytyvät 1800-luvulta.

Kari kirjoitti...

USA:n korkeimman äo:n omaava mies on ruokakupongeilla elävä ja äitinsä polkupyörällä ajeleva luuseri, joten rimmaa hyvin Carteriin.
Carter painii kristityllä moraalillaan lähinnä Ahtisaaren sosialistisessa kärpässarjassa.

Obama on hyvä esimerkki siitä, että huono presidentti valittaisiin kolmanneksikin kaudeksi jos se vain olisi mahdollista, koska clientelismi.
Globaalisti saavutuksillaan vastaa hyvin Buchanania ja Hardingia, joiden tuhoisuus rajoittui koskemaan etupäässä vain omaa maataan.

Unknown kirjoitti...

Pikaisella googlettamisella löysin tällaisen tutkimuksen:USAn presidenttien IQ

Sen mukaan GW Bushin älykkyysosamäärä on suunnilleen 125, Reaganin 130, Clintonin 150, Carterin 145 ja Nixonin 130, mutta Kennedyn peräti 150. Eli Reagan oli keskimääräistä älykkäämpi, ei mikään Mr. Chance, jota Peter Sellers niin mainiosti esitti.

Pitäisi tosiaan määritellä, mitä surkealla tarkoitetaan. Nixon lopetti Vietnamin sodan ja aloitti liennytyksen Neuvostoliiton ja Kiinan kanssa. Clinton yritti rakentaa rauhaa Lähi-Itään, mutta epäonnistui. Obaman aikana Lähi-Itä on vajonnut yhä syvempään kaaokseen, mutta ehkäpä se on ollut tarkoituskin.

Ei Yhdysvaltain presidentiksi pääse kuka tahansa, nythän se taas nähdään. Jos huonosti käy, saavat amerikkalaiset taas valita Clintonin ja Bushin väliltä.

Anonyymi kirjoitti...

Kiinan rooli on hieman kummaksuttanut. Kiina ei pokkuroi islamia eikä tee muslimeille myönnytyksiä. Veikkaan että kinuskeille kyse on ainoastaan bisneksestä eli öljyn ostosta ja aseiden myynnistä. Iran taitaa ostaa kinuskeilta aseita.

Ehkä Kiina yrittää jotenkin varmistaa sen ettei Iran ylitä levittää shiialaisuutta Kiinan alueella. Kiina sanoo: "Iran, ostan sinulta öljyä ja myyn sinulle aseita jos et tule minun alueelle levittämään shiaalaisuutta." Iran vastaa: "Hyväksyn ehdot."

Venäjä yrittää varmistaa ettei Iran levitä shiialaisuutta Venäjällä eikä Keski-Aasian entisissä neuvostotasavalloissa. Venäjä sanoo: "Iran, myyn sinulle aseita ja ydinreaktoreita jos et levitä shiialaisuutta minun alueellani eikä minun naapurimaissa. Iran vastaa: "Hyväksyn ehdot."

Anonyymi kirjoitti...

Sunnalaiset arabit sekä muut sunnalaiset kuten Turkki ja Pakistan eivät ole hyvillään siitä että Iranille on tehty myönnöytyksiä tuossa sopimuksessa. Sunnalaiset eivät muutenkaan tykkää Iranista koska Iran on shiialainen.

Azerbaidžan on kummajainen kun se on Turkin kielisukulainen, kun azeri on melkein samanlainen kuin turkki. Azerit ovat kuitenkin shiioja ja turkkilaiset ovat sunneja. Azerbaidžanin lisäksi azereita on Iranissa.

Tomi kirjoitti...

Unohdat Kumis, että Obaman politiikka lopetti talouskriisin USA:ssa. Tämä ei ole huono saavutus. Miksi USA:n tulisi miettiä Israelin etua? Maa on mitättömän pieni ja taloudellisesti taakka USA:lle. USA ja jenkit kansana eivät hyödy Israelista lainkaan. Hihhulointi ei saa olla peruste politiikalle. Obama on onneksi tämän tajunnut.

Kari kirjoitti...

USA ja Israel eivät ole olleet enää vuosikausiin samalla puolella rintamaa.

Tomi ja Obama hihhuloi jihadin riveissä. Tomi tajuamatta sitä itsekään, mutta Barak Hussein tietoisesti.

Kumitonttu kirjoitti...

Mikä siinä Tomi on, että et kykene pitämään lupaustasi pysyä pois täältä? Oletteko te kaikki sosiaalidemokraatit tuollaisia valehtelevia paskoja vai sinä yksin?