keskiviikko 19. elokuuta 2015

Iran aiheuttaa pakolaisvirran Eurooppaan

Nyt kun jopa Lasipalatsin Totuus on tajunnut, että Suomeen vyöryy hallitsematon pakolaisvirta, on syytä avata myös lukijoideni tajuntaa ja kertoa, miksi muslimeita vyöryy Eurooppaan miljoonin kappalein.

Iran on kaikessa hiljaisuudessa tappanut maanpetoksesta korkea-arvoisen tiedustelujohtajan, jonka vastuulla oli Israelin vakoilu. 46-vuotiaan johtajan oikeaa nimeä ei tiedetä, mutta hänet tunnettiin nimellä Seyyed Ahmed Dabiri. Epäilyt kohdistuivat Dabiriin, kun Israel teki onnistuneen ilmaiskun 18.1.2015 Syyrian puolella rajalinjaa Golanin kukkuloilla Quneitran kaupungissa rauniokaupungin lähettyvillä. Dabirin väitetään vuotaneen Israelille tietoja Iranin armeijan johtajien liikkeistä ja asetoimituksista Syyriassa ja Hizbollahille Libanonissa. Kuten tiedetään, asekaupan osapuolet ovat muslimeita, jotka ottavat uskonsa määräykset vääräuskoisten tappamisesta tosissaan.

Golanilla kuolivat koodinimellä Mohammad Ali Allah-Dadi toiminut Iranin Syyriassa olevien joukkojen komentaja, Hizbollahin tiedustelujohtaja Ali al-Babtababni ja Jihad Mughniyed, joka on Hizbollahin legendaarisen nyt jo kuolleen Imad Mughniyedin poika. Ryhmä oli toteuttamassa suunnitelmaa, jonka tarkoituksena oli perustaa Quneitraan rakettiasema Israeliin tehtäviä iskuja varten. Iskun jälkeen suunnitelmasta luovuttiin. Hizbollahin johtaja Hassan Nasrallah ilmoitti, että juutalaiset ovat tästä lähin vapaata riistaa kaikille muslimeille. Vain pieni ydinjoukko tiesi huippusalaisesta tapaamisesta, joten iranilaiset ryhtyivät jäljittämäänn vuotoa jättämättä kiveäkään kääntämättä.

Sheikki Naim Qassem oli vain paria viikkoa aikaisemmin todennut Hizbollahin ylimmälle johdolle epäilevänsä myyrän toimivan Israelin tietolähteenä. Joulukuussa Hizbollahin ulkomaisten terrori-iskujen suunnittelusta vastaavan Unit 910:n johtajana toiminut Mohammad Shawraba oli ollut pidätettynä epäiltynä vakoilusta Israelin hyväksi. Kun myyrää ei löytynyt, Iranin vallankumousarmeijan komentaja Hassan Taeb päätti auttaa ja järjesti ansan. Huhtikuun lopussa Israelin ilmavoimat tuhosi pienen tukikohdan, jonka epäiltiin toimineen armeijan tukikohtana. Saalis oli kuitenkin napannut syötin, ja Dabiri päätti päivänsä.

Iranin vallankumousarmeijan ulkomaisten toimintojen (Al Quds) komentaja Qasem Soleimani on nimittänyt uuden johdon Israelin vastaiseen taisteluun maan uskonnollisen johtajan ajatollah Ali Khamenein määräyksestä.



Ali Khamenein uuteen määräykseen perustuen nyt mikä tahansa palestiinalaisryhmä saa pyynnöstä aseapua Iranista - ohjukset mukaan lukien. Elokuun ensimmäisellä viikolla - kun Yhdysvallat ja EU olivat luvanneet lopettaa Iranin taloussaarron (Obama ja Iran 3.8.2015) - Ali Khamenei julkaisi 416-sivuisen kirjan, jonka nimi on Palestiina. Siinä hän määrittelee uudet sodankäynnin tavat Israelia vastaan. Israelin yhteydessä käytetään sanoja "nabudi" ja "zaval", jotka tarkoittavat tuhoamista ja hävittämistä. Khamenein mukaan juutalaiset on tuhottava, koska he miehittävät islamin kolmanneksi (sic) pyhintä kaupunkia ja erityisesti siksi, että he ovat liittoutuneet Suuren Saatanan (USA) kanssa.

Khamenei opastaa, että Israelin tuhoamiseen ei käytetä tavanomaista sotaa vaan pitkäkestoista terroritoimintaa, jonka tarkoitus on muuttaa Israel juutalaisille niin epämiellyttäväksi paikaksi asua, että he mieluummin pakenevat Lähi-idästä. Kauppasaarron päätyttyä Iranin ulkoministeri ehtikin jo ilmoittaa, että nyt maalla on jälleen mahdollisuus keskittyä lähialueiden tärkeimpään tehtäväänsä, eli siionistivaltion hävittämiseen. Obaman hallinnon mielestä moiset purkaukset ovat vain ns. kovan linjan pappisvallan rauhoittamiseksi tehtyä uhoamista. John Kerry oli kuulemma todennut iranilaisille, että heidän "uhkauksensa Yhdysvaltain hävittämisellä on typerää".

Toisin kuin länsimaissa, uskonnollisissa valtioissa uskonnollisten johtajien kirjoituksia tulkitaan kuin koraania - kirjaimellisesti. Uskonnollisen johtajan pieninkin pyyntö on muita velvoittava määräys. Lapsesta asti jatkunut koraanin ulkoluku ja auktoriteettien harjoittama väkivalta ja kuritus on murtanut muslimimaiden asukkkaiden henkisen vastarinnan, joten he ovat kun liikkuvia ohjuslavetteja ajatollahien mustissa mielissä.

Yhdysvallat on Iranin kanssa tekemällä sovullaan antanut Iranille entistä suuremman kyvyn sotia ja tuhota lähialueitaan. Se puolestaan tyhjentää Irakia, Syyriaa ja muita arabimaita Eurooppaan. Suurin osa näistä "pakolaisista" on nuoria miehiä, kuten jopa Hesari joutui tunnustamaan. Ulkoministeri Alexander Stubb puolestaan uskotteli tori-ihmisille Rovaniemellä, että Syyrian ongelma on meidän ongelmamme:
Häneltä tivattiin, onko maahanmuutto hänen mielestään hanskassa.

- Emme voi ummistaa silmiä ja sulkea rajoja. Myös taloudellisesta näkökulmasta siitä on oikeasti hyötyä.
En olisi ikinä uskonut, että Jyrki Kataisen hallitusta seuraa vielä huonompi hallitus. Jos tämän olisin tiennyt - tai edes voinut arvata - neljä vuotta sitten, olisin epäillyt tulleeni liian kyyniseksi.

10 kommenttia:

Oinomaos kirjoitti...

Kumis, pikku korjaus: Stubido on valtiovarainministeri.

Olen tässä hieman malttamattomana odotellut uutisia Jemenistä, eli tietoja Iranin tuesta hutheille joita Saudien johtama koalitio moukaroi. Kaikissa muissa tuon alueen hässäköissä Iran on tavalla tai toisella mukana.

Sitä en tiedä, minkälaiset suhteet Iranilla tällä hetkellä on Turkkiin. Epäilen, etteivät kovinkaan lämpimät.

Kari kirjoitti...

Yemen on vuosikaudet ollut Iranin sillanpää Saudeja vastaan, jonka se aikanaan miehittää. Karbalan taistelu 680 tulee jatkumaan historian loppuun.

Turkin ja Iranin välit ovat odottavat. Kumpikin tietää, että yhteenotto tulee.
Kuitenkin yhteistyötä tehdään, myöskin enemmän sunnilaisen Obaman kanssa, jos se vain hyödyttää kummankin ja islamin etuja.

Kumitonttu kirjoitti...

Oinomaos, Iran on alueen häirikkö ja hamuaa ydinasetta voidakseen jatkaa häiriköintiään sunnien uhasta piittaamatta.

Kari, mites kun eivät turkkilaiset eivätkä iranilaiset ole arabeja, mutta koraani asettaa arabit jumalalliseen asemaan... Minkälaisia seurauksia mahtaa olla tulossa?

Kari kirjoitti...

Arabit nujerretaan.

Oikeastaan heitä on alunperin vain Arabian niemimaalla noin Jordanian ja Irakin puolivälistä alaspäin. Loput ovat kulttuuriltaan arabeja, mutta perimältään jotain muuta. Tottakai sekoitus on ollut suurta.

Onko oma tulevaisuus hahmottumassa? :)

Kumitonttu kirjoitti...

No enpää ollut ajatellut että arabit nujerrettaisiin, mutta järkevä oletus. Eivät he ole kaksisesti tähänkään asti maailmalla tahkoa kiertäneet.

En osaa sanoa omasta jatkosta nyt vielä tässä vaiheessa. Pitää viikonloppuna pohdiskella mielekkäitä vaihtoehtoja.

Anonyymi kirjoitti...

Israelilla on 400 ydinkärkeä. Kai noilla pystyy puolustamaan tai tekemään vaikka ennakoivan iskun? Tai, onko Israelilla niitä nörttejä jotka osaavat hakkeroida ydinlaitosten tietokoneita ja pistää sentrifugit tms. hajalle?

Jos Iran iskee Israelia vastaan, niin Israel reagoi siihen. Islaminuskoinen ei välitä siitä jos hän kuolee taistelussa. Tärkeintä on että hän ehtii tappaa juutalaisia.

Anonyymi kirjoitti...

Ajatollah Ali Khameneita vaivaa on ehkä sairaus josta hän ei enää parane. Elää ehkä vain parisen vuotta. Tuollaisia huhuja on ollut liikkeellä. Tänä vuonna hän oli käynyt leikkauksessa. Voi olla että siitä syystä hän haluaa "panna tuulemaan" kun vielä ehtii. Julkisuudessa ei ole sanottu kuka olisi sitten uusi ajatollah. Edellinen ajatollah eli Ruhollah Khomeini oli valinnut seuraajan ajoissa kun oli vielä elossa, ja kertoi siitä julkisuuteen.

Kumitonttu kirjoitti...

Vieras, Khameneita on vaivannut pikkupojasta asti sairaus nimeltä islam.

Anonyymi kirjoitti...

Tietysti se on vaivannut Khameneita aina mutta tarkoitin että jos toi ukko ei kauaa elä niin siinä voi olla houkutus ryhtyä pelaamaan kuin viimeistä päivää. Muuten ehtii kuolla pois eikä ehdi toteuttaa aikomuksia.

Oinomaos kirjoitti...

"“We will buy weapons from anywhere we deem necessary. We won’t wait for anybody’s permission or approval and won’t look at any resolution. And we will sell weapons to anywhere we deem necessary,” he said in comments broadcast live on state television Saturday.

Rouhani said Iran can’t remain passive when instability has spread in neighboring countries."
Iran unveils new longer-range solid fuel missile