lauantai 14. maaliskuuta 2015

Poliisin rasistinen profilointi

Talouselämä uutisoi poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen yhteisestä liikenteen tehovalvonnasta. Etelä-Suomen teillä ajaa pilvin pimein virolaisia autoja, joiden ei tarvitse maksaa ylinopeussakkoja sen enempää kuin verojakaan Suomeen. Kun pakettiauton kyljessä on suomeksi mainos ja kilvet viroksi, on selvää että auto on tarkoitettu näkymään Suomessa, jolloin siinä pitäisi olla Suomen rekisterikin. Rikollisuus rehottaa, lukekaapa tilastoja:
Valvonnassa tarkastettiin yhteensä ulkomaisessa rekisterissä olleita ajoneuvoja 330.

Laittomasti maassa oleskelevia ja käännytettäviä tavattiin neljä henkilöä. Poliisin etsintäkuuluttamia tavoitettiin seitsemän henkilöä.

Huomattavalla osalla oli epäselvyyksiä ajoneuvon laillisen maassa pitämisen, taikka omistus- tai hallintasuhteiden osalta. Tullin antamia näyttö- ja toimenpidemääräyksiä jaettiin yhteensä 72 kappaletta. Huomautuksia Tulli jakoi 32 kappaletta.

Siis 330 autosta noin 104 oli maassa enemmän tai vähemmän laittomasti ja 11 henkilöä oli lain pitkää kouraa paossa. Kannattaisikohan tehdä noita ratsioita esimerkiksi viikottain?

Enää puuttuu, että joku suvaitsevaiston edustaja oivaltaa kyseessä olleen rasistinen etninen profilointi.

5 kommenttia:

Tikkablog kirjoitti...

Eestit ja neukut ei taida nauttia juuri minkäänlaista suvaitsevaisuutta Oikeamielisten puolelta, tai niin mä jotenkin olen käsittänyt. Uhripääoma on kai huono ja näyttävätkin liikaa meikäläisiltä; puuttuu se exotique.

Ajoneuvovero nousee taas ensi vuonna (haukotus). joko on olemassa "muuta viroon"-sivusto kun sellainen on kuulemma thaikuistakin?

Kari kirjoitti...

Itsekin ajelen pakulla, jossa on suomeksi ymmärrettävät, kuskia kehuvat, rakentavat tekstit ja vihreät kilvet.
Auton siirto maasta toiseen on tarpeettomankin monimutkainen tapahtuma, jossa tarvitaan muovikassillinen papereita, lukuisia viranomaisvierailuja ja netissä roikkumista.

Prosessissa ilmeni mm, että Norja on poistanut Pohjoismaisen vapaan maahanmuutto-oikeuden Ruotsin löysien maahanmuuttolakien takia.
Uutuutena aikaisempiin muuttoihin verrattuna vaadittiin vierailu passin kera henkikirjoittajan luona. Paperi ei kuitenkaan kelvannut todisteeksi tullille.

Osa ongelmasta johtuu paisuneesta ja monimutkaisesta byrokratiasta ja laittomasta verotuksesta, joka ei rohkaise kansalaista lailliseen leikkiin lähtöön, joten hieman skeptisyyttä täytyy kokea tälläistenkin uutisten edessä. Malmöstä muuttanut naapurikin virittelee parastaikaa autovero oikeudenkäyntiä tullia vastaan.
Toivottavasti tulli ja verottajakin(Big Government) saa hoidettua paperinsa ja asiansa kuntoon ja muutenkin lailliselle tolalle, eikä pelkästään kommunistiviranomaisia kammoavat yritteliäät virolaiset.

Näitä odotellessa...

Kari kirjoitti...

Tikka:"Eestit ja neukut ei taida nauttia juuri minkäänlaista suvaitsevaisuutta Oikeamielisten puolelta"


Ei. Putinin, venäläisten, virolaisten ja muiden entisten itäblokkilaisten suvaitsevaisuusuus-ylijäämä on pahasti miinuksella edistyksellisten mielissä.

Itse ymmärrän että kauna juontuu viime vuosisadan alkupuolelle, jossa itäblokki oli silloinkin länsi-eurooppalaisen sosialismi/fasismin vastapooli.

Sama kauna on poikinut jo pari maailmansotaa ja Yogoslavian hajoamissodat. Toivottavasti sama ei toistu Ukrainassa, mutta jos iltalehtien otsikoista voi mitään päätellä, niin kovasti fasistit taas sotaa rummuttaa.

Jaska Brown kirjoitti...

Noita Viron ihmeitä olen kummastellut minäkin. Kun näkee ympäri vuoden useaan kertaan samoja Viron rekkareissa olevia autoja, niin kyllä se alkaa pikkasen kummastuttaa. Etenkin kun parista tapauksesta jopa tietää, että Suomessa ollaan töissä ja asutaan omistusasunnossa. On siinä jäänyt valtiolta tonni jos toinenkin saamatta autoverona. Saisikos ruveta yksityisyrittäjäksi ja keräämään valtiolle verotuloa edes 10 % provikkapalkalla?

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Oottako muuten miettinyt, kuinka iso bisness on pystytellä niitä keltasia tolppia tienvarteen. Vittu että vitutti viimekesänä, kun ajoin Oulusta Kuusamoon, teki mieli painaa kaasua, mutta eihän sillä 1.2l Hyundailla kiinhynyt, hyvä ettei alamäkeen pitänyt työntää.

Ja just kun sen sain 100km/h niin siinä oli 80 ja 60 rajoitus ja heti viiskymmentä tolppaa rahaa ottamassa. Vittu, että vitutti ja pelotti, että tulee ylimääräinen lasku perässä, mutta ei ole tullut vielä.

Saatana, sakkolappu.

Veljen tyttären aviomieäs, ajoi moottoripyörällä 280km/h Oulunsalossa tutkaan - pääsi Iltalehteen etusivulle. Sillä oli kortti pois toistavuotta, veljen tytär pääsi ajaan 3.8l Audia silloin. Sitten kun kortti tuli takasin, poika vaihtoi Audin ja osti vaimolle toitsikan.

Kysyin viime kesänä kun nähtiin, "että miten uskallat". Esitteli tutkanpaljastajaa autossa, sonoin "että eipä nuo ole paljon auttanut".

Vittu, että Suomi on sairas maa, keskellä yötä tyhjällä tiellä jos ajaa 20km/h liian nopeasti - saa 54000 euron sakot. Ei edes murhamies saa niin iso rangaistusta, jos on työtön ja rahaton.

Mutta Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa kateus voittaa kiiman - ja siksi rangaistaan sen mukaan kuinka paljon tienaa.

Ei sovi vanhaan anglosaksiseen oikeustajuun tuommonen kateus.

//////////
No, veljen tyttären aviomieäs osti 1200l, autotalliin kahden pienemmä pyörän seuraksi. Aikoo vetäistä sillä Oulunsalon suoralla ensikesänä yli 300km/h.