maanantai 9. helmikuuta 2015

Ruotsissa tytöt juoksevat miehen nähdessään

Lasipalatsin Ilta=Sanomat uutisoi ruotsalaismiehen mielipidekirjoituksesta:
Sairaanhoitajaksi opiskeleva John Nylander oli parkkeerannut autonsa Tukholmassa sijaitsevaan Hägerstenin lähiöön viikko sitten maanantaina.

Hän oli kävelemässä autoltaan pienen metsikön läpi kohti kotiaan, kun hän huomasi edellään kävelevän naisen.

Samalla hetkellä nainen myös huomasi Johnin ja pinkaisi täyteen juoksuun. John päivitti tapauksen kulkua Facebook-profiilissaan.

”Samalla hetkellä, kun hän huomasi minut, hän säntäsi juoksuun. Hän ei sanonut mitään, hän vain juoksi. Olin mykistynyt ja halusin vain juosta hänen peräänsä ja vakuuttaa, että hänellä ei ollut mitään syytä pelätä minua. Mutta tiesin, että siitä ei olisi ollut mitään apua. En voinut tilanteelle mitään.”

John jatkaa kirjoituksessaan, että hän oli tuntenut olonsa typeräksi, koska vain hänen läsnäolonsa sai tytön tuntemaan olonsa niin turvattomaksi, että hän joutui juoksemaan karkuun.

”Nyt kuitenkin tunnen oloni vain surulliseksi. Tunnen oloni niin hemmetin surulliseksi, koska olemme siinä pisteessä, missä tytöt juoksevat heti, kun he näkevät miehen kävelevän heitä kohti. Se on ihan h*****tin hullua.”

John myös kirjoittaa ymmärtävänsä täysin, miksi nainen juoksi karkuun, ja että hän olisi myös naisen asemassa tehnyt juuri samoin.
Parikymppisiä naisia on myös Suomessa ahdisteltu rajusti, ja viime viikonloppuna nuori pohjalaismies toimittuaan ritarillisesti hakattiin henkihieveriin "ulkomaalaistaustaisen" miehen toimesta. Pohjanpoika oli puolustanut naisjoukkoa, jota kultamuna oli lähennellyt. Olen itse suositellut soittamaan hätäkeskukseen välittömästi, jos kulttuurinrikastuttaja tulee kadulla vastaan. Hätäkeskuksen tukkiminen on ainoa keino, kun itsepuolustus on muuten kiellettyä. Parikymppisen tytön mahdollisuus fyysisesti puolustautua on olematon ja aseita ei sallita kantaa.

Olen melko varma, että Sanoma julkaisi uutisen, koska toimittelijat itse eivät ymmärrä, miksi tytöt juoksevat karkuun miehen nähdessään. He uskovat, että Ruotsissa naisten asema on edelleen niin huono, että siitä täytyy raportoida tänne härmäläisille pelotukseksi, mitä käy jos viherfeminismin vihasaarnaa ei oteta vakavasti.

Tämän blogin lukijoiden ylivoimainen enemmistö sen sijaan oivaltaa, mitä ruotsalaistytöt pelkäävät ja miksi.

5 kommenttia:

Pörri Orava kirjoitti...

Itse hämmästyin juttua myös perin juurin ja uskon 100% sen olleen toimituksellinen lapsus.

Kirjoituksessa kai joristaan jotain "miesten yhteisestä vastuusta" tai jotain. Tosin senkin voi ottaa monella tavalla.

Toimittaja kaiketi otti sen ruotsalaismiehiin kohdistuvana kollektiivisena syytöksenä. Toisaalta, ruotsalaismiesten juuri suorittama joukkoraiskaus Amorellalla lienee tuoreessa muistissa...

Bogreol kirjoitti...

Snaphanen Söndagskrönika käsitteli Amorellan joukkoraiskausta ruotsalaismedian ja yhteiskunnan hajoamisen kannalta. Ljugmedia kutsui tekijöitä ensin ruotsalaisiksi, sitten kun oikea tieto netissä levisi, kirjoitti heidän olevan Ruotsin kansalaisia. Kun tämäkin kumottiin, tekijät ovat somaleja ja irakilainen, niin jutut vedettiin huomaamatta pois nettisivuilta. Islamisaation ja monikulttuurisuuden tuhovoima ei virallista Ruotsia ja mediaa hetkauta. He kuvittelevat, että valheilla taistellaan rasismia ja muukalaisvihamielisyyttä vastaan, ruotsalaisten itseviha on jatkunut vuosikymmeniä, ja journalistit kuvittelevat olevansa tavallisten ruotsalaisten yläpuolella vihaten muita ruotsalaisia. Toimittajien eettisten sääntöjen mukaan etninen tausta ilmoitetaan vain, jos sillä on relevanssia. Koskaan ei näytä olevan. Kaikki kulttuurit ovat yhtä hyviä, myös ne, jotka raiskaavat ja murhaavat. Ruotsissa tehdään 6000 raiskausta vuodessa. Kukaan ei voi tämän 45 vuotta jatkuneen massamaahanmuuton nähtyään, väittää, että ihmiset, jotka tulevat Lähi-idästä ja Afrikasta, ovat kuin me, vastakkaisesta on miljoonia todisteita. Muslimikulttuureissa miehen seksuaalisuus on naisten vastuulla. Varminta siis pötkiä pakoon.

Kari kirjoitti...

Iltasanomat on tehnyt monta vuotta lujasti töitä, että tähän ollaan vihdoin päästy.

Jos toimittaja mainitsi etnisyyden(valkoinen mies)siksi, että se viittaisi pakoreaktion syyhyn, niin Sanoma Media Finland Oy on siirtynyt utopiaansa tukevasta pimittämisestään ja valehtelemisestaan seuraavaan vaiheseen, missä tarinalla ei enää ole mitään kosketusta todellisuuteen.
Tämä on uutisoinnin normaalitila diktatuureissa, tai muuten vaan sairaissa yhteiskunnissa.



Vasarahammer kirjoitti...

Toki on mahdollista, että pakoon juossut tyttö tietää raiskausten yleisyydestä mutta ei usko niiden johtuvan maahanmuutosta.

Aftonbladet valehtelee näissä asioissa yleensä eniten. Lehti väitti pokkana, että syyttäjä olisi sanonut tekijöiden olevan ruotsin kansalaisia. Näinhän ei ollut vaan tekijät "asuivat Ruotsissa".

Ruotsin suvaitsevaisto tosin tulkitsee tarkoittavan, että ruotsalaisten miesten pitää tuntea entistä enemmän syyllisyyttä seksismistään.

Becker kirjoitti...

Tuo on sinänsä vähän epäloogista, sillä vaaleaihoinen ruotsalaismies saattaa mitä suurimmalla todennäköisyydellä myös olla homo, jolloin tuo turvattomuuden maksimointi vaikuttaa menneen överiksi.