keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Käsitteen hässimistä - KONSENSUS ja YKSINVALTA

Joku helsinkiläisdemari Antti Koskela lässyttää taas käsitteitä hässien. Alexander Stubb on pitkään esittänyt, että yhteiskunnallista toimivuutta halvaannuttavasta konsensushakuisuudesta tulisi päästä eroon. Koskela väittää, että konsensus on kaikkien etu. Stubb on tässä asiassa oikeassa - konsensus tekee kaikista puolueista samanlaisia, kuten Kataisen sixpack-hallitus osoitti.

Stubb väitti eilisessä EVA:n puheenjohtajatentissä, että valtiota ei voi johtaa kuin yritystä. Yllättävää kyllä, Stubb on jälleen oikeassa. Yritystä ei nimittäin johdeta konsensuksessa, vaan yrityksessä on vain ja ainoastaan yksi linja. Yritysjohdossa toki neuvotellaan - jos johto on hyvä - erilaisten linjojen odotetuista seurauksista, mutta lopulta johto valitsee yhden linjan jolla edetään. Jos yrityksen hallitus joutuu äänestämään jostain linjasta, se hallitus hajoaa.

Yhteiskunnassa taas yhden politiikan tai toimintatavan linjaus ei ole suotavaa, ellemme tavoittele islamia tai muuta sosialistista onnelaa nyky-Ruotsin tapaan. Yhteiskunnassa vähemmistöjen etua on jollain tavalla pakko hakea, tai vähemmistöstä täytyy hankkiutua eroon. Enemmistöpäätökset ilman konsensusta ovat johtaneet länsimaat talouskriisiin, kun enemmistössä olleet sosialistit ovat velkaannuttaneet kaikki valtiot kulmakarvoja myöten. Konsensusyhteiskunnassa sellaista ei olisi tapahtunut, koska ns. oikeisto ei olisi siihen suostunut.

Sosialistit ovat käyttäneet 50 vuotta häikäilemättä enemmistöasemaansa, ja oikeiston napamiehet ovat taipuneet painostuksen edessä, ajaakseen liberaalia fascismia. Konsensuksessa tätä ei olisi käynyt. Enemmistöön nojaavassa demokratiassa tai liike-elämästä tutussa epädemokraattisessa päätöksenteossa virheellisiä ratkaisuja voidaan tehdä nopeammin.

Stubb on siinä täysin oikeassa, että konsensuspolitiikka halvaannuttaa. Se on sen tehtäväkin. On oikeistopoliitikkojen tehtävä estää sellaisten päätösten teko, joka ajaa maan perikatoon. Nykyiset oikeistopoliitikkomme valitettavasti antavat periksi ja ottavat jatkuvasti turpaan.

3 kommenttia:

Kari kirjoitti...

Eikö sen tähden ole konsensus ja korporaatiot, koska aitoja oikeistopolitiikkoja ei juurikaan ole?

Kumitonttu kirjoitti...

juuri näin.

Anonyymi kirjoitti...

Ainoa poliittinen asia missä tarvitaan konsensus, on siinä että kansan etu menee puolueen edun ja henkilökohtaisen edun edelle. Tuota konsensusta ei ole. Täytyy mennä ajassa taaksepäin monta vuosikymmentä ennen kuin tuollaista ilmeni viimeksi, edes jossain muodossa.

Ei se ole kumma jos vasemmisto on vasemmisto. Se tiedetään, se on selvää pässinlihaa. Mutta kun perinteisesti keskustaan ja oikeistoon asemoidut puolueet ovat vasemmistolaistuneita niin ollaan ongelmissa. Mikäli ne eivät olisi ikinä olleet vasemmistolaistuneita, niin sosialistien valta olisi enintään se mikä on ollut kommareiden ja sossujen ja vihreiden yhteiskannatus vaaleissa.

Pakkomielle saada enemmistöhallitus on johtanut siihen että vaalilupauksia vesitetään ja perutaan. Mennään hallitukseen vihollispuoluiden kanssa. Tämä tekee puolueet samankaltaisiksi.

Mikäli hallittaisiin pääosin vähemmistöhallituksilla, kuten Tanskassa ja Norjassa yleensä tehdään, se pitäisi puolueet enemmän pohja-aatteidensa mukaisina.

http://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4hemmist%C3%B6hallitus